APUA! Miltä tuntuu haluta kihloihin tai naimisiin?
Olen 45-vuotias, enkä ole koskaan halunnut kihloihin tai naimisiin. Olen ollut kahdesti avoliitossa ja minua on kosittu kolmesti. Jokaisella kerralla olen ehdottomasti kieltäytynyt, enkä kadu. Minulla ei ole koskaan ollut mitään halua mennä kihloihin tai naimisiin. Jotenkin tiesin aina, että ei tämä kestä. Jotenkin kihloissa olo on minusta huvittavaa ja vihille minua ei saa kuin revolveri ohimolla ja silloinkin kapinoisin.
Nyt seurustelen miehen kanssa, joka on ollut kahdesti kihloissa ja kerran naimisissa. Jos ja kun muutamme yhteen, tiedän hänen haluavan kihloihin tai naimisiin. Minua ahdistaa koko ajatus, enkä ole lainkaan varma kestäisinkö sitä. Olen puhunut siitä hänelle, mutta hän on vain innoissaan ajatuksesta! Hänen mielestään se olisi suuri rakkauden osoitus!
Miltä tuntuu haluta kihloihin tai naimisiin? Mistä tietää tavanneensa ”sen oikean”? Mikä minussa on vikana, kun olen aina ollut tätä mieltä?
Kommentit (11)
tai ainakin jokin asia suhteessa vaivaa. Mulle naimisiinmeno on juuri sitä, että se TODISTAA rakkauden ja halun olla aina yhdessä. Ja kyllä mä olen kahdenkin ihmisen kanssa noita halunnut (vaikka toinen suhde ei kestänyt edes sitoutumiseen saakka, toisen kanssa olen naimisissa nyt). En luottaisi paskaakaan sitoutumiskammoisen ihmisen rakkaudentunnustuksiin ja lupauksiin yhteisestä tulvaisuudesta. Koska jos joku on ihan varma, että rakastaa ja haluaa olla aina yhdessä, niin miksei voi todistaa näitä sanojaan avioliitolla?
Jotenkin tiesin aina, että ei tämä kestä.
Mikä sai tuntemaan, etteivät suhteet kestä? Ja onko sinulla taas sellainen olo nykyisen kumppanisi kanssa? Selityksiähän on kaksi - joko et ole vielä tavannut sitä oikeaa tai sitten sinussa on jotain vikaa.
Jos et aio nykyisesikään kanssa jatkaa, niin armahda hyvä ihminen miehesi, lopeta suhde, äläkä anna hänen elää väärässä luulossa tulevaisuutene suhteen. Jos et aio hänen kanssaan olla, niin lopeta pelleily tähän.
En tarkoita tällä, että pysyvässäkään suhteessa pitäisi välttämättä mennä naimisiin, jos avioliitolla ei ole osapuolille mitään merkitystä. Mutta jos toinen odottaa sitoutumista, on toiselta väärin pitää kumppaniaan löyhäsäs hirressä.
taas avioliitto / kihlaus eivät ole ollenkaan vastakohtaisia "tämä ei kestä" -tunteelle. Olen ollut pitkään naimisissa ja nyt parisuhteessa, jossa ei suunnitella yhteen muuttamista eikä naimisiin menemistä vaikka tunnenkin että tämä suhde voi hyvinkin kestää.
osan kanssa lyhyesti, osan kanssa asunutkin yhdessä vuosia. Minulla on hurja määrä lyhyitä seksisuhteitakin, joten millä todennäköisyydellä mä en muka ole löytänyt sitä oikeaa, koska testejä riittää.
Puolet avioliitoista päätyy eroon, joten mulle edes avioliitto ei ole mikään ikuinen sopimus vaan virallinen paperi tai jotain.
ap
P.s. Ehkä vika on mun päässä. Todella rakastunut olen ollut kahdesti, eikä silti kiinnostanut mennä naimisiin.
kirjoitti joku.
Mikä siinä sen väärempää kuin ahdistaa toinen vastoin tahtoa vihillekään?
Nimim. toinen naimakammoinen, onnellisessa avoliitossa 18 vuotta
en nimittäin asiaa ole sen kummemmin ajatellut ja en koskaan erityisemmin halunnut naimisiin. Kunhan menimme naimisiin kun aloin odottamaan esikoista. Aika simppeli homma.
Olen 45-vuotias, enkä ole koskaan halunnut kihloihin tai naimisiin. Olen ollut kahdesti avoliitossa ja minua on kosittu kolmesti. Jokaisella kerralla olen ehdottomasti kieltäytynyt, enkä kadu. Minulla ei ole koskaan ollut mitään halua mennä kihloihin tai naimisiin. Jotenkin tiesin aina, että ei tämä kestä. Jotenkin kihloissa olo on minusta huvittavaa ja vihille minua ei saa kuin revolveri ohimolla ja silloinkin kapinoisin.
Nyt seurustelen miehen kanssa, joka on ollut kahdesti kihloissa ja kerran naimisissa. Jos ja kun muutamme yhteen, tiedän hänen haluavan kihloihin tai naimisiin. Minua ahdistaa koko ajatus, enkä ole lainkaan varma kestäisinkö sitä. Olen puhunut siitä hänelle, mutta hän on vain innoissaan ajatuksesta! Hänen mielestään se olisi suuri rakkauden osoitus!
Miltä tuntuu haluta kihloihin tai naimisiin? Mistä tietää tavanneensa ”sen oikean”? Mikä minussa on vikana, kun olen aina ollut tätä mieltä?
kun haluat naimisiin ja toinen ei halua.
t. Kerran jo naimisissa ollut
eikö se riitä, että ollaan sitouduttu muuten?
Mitä ihmeellistä on juuri avioliitossa ja ilmeisesti olette eronneetkin jo?
ap
olimme 21-vuotiaita ja halusimme oman talon ja paljon lapsia. Tiesin silloin, että tämän kanssa haluan perheen.
Mies petti kun sai 30 vee kriisin ja erosimme kun he olivat seurustelleet jo puoli vuotta naimisissa olo aikanamme. Menivät heti naimisiin kun ero oli selvä.
Uusioperheessämme uuden miehen kanssa, emme aio naimisiin. Molemmille riitti yhdet kierrokset. Emme aio myöskään erota ikinä, siitäkin riitti yhdet kierrokset ;-)
tuntemisen jälkeen naimisiin ja se tuntui kuin taivas olisi auennut.
Nyt meillä on vääntöä, kääntöä ja huonosti nukuttuja öitä ja riitaa. 3 lasta joilla ikäeroa kaikilla vajaa 2 vuotta, mutta uskon, että kun saamme nämä kouluun, se helpottaa ;-)
prinsessa häistä, joten se ei ollut mikään motiivi mennä naimisiin. Toisaalta minulle on aina ollut päivänselvää, että jos tapaan "sen oikean", jonka kanssa suunnitellaan perheen perustamista ja yhteistä loppuelämää, niin asiaan kuuluu ilmanmuuta avioliitto.
Sitten kun "se oikea" tuli kohdalle, niin oli vain varma tunne siitä, että tässä on mies, jonka kanssa haluan olla yhdessä aina ja jonka kansa haluan perustaa perheen jne. Halusin mennä kihloihin ja naimisiin. HAlusin sitoutua mieheen lopullisesti. Tunne oli varma, en epäröinyt (sitä ennen olin joskus miettinyt, mistä voi tietää, että haluaa olla toisen kanssa lopun elämäänsä). Ja niin halusi mieskin, hän kosi aika pian.
10 vuotta takana, sama varma tunne on edelleen.