Lue keskustelun säännöt.
Passiivisen pojan kanssa palaa pinna!
19.08.2011 |
Menetän kohta malttini 7v pojan kanssa: ei halua tehdä vapaa-ajalla mitään eikä mikään muu kiinnosta kuin tv. Ei ole koskaan harrastanut mitään, valittaa jatkuvalla syötöllä, ettei ole mitään tekemistä ja ettei ole kavereita. Kavereita kyllä olisi, mutta ei itse halua pyytää ketään kotiin tai ulos!
Koulusta pääsee joko klo 12 tai 13, läksyt on tehty puolessa tunnissa ja koko loppupäivä on pelkkää marinaa. Itse olen kotona vauvan kanssa ja yritän keksimällä keksiä meille yhteistä tekemistä ja viihdykettä, silti valittaa koko ajan tylsyyttä.
Kunpa saisin pojan edes kerran viikossa johonkin harrastukseen, mutta ei suostu, kun "siellä on kuitenkin tyhmää enkä kuitenkaan saa yhtään kaveria." En tajua, miksi on tällainen asenne kaikkeen.
Olen jo miettinyt tosissani ajanvarausta psykologille, jos kyse onkin masennuksesta tms. Oma kärsivällisyys on joka tapauksessa totaalisen loppu!
Kommentit (49)
et on mun kaltaisia joilla ei ole pelikoneita millä pelata.Ei mun lapset pelaa.=)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaan tulee suoraan koulusta kotiin marisemaan ja valumaan sohvilla.
Hei, sun lapsella ei oo mitään tekemistä. Siis ihan oikeasti. Ketä ekaluokkalaista poikaa kiinnostaa katsoa kun äiti päivät pitkät imettää vauvaa.
Toisaalta teidän kotitunnelmassa täytyy olla jotain vialla kun ei tuo kavereitaan teille kotiin.
Lapsi ei tuo kavereitaan kotiin jos kokee, että siellä on mörkö olohuoneen nurkassa eli se iso häpeä, mitä ei halua näyttää kavereille. Eli teillä on joku ongelma, miksi lapsi ei tuo kavereita kotiin.
Ei normaalisti valu tuntikausia sohvilla ja vingu, että sais katsoa telkkaria. Yleensä tuon ikäiset menee kavereilleen tai tulee kavereiden kans kotiin. Ainakin meillä on koko ajan koululaisten kohdalla melkoinen kaverirumba kun tullaan ja mennään.
Jotain teidän perhemekaniikassa on kyllä pielessä. Jotain lapsi häpeää kun ei koulun jälkeen kukaan tule teille. Ja toisaalta ei lapsi viihdy kun ei ole mitään tekemistä yksin ja äiti vain hoitaa vauvaa. Ei se vauva ihan oikeasti sille pojalle ole mikään kova juttu vaan asia, mikä on vienyt vanhempien huomion ja nyt poika tuntee itsensä hyljätyksi.
Tarkoitan siis, että pelkääkö, että kaveri kieltäytyy. Ja lapsesi joutuu pettymään? Meidän 11v on tällainen. Pelkää epäonnistuvansa, joten ei sitten ota sitä riskiä, että joku kieltäytyy.
Joten hieman tuuppaan ja rohkaisen lastani hankkimaan kavereita. Koulusa on suosittu, joten kavereita kyllä on. Ja kun pääsee kavereiden makuun, olisi jatkuen menossa.
Mutta kun kaveraiden kanssa tulee taukoa esim. loman vuoksi, on jälleen alkuunpääsyongelmia.
Meneekö lapsesi kavereiden luokse?
Ja harrastuksissa on sama ongelma. Lapsen on ollut aina vaikea kokeilla mitään uutta. Ja myöhemmin on ollut tyytyväinen, kun äiti on puoli pakottanut hänet.
Joten minä suosittelen rohkaisemaan ja hellävaraisesti pakottamaan. Ja koneet kokonaan pois, jos ei muu enää kiinnosta.
Onko lapsesi muuten syystä tai toisesta kvin väsynyt, eikä siksi kiinnostu?
Olen pakottanut häntä harrastuksiin aikaisempina vuosina eikä se poika niistä oppinut nauttimaan. Väkisin meni sinne ja oli ikionnellinen, kun harrastus loppui. Koulussa viihtyy hyvin ja on kavereita, mutta koulun jälkeen ei halua pyytää ketään meille eikä mennä minnekään. Tykkää pelata ja katsoa telkkaria. Jos ei sitä saa tehdä, niin lukee. Mä käyn hänen kanssaan kirjastossa ettei hänen tarvitse yksin raahata sitä kirjamäärää mitä lukee. Mä olen aina välillä tosi huolissani, kun tuo ei kiinnostu mistään mistä muut samanikäiset, mutta enpä mä voi sille oikein mitään. Tänä vuonna en ole pakottanut mihinkään harrastukseen ja on selvästi helpottunut. Jaksaa hetken nikkaroida, mutta ei usein. Mun kanssa tekee joskus ruokaa, pesee autoa, käy koiran kanssa lenkillä, käydään metsässä, mutta eivät ne oikeasti kiinnosta eikä jaksa niitä kauaa. Lahjominenkaan ei auta. Olen ajatellut, että hän vain on tuollainen ja nyt ainakin on parempi antaa olla oma itsensä eikä hänen tarvitse turhia stressata.
samanlainen 11v löytyy täältäkin, paitsi häntä ei kiinnosta pelit. Onko sun lapsi vesimies?
Anna lapsen olla rauhassa, tee sille herkullinen välipala, kun tulee koulussa, ja kerro että on ollu ikävä sitä. Halaaminen tekee myös ihmeitä.
Kyse on lapsen asenteesta ja persoonasta, ei koulun aloituksesta tai halin puutteesta! Mitenpä annat olla rauhassa, kun toinen makaa pitkin sohvia tai lattioita ja valittamalla valittaa tylsyyttä? Ei siinä paljon herkkuvälipalat auta. :o Voit olla varma, että kaikkeni olen tehnyt!
Sorry tylyys, mutta kommenttisi vaan ei oikein vastannut kertomaani tilanteeseen.
t. ap
Usein koulun aloitus, uusi pikkusisar tms todellakin vaikuttavat lapsen asenteisiin ja ulospäin näkyvään persoonaan! En ota tässä kantaa teidän tilanteeseen, kyseessä voi olla enimmäkseen jokin aivan muu vaihe pojan elämässä. Onko poika aina ollut passiivinen, vai onko tämä piirre tullut esiin viimeaikoina?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin pojalle, että tylsistyminen/pitkästyminen on normaali ja tärkeä tunne, jota vastaan on opittava omatoimisesti taistelemaan.
Saattaisin ehdottaa toiminnaksi huoneen siivoamista tai pyykkien ripustamista narulle.
koska teilla ei saa pelata tai katsoa telkkaria? Voi olla pojalle noloa, jos nuo on juuri ne aktiviteetit joita muut kaverit tekee kotonaan ja muiden kavereiden luona.
Harrastuksiin ei voi pakottaa, eika myoskaan lukemisen pariin (rohkaista voi tietysti, mutta pakottamalla ei tule muuta kuin elinikainen inho). Onko sulla mahdollisuutta viettaa pojan kanssa kahdenkeskista aikaa ilman vauvaa? Noin pienta voisi viela kiinnostaa joku aidin kanssa tehtava juttu (kirjasto + McDonalds kerran viikossa?). Tunnetko ketaan pojan kavereiden aideista niin hyvin etta voisit kutsua heidat kylaan, niin pojalla olisi leikkikaveri ilman etta 'vastuu' kaverin kutsumisesta on hanella?
Mulla on kotona 16-vuotias jota ei kiinnosta muu kuin telkkarin katsominen ja Pleikkarin pelaaminen :) ihmettelen oikein kun kuulemma kaveritkaan ei tee muuta kuin nousevat puolen paivan jalkeen eivatka ole kiinnostuneita lahtemaan ulos. No, taalla Englannissakin alkaa koulu syyskuun alussa, sitten paastaan taas vahan enemman rutiiniin heraamisen sun muun kanssa. Mun on vaan ollut vahan vaikea ymmartaa tata juttua, koska itselle 16-vuotiaana kaverit oli henki ja elama, enka ollut ikina iltoja kotona (emme harrastaneet mitaan silloinkaan, kunhan roikuimme yhdessa ja vietimme 'laatuaikaa' keskenamme). Mutta maailma muuttuu, eika aina kannata tuomita automaattisesti kaikkea mika on erilaista kuin mihin itse on tottunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos pojan kaverit ei osaa tehdä muuta kuin pelata ja katsoa telkkaa niin parempi olla pojan yksin. Kamalaa jos kakarat tulee kylään vain pelaamaan.
Pelit pois ja telkkari kokonaan pois. Myyt vaikka pleikan ja tietokoneen ja panet ehdoksi, että kavereiden kans tehdään jotain muuta kuin pelataan. Voivat pelata vaikka kivoja seurapelejä. Ja sen sanot myös, että kavereiden luo ei ole mitään menemistä jos siellä pelataan tietsikalla.
koska teilla ei saa pelata tai katsoa telkkaria? Voi olla pojalle noloa, jos nuo on juuri ne aktiviteetit joita muut kaverit tekee kotonaan ja muiden kavereiden luona. Harrastuksiin ei voi pakottaa, eika myoskaan lukemisen pariin (rohkaista voi tietysti, mutta pakottamalla ei tule muuta kuin elinikainen inho). Onko sulla mahdollisuutta viettaa pojan kanssa kahdenkeskista aikaa ilman vauvaa? Noin pienta voisi viela kiinnostaa joku aidin kanssa tehtava juttu (kirjasto + McDonalds kerran viikossa?). Tunnetko ketaan pojan kavereiden aideista niin hyvin etta voisit kutsua heidat kylaan, niin pojalla olisi leikkikaveri ilman etta 'vastuu' kaverin kutsumisesta on hanella? Mulla on kotona 16-vuotias jota ei kiinnosta muu kuin telkkarin katsominen ja Pleikkarin pelaaminen :) ihmettelen oikein kun kuulemma kaveritkaan ei tee muuta kuin nousevat puolen paivan jalkeen eivatka ole kiinnostuneita lahtemaan ulos. No, taalla Englannissakin alkaa koulu syyskuun alussa, sitten paastaan taas vahan enemman rutiiniin heraamisen sun muun kanssa. Mun on vaan ollut vahan vaikea ymmartaa tata juttua, koska itselle 16-vuotiaana kaverit oli henki ja elama, enka ollut ikina iltoja kotona (emme harrastaneet mitaan silloinkaan, kunhan roikuimme yhdessa ja vietimme 'laatuaikaa' keskenamme). Mutta maailma muuttuu, eika aina kannata tuomita automaattisesti kaikkea mika on erilaista kuin mihin itse on tottunut.
Poika on tosi hyvä kaikissa perusliikuntataitoja vaativissa jutuissa, silti isäkin joutuu houkuttelemalla houkuttelemaan ulkopeleihin, uimaan, pyöräilemään, hiihtämään yms. Ihmettelen, miten ei siitä saatu onnistumisen tunne innosta enempää. Musiikki sen sijaan ei ole vahva alue.
Kavereita on aina ollut ja perheet on tuttuja, poika menee mielellään kylään, mutta meille ei halua kavereita kutsua. Ei osaa sanoa miksi.
Jotkut otti esille peliajan: en ole suostuvainen lisäämään peliaikaa, keskittymiskyky peleissä riittää juuri puoleen tuntiin ja 2pv:nä viikossa on mielestäni sopiva määrä juuri siksi, että lapsi ymmärtää pelien olevan vain lisähupi elämässä.
Pidän tosi tärkeänä, että lapsella on mahdollisuus monenlaiseen tekemiseen kykyjensä mukaan, oli se sitten taidetta tai liikuntaa. Meidän tapauksessa liikuntapuoli saisi kyllä korostua tämän passiivisuuden, makoilun ja marinan takia, jo ihan siitäkin syystä, että lapselle suositellaan liikkumista muistaakseni 1-2h/pv ja olisi pakko keskittyä myös ajatuksen tasolla johonkin tekemiseen.
Ihan tolkuttomaan pakottamiseen harrastusten osalta en halua ryhtyä, muistissa on vielä omat "pakkosoittotunnit". Uh!
Kiitos kaikille asiallisista kommenteista, pinna on taas pidempi! :)
ap