Lue keskustelun säännöt.
Köyhän lapsuuden kokeneet!
13.11.2024 |
Mitä muistatte?
Minä muistan, kun äidillä oli rahapäivä eli tuet tippui tilille, niin äiti osti ja valmisti ihania ruokia.
Itse tehtyä salaattia oli harvoin eikä ollut salaatinkastiketta. En tiennyt mistään kastikkeista ennen kuin joskus kun sain kaverillani sitä.
En tiennyt, että on erillistä käsisaippuaa ennen kuin tämäkin valkeni kaverilla. Häpesin sitä, että meillä ei ollut.
Vaatteita en saanut melkein koskaan.
Muistan kuinka onnellinen olin, kun kävimme kirpputorilla ja sain sieltä sellaisen nalle takin. Olin palellut liian ohuessa takissa. Se nalle takki oli lämmin.
Kengistä tuli vedet sisään ja luulin senkin olevan normaalia, kunnes jälleen kaverini tiesi kertoa ettei hänen kengistä ikinä tule vesi läpi.
Kaverillani oli jotain karkkeja mitä en ollut ikinä nähnyt ja hän kertoi niiden olevan kaupasta missä me ei oltu ikinä käyty.
Mietin, että lapsena oli paljon asioita mistä en tiennyt yhtään mitään vain koska olimme köyhiä ! Onkohan nykypäivän lapsilla mitään vastaavia kokemuksia
Kommentit (19)
Vierailija kirjoitti:
Nykyään se on ehkä vielä pahempaa kun lapset näkevät somen kautta mitä muilla on.
Kai sitä näki kaverin kotona mitä toisella oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään se on ehkä vielä pahempaa kun lapset näkevät somen kautta mitä muilla on.
Kai sitä näki kaverin kotona mitä toisella oli.
Ei sielläkään paljoa ollu. Muutama kippo ja puupalikalla niitä kalisteli.
Meillä sentään oli vaatteet, kun äiti ne itse teki. Marjojen ja sienien keräilyyn joutui osallistumaan lapsetkin.
kyllä pelkkä peruna ja ruskea kastike tuli tutuksi lapsena ja puuro.
Mutta oikeastaan vasta aikuisena ymmärsin kuinka niukkaa se elämä oli, ei sitä lapsena sillain ymmärtänyt.
Onneksi perustarpeet kuitenkin oli.
Sen häpeän kyllä muistaa ja sen ettei juhlittu ikinä synttäreitä, myöskin juhlapyhät olivat ankeita koko kodin lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Meillä sentään oli vaatteet, kun äiti ne itse teki. Marjojen ja sienien keräilyyn joutui osallistumaan lapsetkin.
kyllä pelkkä peruna ja ruskea kastike tuli tutuksi lapsena ja puuro.
Mutta oikeastaan vasta aikuisena ymmärsin kuinka niukkaa se elämä oli, ei sitä lapsena sillain ymmärtänyt.
Onneksi perustarpeet kuitenkin oli.
Tämä oli kuin minun kirjoittamani. Onneksi vanhemmat olivat sitä mieltä, että koulua pitää käydä, vaikka oppikoulu oli maksullinen. Sitä kautta opiskelemaan ja ammattiin, jonka myötä on itse päässyt pois köyhyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä lähtien keskiluokkaisesta perheestä oleva tuttu henkilö esiintyi julkisuudessa muka äärettömän köyhän lapsuuden kokeneena, olen suhtautunut vähän skeptisesti näihin tarinoihin köyhästä lapsuudesta.
Mulla loppui kerran rahat täysin kesken muutettuani pois 19-vuotiaana, kun mummo neuvoi että kyllä elämä kantaa. Olin ostanut mm. synttärikakun hänelle ja budjetti ylittynyt.
No, ei kantanut. Kuun loppuun oli 9 helvetillistä päivää eikä vanhemmilla tai mummolla ollut varaa auttaa. Paastosin, varastin jotain Pirkan nakkisämpylöitä kaupasta ja hain diakoneilta pienen ruokakassin.
Nykyään en anna puskurin mennä ikinä alle 15 tonnin. Pelko rahan käytöstä on edelleen takaraivossa ja tulee fyysisesti paha olo kun tekee jonkun yli satasen ostoksen vaikka siihen on hyvin varaa.
Kyllä se köyhyys teki aika "fucked up"-olon josta ei pääse eroon edes myöhemmillä hyvillä tuloilla ja säästöillä. Tarkistan edelleen päivittäin eri pankkieni saldot ja niissä on aina 10€ päivittäinen maksuraja käytössä jonka nostan vain kun käyn ostamassa jotain, sitten heti alas.
Eli tiivistettynä, pilasi aivot ja elämänilon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään se on ehkä vielä pahempaa kun lapset näkevät somen kautta mitä muilla on.
Kai sitä näki kaverin kotona mitä toisella oli.
Niin tarkoitin että näkee mitä "kaikilla" on, ei vain yhdellä kaverilla.
Pakkomielle pitää todella suuria summia tilillä varmuuden vuoksi. Riskinsietokykyni on täysin nolla enkä voi edes indeksirahastoihin laittaa palkasta, koska saisin sydänkohtauksen jos salkku laskisi edes viikoksi tuhansilla euroilla.
Tätä ei kykene ymmärtämään sellainen, joka ei ole vasten tahtoaan nähnyt nälkää saamatta siihen apua pyytämisestä huolimatta. Kyllä - tällaista on ollut Suomessa. En tiedä onko enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä sentään oli vaatteet, kun äiti ne itse teki. Marjojen ja sienien keräilyyn joutui osallistumaan lapsetkin.
kyllä pelkkä peruna ja ruskea kastike tuli tutuksi lapsena ja puuro.
Mutta oikeastaan vasta aikuisena ymmärsin kuinka niukkaa se elämä oli, ei sitä lapsena sillain ymmärtänyt.
Onneksi perustarpeet kuitenkin oli.
Meidän perhe ei ollut köyhä, mutta silti mummo teki osan vaatteista, loput oli paljon vanhempien serkkujen vanhoja. Marjoja ja sieniä kerättiin ihan älyttömästi. Perunoita ja ruskeaa kastiketta ja puuroja syötiin meilläkin. Eikä ollut salaatteja tai salaatinkastikkeita. Oliko kellään?
Mitä tarkoitetaan erillisellä käsisaippualla? Sitä samaa palasaippuaa oli käsien pesuun ja vartalon pesuun saunassa. Karkkia ei ostettu koskaan.
Minun lapsuudessa se vaihteli, oltiin aika hyvin toimeentulevia kunnes vanhemmat erosi ja äiti jäi yksin meidän neljän lapsen kanssa. Tuntui pahalta kun koti myytiin ja joutui muuttamaan. Isää ei sen jälkeen paljon nähty ja hän alkoholisoitui. Ei meillä ollut aina ruokaakaan, mutta äiti ei halunnut hakea sossusta tukea, koska pelkäsi, että tulevat kotiin tarkistamaan mihin rahat on käytetty, ja jos ei ole ruokaa niin ottavat lapset pois häneltä. Me syötiin koulussa, ja yläkouluaikana varastelin joskus välitunnilla ruokia myös kotitalousluokan varastosta. Rusinoita ja omenoita yleensä, ja kerran otin persikan. Niitä en ollut koskaan muulloin maistanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotona ei ollut aina ruokaa ja sitten yläasteen koulukaverit kehui ihanan laihaksi. Muutaman kerran meni sähköt ja sitten piti keksiä kaikkia luovia tarinoita.
Tosin rahat olisi varmasti riittäneet paremmin, jos yksi vanhempi ei olisi peliongelmainen ja toinen liian kiltti.
50- luvun lapsuudessa ei edes ajateltu että jotkut ovat köyhiä. Kylän kakarat yhdessä touhuttiin milloin mitäkin. Nykyään on köyhä jos ei saa mitä haluaa, näin kärjistäen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 70-luvulla alle kouluikäisenä opiskelija-yh:n lapsi. Ei varmaan kauhean leveää elämää ollut päiväkotikavereillanikaan, koska suurin osa heistä oli myös yliopisto-opiskelijoiden lapsia. Joitain etenkin ruokaan liittyviä köyhyysjuttuja kuitenkin muistan. Olin joskus yökylässä kaverini luona ja siellä tarjottiin hirmuisen hyvää aamupuuroa. Olimme vielä aamiaispöydässä, kun äitini tuli hakemaan minua, ja kerroin hänellekin, miten hyvää puuroa täällä on. Äitini meni jotenkin vaikeaksi, en ymmärtänyt miksi. Kotona hän sanoi, että kyläpaikassa oli ollut maitoon keitettyä puuroa. Äiti ei raatsinut tehdä kuin veteen keitettyä. Meidän yleisimmät iltaruokamme taisivat olla "voipopo"-niminen ruokalaji tarkoittaen keitettyä perunaa margariinisilmällä, kalapuikot (ne olivat silloin hyvin halpoja) sekä letut, joita paistaessa aina avattiin ikkuna käryn hälventämiseksi.
Juuri ennen kuin aloitin eskarin äitini valmistui ja sai töitä, ja sitten koittivat taloudellisesti paremmat ajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään se on ehkä vielä pahempaa kun lapset näkevät somen kautta mitä muilla on.
Kai sitä näki kaverin kotona mitä toisella oli.
Niin näki ja itse en edes ymmärtänyt olla mistään kateellinen. Minä olin lapsi 70- ja 80-luvulla. Kaikilla muilla oli puhelin, väri-tv, sisävessa, hyvät joululahjat, auto, lapsilla ajokortit heti kun täytti 18 ja kunnon synttärit. Meillä ei ollut puhelinta, telkkari oli mustavalkoinen,ei ollut synttäreitä kakkua kummemmin, joululahjat oli jotain sukkahousuja. Vessa oli kylmä ulkohuussi, taloon ei tullut vettä. Vesi piti hakea ämpärillä kaivosta ja jätevedet kannettiin sangossa saunan taakse tunkiolle. Näin vuoteen -78, jolloin uusi, pieni talo valmistui. Muistan vieläkin miltä tuntui käydä ekan kerran uuden talon vessassa: että meilläkin sisävessa! Vanhemmat eros 2 vuotta talon valmistumisen jälkeen ja äiti jäi maksamaan talovelkaa yksin pienelä tehdastyöläisen palkalla. Se kituutus kesti koko teini-ikäni ja siihen asti kunnes muutin kotoa pois. Oli aina vaan jotenkin itsestään selvää, että minä en voinut saada mitään. Kavereilla oli mankat, uusia vaatteita ja ajokortit. Ei se minua häirinnyt. Vasta 5- kymppisenä, kun molemmat vanhemmat oli kuolleet, löysin paperit, joiden mukaan isän olisi pitänyt maksaa minusta elatusmaksua 600 markkaa kuukaudessa ja pitää luonaan joka toinen vkonloppu ja lomilla. Olin äimänä. Eipä ollut näkynyt elatusmaksuja ainakaan niin että minulle olisi jotakin ostettu joskus. Äiti käytti ne varmaan talolainaan tai omiin juttuihinsa. Eikä isä ottanut eron jälkeen ainoatakaan kertaa luokseen. Ryyppäsi mielummin.
Köyhää oli sekä taloudellisesti että henkisesti. Toisaalta se oli hyvä lähtökohta elämään. Halusin tehdä kaiken toisin kuin vanhempani: sitä riemua kun sai opintolainan ja pääsi opiskelemaan ja sen jälkeen töihin pk-seudulle. Kotipaikkakunnalle jääminen oli ehdoton no no. Myös lapset kasvatin tietoisesti toisin kuin vanhempani. Ei elämä ole pilalla vaikka lapsena olisi köyhää tai vähän kurjaakin. Siitä pääsee eteenpäin jos niin haluaa.
Minulle köyhä lapsuus aiheutti sellaisen pakkomielteen, että omilla lapsilla ollut aina kivat vaatteet ja sellaiset reput koulussa mitkä ovat halunneet. Se tunne oli hirveä lapsena kun ei saanut vaatteita ja tunsi olonsa rumaksi ja kulahtaneeksi muiden vierellä.
Olen myös aina laittanut lasteni hiukset koulukuviin. Minä näytin omissani aina siltä ettei oltu edes hiuksia harjattu.
Kaverisynttäreille olen aina ostanut lahjat. Muistan miten hävetti mennä itse ilman lahjaa kaverin syntymäpäiville.. Oman äitini mielestä lahjaa ei ollut mikään pakko viedä
Lapseni ovat myös saaneet itse viettää kaverisynttäreitä.
En halua, että omat lapset joutuu häpeämään tämmöisiä juttuja. Vaikutti hirveästi ainakin minun itsetuntoon. Koin olevani aina huonompi ja huonomman näköinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sentään oli vaatteet, kun äiti ne itse teki. Marjojen ja sienien keräilyyn joutui osallistumaan lapsetkin.
kyllä pelkkä peruna ja ruskea kastike tuli tutuksi lapsena ja puuro.
Mutta oikeastaan vasta aikuisena ymmärsin kuinka niukkaa se elämä oli, ei sitä lapsena sillain ymmärtänyt.
Onneksi perustarpeet kuitenkin oli.
Meidän perhe ei ollut köyhä, mutta silti mummo teki osan vaatteista, loput oli paljon vanhempien serkkujen vanhoja. Marjoja ja sieniä kerättiin ihan älyttömästi. Perunoita ja ruskeaa kastiketta ja puuroja syötiin meilläkin. Eikä ollut salaatteja tai salaatinkastikkeita. Oliko kellään?
Mitä tarkoitetaan erillisellä käsisaippualla? Sitä samaa palasaippuaa oli käsien pesuun ja vartalon pesuun saunassa. Karkkia ei ostettu koskaan.
Ihan sama meillä, keskiluokkainen perhe. Miltä vuosikymmeneltä tuo on, koska 70-80 -luvulla ihan normimeininkiä. Asuin vielä alle kouluikäisenä talossa, jossa ei ollut juoksevaa vettä kuin kesäisin, oli siis huussi ja sauna jossa peseytyä. Vanhemmat makselivat asuntolainaa ja olivat köyhiä siksi, kuten kaikki muutkin.
Tietysti nykynuoren korviin se ehkä kuulostaa hurjalle, jos ei ole sisävessaa. Mun lapsuudessa se ei ollut köyhyyden merkki olenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Minulle köyhä lapsuus aiheutti sellaisen pakkomielteen, että omilla lapsilla ollut aina kivat vaatteet ja sellaiset reput koulussa mitkä ovat halunneet. Se tunne oli hirveä lapsena kun ei saanut vaatteita ja tunsi olonsa rumaksi ja kulahtaneeksi muiden vierellä.
Olen myös aina laittanut lasteni hiukset koulukuviin. Minä näytin omissani aina siltä ettei oltu edes hiuksia harjattu.
Kaverisynttäreille olen aina ostanut lahjat. Muistan miten hävetti mennä itse ilman lahjaa kaverin syntymäpäiville.. Oman äitini mielestä lahjaa ei ollut mikään pakko viedä
Lapseni ovat myös saaneet itse viettää kaverisynttäreitä.
En halua, että omat lapset joutuu häpeämään tämmöisiä juttuja. Vaikutti hirveästi ainakin minun itsetuntoon. Koin olevani aina huonompi ja huonomman näköinen.
Mikä siinä onkin, että joissakin perheissä lasten hiuksia ei kammata. Lapsen kaveri oli perheestä, missä oltiin kyllä töissä, mutta elämänhallinta pielessä ja isä juopotteli jonkin verran. Kun rahat tuli, mentiin ostamaan kaikenlaista krääsää ja loppukuu sitten oltiin rahattomana. Ja kaikilla lapsilla oli todella takkuiset hiukset, yksi lapsista lähes asui meillä ja kampailin sitten hänen kauniita hiuksiaankin. Perheessä ei myöskään ikinä syöty lämmintä ruokaa. Ei ollut kuin kylmiä hampurilaisia tai käytiin mäkissä. Pienellä ja laihalla tytöllä oli valtava ruokahalu, söi ison miehen annoksia meillä.
Lasten vointi ei ole aina rahasta kiinni, taustalla on muutakin.
Nykyään se on ehkä vielä pahempaa kun lapset näkevät somen kautta mitä muilla on.