Vinkki teille, jotka olette pettyneitä vauvanne sukupuoleen!

jo siitä syystä että lapsilla olisi veli tai sisko, siis toista sukupuolta oleva sisarus kuin mitä itse on.

Minulla on kaksi veljeä, ja vaikka rakkaita ovatkin, olisin toivonut siskoa. Vielä nyt aikuisenakin joskus siskon puute riipaisee.

On minullakin sekä sisko että veli eikä niistä mitään iloa ole koskaan ollut..

ja salaa toivon, että tämä viideskin on poika :) Poikien vaatteita valmiina ja leluja. Pääsis kaikein helpommalla.



Ulkopuoliset ihmiset kaikki sanoneet heti, että nyt toivotaan, että saatte tytön. No saavat toivoa, mutta minä en toivo mitään.



Ei ole pakonomaista tarvetta tytölle.

Mua harmittaa poikien äitinä eniten se, että kaikilla äideillä ei ole poikia. Tyttöjen äidit eivät tajua pojista mitään ja olisi kyllä tosi järkevää ja tärkeää, että jokaisella naisella olisi omakohtaisia kokemuksia pojista, heidän ajatusmaailmastaan ja toimintatavoistaan, ne kun vaan ovat hyvin erilaisia kuin tytöillä!

Miksei tämä toisi toisin päin? Eikö isille tekisi hyvää tietää tyttöjen sielunelämästä? Vai siihenkö on riittänyt oma vaimo, mutta naiselle ei oma mies? En tajua tuota logiikkaa nyt yhtään.

Jotku ihmiset tajuaa, jotkut ei, Eikä siihen vaikuta onko ne lapset poikia vai tyttöjä.

Se kai on selvä, että poikien äiti jää vähän pimentoon tyttöjen in-jutuista ja myöhemmin ei käy läpi naiseksi kasvamisen prosessia lasten kanssa. Ja vastaavat sitten tyttöjen äideillä poikien suhteen. Läheiset kaveriperheet kyllä auttavat tässä tiedonpuutteessa...

Mutta kyllä minä toivoin kakkosesta tyttöä. Lasta en tietenkään vaihtaisi ja hienoja poikia ovat molemmat, mutta kyllä minua vähän harmittaa, että en saa tehdä niitä tyttöjen juttuja tytön kanssa. Sukupuolirooleja yritän välttää, mutta eipä nuo meidän pojat vaan halua mekkoja vertailla tai lähteä ratsastustunnille.

jos tytöt ja pojat ei kummemmin toisistaan eroa,niin kaupoissa on selvä raja tyttöjen vaatteet tässä poikien tässä. Tytöille kimalletta,vaaleanpunaista,ja söpöyttä,pojille sinistä,liskoja,liekkejä,ei vahingossakaan mitään nättiä. Koulussa tekstiilityö tytöille,tekninen pojille. Lelut selvästi jakautuneet,tyttöjen lelut ja poikien lelut. Uimahalleissa poika ei saa mennä äidin kanssa samaan pukuhuoneeseen,kun se on tyttöjen puoli ja isä vastaavasti ei tytön kanssa miesten puolelle.

Lehtiä on tytöille prinsessalehteä ja pojille autot-lehteä. Oikeesti tätä listaa vois jatkaa loputtomiin. Jos on vain toista sukupuolta,väkisinkin paljon jää kokematta. Faktaa on,että tässä maailmassa sukupuolten väliset erot ovat suuret.

haluaa itsekäistä syistä molempia sukupuolia, lapset samaa... niiden kannalta on kivempaa kun on samaa sukupuolta yhteistä tekemistä löytyy helpommin.

ja tajuan pojista paljonkin. Kai noita kokemuksia elämässä voi hankkia muualtakin kuin omista lapsista.



Olen itse kasvanut veljien ympäröimänä, eli sieltä jo on poikien kuviot tuttuja. Nyt aikuisena minulla on paljon miespuolisia kavereita, hyviä ystäviäkin. Töissäkin olen miesten kanssa ja hyvin menee.

Kotoa sitten tulee "tyttöenergiaa", vaikka melko neutraaliin sukupuolikasvatukseen pyrimmekin.



Niin että mikä tässä on ongelma...?

mistä tässä oli kyse.

jos tytöt ja pojat ei kummemmin toisistaan eroa,niin kaupoissa on selvä raja tyttöjen vaatteet tässä poikien tässä. Tytöille kimalletta,vaaleanpunaista,ja söpöyttä,pojille sinistä,liskoja,liekkejä,ei vahingossakaan mitään nättiä. Koulussa tekstiilityö tytöille,tekninen pojille. Lelut selvästi jakautuneet,tyttöjen lelut ja poikien lelut. Uimahalleissa poika ei saa mennä äidin kanssa samaan pukuhuoneeseen,kun se on tyttöjen puoli ja isä vastaavasti ei tytön kanssa miesten puolelle.

Lehtiä on tytöille prinsessalehteä ja pojille autot-lehteä. Oikeesti tätä listaa vois jatkaa loputtomiin. Jos on vain toista sukupuolta,väkisinkin paljon jää kokematta. Faktaa on,että tässä maailmassa sukupuolten väliset erot ovat suuret.

Monien lasten mielestä on sääli, että neutraaleja vaatteita löytyy niin vähän! Meidän 9-vuotias tyttö on ikänsä harmitellut, ettei kaupasta löydy kivoja vaatteita - kaikki ovat niin korostetun tyttömäisiä tai poikamaisia. Eikä hän todellakaan ole ainoa, joka näin kokee....

ja aina halusin ja toivoin poikia. Miksikö, no siksi kun meidän suvun naisilla on jonkin sortin kirous päällä. Tytärten kanssa ei tulla toimeen yhtä vuorokautta pidempään samanaton alla. Siksi halusin poikia koska pelottaa että minulle ja tytterelleni käy kuten minulle ja äidilleni, äidilleni ja mummolleni sekä mummolleni ja isoisoäidilleni. :(

kysymyksen niiltä, jotka kauhistuvat sitä, että nainen toivoo lapsestaan jompaa kumpaa sukupuolta. Miksi se herättää teissä niin aggressiisivia tunteita? Onko mahdotonta hyväksyä, että nainen on aivan samanlainen keskeneräinen ihminen raskaana ollessaan kuin ennen raskautta? Liippaako tämä liian läheltä sitä ajatusta, että myös OMA ÄITISI on ihan yhtä keskeneräinen, ja että myös hänellä on voinut olla monenlaisia ajatuksia sinusta itsestäsi, ja sellaisia sinuun kohdistuvia toiveita, joita hän ei ole ääneen sanonut, mutta joita et ole voinut täyttää? Ja että tämän vuoksi sinun pitäisi nähdä äitisi muunakin kuin äitinäsi, siis ihmisenä jota et voi idealisoida, tai jota et voi automaattisesti syyttää omista vaikeuksistasi?

Esikoiseni on tyttö ja hyvin pieni ikäisekseen. Hänet hidasta kasvuaan tutkittiin vauva-aikana löytämättä muuta syytä kuin perintötekijät.

Minä olen 156cm pitkä, mies 168cm.



Kakkosta odottaesasni toivoin senkin olevan tyttö. Isojen miesten maailmassa pieni mies joutuu pinnistelemään pikkaisen enemmän ryhmään hyväksymisen ja parisuhteen luomisen kanssa. Ja kun toi pirun keskipituuskin kipuaa yhä ylemmäs koko ajan. prkle.



Seurattuani sukumme lyhyiden miesten parisuhde- ja oman paikkansa löytämiseen liittyviä kuvioita pelkään jo etukäteen oman poikani puolesta.



Onneksi lyhyellä miehelläni on terve itseluottamus. Kiitos anopin ja appiukon. Silti pelkään, että osaanko minä epävarmana ja neuroottisena äitinä antaa hyvän itsetunnon edellytykset pienelle miehelleni.



t. -1 käyrällä kasvavan 7-kuisen pojan äiti

etä ylipäänsä saa lapsia ihan jo siinä on aihetta kiitollisuuteen! kunhan syntyy elävänä ja terveenä se on miulle pääasia

Sit kun mä oon 60 v. mä väitän, että maailma ei ole niin paljoa muuttunut, että poikani harrastais mun kanssa vaikka tilkkutäkin ompelua, jumpassa käymistä, shoppailua tms. mihin mulla olisi parempi mahdollisuus tyttären äitinä.

Kyse ei ole halveksunnasta tai stereotyypittämisestä, nää nyt vaan on realiteetteja.

Itse vietän paljon aikaa äitini kanssa, käydään kirppareilla, Ikeassa, messuilla, risteilyillä... Poika tuskin viettää aikaansa noin äitinsä kanssa, tytär huomattavasti todennäköisemmin.

Poikien puolesta saa olla enemmän huolissaan, etteivät joudu onnettomuuksiin.

Lisäksi sekin että mahdolliset poikien lapset saattavat kadota äitinsä kanssa vaikka toiselle puolelle maailmaa.Tyttöjen lapset saa pitää varmemmin elämässään lähellä.

Tässä syitä miksi halusin tytön. (Tiedän kyllä että tyttökin voi loukata tai katkaista välini kanssani, mutta puhunkin nyt todennäköisyyksistä.)

T:molempien äiti

Mä tiedän et asenteeni juontaa lapsuuteen.Meidän äiti teki päivittäin selväksi että tytöt ja naiset on huonompia KAIKESSA kuin pojat ja miehet.Mut on niin tehokkaasti kasvatettu halveksimaan omaa sukupuolta etten järjelläkään pysty vaimentamaan helpotusta ja onnea siitä et sain pojan.Mun vanha äiti on varmaan itsekin jonkinlaisen manipuloinnin tulos,hän jopa avoimesti on sitä mieltä et miesten naiseen kohdistuva väkivaltakin on naisen syytä jne.

Yksi törkeä esimerkki; äitini oli jo melkein 60-v.kun ihmisten aikaan suureen ääneen selitti et syy miksi suurin osa raiskauksista jää ilmoittamatta johtuu siitä et ne raiskatut naiset onkin oikeesti nauttinut siitä.

Sä et tajua eikä moni muukaan tajua. Tunteet ovat tunteita eivätkä mitenkään haitallisia tai vaarallisia, jos niiden kanssa osaa toimia oikein. Tuo edellisen mainitsema on oleellisempi, kyse on siitä, mitä ei koskaan tule saamaan, pelko yksinäisyydestä vanhana jne. Tuskin monikaan pahasti vammautuneet tai muuten "poikkeavan" lapsen vanhempi on asiasta erityisen iloinen ja onnellinen lapsen synnyttyä, vaikka myöhemmin sanotaankin, kuinka ihanaa ja kasvattavaa vanhemmuus on ollut eikä päivääkään vaihdettaisi pois. Sinänsä huono vertaus toki on sukupuolen ja vamman asettaminen rinnakkain, mutta maailma nyt on raaka eikä tosiaan vielä tasa-arvoinen. Biologia on biologiaa ja sukupuoli nyt sattuu olemaan ihmisen tärkein ominaisuuss. Mua harmittaa poikien äitinä eniten se, että kaikilla äideillä ei ole poikia. Tyttöjen äidit eivät tajua pojista mitään ja olisi kyllä tosi järkevää ja tärkeää, että jokaisella naisella olisi omakohtaisia kokemuksia pojista, heidän ajatusmaailmastaan ja toimintatavoistaan, ne kun vaan ovat hyvin erilaisia kuin tytöillä!

siis se maailmankuva on niin erilainen tyttöjen äideillä kuin poikien äideillä. Sitten kauhistellaan yhtä ja toista asiaa. Elämä on oikeasti tosi erilaista.

t 3 pojan äiti jolla monta ystävää, joilla vain tyttöjä

Toiset vaan haluaa molempia sukupuolia. Mä olen erittäin tyytyväinen että meillä on tyttö ja lisäksi 2 poikaa. Ei tässä mitään sukupuolia halveksita tai suosita, jos niin olisi niin sitten varmaan en olisi jompaakumpaa sukupuolta edes toivonut.

Minä halusin tyttöä (sain poikia), sillä oma identiteettini rakentuu pitkälle sen varaan että olen nainen ja äiti ( ja ennen kuin kukaan ehtii säälitellä minua reppanaa sukupuoliroolini vankina; olen ns. miehisellä alalla ja useimmat työtoverini ovat miehiä. )



Kun mietin, millainen olen ihmisenä ja mistä pidän, määrittelen itseni pitkälle ihmissuhteideni kautta - suhteessa äitiini, naispuolisiin ystäviini ja sukuni naisiin. En ikinä, ikinä ole istunut miettimään, olenko erilainen vai samanlainen kuin enoni tai setäni, eikä veljen kanssa yhdessä vietetty lapsuus näytä vaikuttaneen minäkuvaani yhtään mitenkään. Isäni kanssa en ole koskaan ollut lähellekään niin läheinen kuin äitini kanssa.



Kun puhun suvustani, puhun sukuni naisista, sillä omassa suvussani naiset muodostavat kaiken jatkuvuuden, hoivan, turvan ja ilon ytimen. Naiset huolehtivat toisista ihmisistä kehdosta hautaan, naiset itkevät ja nauravat yhdessä, naisiin voi luottaa. Miehet ovat ihan ok, mutta heillä on elämässään aina tärkeämpää tekemistä kuin olla läsnä ihmissuhteissaan - viina, työ, jääkiekko tai muu intohimo on heidän prioriteeteissaan ollut aina ykkösenä. Heihin ei saa todellista kontaktia samalla tavalla kuin naisiin saa.



Olen siis läheinen naisten kanssa, ja tämä läheisyys on elämässäni tärkeää, samoin kuin se on ollut tärkeää sukuni naisille sukupolvesta toiseen. Pidin jotenkin itsestäänselvänä että se jatkuu myös minun jälkeeni; että minun tyttäreni olisi osa sukupolvien ketjua. Nyt tämä ketju katkeaa minuun, ja minun ikäluokkaani, sillä myös kaikki serkkuni ovat saaneet pelkkiä poikia. Minun on hyvin vaikea kuvitella, että nämä pojat olisivat ikinä keskenään yhtä läheisiä kuin tyttöserkut olisivat, sillä omassa suvussani naiset ovat olleet se liima joka tuo ihmiset yhteen ja joka pitää heidät yhdessä hyvinä ja vaikeina aikoina.



Ehkä minun sukuni on jotenkin aivan poikkeuksellinen, ja muissa suvuissa miehet kantavat sosiaalista vastuuta yhtä lailla kuin naisetkin. Mutta uskon, että monilla naisilla on sama kokemus omasta suvustaan.

siis se maailmankuva on niin erilainen tyttöjen äideillä kuin poikien äideillä.

Toivoisin kyllä nyt aivan konkreettisia esimerkkejä, kun pointtisi ei avaudu sitten ollenkaan.

siis se maailmankuva on niin erilainen tyttöjen äideillä kuin poikien äideillä.

Toivoisin kyllä nyt aivan konkreettisia esimerkkejä, kun pointtisi ei avaudu sitten ollenkaan.

Eli suurennellaan sitä miten liikkuvaisia / eläväisiä / toimeliaita / äänekkäitä ne on, jos eivät koko ajan nyhrää nurkassa barbien kanssa.

Ja tottahan se toki on, että ainakin meillä on toimintaa paljon mahtunut kuvaan.

Ja se on ollut tuttavieni silmissä selvästi jopa rasittavaa katsottavaa.

Samoin näiläl tyttöjen äideillä on esim. käsitys että "pojille ei löydy mitään kivaa", "tytöille voi ostaa kaikkea ihanaa".

Osin totta, mutta toki pojillekin jotain löytyy.

Heidän maailmankuvansa kuitenkin on vaaleanpunainen hörhelö.

Minun maailmankuvassani on muitakin värejä.

JOtkut ihan pikkujutut tuntu olevan isoja katastrofeja, poikein kanssa taas eteen tulee yhtä ja toista ja pikku-pikku-riidoista hiekkalaatikolla ei jaksa mitään juttua nostaa.

Kai tyttöjen maailmaan kuuluu niin paljon jotain juonittelua yms., että äidit on heti jotenki varppeillaan kaikesta mitä tapahtuu.

Poikien maailmassa mennään, juostaan, kaadutaan, noustaan... tyttöjen äideille tuntuu olevan kauhistus jo poikien aktiivisuus (kiipeily, keppileikit jne.) puistossa.

Tyttöjen äidit myös on koko ajan setvimässä jotain kouluikäisten lastensa jotain ihme kaveri-kuvioita tms.

Toisaalta he eivät ymmärrä poikein kiinnostusta elektroniikkaan, aseisiin, peleihin - pitävät sellaista kaikkea rasittavana ja "hyi".

Lisäksi minua selvästi jotkut on säälineet kun on poikien äiti.

Eli suurennellaan sitä miten liikkuvaisia / eläväisiä / toimeliaita / äänekkäitä ne on, jos eivät koko ajan nyhrää nurkassa barbien kanssa.

Minun kokemukseni mukaan poikien äidit (ja isät) AIVAN ITSE suurentelevat poikiensa vilkkautta. Todella monet poikien vanhemmat ovat päivitelleet, että voi kun teillä on rauhallisia lapsia, ette te tiedä tositoiminnasta mitään. Jos vastaan että kyllä meilläkin osataan riehua, niin sanotaan että ei se silti ole samanlaista, ette te oikeasti tiedä mitään.

Itse en KOSKAAN arvostele kenenkään lasten vilkkautta ääneen. Mielessäni saatan toki jotain ajatella, myös tytöistä.

Samoin näiläl tyttöjen äideillä on esim. käsitys että "pojille ei löydy mitään kivaa", "tytöille voi ostaa kaikkea ihanaa".

Osin totta, mutta toki pojillekin jotain löytyy.

Heidän maailmankuvansa kuitenkin on vaaleanpunainen hörhelö.

Minun maailmankuvassani on muitakin värejä.

Eehheheh :) Jälleen kerran: POIKIEN ÄIDIT TÄTÄ VALITTAVAT IHAN ITSE. Minusta pojillekin löytyy ihan kivoja vaatteita, mitä olen sukulaislapsille ostellut.

Minun maailmankuvani on monivärinen. Meillä on sporttityttö ja prinsessa, joilla on hyvin erilaiset maut vaatteiden, tyylien ym. asioiden suhteen.

JOtkut ihan pikkujutut tuntu olevan isoja katastrofeja, poikein kanssa taas eteen tulee yhtä ja toista ja pikku-pikku-riidoista hiekkalaatikolla ei jaksa mitään juttua nostaa.

Kai tyttöjen maailmaan kuuluu niin paljon jotain juonittelua yms., että äidit on heti jotenki varppeillaan kaikesta mitä tapahtuu.

Jos tarkoitat pikkuriidoilla lyömistä, tönimistä tai hiekan heittämistä, niin niitä en hyväksy. Eivätkä kyllä näytä hyväksyvän poikienkaan äidit. Tämä ei ole sukupuolikysymys.

Poikien maailmassa mennään, juostaan, kaadutaan, noustaan... tyttöjen äideille tuntuu olevan kauhistus jo poikien aktiivisuus (kiipeily, keppileikit jne.) puistossa.

Joopa joo taas. :) Minusta tuntuu usein puistossa, että muut lapset kiipeilevät paljon vähemmän kuin meidän tyttömme. He ovatkin taitavia kiipeämään, harrastavat mm. telinevoimistelua molemmat.

Tyttöjen äidit myös on koko ajan setvimässä jotain kouluikäisten lastensa jotain ihme kaveri-kuvioita tms.

Näitä joutuu joskus harvoin setvimään (esim. selvässä kiusaamistilanteessa), mutta yleensä tytöt hoitavat kaveriasiansa kyllä ihan itse. Hyvin hoitavatkin, heillä on paljon kavereita.

Toisaalta he eivät ymmärrä poikein kiinnostusta elektroniikkaan, aseisiin, peleihin - pitävät sellaista kaikkea rasittavana ja "hyi".

Elektroniikka, rakentaminen ym. kiinnostavat kovasti toista tyttöämme. Pelit (esim. Wii) kiinnostavat molempia. Aseet eivät kiinnosta.

Lisäksi minua selvästi jotkut on säälineet kun on poikien äiti.

Oikeasti, lopeta tuo ylitulkitseminen tai vaihda kaveripiiriä.

t. 31