Lue keskustelun säännöt.
Riita miehen kanssa raskaudesta ja yksin jäämisestä..
21.08.2011 |
Ensimmäinen raskaus oli karmiva kokemus, olin käytännössä yksin koko raskausajan. Miehelle kaverit ja biletys oli silloin ensisijaisena ajatuksena ja miestä ei kiinnostanut raskauteni tippaakaan. Hyvä isä mieheni on, sitä en kiistä, mutta itse raskaus jätti minuun aika rankat muistot.
Olemme kasvaneet nyt vanhempina (tai niin ainakin miehestäni kuvittelin) ja mies myöntää olleensa idiootti ja jättäneensä esikoisen odotuksen täysin minun harteilleni. Vähitellen suostuin ajatukseen toisesta lapsesta ja mieheni lupasi, että sama ei tule toistumaan, kun esikoista odottaessani ja hän lupaa olla enemmän läsnä.
No.. nyt olen raskaana ja loppusuoralla jo mennään. Kertaakaan ei ole mies käynyt neuvolassa kanssani, ei yhdessäkään ultrassa, ei kysellyt vointiani, vähättelee kipujani ja olotilaani, ei ole hieronut kipeää selkääni pyynnöistäni huolimatta. Jopa sairalomalle jäämiseni ei häntä kiinnostanut :(
Ja kuten arvaatte; alkaa ekan raskauden muistot nostaa taas päätään ja itku on herkässä. Hitto! Pitikin ryhtyä tähän.
Tänään sitten avauduin aiheesta miehelleni ja hän kiistää kaiken! Että samat asiat ei ole toistunut ja hän on kyllä kiinnostunut ja mukana! Mitä helvettiä?! Kehtaa vielä sanoa minulle, että turhaa itken ja valitan. Miten minusta sitten tuntuu, että miestä ei kiinnosta. Onko tämä nyt joku hiton ajatusleikki, että minun pitäisi pystyä lukemaan miehen ajatukset ja todeta hänen kiinnostuksensa ja samalla tuntea hänen fyysinen läsnäolonsa, vaikka oikeasti hän ihan jossain muualla?!
Mies ei mitenkään näytä minulle kiinnostustaa. Vaunut kävin yksin ostamassa, samoin kaikki tarvittavat vauvan vaatteet. Varasin jopa ajan yksityiselle ultraan ja maksoin siitä omaisuuden ja sinnekkään mies ei vaivautunut paikalle.
Kohta oikeasti olen sitä mieltä, että menen synnyttämäänkin yksin. Onko teistä muka kohtuutonta vaatia miestä osallistumaan ja olla aktiivisesti mukana raskaudessa, eikä vain nauttia sitten lopputuloksesta, eli vauvasta? Yhdessä tässä ollaan ja yhteinen projekti tämä on. Vai mitä? Ihan alkumetreistä aina synnytykseen asti.
Kommentit (39)
on ihanaa aikaa. En ymmärrä, miten mies voisi siihen osallistua. Eihän se vauva sen mahassa ole. Mitä mun siis pitäisi vaatia. Ensinnäkin inhoan hieromista eikä mua muutenkaan tarvitse kohdella kuin jotain sairasta kun olen raskaana. Jos olen sairas, niin sitten on eri juttu.
Se kolmen lapsen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
esikoisen odotus voisi olla jotenkin jonkun muun harteilla:D Tai muunkana vauvan. Kolme lasta on, eikä ole tullut myöskään mieleenkään, että miehen pitäisi käydä neuvolassa. Miksi ihmeessä? Ja miten olla aktiivisesti mukana raskaudessa??? Haloo, minulle riittää, että mies hoitaa muksujaan, kun ne ovat mahasta ulkona. Ihme vaatimuksia kyllä. Pidä itsesi kunnossa, niin ei tarvitse muiden hyysätä kuin jotain halvaantunutta. Ite pyöräilin vielä vikaan neuvolaankin viikolla 41, enkä todellakaan tarvinnu mitään hierontoja. Ihan normaalielämää ollaan eletty raskauden aikana.
huonossa kunnossa, etten liiku tai huolehdi itsestäni? Kuule minäkin PYÖRÄILEN yhä säännöllisesti. Ja aioin pyöräillä niin pitkälle, kun vain pystyn.
Jos nyt sattuu olemaan selkä kipeänä, niin voisiko johtua ihan jostain muusta, kuin siitä, ettem liikkuisi ja huolehtisi itsestäni? Olen yhä kaunis ja hoikka raskaudesta huolimatta ja kilot tulleet lähinnä vatsaan. En ole mikään pullamössö mamma, joka aikoo heittäytyä muiden armoille hoidettavaksi ihan vain sillä perusteella, että täällä kerron haluavani hiukan enemmän huomiota mieheltäni!
Tule elämään hetki arkeani, niin huomaat, että täällä ei haleja anneta ja pusuja muiskautella. Täällä minä käyn kaupassa, teen ruuat, pesen pyykit, siivoan, hoidan lapsen(lasten) vaatteet, tarpeet yms. Ja pääsääntöisesti minä hoidan myös esikoisen tällä hetkellä. Vien hoitoon ja haen hoidosta.
Mies sitten hoitaa remppaa ja käy töissä. Minäkin tosin kävin töissä vielä hetki sitten ja hoidin kaikki nuo edellä mainitsemani asiat siinä ohella.Ja minulla ei ole käytössä autoa, jotta tiedät vielä, että ihan helpolla en pääse ja useita kilometrejä kävelen tai vaihtoehtoisesti pyöräilen päivittäin.
Sait minut niin vihaiseksi tuolla typerällä kommentillasi nyt!
-ap-
mitenkään vaan miehesi on muuten laiska sluibarivätys. Ongelma on siis muualla. Miten raskautesi tähän oikeastaan liittyi? Ilman raskauttako olet valmis tekemään kaiken yksin????
miehen avuksi kotitöihin, mutta työkiireiltään ehtii minkä ehtii. Noistakin asioista on kättä kuule väännetty useaan otteeseen.
-ap-
Mutta voisitko ajatella niitä hyviä puolia ja vaan hyväksyä tietyt asiat? Eli miehesi tekee töitä, remppaa ja hoitaa vanhempaa lasta, kaikki ei tee noitakaan hommia.
Oma mies on ihana, on huomioinut mun mielestä mua tarpeeksi, mutta ei se ole neuvolassa käynyt, enkä ole sellaista edes kaivannut. Isommat hankinnat ollaan tehty yhdessä mutta kyllä mä olen kaikki vaatteet suurimmaksi osaksi hankkinut, pessyt ne jne.
Mä en edes usko että mies tietää mitä kaikkea vauvalle pitää hankkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ymmärrän ap:n kommentin hyvin..oma mieheni osallistunut raskauteen yhtä hyvin,eli ei ollenkaan,Minulla vielä se tilanne et jouduin välissä makaamaan muutamia viikkoja,koska vauva meinas syntyä etuajassa..Olin kuitenkin esikoisen kans kotona,tein kotihommat + kaiken muun. Sit ku pyydän miestä tekemään jotain et voisin levähtää hetken supistelujen ohessa,niin saan vaan haukut päälle et tahalleen makaat ettei tarvi tehä mitään..korkeintaan kerran kuussa pääsen itse yksin lähtemään kavereiden luo.mylläävät mun mielestä miehenkin pitää osallistua raskauteen,,onhan se kuitenkin iso muutos elämässä..
älä välitä. kulta, ole vaan rauhallisena, onneksi olkoon raskaudestasi, kohta saat ihanan vauvasi syliin, osan itsestäsi. kyllä ne kundit on joskus sellaisia. aika useinkin oikeasti. on tietysti paranneltavaa miehessäsi. mutta usko! on niitä PALJON pahempia. on niitä jotka ei ikinä rakasta lastaan, eivät edes halua nähdä. kun pystyt sanomaan että hän on hyvä isä, se on jo kullan kallis asia.
ei ne kundit aina niitä juuri naiselle tärkeimpiä asioita tajua. ei ne voi kokea raskautta joten ne ei tosiaan ymmärrä, eikä ne kaikki voi edes yrittää kuvitella että mitä se on.
ajattele vaan raskauttasi, ja vain positiivisiä asioita miehessäsi. sitten aika näyttää.
mutta kun sanoit että miehesi rakastaa ensimmäistä vauvaansa (miehet ei vaan aina osaa millään osallistua niihin jokapäiväisiin asioihin vauvan hoidossa mutta kun jo ovat siinä läsnä) mielestäni kaikki tulee olemaan hyvin. tietysti rauhallisesti täytyy miehelle selittää jos jotakin tarvitsette itse tai vauvanne, ja vaan se rauha. jos mies käyttäytyy ääliömäisesti, niin ei se juuri siksi että haluaa näin, mutta ei tajua vaan. joskus mulle tepsi vaan että en pakottanut puhumaan, jos aloin niin sanoin rauhallisesti, tyyneesti vaikka mies kiehui. kaikki onnistuu. ja nyt on teillä tärkeä ja ihana vaihe ja odotuksen tunne. onnea ja kaikkea hyvää. onneksi olkoon, ei ole parempaa lahjaa kuin se oma nyytti oma vauva jonka on tehnyt elämään ja ihmettelemään maailman asioita ja kauneutta. älä huoli miehestäsi. on oikeasti paljon pahempia. eikä se aina mene aina just niin kuin pitäisi, mutta sitten kääntyykin vielä paremmaksi kuin luuli. onnea, ja kaikkea hyvää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei myöskään tarkoita että täytyy ottaa kundilta kaiken. jos suhde ei millään toimi, jos suhde tuo enemmän huonoa itselleen ja omalle vauvalleen, niin tietysti parempi sitten erota ja kasvattaa lapset yhdessä mutta erottuina vanhempina. t. numero 29.
Silittelisi masua:-O Voi elämä. Mun mies ei koskaan "silitellyt masua", mutta en mä silti kokenut, etteikö hän olisi ollut mukana.
Musta on ihan ok, jos miehesi ei enää vietä aikaa kavereittensa kanssa baarissa, vaan tekee remppaa, käy töissä ja viettää aikaa esikoisenne kanssa. Ihan turha kiukutella. Joillekin naisille ei vaan näköjään riitä mikään...
[quote author="Vierailija" time="21.08.2011 klo 13:38"]
huomiota ja lellimistä halua. Haluan vain, että mies on kiinnostunut. Olisi tullut mukaan edes yhteen ultraan, oltaisi käyty ostamassa vaunut yhdessä ja silittelisi masua sillon tällöin ja kyselisi vointia. Ei muuta. Onko tuo liikaa vaadittu?
-ap-
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi vit**, sano sit ukolle et ottaa loparit ja alkaa vaan palvoa sua päivät pitkät kuin koira jaloissa pyörien. Antaa rempat olla tekemättä , esikoinen hoitamatta, pääasia että SINÄ ja sinun mahasi saatte kaiken huomion. Onneksi miehelläsi vielä on realiteeetit tallessa, ei elämä siihen pysähdy jos sulla vauva mahassa kasvaa, arki jatkuu ja maapallo pyörii ihan riippumatta siitä sinun raskausmahastasi.
Otahan rauhallisesti. Hormonit herkistää mieltä entisestään. Mun mies on käynyt joka neuvolassa ja ultrassa. Töiden puolesta pystyy järjestämään aikaa. Kukin tyylillään ja tavallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.08.2011 klo 14:48"]
esikoisen odotus voisi olla jotenkin jonkun muun harteilla:D Tai muunkana vauvan. Kolme lasta on, eikä ole tullut myöskään mieleenkään, että miehen pitäisi käydä neuvolassa. Miksi ihmeessä? Ja miten olla aktiivisesti mukana raskaudessa??? Haloo, minulle riittää, että mies hoitaa muksujaan, kun ne ovat mahasta ulkona. Ihme vaatimuksia kyllä. Pidä itsesi kunnossa, niin ei tarvitse muiden hyysätä kuin jotain halvaantunutta. Ite pyöräilin vielä vikaan neuvolaankin viikolla 41, enkä todellakaan tarvinnu mitään hierontoja. Ihan normaalielämää ollaan eletty raskauden aikana.
[/quote]
Neuvolan ymmärrän hyvin itsekin että ei sitä miestä sinne kyllä tarvitse. Eli itsekin kyllä yksinään niissä käynyt. Ultrat tosin ollut sellasia mihin on kiva että mieskin osallistuu niin sillekkin vähän tulee todellisemmaksi se vauvan tulo ja oli se hieno kokemus muutenkin itselle ja myös miehelle aivan ekaa kertaa nähdä vauva masussa !
[quote author="Vierailija" time="21.08.2011 klo 15:23"]
on ihanaa aikaa. En ymmärrä, miten mies voisi siihen osallistua. Eihän se vauva sen mahassa ole. Mitä mun siis pitäisi vaatia. Ensinnäkin inhoan hieromista eikä mua muutenkaan tarvitse kohdella kuin jotain sairasta kun olen raskaana. Jos olen sairas, niin sitten on eri juttu.
Se kolmen lapsen äiti
[/quote]
Sinä kolmen lapsen täydellinen äiti, toisilla on vaikeampia raskauksia ja joillakin noita mitä itsellä eli ei tarvitse apua niin missään. Itsellä ollut niin kovia liitoskipuja, pahaa oloa jne että välillä ollut pakko pelkästään levätä eikä mitään voinut tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sinua ap.olisin itsekin halunnut kahdessa raskaudessani, että mies silittää masua, kysyy vointia ja joskus hemmottelee hieronnalla tmv. Mutta ei meilläkään niin mennyt. Ultrissa kyllä on aina ollut mukana, tosin kerran kysyi tarvitaanko häntä siellä...no, näki katseestani vastauksen ja totesi, et vitsihän se oli:) ei oikeasti ollut, mutta mitäpä sitä enempää sit jauhamaan. ja muulloin kuin raskaana ollessa en todellakaan kaipaa erityishuomiota vaan miehenkin mielestä olen liiankin omatoiminen ja hän kaipaisi minun joskus olevan vähän naismaisen avuton;)
Lisään vielä, että eka raskaus meni vielä juurikin kuin teillä, eli mieheni, joka käy illanvietoissa, mutta harvakseltaan, intoutui raskaana ollessani oikein urakalla viettämään aikaa baareissa. se oli minulle kova paikka, kun elämäni oli muutenkin esim. urheilemisen osalta rajattua. puhuin miehelle, mutta ei se tajunnut. tokassa mies ei roikunut baareissa (juteltiin asiasta ennen raskautta), mutta useimmille miehille henkinen läsnäolo odotukseen kai hankalaa, kun vauva ei odottaessa ole miehelle konkreettinen. päätin toista odottaessa, että siitä en mieltäni pahoita vaan nautin, kun mies muutoin eli normiarkeamme.
ja kun mies on kuitenkin hyvä isä, niin se lienee kuitenkin tärkeintä. kannattaa ap oikeasti arvostaa tätä, vaikka tiedän, ettei asian näin näkeminen olekaan joka tilanteessa helppoa. nauti raskaudesta ja onnea vauvasta:)
36 jatkaa vielä..
ei meillä mies ole yhtään vauvan/lapsen vaatetta omatoimisesti ostanut ja 'käskystäkin' vain muutaman. lapset 1v ja 3v. välistä ärsyttää, kun kaikki pitäänitse huolehtia, mutta toisaalta en tiedä haluaisinko miehen edes valitsevan lapsiemme vaatteita:D
ja mies on kuitenkin rakentanut meille talon, jolloin minä taas olin käytännössä yh lasten kanssa, joista toinen oli juri syntynyt. mies ei osallistunut toisen lapsemme ensimmäisiin 6 kuukauteen lainkaan kuin silloin tällöin näkemällä lapsen. rankkaa oli molemmilla, muttanyt se on onneksi ohitse. molemmat silti varmasti kokivat ettei toinen arvosta omaa panosta, mutta sovittiin että pyritään välttämään toisen sättimistä rakennusasikana ja hyvin meni, onneksdi. väsytti usein, mutta riitoja ei juurikaan ollut ja enempikin pystyimme vuorollaan tukemaan toista, kun toisella oli väsypäivä(t) ja toisella taas parempi päivä. tuolloin tunsin oikeasti, että puhalsimme yhteen. uudelleen en silti tuota haluaisi kokea.ehkä sinun pitäisi ap tosiaan nyt pyrkiä esim. näkemään miehen tekemä remppa tältä kantilta? itse uskon, että asenteensa voi päättää ja se helpottaa vaikeassa tilanteessa.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 14:11"]
36 jatkaa vielä..
ei meillä mies ole yhtään vauvan/lapsen vaatetta omatoimisesti ostanut ja 'käskystäkin' vain muutaman. lapset 1v ja 3v. välistä ärsyttää, kun kaikki pitäänitse huolehtia, mutta toisaalta en tiedä haluaisinko miehen edes valitsevan lapsiemme vaatteita:D
ja mies on kuitenkin rakentanut meille talon, jolloin minä taas olin käytännössä yh lasten kanssa, joista toinen oli juri syntynyt. mies ei osallistunut toisen lapsemme ensimmäisiin 6 kuukauteen lainkaan kuin silloin tällöin näkemällä lapsen. rankkaa oli molemmilla, muttanyt se on onneksi ohitse. molemmat silti varmasti kokivat ettei toinen arvosta omaa panosta, mutta sovittiin että pyritään välttämään toisen sättimistä rakennusasikana ja hyvin meni, onneksdi. väsytti usein, mutta riitoja ei juurikaan ollut ja enempikin pystyimme vuorollaan tukemaan toista, kun toisella oli väsypäivä(t) ja toisella taas parempi päivä. tuolloin tunsin oikeasti, että puhalsimme yhteen. uudelleen en silti tuota haluaisi kokea.ehkä sinun pitäisi ap tosiaan nyt pyrkiä esim. näkemään miehen tekemä remppa tältä kantilta? itse uskon, että asenteensa voi päättää ja se helpottaa vaikeassa tilanteessa.
[/quote]
Miksi tuollaiset rakennusprojektit ajoittaa siihen, kun perheessä on vauvoja ja taaperoita? Eikö tärkeintä ole perheen yhdessäolo ja suhde omiin lapsiin jo pienestä pitäen, ihan sama millaiset seinät siinä on ympärillä seuraavan parin vuoden aikana?
Minun mieheni raskausaikana silitteli hyvinkin usein mahaani ja puhui sille :D hieroi selkää ilman pyyntöäni yms. Oli innoissaan ja mukana neuvolassa ultrassa, ellei nyt ollut omia työkiireitä yms. Hän oli niin onnellinen ja innoissaan ensimmäisestä lapsesta! Ihan yhtä paljon kuin minäkin. Tuntuu hassulta lukea, että nainen ei edes haluaisi tälläista huomiota tai ettei mies huomiota näin osottaisi. Mulla on varmaan sitten aika mahtava mies ja olenkin siitä erittäin kiitollinen joka päivä :) Yhdessä odotimme esikoista suurella rakkaudella ja innolla!
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 14:32"]
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 14:11"]
36 jatkaa vielä..
ei meillä mies ole yhtään vauvan/lapsen vaatetta omatoimisesti ostanut ja 'käskystäkin' vain muutaman. lapset 1v ja 3v. välistä ärsyttää, kun kaikki pitäänitse huolehtia, mutta toisaalta en tiedä haluaisinko miehen edes valitsevan lapsiemme vaatteita:D
ja mies on kuitenkin rakentanut meille talon, jolloin minä taas olin käytännössä yh lasten kanssa, joista toinen oli juri syntynyt. mies ei osallistunut toisen lapsemme ensimmäisiin 6 kuukauteen lainkaan kuin silloin tällöin näkemällä lapsen. rankkaa oli molemmilla, muttanyt se on onneksi ohitse. molemmat silti varmasti kokivat ettei toinen arvosta omaa panosta, mutta sovittiin että pyritään välttämään toisen sättimistä rakennusasikana ja hyvin meni, onneksdi. väsytti usein, mutta riitoja ei juurikaan ollut ja enempikin pystyimme vuorollaan tukemaan toista, kun toisella oli väsypäivä(t) ja toisella taas parempi päivä. tuolloin tunsin oikeasti, että puhalsimme yhteen. uudelleen en silti tuota haluaisi kokea.ehkä sinun pitäisi ap tosiaan nyt pyrkiä esim. näkemään miehen tekemä remppa tältä kantilta? itse uskon, että asenteensa voi päättää ja se helpottaa vaikeassa tilanteessa.
[/quote]
Miksi tuollaiset rakennusprojektit ajoittaa siihen, kun perheessä on vauvoja ja taaperoita? Eikö tärkeintä ole perheen yhdessäolo ja suhde omiin lapsiin jo pienestä pitäen, ihan sama millaiset seinät siinä on ympärillä seuraavan parin vuoden aikana?
[/quote]
Palaanpa vastaamaan. En tiedä, mikä on parempi tai huonompi aika. Jollekin seinillä/asunnon sijainnilla/asunnon koolla tmv ei ole merkitystä, jollekin on. Ko talo on itse asiassa meidän toinen itse rakentama talo (eka tehtiin ennen lapsia ja molemmat osallistuivat rakentamiseen) ja ajankohta nyt oli meille se sopivin: minulla ei työstressiä, lapset eivät vielä eskarissa, koska halusimme, että lapsien ei tarvitse vaihtaa sitten koulua parin vuotta aloittamisesta. Meillä molemmilla on miehen kanssa vastuullinen työ ja uskon, että molempien työnantajat olisivat joutuneet kärsimään, jos olisimme alkaneet rakentamaan työhön palattuani. Ei ole helppoa työn ohessa huolehtia lapsista ja ehtiä tekemään kaikkia rakentamiseen liittyviä päätöksiä, puhumattakaan itse rakentamisesta. Jollekin meille sopiva ajankohta varmasti huono, mutta meille se sopi paremmin kuin muut vaihtoehdot. Rakentaminen työn ohessa on aina rankkaa.
Ja kylläpä tuo poitsu on isäänsä kiintynyt:) On näitäkin perheitä, joissa ei rakenneta, mutta silti isä (tai äiti tai molemmat) ovat silti etäisiä lapsille. Tai toisessa perheessä tehdään töitä ympärivuorokauden tai ollaan reissutyössä. Miksi näissä perheissä näin, sitä en tiedä, mutta toisinaan se jostain syystä perheelle sopii. Ei kai sitä naapurin tarvitse murehtia?
Elämä on valintoja ja me on valittu näin ja ollaan nyt todella tyytyväisiä. Ihana koti kohtuullisin kustannuksin vieraalla rakennuttamisen sijaan. Toki parasta on ihana perhe:)
Mun pillulle ei ole käynyt yhtään mitään. Ja siis kolme lasta on ja nyt viikko kolmannen lapsen jälkeen paino samassa kuin ennen raskautta. Pitäkää leidit huolta itsestänne.