Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita erityislasten äitejä jotka ystävät on hylänneet?
20.08.2011 |
Minulla siis on tilanne, että olen 5-vuotiaan autistisen pojan äiti.Pojallani on paljon hyperaktiivista käytöstä ja hän on vaikea hoidettava. Olen huomannut, että viimeisen parin vuoden aikana olen joutunut tilanteeseen jossa huomaan, että ystäväni ovat kadonneet hiljalleen. Olen aina pojan tilanteesta huolimatta yrittänyt ylläpitää ystävyyssuhteita tavata ja soitella ja viestitellä, mutta tänään huomasin ettei enää ole ketään kenelle asioitani kertoisin tai kuka purkaisi huolensa minulle. Vaikka enne´n viestittely oli hyvinkin aktiivista.
Olen vältellyt kuormitamasta ystäviäni lapseni asioilla olen kertonut lyhyesti asioista vain jos ovat kysyneet, koska parista kaverista näin heti, että pojan tilanne heitä ahdistaa. Nyt kuitenkin tuli paha mieli, kun olimme pitkällä sairaala jaksolla eikä kukaan laittanut minkäälaista viestiä tai kysynyt kuulumisia. Lapsen kummejakaan ei pojan syntymäpäivillä enää näkynyt viime vuonnakin enää yksi neljästä paikalle tuli. Vaikka ystävistäni paras on pojan sylikummi. Ollaan oltu ystäviä jo yli 20 vuotta. Tähän eityislapseenko se ystävyys kaatui?
Kommentit (3)
Mulla myös erityislapsi ja mun ystävät ovat pysyneet kaikesta huolimatta. Itse en halua lapseni asioista useinkaan puhua, eikä myöskään ystävät kysele. Toki aina sairaalajaksoista puhun ja muusta vastaavasta.
Mutta jotenkin koen asian niin, etten siksikään puhu, kun heillä ei ole tietoa yleensäkään erityslapsista. Vertaistuki olisi parasta erityislasten vanhemmille.
Ihan mielenkiinnolla kyllä kuuntelevat, jos kerron lapsestani. Usein vain puhun yleisesti, mitä ollaan puuhattu jne.
Voi kun voisin olla ystäväsi, mutta eipä tätä kautta voi tietoja itsestään antaa: (.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ymmärrän, että joidenkin (ilmeisesti ystäviesi) voi olla tosi vaikeaa kohdata tällaista, mutta ei sen silti niin pitäisi mennä. Lapsuudestani muistan kuinka tuttavaperheen mua pari vuotta nuorempi tyttö oli aina pari viikonloppua vuodesta meillä hoidossa. Ja siis muutenkin oltiin tekemisissä. Ei puhu, mutta käytti muutamia viittomia, jotka me sitten opittiin myös. Nyt aikuisena asuu asuntolassa. Toinen, cp vammainen, pyöri nuorena meidän porukoissa mukana, ja hänet otettiin vastaan tosi hyvin. Ehkä näistä lähtökohdista on vaikea kuvitella, että joku hylkää ystävän siksi, että hänen lapsellaan on haasteita. Silloinhan sitä tukea eniten tarvitsi. Nyt ehkä ymmärrän paremmin miksi yksi ystäväni oli aina niin iloinen, että hänen virallisesti ADHD diagnoosin saanut poikansa oli aina tervetullut meille leikkimään poikani kanssa.
Olen tosi pahoillani.
Alue: Aihe vapaa
Ehkä syynä on pikemminkin se, etten ole enää töissä, kun jäin omaishoitajaksi. Tai se, että olen tosi sidottu kotiin, pitää suunnitella hyvin kaikki lähtemiset. Kolmas tekijä voi olla sekin, että itsellä on ajatukset niin toisenlaisissa asioissa poikkeuksellisen elämän takia.
Oma mies on paras ystävä, hän ymmärtää mistä puhun ja mitä ajattelen.
Olen vähitellen löytämässä uusia tuttavia, mutta kumma kyllä kaikki ovat 10-15 vuotta minua vanhempia ja jollain tavalla tekemisissä erityislasten kanssa tai sosiaalipuolell töissä. Ehkä jatusmaailmat kohtaavat paremmin, olen kai itse muuttunut.
Oletko muuten käynyt koskaan sopeutumisvalmennuskursseilla? Niiden kautta saattaa löytää uusia ystäväperheitä!