Jäähyväiset, siskot! (Tarpeettomia tarvikkeita tarjolla.)
Nyt se on loppu. Piste.
Hoitojen tie on tullut päätökseensä. Ihme kyllä, negoihin tottui jo niin, ettei tunnu enää pettymystä (juuri nyt aikakaan). Tuntuu vain vapauttavalta lopettaa " mömmöjen vetäminen" ja lääkärissä laukkaaminen.
En tiedä, onko surutyö alussa vai lopussa, mutta kyllä tämä tästä.
Haluaako joku siskoista seuraavia jäljelle jääneitä:
- Acon one step - liuskaraskaustestit 3 kpl (parasta ennen 1/2007) + käyttöohjeet. 99 % varma vastaus jne.. Netistä tilattuja.
- Lugesteron 200 mg, 2 punavalkoista, avaamatonta pakettia, kussakin 15 kapselia. (8/2007)
- Suprecur 0.15 mg avaamaton nenäsumutepaketti (1/2007)
- Ovistikkuja clearblue 3 kappaletta
- 20 kpl zumenon 2 mg - tablettia
Kiva aloituspakkaus, vai kuinka! Kaikki tarvittava ja onnentoivotuksen päälle. :)
Meilaa vannio@luukku.com
Kommentit (2)
Toivottavasti tulevaisuus tuo uusia tuulia ja ilon aiheita!
-Osse
En tiedä mitä sanoisin, ottaisinko osaa vai miten... Kirjoitan lähinnä sen takia kun omalla kohdallani tuo on edessä ehkä ihan pian. Hoitojen tien pää odottaa. Saanko kysyä taustaasi hoitojen saralla? Tunnistin nimimerkkisi, mutten muista niin tarkkaan taustoja.
Meillä on lapsentekoyritykset aloitettu v. 2000. Tutkittu on ja kovasti hoidettu. Mulla piti olla pco, muttei sitten ollutkaan. Ovishäiriöitä on, suht pitkä kierto. Miehellä normaalinmuotoisia simppoja 10 % ja nekin suht hitaasti liikkuvia. Ei kuulemma luomuraskauskaan ole mahdoton. Mutta ei vaan ole tapahtunut meille. Näinä vuosina on tehty 4 IUI:ta, 4 IVF:ää ja 3 PAS:sia. Nyt olisi tuon viimeisen IVF:n viimeinen PAS odottamassa, kaksi alkiota olisi pakkasessa. Tänään aloittelen Terolutit ja ens viikolla sumut. Siirtoon jos ehtisi, ja pääsisi, ennen joulua, jos alkiot kestävät sulatuksen.
Millaiset on tuntosi? Vähän ymmärsin, että sekavat tällä hetkellä, kun kerroit miettiväsi onko surutyö alussa vai lopussa. Itse koen hoitomatkan olevan tässä vaiheessa jotenkin helpompi. Alun epäonnistumiset olivat pahimpia. Samaa voisin sanoa, että negoihin on jo jotenkin tottunut. Nyt en uskalla enää edes toivoa koska en jaksa sitä pettymystä. Lieneekö surutyön aloittaminen helpompaa sitten kun on sen lopullisen päätöksen lopettamisesta tehnyt - mene ja tiedä. On vaan niin vaikeaa pukea surua sanoiksi kun ei ole konkreettista asiaa mitä surra. Ei ole sitä menetettyä vauvaa, on vain menetettyjä unelmia.
On niin vaikeaa käsitellä tätä asiaa, ajatella, että lopetan hoidot tämän jälkeen. Miten päädyitte omaan ratkaisuunne? Nyt on vielä jotenkin helpompaa ajatella, että sitten KUN tulee se ja se hoito... mitä kun ei niitä enää tulekkaan. Tätä ei vaan tahdo tajuta - en tahdo ymmärtää, ettei me koskaan onnistuttukkaan. Samalla mietin, petänkö itseäni kun en tajua lopettaa.
Totta toinen puoli, että vapauttavaa varmasti on tuo hoitojen lopetus vaikkakin niin iso asia. Samaa vapautta, sen suunnattoman kaipuun rinnalla, olen välillä tässä kokenut kun on ollut hoitotauko.
Nää on isoja juttuja, elämän kamalia totuuksia, jotka sattuu kenenkin kohdalle. En osaa sanoa sinulle mitään lohduttavaa. Halusin vain viestittää, että ajatukseni pyörivät samoissa asioissa täälläkin. Toivotan sinulle oikein hyvää jatkoa tästä eteenpäin. Toivottavasti löydät elämässäsi muita asioita, joista saisit ammentaa voimaa ja iloa.
Halauksia ja lämpöistä syksyä, toivottelee Memmu75