Miehen eksä kärkkyy?
kohta alkaa oikein V**UTTAA tämä mimmi.
Avomieheni on muusikko. Hänen entinen tyttöystävänsä tulee KAIKILLE avomieheni keikoille. Tulemme ihan hyvin toimeen ja tilanteessa ei sinänsä ole mitään dramaattista, mutta pikku hiljaa minua on alkanut risoa tuo, etten koskaan voi mennä katsomaan omaa miestäni ihan rauhassa ilman että pitää koko ilta sievistellä ja yrittää keksiä jotain ystävällistä small talkia tämän mimmin kanssa. Vaihtoehto tietysti olisi, etten puhu hänelle ollenkaan, mutta se olisi sosiaalisesti vähän hankalaa sitten keikanjälkeisillä, enkä todellakaan halua, että kukaan tulkitsisi sitä mustasukkaisuudeksi.
Hän tietysti tuntee muut kokoonpanon jäsenet ja varmasti tulee heitäkin katsomaan, mutta ihan oikeasti jos asia olisi toisin päin niin itse kyllä jättäisin tulematta ainakin *joskus*, ihan vaan jo sen takia ettei näyttäisi siltä että roikun eksäni keikoilla bändärinä. Kerran tämä leidi tuli jopa 25Okm päähän katsomaan miestäni sellaisen kokoonpanon kanssa josta hän ei tunne ketään muuta.
Minulla on sellainen tunne, että tämä mimmi haikailee mieheni perään. Ei hän varmastikaan mitään yrittäisi (on kuitenkin ihan hyvä ihminen) ja miestäni ei voisi vähempää kiinnostaa koko mimmi. Itse en siis tunne oloani mitenkään uhatuksi. Mutta pakkoko sen on roikkua menneessä ja tulla näyttäytymään mieheni seurueeseen? Tulos on siis se, että mulla on joka kerta epämukava olo ja myötähäpeä. Mielelläni nauttisin mieheni keikoista ihan ilman tällaista ylimääräistä stressiä.
Kommentit (28)
Ja tunteeko kyseinen misu muita julkkiksia? Ehkä hänestä on hienoa kun pääsee keikkojen jälkeen sanomaan muille kavereille, että kävi taas "kamujen" keikalla ja päätyi after partyihin. Name droppailija siis.
no sitten et kommunikoi hänen kanssaan ja sillä selvä. morjestat, ja sen jälkeen ei mitään. mun mielestä teet tässä nyt vähän väkisin ongelmaa, ja tulee sellainen mielikuva, että olet mustasukkainen vaikka muuta väitätkin. minä esimerkiksi käyn exäni dj-keikoilla ihan vain siksi, että siellä on kaikki kaverit. exä ei vois vähempää kiinnostaa.
1. Asun maassa jossa poskisuudelmat on pakollinen riitti myös puolituttujen kanssa. Kaukaa moikkaaminen on sama kuin sylkisi päälle.
2. Tämä mimmi tosiaan liittyy seurueeseemme joka kerta. Väkivalloinko minun hänet pitäisi poistaa? Kyllä se minulle on ongelma enkä näe miten olen sen itse väkisin luonut? En myöskään pidä aikuismaisena käytöksenä sellaista että puhuisin pöydässämme kaikille muille paitsi hänelle. Hän myös mystiseseti istuu aina juuri minun ja mieheni viereen, ei koskaan toiseen päähän pöytää. Yritän kuitenkin huomenna pysyä hänestä kaukana.
3. Hän ei tule kavereiden kanssa. Jos tulisikin tanssimaan ja nauttimaan omien kavereidensa kanssa niin tuskin edes huomaisin koko asiaa. Hän tulee yksin tai parhaan kaverinsa kanssa ja työntyy seuraan koko illaksi. Minusta se ei vain ole kauhean mukavaa, on se nyt kumma ettet sinä pysty tällaista yksinkertaista asiaa ymmärtämään.
itse hait täältä kommentteja. henk. koht. en vain tajua, miten tällainen asia voi olla niin suuri ongelma jollekin, että siitä jaksaa jauhaa jollain keskustelupalstalla. tai toisaalta, sulla taitaa olla elämä tosi mallillaan, jos tämä on sun suurin ongelmasi. ajattelepa asiaa vaikka siltä kantilta, niin luultavasti tuon naisen merkitys myös vähenee.
miehesi entinen vaimo tai tyttöystävä tulisi mukaan. Jaksaisitko suhtautua neutraalisti?
no sitten et kommunikoi hänen kanssaan ja sillä selvä. morjestat, ja sen jälkeen ei mitään. mun mielestä teet tässä nyt vähän väkisin ongelmaa, ja tulee sellainen mielikuva, että olet mustasukkainen vaikka muuta väitätkin. minä esimerkiksi käyn exäni dj-keikoilla ihan vain siksi, että siellä on kaikki kaverit. exä ei vois vähempää kiinnostaa.
1. Asun maassa jossa poskisuudelmat on pakollinen riitti myös puolituttujen kanssa. Kaukaa moikkaaminen on sama kuin sylkisi päälle. 2. Tämä mimmi tosiaan liittyy seurueeseemme joka kerta. Väkivalloinko minun hänet pitäisi poistaa? Kyllä se minulle on ongelma enkä näe miten olen sen itse väkisin luonut? En myöskään pidä aikuismaisena käytöksenä sellaista että puhuisin pöydässämme kaikille muille paitsi hänelle. Hän myös mystiseseti istuu aina juuri minun ja mieheni viereen, ei koskaan toiseen päähän pöytää. Yritän kuitenkin huomenna pysyä hänestä kaukana. 3. Hän ei tule kavereiden kanssa. Jos tulisikin tanssimaan ja nauttimaan omien kavereidensa kanssa niin tuskin edes huomaisin koko asiaa. Hän tulee yksin tai parhaan kaverinsa kanssa ja työntyy seuraan koko illaksi. Minusta se ei vain ole kauhean mukavaa, on se nyt kumma ettet sinä pysty tällaista yksinkertaista asiaa ymmärtämään.
itse hait täältä kommentteja. henk. koht. en vain tajua, miten tällainen asia voi olla niin suuri ongelma jollekin, että siitä jaksaa jauhaa jollain keskustelupalstalla. tai toisaalta, sulla taitaa olla elämä tosi mallillaan, jos tämä on sun suurin ongelmasi. ajattelepa asiaa vaikka siltä kantilta, niin luultavasti tuon naisen merkitys myös vähenee.
että miten tämä nainen päätyy aina bändin kanssa jatkoille... Yleensä bäkkärille pääsee jos on nimi listassa, eikö sen eukon nimen voi "unohtaa" sieltä joku ilta? Kyllä bändikaverit varmaan ymmärtää, vaikka olisivatkin tämän naisen kavereita myös. Ja pitääkö jatkoilla olla aina koko porukka puolisoineen ja sukulaisineen? Voithan sinä poistua keikalta miehesi kanssa sen kummemmin exän kanssa kommunikoimatta. Tai lähteä jonnekkin pienemmällä porukalla, johon tää exä ei kuulu?
Nainen on varmaan aika yksinäinen ja takertuu menneisiin.
Mutta itse ehkä antaisin vielä ajan kulua ja naisen itsensä tajuta tilanteen outous. Ja pääasia ettei hän sekaannu teidän muuhun elämään.
mimmille saattaisi toimia seuraavanlainen juttu: jos hän tarkoituksellisesti istuu miehesi viereen pöydässä, niin minusta hänen ja miehesi välissä voisi olla jotain sinun omaasi, esim. sinun mahdollinen ulkotakkisi, josta miehesi "pitäisi huolta". Mimmi ei silloin pääsisi liian lähelle miestäsi (mikä ilmeisesti lienee yksi hänen tarkoituksistaan) ja kosketuskontakti ei olisi ihan niin mahdollinen kuin se voisi olla.
Tai jos miehesi nyt on vaikka tuubansoittaja jossain klassisessa puhallinkvartetissa, niin raahatkoon instrumenttinsa kerrankin mukanaan jatkoille ja pitäköön sitä mimmin ja itsensä välissä koko illan. =DD
Hihih, ei ole Jyväskylässä koskaan edes käynyt. Mutta mahtava tietää, että näitä tapauksia on muitakin :-)