G: Millaisissa tilanteissa sinä olisit kaivannut tukihenkilöä raskauteen ja synnytykseen?

Jouduin lähes 10 viikoksi saikulle ennenaikaisten supistusten takia. Sain olla kotona, mutta en tehdä kotitöitä! Oli aivan uskomattoman turhauttavaa ja puuduttavaa. En olisi pahastunut ihan konkreettisesta kotityö- ja lastenhoitoavusta.

Mikäpä estäisi kehittämästä doulapalvelua tähänkin suuntaan? :) Ymmärrän sinua. Olen itsekin ollut vuodelevossa pitkään.



AP

kun lapsi joutuikin yllättäen vastasyntyneenä valvontaan lasten teho-osastolle ja minut laitettiin lapsivuodeosastolle neljän hengen huoneeseen joissa muilla oli vastasyntyneet vauvat. Ei mennyt oikein nappiin se ei, ja traumoja asiasta kannan vieläkin vuosien jälkeen jo koululaisen äitinä -hiljattain olen todennut itse näin tekeväni.



-kolmen äiti eikä silloin siis edes ensikertalainen-

kun lapsi joutuikin yllättäen vastasyntyneenä valvontaan lasten teho-osastolle ja minut laitettiin lapsivuodeosastolle neljän hengen huoneeseen joissa muilla oli vastasyntyneet vauvat. Ei mennyt oikein nappiin se ei, ja traumoja asiasta kannan vieläkin vuosien jälkeen jo koululaisen äitinä -hiljattain olen todennut itse näin tekeväni.

-kolmen äiti eikä silloin siis edes ensikertalainen-

Multa on lapsi kuollut kohtuun 38. viikolla. Sen jälkeinen raskaus oli vaikea, meillä vielä toistumisen riski oli olemassa. Raskautta seurattiin tiiviisti äitipolilla. Hankin keskusteluapua yksityisesti ja vertaistuki oli korvaamaton. Doula olisi voinut olla hyvä keskustelukumppani. Sairaalasta ei saanut keskusteluapua, olisi pitänyt olla mielen sairaus.

Ainakin seuraavaks pariks viikoks.

Olen saanut tästä jo nyt vahvistuksia omille ajatuksilleni. Nostelen aihetta lähipäivinä ja toivon että herää muutakin keskustelua! :)



AP

Onko se jotenkin outo ajatus?

Onko se jotenkin outo ajatus?

On monia tilanteita, joissa synnyttäjä kaipaa nimenomaan naisen apua. Siis mieskin voi olla mukana, mutta myös doula. Ne eivät sulje toisiaan pois, parhaassa tilanteessa tukevat toisiaan.

Etenkin silloin, kun kaikki ei menekään suunnitelmien mukaisesti, tukihenkilö olisi tärkeä.

ei olisi lähtenyt synnytykseen mukaan olisin voinut ottaa mukaan tukihenkilön. Ja ihmettelisin suuresti sitä jos joku on sitä mieltä ettei yhtään ylimääräistä henkilöä paikalle.. kun synnytin kuopukseni paikalla oli luultavasti kaikki synnytysosastolla sillä hetkellä vuorossa olevat, koska vauvan sydänäänet heikkeni..mutta minulle se oli ihan sama tärkeintä oli, että sain terveen elossa olevan lapsen.



Synnytksen jälkeen, miehen pidettyä isyyslomansa esikoisen kanssa oli yksinäistäkin, silloin olisi kaivannut jota kuta "ylimääräistäkin" puhelimen päähän edes tai kaveriksi juttelemaan vauva-asioita ja muutakin (ei välttämättä neuvojaksi, vaikka esikoisen kanssa niitä olisi tarvinnutkin).

mieheni tosiaankin mietti uskaltaako lähteä, mutta uskalsi ja toisellakin kertaa, onhan se tavallaan isän oikeus siellä olla, mutta en olisi pakottanutkaan jos ei olisi halunnut lähteä mukaan

olisi tuki ja neuvonta ollut paikallaan, kun meille ilmoitettiin, että syntyvä lapsi ei ehkä olekaan terve.

Raskausaika oli pelkoa ja jännitystä täynnä.

Olisin kaivannut kiireetöntä aikaa joltakin selittämään, mitä kaikkea tuo "ehkä terve" tarkoittaa??

Ja olisin kaivannut, että joku olisi pohtinut asiaa kanssamme ja olisin saanut kysellä.

Meille syntyi sitten Down-vauva

ja kun vauva syntyi, tuli paljon puheluja, kumpi syntyi?

Poika tuli...

No, sehän on pääasia, että vauva on terve, eihän sukupuolella ole väliä (entinenkin oli poika)

Teki mieli sanoa "kuka Vittu teille on sanonut, että vauva on terve???????"

Eli olis ollut hyvä, että henkilökunta olis vähän valmistellut, miten näihin soittoihin ja onnitteluihin vastataan ja ollut pitämässä vaikka palaveria koko suvun kanssa.

Minusta oli äärimmäisen vaikeeta kertoa tästä vauvan vammaisuudesta yhtään kenellekään.

Kaikki tärkeät sukulaiset ja ystävät olis pitäny saada samaan huoneeseen ja kertoa tilanteesta.

olisi ollut hyvä, jos minulla olisi ollut ulkopuolinen henkilö tukenani raskausaikana. Asuin yksin, vaikka suhteessa olinkin, koska suhteeseen päätettiin alkaan vasta raskauden alettua. Ja suhteen alku ei ollut helppo. Eikä helppoa ollut varsinkaan raskaana oleminen lähes vieraalle ihmiselle.

olisi ollut hyvä, jos minulla olisi ollut ulkopuolinen henkilö tukenani raskausaikana. Asuin yksin, vaikka suhteessa olinkin, koska suhteeseen päätettiin alkaan vasta raskauden alettua. Ja suhteen alku ei ollut helppo. Eikä helppoa ollut varsinkaan raskaana oleminen lähes vieraalle ihmiselle.

Esikoisen kohdalla siis, ja tähän päälle sattui minulle vielä neuvolan täti, joka aukoi päätään ja vihjaili kyvyttömyydestäni äidiksi jatkuvasti. Jos erehdyin kysymään jotain, vastaus oli syvä huokaus ja aloitus tyyliin: "No kaikkihan sen tietää...". Olisi ollut hyvä, jos olisin saanut esim. neuvolaan jonkun tukihenkilön mukaan. Miehen kanssa tilanne oli se, että ennen raskautta suhde oli kestänyt tasan kolme viikkoa, ja koska mies oli töissä ja opiskeli, häntä ei juuri neuvolassa näkynyt. Hän ei myöskään osannut yhtään ottaa osaa raskauteen, enkä minä osannut pyytää sitä mitä kaipasin. Näitä kaikkia olisin voinut käydä läpi tukihenkilön kanssa. Toisilla on tätä varten äiti, mutta minä olen äiditön. Sekin oli aihe, josta olisin kaivannut keskustelua - miten ollaan äiti, kun ei ole koskaan nähnyt, miten se tehdään? Mulla ei yksinkertaisesti ollut yhtään minkäänlaista äidin mallia, eikä siis minkäänlaista kuvaa siitä, miten äidit toimivat, puhuvat, käyttäytyvät. Keskustelupalstojen kuva siitä on hyvin outo ja mustavalkoinen, ja moni asia olisi ollut vauvan synnyttyä helpompaa, jos olisin voinut käydä näitä keskusteluja jonkun kanssa. Miehestä ei siihen ollut, sehän kun ei äitiydestä tiennyt yhtään sen enempää.

Toisessa raskaudessa olisin kaivannut jotakuta yksinkertaisesti sanomaan, että kaikki on hyvin ja raskaus sujuu hienosti. Tässäkään raskaudessa ei mieheltä juuri empatiaa herunut (juu, sama mies oli, mutta 4 vuotta myöhemmin). Ja jälleen kerran olisin voinut käydä läpi sitä teemaa äiti IRL vs. äiti keskustelupalstoilla. Toisaalta olisin voinut saada myös vähän vastakaikua pohtimilleni asioille ja ideoita siitä, miten tiettyjä asioita tulisi ratkaista, jos olisi ollut tukihenkilö. Monet tekevät tämän miehensä tai äitinsä kanssa, mutta kyllä monet joutuvat myös yksinään pyörittelemään kaikki ajatukset ja asiat.

Tässä nyt aluillaan olevassa kolmannessa raskaudessa luulen taas kerran kaipaavani nimenomaan kuuntelijaa ja keskustelijaa, vastakaikua, ja sellainen voisi olla tukihenkilö. Tukihenkilön olemassaolo voisi myös ratkaista esim. sen ongelman, minne vanhemmat lapset saa hoitoon ultrien ajaksi, tai synnytyksen ajaksi - isä voisi jäädä heidän kanssaan ja tukihenkilö olla minun mukanani. Mies on edelleen sama, mutta ensimmäisestä raskaudesta on nyt 7 vuotta, ja tässä suhteessa miehessä ei ole kehitystä tapahtunut. Ja minä olen jo menettänyt toivoni sen suhteen, että jotakin muuttuisi tai tapahtuisi - tuskinpa.

jaa..aa vähän sama homma kuin tuolla henkilöllä joka oli kokenut kohtukuoleman ja olisi kaivannut tukea enemmän seuraavaan raskauteen.



koen, että hirveän huonosti on hoidettu psyykkisen puolen tukeminen raskaudessa ja synnytyksessä, jos taustalla on traumaattinen tapahtuma kuten lapsen menehtyminen.



kyllä minä joskus mietin että oliskohan mun lapsi elossa, jos tukihenkilönä olisi ollut sellainen ihminen joka ymmärtää enemmän synnytyksen kulusta ja olisi osannut kyseenalaistaa ja pitää mun puolia, kun minä olin ihan pihalla synnytyksessä. Meillä kun lapsi sitten kuoli synnytyksen hoitovirheeseen. Eipä siinä miehelle jäänyt paljon muuta roolia loppupelissä kun tulla mulle ilmoittamaan että lapsemme kuoli ja kuunnella sitä huutoa mikä minusta lähti...



mutta siis sellasta oikeaa psyykkistä tukea olisin tarvinnut seuraavissa raskauksissa..mielessä vaan kun pyöri, että miten saan estettyä sen etteivät tapa virheillään seuraavaakin lasta.

Huomaan olevani oikeilla jäljillä. :) Vielä lisäkysymyksiä: Mikä/mitkä olisivat mielestäsi tärkeitä doulan ominaisuuksia? Millaista henkilöä et missään nimessä haluaisi doulaksi, entä millaisilla asioilla taas ei olisi mielestäsi mitään merkitystä?

AP

Tein lapseni ilman isää tai no se kävi paikalla sen tunnin, minkä lapsen alulle saaminen nyt yleensä kestää ;-)



Tapasin doulani muutamaan kertaan ennen synnytystä, ihan mahtava tyyppi. Sitten meni lapsivedet, lapsesta piti tulla vammainen tai kuolla ja en vain yksinkertaisesti oikein jaksanut vierasta tyyppiä rinnallani. Synnytyksessä (keisarinleikkaus) doula oli mukana ja se oli hienoa, että oli vähän niin kuin puhemies valittuna, joka pääsee kulkemaan ja seuraamaan tilannetta. Lapsi on nyt täyspäinen kolmasluokkalainen, mutta koin sen raskaana, että jotenkin vieraallekin ihmiselle piti olla energiaa sinä aikana kun makasin kolme viikkoa kättärillä odottaen pahinta.



Olen kuitenkin hyvin kiitollinen siitä, että vieras ihminen oli valmis tulemaan kanssani keisarinleikkaukseen vaikka tiesi, että voi olla, että lapsi kuolee pian tai on pahasti vammainen. Hän itsekin myönsi jälkikäteen, että jännitti tilannetta aivan järkyttävän paljon. Toisaalta tuli vähän myös syyllinen olo, että pistin hänet näin vaikean asian läpi, mutta toisaalta lähtisin vastaavaan tilanteeseen doulaksi miettimättä hetkeäkään, varsinkin nyt kun olen itse kokenut näin suuren järkytyksen ja selvisin siitä.

AP odottaa lisää tarinoita...

- hän olisi voinut kuskata minua vauvan luokse valvomoon, kun mies oli töissä eikä päässyt auttamaan - itse olin sektion ja komplikaatioiden jälkeen aika heikossa kunnossa. Doula olisi voinut auttaa imetyksen aloittamisessa, koska sairaalan henkilökunnalla ei ollut siihen kiinnostusta eikä aikaa.