Monilapsisen perheen arjesta valittaminen

Ja viisi lasta on sellainen rikkaus että ei vertaa.

Mun isot ja pienet hienot ihmiset.

Jos monilapsisen perheen äiti ei valita, häntä pidetään martyyrina ja ihmetellaan "onko se elämä muka niin auvoista".



Sitä vaan ihmettelen, että onko vain äidellä, jotka ovat tehneet muutaman lapsen pitkällä ikäerolla, oikeus valittaa?

Ei voi valittaa siitä, että auto piti vaihtaa isompaan tai piti rakentaa uusi talo, jotta kaikki saavat oman huoneen. Ei myöskään saa valittaa vähästä rahasta, kun lapsiin kuluu niin paljon. Nämä ovat asioita, joita on voinut ennakoida.



Sen sijaan lapsiperheen arjen raskaudesta saavat kaikki lapsiperheessä elävät valittaa. Miksi ihmeessä se koliikkivauva ei valvottaisi ja väsyttäisi sitä viiden lapsen äitiä ihan yhtä paljon kuin sitä yhden lapsen äitiäkin? Kummatkin saattavat olla tasan yhtä varautuneita koliikkivauvan tuloon? Kotitöiden määrästäkin saa valittaa. Ehkä mies ei enää auta kotitöissä vaan on enemmän töissä.



Yhtä hyvin voisi sanoa, että kotiäiti ei saa valittaa arjen raskaudesta eikä työäiti työn raskaudesta.

"Olipas ihan kamala yö, juniori heräsi kuusi kertaa ja toiseksi vanhin oksensi sänkyynsä."



onko kyseessä valitus?



"Jestas, mä en tajua miten mä oon mennyt hankkimaan näitä riesoja, pienin herätti kuusi kertaa - siis KUUSI kertaa viime yönä, eikä siinä vielä kaikki, yksi oksensi sänkyynsä sellaista ällön limaista ruskeaa oksennusta joka haisi ihan paskalta."



Voiko sitä todeta että "on ihan univelkainen", tai että "tulipas ihan hiki kun tuuletin kuudesta sängystä petivaatteet ja vaihdoin lakanat" tai että "on tosi haastavaa pysyä kärryillä koko perheen koulu-, hoito- ja harrastusaikatauluista" - kun joku jo kuvittelee että valitat.



terveisin neljän alle kouluikäisen äiti.

ja valittaa. Jos väsyttää, jos lapsilla on huono päivä, jos lapset ovat kipeinä ym ym.



Mutta jos itse änkee lapsille harrastuksia kalenterit täyteen, omansa siihen päälle eikä sen takia muista asioita, sitten ei saa valittaa.



Miten joku voikin kuvitella että ne on vaan ne pienten lasten äidit joilla on usempia jotka muka valittaa? Ihmisillä on erilainen sietokyky ja tempperamentti, kaikki eivät kestä sitä mitä toinen kestää vuodesta toiseen. Sinullekin voi uupumus hiipiä joku päivä, ethän sitten "valita", ethän?

Mutta jotenkin yhden lapsen yh äiti kokee että hän saa valittaa väsymystään?



Tai lapseton opiskelija?



Mikä vamma sulla ap on ettet kestä kuunnella mitä ihmisten arjen hankaluudet on? Mä jaksan kyllä kuunnella sun murheita! Mulla on lapsilla pienet ikäerot ja ongelmia mutta kenellä ei olisi? Oli niitä ennen lapsiakin erilaisia ongelmia. Tyhmää olisi väittää ettei sittemmin ongelmia olisi, vanhemmillani on yhä erilaisia ongelmia ja huolia siinä missä mummollani joka täyttää 87.

mutta kun en valita niin minua pidetään superäitinä ja katsotaan ikävästi perään. Suo siellä, vetelä täällä.

Eniten äideistä valittaa mielestäni yhden lapsen äidit.

Jos monilapsisen perheen äiti ei valita, häntä pidetään martyyrina ja ihmetellaan "onko se elämä muka niin auvoista". Sitä vaan ihmettelen, että onko vain äidellä, jotka ovat tehneet muutaman lapsen pitkällä ikäerolla, oikeus valittaa?

En tajua miks niitä lapsia väännetään ain alisää ja sitten valitetaan kun ei oo aikaa itselle ja voi voikun ne taas keksi sitä ja tätä.. en vaan tajua, en.

joutuu maksamaan asunnosta ylihintaa? Tai että on pieni palkka ja vähän rahaa?

Ei voi valittaa siitä, että auto piti vaihtaa isompaan tai piti rakentaa uusi talo, jotta kaikki saavat oman huoneen. Ei myöskään saa valittaa vähästä rahasta, kun lapsiin kuluu niin paljon. Nämä ovat asioita, joita on voinut ennakoida. Sen sijaan lapsiperheen arjen raskaudesta saavat kaikki lapsiperheessä elävät valittaa. Miksi ihmeessä se koliikkivauva ei valvottaisi ja väsyttäisi sitä viiden lapsen äitiä ihan yhtä paljon kuin sitä yhden lapsen äitiäkin? Kummatkin saattavat olla tasan yhtä varautuneita koliikkivauvan tuloon? Kotitöiden määrästäkin saa valittaa. Ehkä mies ei enää auta kotitöissä vaan on enemmän töissä. Yhtä hyvin voisi sanoa, että kotiäiti ei saa valittaa arjen raskaudesta eikä työäiti työn raskaudesta.

että vaikka mä sanoisin, että ostin mustat kengät, niin ne sanoo mulle, että aina sä valitat. Ja oikeesti mä en valita niille mitään. Mä en edes viitsi kertoa niille ongelmista, kun en jaksa kuunnella sitä valitusta, että mä muka valitan. Ne ei tiedä että mun lapsi käy toimintaterapiassa, koska niiden mielestä siitä kertominen olisi valittamista. Ne ei tiedä etten mä oo vuoteen voinut liikkua polvivaivojen vuoksi, koska en jaksa kuunnella taas miten sen kertominen on muka valittamista.



Oikeesti meidän ongelmat on pieniä, polviongelmat paranee, kun pääsen leikkaukseen, lapsen terapiantarve on vähäistä ja se auttaa myös hyvin.



Mutta ne vaan on päättäneet, että kaikki mun puhe on valittamista. Mulle on lyöty lapsuudessa sellainen rooli, eikä sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ja kyllä se mua sitten aidosti hämmästyttää, jos naureskelen, että on aika hässäkkää joinain aamuina kun kaikilla alkaa kerhot ja koulut eri aikaan. Ja itse sitä naureskellen puhun, niin toinen sähähtää naamalle, että kaikestako pitää aina valittaa. Mä en edes jaksa käsittää tuota.