Taas tyttö tulossa!

Ihanasti ihminen pettää itseään, kun on pakko.

Olin synnärillä ennen aikaisten supistusten takia.Eka kerran tehtiin ultra, ottaja kysyi, mitä sukupuolta on edelliset sanoin tyttöjä. En edes kysynyt mitä tää kolmas on, ja rakas tyttöhän sieltä tuli.

Olen samanlainen kuin miehesi, kalastelen, metsästän jne Minulla on yksi lapsi, tyttö. olisin salaa toivonut poikaa. Exällä oli silloin 2 lasta, tyttö ja poika. Ei minua haittaa vaikka nyt on tyttö, vien sen taatusti kalaan ja metsälle ( nyt ei lähde sorsan aloitukseen, on vielä sen verran pieni) Tosin en halua tytöstä muokata poikaa, jos haluaa poikien juttuja omasta tahdosta niin ok. En kuitenkaan haaveile enää lapsesta....tai pojan saamisesta. Tosin odotan innolla kun se vävyn vötkäle-aika koittaa...jos sieltä saisi metsästys kaverin.

Mitä "poikien juttuja"?! Minäkin olen siinä uskossa ollut että metsästyksessä ja kalastuksessa käytetään ihan eri vehkeitä kuin niitä jalkovälissä roikkuvia. Noissa piireissä tyttösi pitää tietysti olla vähintäänkin poikien veroinen kaikessa jotta hänet hyväksytään. HUH Ompa kiva ettet kuitenkaan "halua tytöstä muokata poikaa" sehän tuosta vielä puuttuisi. Ja ihanko tosiaan se ei nyt sinua _haittaa_ vaikka nyt on tyttö, oletpa jalo kun jopa melkein hyväksyt tyttölapsen jonka itse teit.

Harmi jos sinulla (ja muilla poikaa harrastuskaveriksi toivovilla isillä) ei ole niitä kavereita omasta takaa, pitää sen takia sitten tehdä lapsia että saisi kaverin. Jaa vävykin käy harrastuskaveriksi, no toivottavasti tyttösi löytää vähän erilaisen miehen itselleen kuin isänsä on...

Lapsesi ei ole sinua varten, ei sinun täyttymättömien unelmiesi toteuttaja vaan ihan oma yksilönsä jolla on oma polkunsa tässä elämässä. Iloitse siitä että saat tukea häntä kasvussaan ja seurata elämänsä vaiheita.

Jos lapsesi olisi poika ja tykkäisi vaikka baletista niin hyväksyisitkö sen? Onko poika aina parempi kuin tytär? Entä jos poika olisi homo?

Niin ja minua ärsyttää tämä aihe koska meillä on kaksi tyttöä ja poikavauva ja kaikki toitottaa kuinka kiva on kun nyt tuli poika jne. Mietin vaan miltähän tämä isosiskoista tuntuu... Odotukset on myös kovat pojan suhteen, kaikki muistavat mainita miten miehekkäästi vauva ääntelee ja nimeään tuskin ihan alkuvuosina oppii kun on niin POIKA poika poika vaan kaikkien puheissa. Ja se ukkikin sai nyt kalakaverin (salaa toivon että poika tykkää vaikka baletista).

Täällä takapajulassa tytöt vielä määritellään sen mukaan mitä heillä ei ole eli "pojilla on pippeli tytöillä ei oo". Naapurin sovinistijuntin poika kertoi juuri että hänellä on pippeli ja isällään iso pippeli mutta äidillä VAAN pylly ja karvaa... Okei... Meillä tytöillä on pimppi ja pojalla VAAN pippeli joka ei välttämättä olekaan niin hieno värkki kun "vauvantekokoneet". Sitten kun meidän vauva on isompi niin ei toki tuollaisia hänelle puhuta ja eiköhän yhteiskunta huolehdi siitä että hänkin oppii tuntemaan itsensä vähintään tyttöjen arvoiseksi, ettei käänteisen epätasa-arvon vaaraa ole vaikka tyttöjen arvoa perheessämme vähän korostetaan.

eli aihe on, rautalangasta vääntäen: saako lapsen sukupuolta toivoa? Ei siitä, että tytöt olisivat huonompia. Eikä siitä, etteikö omaa lastaan rakastaisi. Onko selvä nyt?

Ihminen on joskus aika pieni luonnon edessä ja elämä on kovaa. Jos tuleva lapsi ei motivoi äiteyteen, niin toivottavasti edes velvollisuudesta tulee lapsi hoidettua. Tuon jatkuvan itsesääli-parkumisen voit ap jo lopettaa, ryhdistäydy!

Raskaana olo, synnyttäminen ja vauvan hoito on tosi rankkaa ja nyt tuntuu, että on täysin motivaatio pois. Toki tiedettiin, että kolmaskin saattaa olla tyttö ja se tuntui ajatuksena iha ok:lta, mutta nyt tämä pettymyksen aalto on niin suuri, että vain itken ja itken. Jotain kuoli sisältäni tämän uutisen myötä, koska lapsilukumme on nyt tässä.:( Tiedän, että tämä on itsekäs ja lapsellinen ajattelutapa ja menee varmasti ajan myötä osittain ohi, mutta jokin haikeus tästä varmasti kummallekin jää. Muita samassa tilanteessa olevia/olleita?

Itse en halunnut poikaa ja jos eka olisi ollut poika, niin lapsiluku olisi jäänyt yhteen, sillä en olisi voinut ottaa riskiä, että tulee lisää poikia.

t. Kolmen tytön tyytyväinen äiti

mulla kolme poikaa,

eka nyt sattui olla poika,

tokasta ajattelin, että fifti-fifti, en enempää

kolmannesta todellakin toivoin, että poika.

lapset on nyt tässä.

jos sukupuolta saa toivoo niin mä en missään nimessä haluisi poikaa. Oon miettinyt että en haluu sen takia enempää lapsia koska en haluu poikaa. todennäkösyys kasvaa koska oon ollut onnekas tähän asti ja meil on vaan tyttöjä

mutta vastaan nyt kuitenkin. Meilla on kaksi tyttoa ja yksi poika. Tytot saatiin helposti, tulin nopeasti raskaaksi ja oli ihan sama mita sielta tulee, toisesta hieman toivoimme poikaa, mutta tytto oli ihan yhta iloinen juttu.

Kolmas lapsi ei sitten tullutkaan niin helposti. Melkein 2 vuotta meni ennen kuin raskauduin ja siina vaiheessa oli ihan sama kumpaa sukupuolta tulokas olisi. Ultrassa kuitenkin kysyimme kumpi vauva on ja kun ultraaja kertoi vauvan olevan poika, olin alyttoman onnellinen!

Nyt tama hurmuri on jo 1,5v ja perheemme on niin "taydellinen".



Itse olen 2 tyton perheesta. Isani oli metsamies henkeen ja vereen, ja olin aina isan tytto. Koko lapsuuden muistan kuitenkin isani haikailleen pojan peraan, ja kun pikkusiskoni syntyi, isani kertoi aina etta tiesi etta tytto syntyi kun variksetkin nauroivat... :( En ole tuota koskaan siskolleni kertonut. Itse en koskaan kokenut etta isani oli meita millaan lailla syrjinyt sukupuolemme vuoksi, MUTTA kyllahan se siella takaraivossa koko ajan on muistona, avoimesti kun siita joskus aina puhui.

että miehelläni myös hyvin miehekkäät harrastukset ja kiinnostuksen kohteet: käy kalassa, metsällä, eräilee, roplaa autoja ja rakastaa lätkää.



Ensin syntyi tyttö, sitten poika. Tyttö todella tyttömäinen ja poika iskän aisapari. Mitenkään emme heitä ohjailleet "rooleihinsa", ovat vaan tuon luontoisia.



Puolustan tässä vaan yleisesti "normaalia" sukupuoliroolijakoa.

kun kuitenkin olet lähtenyt tehtailemaan lapsia.

Itse olen ollut samassa tilanteessa siinä mielessä, etten kelvannut sukupuoleni kanssa vanhemmilleni.

Se ei tainnut olla ongelma, että olen tyttö, vaan se etten ollut semmoinen tyttö jota toivoivat.

En tykännyt prinsessajutuista enkä vaaleanpunaisista röyhelöistä. Tykkäsin kiipeillä puissa ja käydä kalassa isäni kanssa. Metsällekin olisin lähtenyt jos minut oltaisiin otettu mukaan.

Jostakin syystä tyttönä en kelvannut mukaan.



Veljeni taas ei halunnut kalastamaan tai metsälle, mutta häneltä näitä vaadittiin ö.ö



Näillä omakohtaisilla kokemuksilla haluan saada ap:n ymmärtämään ettei kyse ole pelkästään sukupuolesta, vaan temperamentista ja kiinnostuksenkohteista.



Ei siitä pojasta automaattisesti saa innokasta metsästyskaveria tai tytöstä hoivaavaa prinsessaa. Antakaa lapsillenne tilaa olla omanlaisiaan.

mitä vastauksia täällä on. Joillain on näköjään mennyt totaalisesti pointti ohi. No, ehkä se oli arvattavissakin. Tietenkin rakastamme tyttöä ihan niin kuin rakastamme kahta ensimmäistäkin! Tytöt eivät ole silmissämme yhtään vähempiarvoisia kuin pojat, siitä ei ole kyse. Esikoisesta itse asiassa toivoin tyttöä ja olin ikionnellinen, kun sellainen syntyi. Mieskään ei ole sanonut mitään toiveita ääneen vaan on ylpeä tytöistään ja viettää heidän kanssaan paljon aikaa. Viimeisen kohdalla tosin aavistin jostain rivien välistä hänen odottavan poikaa.



Kyse on vain ja yksinkertaisesti siitä, että olisin halunnut myös pojan ja kokea mitä on olla pojan äiti. Ja mies ainakin oman tulkintani mukaan olisi halunnut kokea isä-poika-suhteen. Ei poika tietenkään välttämättä ole kiinnostunut samoista harrastuksista kuin isänsä ja hän olisi voinut olla vaikka taiteellinen muusikko/tietokonenörtti/postimerkinkeräilijä. Todennäköisyys samoille intresseille olisi kuitenkin suurempi. Kaksi tyttöämme ovat aika tyttömäisiä vaikka olemme antaneet heille vapaat kädet etsiä omat kiinnostuksen kohteensa ja mies on heitä vienyt kalaankin, ei vaan innosta heitä. Tytöt ja pojat nyt vaan ovat luonnostaan erilaisia, osin varmasti kasvatuskin vaikuttaa. Ei toinen ole sen parempi tai huonompi vaan ihan yhtä hyviä ovat, mutta erilaisia, ja siksipä olisin halunnut kokea molemmat sukupuolet. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää.



Tämän enempää en selittele, jos haluatte jatkaa tuomitsemista niin siitä vaan. Ennen kaikkea tulin kysymään onko muita jotka ovat käyneet samanlaisia ajatuksia läpi, miten olette päässeet siitä yli ja kauanko on kestänyt. Jatkuuko tietty haikeus koko elämän läpi, sitä pelkään eniten.:/

kirjoittaja siis ap.

Tosin meillä toisin päin - meillä oli 3 poikaa... (ja tyttöä toivottu tietysti ainakin kakkosesta alkaen).



Kyllä se on ihan normaalia, että ihmiset tykkää että olisi molempia sukupuolia. Jos sulla ap olisi vain poikia, haluaisit varmaankin tyttöä.

Sitten on toki näitä jotka ovat "iloisia että on 8 tyttöä enkä edes haluaisi poikaa tmv.", mutta en ole ihan varma, onko nämäkään kaikki oikeasti sisimmässään sitä mieltä, vai ovatko vain niin itsesuggeroineet itsensä etteivät edes myönnä että se toinenkin sukupuoli olisi ollut kiva saada myös.



Eli ekan kanssa sitä harvoin on niin vahvoja ajatuksia kumpi pitäisi olla.

Mitä enemmän lapsia, sitä enemmän sitä yleensä odottaa, että tulisi myös sitä toista.



Ja voisin kuvitella, että miehelle pojan ja naiselle tytön kaipuu on vielä jotenkin vahvempaa (ainakin itselle oli).



Kun tokakin oli poika, (sain tietää joitain päiviä ennen syntymää ylimääräisen ultran takia), olin salaa vähän pettynyt, mutta ajattelin että onpahan kivat veljekset sitten, ja tyttö tulee sitten vielä joskus.

Asiaa pahensi tietty se, että toinen lapsi sai paljon vähemmän onnittelukortteja tms., ja kuvittelin sen johtuvan siitä kun tuli toinen poika.

Olin aika väsynyt ja masentunutkin välillä vauvan hoidossa, en tiedä johtuiko siitä että 2 lasta tiheällä ikäerolla (mikä ei ollut suunniteltua) vai myös osin siitä, että hoidin "taas" poikaa. Sain onneksi kuitenkin lapset aina hyvin hoidettua, eli kovin pahaksi tilanne ei mennyt, vaikka mielessäni olinkin aika puhki. Ja kyllä kuitenkin todella rakastin myös vauvaani, ja ajattelinkin silloin, miten hän on oma persoonansa, enkä sikäli ajatellut häntä poikana tai tyttönä. Eli väsymys/turhautuminen tms. mitä oli, kanavoitui kuitenkin enemmän muista asioista kuin just siitä vauvasta, hän oli ihana omana itsenään.

Kun se 2. poika oli n. 1-1,5 v. se vasta jotenkin ihan sulatti sydämeni ja rakastuin siihen ihan täysillä, ja hän onkin ollut jotenkin tosi tärkeä ja ihana poika.



Kun 3. syntyi, en halunnut edes tietää sukupuolta etukäteen - pelkäsin että se jopa vaikuttaisi synnytyksessä motivaatioon ponnistaa tms. (kuten tuntui ehkä vähän 2.:en synnytyksessä vaikuttavan).

Kaikki tuttavat ja sukulaiset tietty kovasti vouhasi koko odotusajan että se on taatusti tyttö, ja niin uskoin jostain syystä vähän itsekin.

No, poika sieltäkin tuli - olin ihan murto-osasekunnin ajan pettynyt, mutta sitten vaan se uusi ihminen taas ihan valloitti sydämeni ja olin ihan mielettömässä onnen huumassa tästä vauvasta, vahvemmassa kuin koskaan ennen.



Tietty tuntui "tylsältä" että taas samat kuviot ja vaatteet ja lelut jne. käydä läpi.

Mutta tässäkin voi vähän itse "ohjailla", eli ostin 3. pojalleni aina mahd. nättiä vaatteita mitä löytyi (enkä vaan jotain tylsää tummansinistä), en ostanut vain jotain autoja vaan myös nukkeja, keittiöleikkitarvikkeita, siistit tummansiniset nukenvaunut... eli tarjosin mahd. neutraalisti kaikenlaisia juttuja. Enkä korostanut omissa puheissa, jos hän vaikka ihaili pienenä jotain pinkkiä kimaltavaa juttua, että "se on tyttöjen".

Eli ainakaan siitä ei tarvinnut sitten jäädä katkeraksi, ettei voisi muka "ostaa mitään nättiä / nukkeja tms."

Eikä pojasta silti kasvanut mitään omituista, vaan ihan täysin poika, eli kyllä niitä kiinnostuksenkohteita ja ominaisuuksia mahtuu.



Nykyäänhän sitäpaitsi tytöille vielä helpommin sallitaan poika-tyttö-roolia, kuin pojille tyttömäisempiä rooleja, eli sikäli tytön kanssahan on helppo elää millaista elämää tahansa - ainakin niin kauan kuin hänen omat kiinnostuksenkohteet lyö läpi :). Mutta totuuden nimissä, kyllä vanhemmat pystyy jonkin verran ohjailemaan siinä. Eli jos miehesi on tosi innostunut kalastamisesta, niin ottamalla tyttöä mukaan kalaan hänestä saa ihan varmaan kaverin.





Mutta tarina jatkuu - jos ap asia on sinulle kovin tärkeä, voisitko vielä harkita 4. yrittämistä kuitenkin jossain vaiheessa?? Ja tällä kertaa yrittäisit netistä tutkia miten voi esim. ajoituksen / ruokavalion / lisäravinteiden / yhdyntätekniikoiden avulla lisätä mahdollisuuksia saada poika/tyttö. Tietty täytyy ymmärtää, ettei tämä ole mitenkään 100%:sta, mutta etenkin jos olette kaikki tytöt tehneet suunnilleen samalla tavoin, voi olla että tekemällä jotain eri tavoin lopputulos voisi olla eri.

(Tosin taita olla niin, että 3 pojan jälkeen on vähän helpompaa / todennäköisempää saada tyttö, kuin 3 tytön jälkeen poika. Ja todennäköisintä taisi olla noin monen saman jälkeen, että edelleen sama jatkuu. Mutta siinä pitää miettiä, voisiko haluta 4. lapsen muutenkin, kuten me, vai olisiko se ihan ehdoton ei.)



Eli me tosiaan saimme sitten lopulta sen tytönkin tekemällä vähän eri tavoin...

Mutta ymmärrän siis erittäin hyvin tuon kaipuun saada sitä toistakin sukupuolta jota vielä ei ole. Se kaipuu voi iskeä uudestaan vaikka se viimeisin vauva olisi jo isompi.

Siinä tavallaan suree lasta jota ei ikinä ollut (esim. naisena suree, jos ei ikinä ole saanut nähdä millainen olisi oma tytär ollut).



Ja tällaiset mietteet tottakai kuulostaa turhamaisilta ja kylmiltäkin sellaisille, jotka esim. on kärsineet lapsettomuudesta.



Mutta niinhän se on, että jos ihmisellä on ollut jotain tosi isoja vaikeuksia (vaikka nälänhätä, ja sitten saa edes jotain yksinkertaista ruokaa), niin tyytyy ehkä jo siihen että asiat on paremmin (saa lapsen ylipäänsä).



Mutta on luonollista että ihminen haluaa tavallaan aina vähän "enemmän", eli ei siinä ole mitään pahaa/outoa, että haluaisi molempia sukupuolia. Tietysti sitä on kiitollinen siitä mitä on saanut, mutta se, että kaipaa vielä vähän jotain, on ihmiskunnan liikkellepaneva voima...





Tsemppiä ap:lle, ja rakastut ihan varmasti pieneen tyttöösi. Suunnittele jo nyt mitä kivaa voitte tehdä / isi voi tehdä hänen kanssa tms. Ja tytötkin tykkää muuten legoista ja junaradoista jne. jne. jos niitä haluatte hommata :).

Jos tyttöjen maailma tansseineen ja hörhelöineen tuntuu jo puuduttavalta, voithan ajatella tekeväsi vähän eri asioita tämän tytön kanssa.

Itselläni on kolme poikaa, ja toivon oikeasti, että tämä neljäs tulollaan oleva lapsi olisi tyttö. Toivoin tyttöä jo toisesta ja vielä enemmän kolmannesta lapsesta, mutta toive ei ole vain toteutunut.



Isovanhemmilla on tyttöjä lapsenlapsina, joten heille asia lienee yhdentekevä. Mieheni on myös varmasti iloinen neljännestä pojasta. Ongelma onkin vain minun korvieni välissä.



Toisaalta kun vauva syntyy, niin ei sitä sitten enää harmittele. Päinvastoin, omaa lasta rakastaa niin paljon, ettei todellakaan toivo hänen olevan toista sukupuolta tms.

En ole koskaan odottanut tai toivonut jotain sukupuolta.



Olen saanut osakseni häiriytyneiltä ihmisiltä voivotuksia kun tuli peräjälkeen poikaa. Nimenomaan on haluttu ja saatu LAPSI!



Minuakin häiritsi miten lapsi tarttisi olla poika että pääsee metsälle. Ja sitten sitä että "tytöt kiinnostunu tanssista yms"? Mitä jos poikaakin kiinnostaa tanssi yms? Entä jos poika ei halua mennä kalaan tai tappaan elukoita?



Lapsia hankitaan sillä että halutaan niitä saada, ei niitä tehdä määräänsä enempää että saadaan vihdoin se tyttö tai se poika.

Jos olisin halunnut saada kaksi lasta, ei minulla olisi neljää vaan siksi että se neljäs vasta on se toinen sukupuoli!!

kanssa selviämiseen. Toiseksi, kannattaisiko sinun miettiä miksi otat noin kamalasti vastuuta muiden tunteista lasta kohtaan? Miehesi ja isoanhempien oma asia on ratkaista suhteensa kolmanteen lapseen.



Varmaan useimmat haluavat molempia sukupuolia, mutta kolme samaahan on upea juttu, siinä on jotain satumaista. Minä olen yksi kolmesta tytöstä ja se on ollut todella hienoa. On ihanaa olla molempien siskojen kanssa jossain yhdessä, tuntuu, että meissä on jonkinlaista ylimääräistä voimaa yhdessä. Ymmärrämme toisiamme lähes sanattomasti ja se vielä korostuu kolmisin. Siskojen olemassaolo tekee elämästä paljon hauskempaa. Ja yleensähän vanhemmat haluavat lapsilleen parasta mahdollista elämää, ja tytölle 2 siskoa ei ainakaan huononna näitä mahdollisuuksia :) (toki sisko ja veli voivat olla yhtä läheisiä, mutta en usko, että se on yhtä todennäköistä). Esim. itselläni on nyt yksi poika ja odotan toista lasta ja juuri yo. syistä toivon pikkuisen poikaa.



Ja olen aina kokenut, että isäni pitää tytärsarjaansa ihanana :) (voi olla, että hän oli salaa pettynyt, mutta ikinä en ole näin kokenut. Itse asiassa minulle tuli ekan kerran mieleen täysin yllätyksellisenä ajatuksena joskus yli 20-vuotiaana, että jotkut miehet saattavat ehdottomasti haluta pojan.) Isä ei kalasta eikä metsästä, mutta on vienyt meitä itsestäänselvästi telttailemaan, linturetkille, opettanut tähtitiedettä ja matikkaa jne. Sitten toisaalta hän selvästi toteuttaa suojeluviettiään meidän kanssa, auttaa kaikessa teknisessä, kuskaa tarvittaessa (emme siis orjuuta häntä, mutta aina jos on "pulassa" niin isään voi luottaa).

joku kaheli joka lähti jenkkeihin oikein putkessa tekemään tiettyä sukupuolta, taisivat mennä "hakemaan tyttöä"

ettekste vois vaihtaa niitä lapsia jos kerran sukupuoli on se mikä on tärkeintä?

siitä ettei mies saa koskaan isä-poika-suhdetta. Hänellä vielä kovin miehiset harrastukset (mm. kalastus, metsästys), joihin olisi varmasti halunnut pojasta kaveria.

Miksei isä voi tytöistään ottaa kaveria kalastukseen tai metsästykseen???? Miksi ne muka on vain miesten harrastus?!? Itse tykkään onkia, tosin edellis kerrasta on jo aikaa. Tunnen muutaman naisen jotka harrastaa metsästystä, eikä he oo sen ihmeellisempiä. Oikeastaan niistä ei varmaan normaalioloissa edes uskoisi, että harrastavat metsästystä. Yksi kaverini harrastaa ammuntaa, ja hän on ihan naisellinen nainen! Joten unohda tuo, että isä ei saa kaveria harrastuksiinsa, koska ei oo poikaa. Ei sillä oo väliä, ottakoon tyttönsä mukaan :)

mitä vastauksia täällä on. Joillain on näköjään mennyt totaalisesti pointti ohi. No, ehkä se oli arvattavissakin. Tietenkin rakastamme tyttöä ihan niin kuin rakastamme kahta ensimmäistäkin! Tytöt eivät ole silmissämme yhtään vähempiarvoisia kuin pojat, siitä ei ole kyse. Esikoisesta itse asiassa toivoin tyttöä ja olin ikionnellinen, kun sellainen syntyi. Mieskään ei ole sanonut mitään toiveita ääneen vaan on ylpeä tytöistään ja viettää heidän kanssaan paljon aikaa. Viimeisen kohdalla tosin aavistin jostain rivien välistä hänen odottavan poikaa.

Kyse on vain ja yksinkertaisesti siitä, että olisin halunnut myös pojan ja kokea mitä on olla pojan äiti. Ja mies ainakin oman tulkintani mukaan olisi halunnut kokea isä-poika-suhteen. Ei poika tietenkään välttämättä ole kiinnostunut samoista harrastuksista kuin isänsä ja hän olisi voinut olla vaikka taiteellinen muusikko/tietokonenörtti/postimerkinkeräilijä. Todennäköisyys samoille intresseille olisi kuitenkin suurempi. Kaksi tyttöämme ovat aika tyttömäisiä vaikka olemme antaneet heille vapaat kädet etsiä omat kiinnostuksen kohteensa ja mies on heitä vienyt kalaankin, ei vaan innosta heitä. Tytöt ja pojat nyt vaan ovat luonnostaan erilaisia, osin varmasti kasvatuskin vaikuttaa. Ei toinen ole sen parempi tai huonompi vaan ihan yhtä hyviä ovat, mutta erilaisia, ja siksipä olisin halunnut kokea molemmat sukupuolet. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää.

Tämän enempää en selittele, jos haluatte jatkaa tuomitsemista niin siitä vaan. Ennen kaikkea tulin kysymään onko muita jotka ovat käyneet samanlaisia ajatuksia läpi, miten olette päässeet siitä yli ja kauanko on kestänyt. Jatkuuko tietty haikeus koko elämän läpi, sitä pelkään eniten.:/

mä ainakin ymmärrän pointin,

ja tunteet

ja ajatukset mitä tuohon liittyy.

Tuohan on kaikki aivan inhimillistä.

Vastaajat ny täällä yleensä ovat tyhmiä, ylimielistä tai provoilijoita.

-kolmen ppjan äiti-