Mikä ihana valaistumisen kokemus! Päätin että en mene enää töihin!

Elän kriisin keskellä, jossa tajusin muutamia elämäni tosiasioita: en enää ikinä tahdo tehdä hoitoalan töitä. En halua hoitaa kenenkään muun persettä enää. Nyt riitti, kertakaikkiaan.



Olen nyt sairaslomalla. Tammikuun puolessa välissä jään äitiyslomalle. Takataskussa mulla on opiskelupaikka yliopistoon erittäin hyvin työllistävälle alalle. Jotenkin tässä kuitenkin pitää pärjätä taloudellisesti, kun on lapsia ja olen yksinhuoltaja. Olen suunnitellut näin: Olen sairaslomalla seuraavat viikot ja parantelen itseäni. Sitten painelen töihin ja ilmoitan, että jään opintovapaalle. Opiskelen tässä samalla, ja nostan opintotukea ja lainaa. Äippälomalla pärjään hyvin äp-rahoilla.



Olen kotona ja opiskelen siihen asti kun lapsi täyttää kolme vuotta. Sitten olenkin jo valmistunut. Siinä välissä voin tehdä uuden alani keikkaa. Ja sitten: IRTISANOUDUN TÖISTÄ!!!! Ihanaa, viimeinenkin napanuora poikki. Tai no niin, miksei voisi irtisanoa itseään samantien, kun saikku loppuu..? Kitkuttelua tulee olemaan, mutta teen mitä tahansa muuta kuin hoitotyötä, vaikka paistelen hamppareita Mäkkärissä.



Hoitotyöhön palaaminen tuntuu jo niin vastenmieliseltä, että en jaksa enää edes yrittää esittää muuta. Asiakkaille yritän toki olla ystävällinen, eihän se heidän vika ole että vihaan työtäni. Mutta muuten, teen vain välttämättömimmät ja annan muiden kaakattaa tärkeänä.