Miksi äidit kertovat kauhujuttuja synnytyksestä ja

Toisten synnytykset on tosi rajuja ja rankkoja ja vauva-arki työlästä. Ei jotenkin tajuta, että vauva muuttaa paljon, mutta ei sen ihan kaikkea tarvi mullistaa kokonaan...

Mun synnytykset ollu helppoja, vauvat nukkuneet hyvin, syöneet ja kasvaneet. Oon sit kertonu omasta kokemuksestani toisenlaista tarinaa. Toisaalta esim. vauva-arkeen solahtaminen oli helppoa, kun ei tarvinnu opetella ihan kaikkea alusta, ison perheen toiseksi vanhimpana oli helppo löytää rutiinit vauvanhoitoon ja arjen pyörittämiseen. Ei tarvinnu opetella vaipan vaihtoa ja kylvettämistä. Imetys oli suht kivutonta ja vaivatonta niin kauan kuin maitoa riitti.

Mutta väittäisin, että jokainen kun peilaa maailmaa omien kokemustensa läpi, niin on helppo unohtaa, että ihan kaikki ei oo kokenu asioita samanlaisena. Toisaalta omaa kärsimystä on ihana liioitella..:) On jotenkin herkullista selittää, miten hirveän vaikeaa on ollu... Varmaan siksikin moni ihmettelee, miten pärjään tämän joukkueen kanssa. Helposti. Kaikki on olleet helppoja vauvoja, eikä normaali lapsen vilkkautta ja uteliaisuutta kummempaa ongelmaa oo ikinä ollu.

Nämä on myös asioita, joissa on kyse suurista muutoksista ja tunteista. Ne on todella merkittävä osa kokemusmaailmaa. Ja siksi kaikki tunteet suuntaan jos toiseenkin vähän ylikorostuu :)

Odota vaan luottavaisena synnytystä ja vauva-aikaa. Oma asennekin vaikuttaa valtavasti kokemukseen.

Kiitos kannustavista sanoistasi :) Olen ollut itsekin sitä mieltä, että eikö jokaisen kokemus ole kuitenkin aina erilainen. KOitan jaksaa ymmärtää ja kuunnella muiden vaikeista ajoista. Jotenkin vain nämä asiat jäävät vaivaamaan näin synnytyksen lähestyessä. Hyvä kun löytyy äitejä joilla on positiivisiakin kokemuksia.

Minua olisi myös lohduttanut, jos joku olisi kertonut, miten pää on hormoneista sekaisin, kroppa ei toimi, imetys ei suju ja se ihana odottamani vauva-arki olikin alkuun yhtä itkua, kaaosta ja rintatulehdusta... Auttaisi, että tietäisi, että vika ei ole itsessä, vaan muutkin ovat kokeneet saman. Siksi varmaankin kerrotaan asiat niin kuin ne on, vaikka todellisuus kuullostaisikin kauhujutulta. Itse olen hyvin avoin traumaattisesta esikoisen synnyttämisestä, imetyksen epäonnistumisesta ja muusta hankalasta. Ihan vain siksi, että jos se joskus jotakuta auttaa muistamaan, että hei, silläkin oli näitä ongelmia, mä en ookkaan ainoa.



Ja siitä ihanuudesta sitten on oikeasti vaikeaa kertoa. Niille hyville asioille ei löydy riittävästi sanoja, niin huikeaa se elämä vauvan kanssa on. On maailman paras tunne saada oma vauva ensi kertaa syliin. Siinä hetkessä on kaikki. Tai miten onnelliselta tuntuu, kun ensi kertaa kuuluu pinnasängystä pienellä äänellä "äiti" :)

mulla ei oo kauhukokemuksia synnytyksistä. Oon ilman puudutuksia synnyttäny neljä, ekaa piti auttaa imukupilla+repesin, toiset syntyneet ilman sen isompaa apua. Oon sanonu kaikille, että menee vaan omien tuntemusten mukaan, kukaan muu ei voi tietää, tarviiko kivun lievitystä.



Kannattaa ajatella, että kaiken kohtaa aikanaan. On hyvä myös tiedostaa, että kaikki ei välttämättä mene aina ihan "putkeen". Mutta myös se, että lopulta synnytys ei ole mikään varsinainen "suoritus", jolla kerätään pisteitä. Se on ainoa tapa saada lapsi ulos sisältään. Olipa se ns. normaali alatiesynnytys tai sektio. Eikä se oo mikään läpihuutojuttu vaan oikeasti todella mullistava kokemus.



Ite oon kokenu, että se on jotenkin täynnä sellaista ihmetystä ja iloa, että siihen häviää aika iso osa kivusta. Tosin en kovin kipeä ole ollukaan. Mutta kyse on aina subjektiivisesta kokemuksesta. Ja aina on olemassa se mahdollisuus, että jotain menee pieleen. Samoin kuin se mahdollisuus, että kaikki meneekin todella sujuvasti.

En ole kuullut yhtään positiivista tarinaa ja olen kyllä tietoinen siitä että asioita voi mennä, ja tuleekin menemään pieleen. Synnytykseni lähestyy ja tunnen masenuvani. Joudun välttelemään jo synnyttäneitä ystäviäni, sillä en halua kuulla juttuja siitä miten kamalia aikoja minulla on edessäni. Olen pyytänyt ystäviäni olemaan puhumatta kyseisistä aiheista, sillä olen tietoinen siitä ettei kaikki tule olemaan helppoa. Yöt menevät valvoessa sen jälkeen kun olen näiden ystävieni kanssa kahvitellut. Tuntuu siltä että haluan "perua" koko jutun. Välillä ihmettelen eikö lapsen saamisessa ole MITÄÄN positiivista? Toivon vain ettei minun tarvitsisi pelätä kaikkea etukäteen ja voisin rauhassa pitää haaveeni siitä että kaikki menisi hyvin. Miksi murehtia näitä etukäteen?

Se, mikä synnytyksestä ja vauva-ajasta tekee niin erikoisen, on juurikin se, että kuvailtuna se on järkyttävää ja kauheaa, mutta tosiasiassa sinäkin selviät siitä. Ja olet onnellinen siitä.

Vakavat komplikaatiot synnytyksessä ovat melko harvinaisia, jos niitä murehdit.

Mieti ihan oikeasti vakavissaan hetki sitä, miksi useimmilla on enemmän kuin yksi lapsi!!

Voisiko se johtua siitä, että se ihanuus on vielä suurempaa kuin se kamaluus?

Näin olen kovasti yrittänyt ajatella :) Tuntuu vain ikävältä joutua välttelemään ystäviäni tässä vaiheessa. Toivon viisastuvani omista kokemuksistani niin, etten ihan kaikkia tulevia "kauhuja" jaa niiden ystävieni kanssa jotka eivät ole vielä synnyttäneet :) YStäväpiirissäni ei vain ole ketään jolla olisi useampi lapsi. Kaikilla tuntuu jääneen tuohon yhteen.

Nämä positiiviset kokemukset ovat tainneet jäädä minulta kuulematta. Juuri sitä tunnetta en ole kuullut kenenkään mainitsevan kun vauvan saa ensimmäistä kertaa syliinsä ja mitkä tunteet on mielessä synnytyksen jälkeen :) Niillä koitan nyt sitten mennä eteenpäin.



Tietysti nuo negatiiviset kokemukset on hyvä tietää valmiiksi, jotta ei sitten järkyty niiden osuessa kohdalle. Olen kuitenkin ottanut asioista selvää ja tiedän tulossa olevista hankaluuksista. Toivon vain etteivät nuo pysy päälimmäisinä mielessä.



Ap

Siis vaikka olen kokenut yhden erittäin vaikean synnytyksen, eivätkä kaksi muutakaan synnytystä ole olleet helpoimmasta päästä, niin silti uskallan kohta synnyttää jo neljännen vauvan.

Rohkeutta siis ap:llekin! Kunhan et synnytä kotona, niin lopputulos palkitsee, kun terve vauva syntyy.

"ruusunpunaisilla laseilla" ja "vauva-aika on niin ihanaa" -tyyppisellä asenteella. Totuus on niin useasti jotain täysin muuta. Esim. synnytyksen "kauhujutut" eivät oikeasti ole mitään "kauhujuttuja", vaan kertomuksia tosielämästä. Itse olin aivan ihmeissäni, kun kerroin omasta esikoisen synnytyksestäni faktoja (pyynnön jälkeen), sen kummemmin asiaa paisuttelematta, mutta samalla kuitenkin kerroin totuuden, ilman kaunistelua. Silloin sain heti kommentin, että miksi kerrot synnytyksestä "kauhujuttuja". Kyseessä siis ei tosiaankaan ollut mikään synnytyksen "kauhujuttu", vaan oma synnytykseni, joka ei mennyt ihan oppikirjan mukaan. Harvalla meneekään, eikä synnytys silti ole mikään "kauhujuttu".

Kaikki kannattaa tehdä juuri niinkuin sinusta itsestäsi parhaalta tuntuu. Kuunnellen toki kokeneiden naisten ja ennenkaikkea ammattilaisten neuvoja. Loppujen lopuksi sinä, synnytyksesi, lapsi, vauva-arki ja ah vielä se mieskin olette yksilöllisiä. Pers` tuntumalla vaan - kirjaimellisesti. Tsemppiä sinulle :)

ensimmäistäkään odottaessani. Toisaalta en haaveillutkaan, että tulisi olemaan helppoa.



Mutta kyllähän siitä synnytyksestä pitää saada muuta tietoa kuin pelkkää terveydonhoitohenkilökunnan näkökulmasta kirjoitettua valistusta. Siinä ei ole mitään vikaa, ja he tuntevat ihmisen fysiologian maallikkoa paremmin, mutta lisänä tarvitaan ehdottomasti synnyttäjien kokemuksia, mielellään sillä asenteella kerrottuna, että tulevat synnyttäjät voivat ottaa opiksi ja osaavat suhtautua mahdollisiin ongelmatilanteisiin. Usein synnytyksistä kuulee ainakin sitä, että jälkikäteen synnyttäjä toivoo, että olisi sanonut selkeämmin oman mielipiteensä ääneen tai vähintään jälkikäteen sanonut henkilökunnalle suoraan, että asioista jäi paha olo tmv.



Tätä rohkeutta on ensisynnyttäjän varsinkin vaikea kerätä, kun ihmisillä on auktoriteettien edessä taipumus alkaa hakea vikoja itsestään. Ja vaikka asioiden ääneen sanominen ei tilannetta kokonaan pysty muuttamaan, niin ainakaan silloin ei jää oloa, että olisi pitänyt tehdä itse vielä jotain muuta.

Äitiysvalmennuksessakin keskityttiin vaan siihen miksi kannatta imettää ja näytettiin auvoisia imetyskuvia ja päällimäiseksi jäi fiilis että ne joilla imetys ei onnistu tekee sen jostain ulkonäkösyystä tms. Sitten imetyksen takkuinen alku olikin iso yllätys, ja olisin paljon mieluimmin kolunnut nettipalstoja ENNEN synnytystä ja ottanut imetyksestä paremmin selvää kuin sitten paniikissa kun tilanne oli päällä ja vastuu pienen ihmisen hengissä pysymisestä ja ravinnonsaannista. Lopulta kävi sitten niin että imetys oli just niin ihanaa ja auvoista, mutta kyllä sinne pääseminen vaati panostusta ja perehtymistä, ja mielellään olisin tämänkin tiennyt etukäteen.

Taas katsoin kaikki mahdolliset synnytysohjelmat, 16&pregnantit, kätilöt ym. telkusta ennen esikoisen syntymää, koska halusin tietää mitä synnytys on, halusin nähdä hyviä ja huonoja kokemuksia. ei mua pelottantu synnytys yhtään sen enempää kun olin noita ohjelmia nähnyt, koska minusta on parempi tietää asioista kuin olla tietämättä.

Onneksi oma synnytyskokemukseni oli pääasiassa positiivinen ja kipukin oli siedettävän rajoissa kun vauva syntyi niin nopeasti, eikä kivunlievitystäkään ehditty antaa...

Minusta näiden ikävien synnytyskertomusten kertojan kannattaisi ensin kysyä haluaako tuleva synnyttäjä kuulla kauhujuttuja, ennekuin alkaa pelotella odottajaa. Mulle saa kertoa, mutta kaikki ei välttämättä halua niitä kuulla!

Kahden alatiesynnytyksen kokemuksella (ensimmäinen imukupilla, epiduraali ensimmäisessä, toisessa spinaalipuudutus) voin sanoa, että synnytyksessä ei ole mitään ylitsepääsemätöntä tuskaa, hankaluutta tai muutakaan mitä ei normaali ihminen sietäisi. Voisin synnyttää vaikka kuinka monta kertaa.



Myös normaalien vauvojen hoito on oman kokemukseni mukaan helppoa eikä vaadi mitään etukäteisosaamista (mieheni (lapsi edellisestä liitosta) opetti minulle, kuinka vauvaa hoidetaan). Myös kahden pienen lapsen kanssa (ikäero 1v3kk) on mennyt todella hyvin.



Etukäteen minulla oli varsinkin vauva-ajasta todella synkkä käsitys. Luulin, että en nuku ehkä vuoteen kunnon öitä, parisuhteemme ja seksielämämme näivettyy ja itse sairastun ehkä synnytyksen jälkeiseen masennukseen.



Voin kertoa rehellisesti kaikille esikoistaan odottaville, että synnytys on hieno kokemus ja vauva-aika aivan ihanaa!

jos olisit minulta kysynyt, olisin kertonut näin:



Synntys pelotti aivan vietävästi, ja vaikka kuinka yritin olla lukematta/kuuntelematta niin aina ne pahimmat asiat jäivät mieleen! Onneksi oli mies, joka piti vähän jalat maassa ja kannusti :)



Kun supistukset alkoivat, niin mieli muuttui. Odotin aina innolla seuraavaa supistusta, että pääsisi tositoimiin (supistuksia tuli alkusi 10min välein, olivat kipeitä, mutta kestettäviä). Nää supistukset oli siis avaavia ja valmistavia, 20h jälkeen alkoi kunnolliset synnytyssupistukset. Ne on tosi kipeistä, pahinta kipua, mitä koskaan olen kokenue elämässäni, mutta sen kestää kyllä. Ja jos ei kestä, niin siihen saa apuja. Ilokaasua muuten suosittelen, se oli pelastus :)



Ponnistus-vaiheessa mielestäni kipua ei enää jaksa ajatella, haluaa vaan vauvan syliin. Luota kätilöihin, he ovat ammatti-ihmisiä ja osaavat auttaa sinua ja kertoa, mitä tehdä! Anna mennä synnytysken omalla painollaan, mihinkään ei ole kiire, kunhan vauvalla on kaikki hyvin!! Kipu loppuu, kun saa vauvan syliin :) Ja juu, saattaa olla tikkejä (myös mulla), mutta ne on pientä ja paranee suurimmassa osassa synnytyksiä!



Vauva-ajasta sen verran, että meillä on ainakin ollut ihanaa! Olen välillä väsynyt, valvonut öitä ja muuta, mutta HETKEÄKÄÄN en missään nimessä ikinä vaihtaisi pois. Rakastan pientä vauvaa niin paljon, että mikään univelka ei ole liian isoa, kunhan vauvalla on kaikki hyvin :) meillä on sitäpaitsi mennyt todella helposti, vauva on tyytyväinen ja helppo ottaa mukaan melkein minne vaan!



Minulla ei ole kauhutarinaa kerrottavana, vaan meillä on ollut melkeinpä ruusuista nyt melkein 5kk !

jos olisit minulta kysynyt, olisin kertonut näin:

Synntys pelotti aivan vietävästi, ja vaikka kuinka yritin olla lukematta/kuuntelematta niin aina ne pahimmat asiat jäivät mieleen! Onneksi oli mies, joka piti vähän jalat maassa ja kannusti :)

Kun supistukset alkoivat, niin mieli muuttui. Odotin aina innolla seuraavaa supistusta, että pääsisi tositoimiin (supistuksia tuli alkusi 10min välein, olivat kipeitä, mutta kestettäviä). Nää supistukset oli siis avaavia ja valmistavia, 20h jälkeen alkoi kunnolliset synnytyssupistukset. Ne on tosi kipeistä, pahinta kipua, mitä koskaan olen kokenue elämässäni, mutta sen kestää kyllä. Ja jos ei kestä, niin siihen saa apuja. Ilokaasua muuten suosittelen, se oli pelastus :)

Ponnistus-vaiheessa mielestäni kipua ei enää jaksa ajatella, haluaa vaan vauvan syliin. Luota kätilöihin, he ovat ammatti-ihmisiä ja osaavat auttaa sinua ja kertoa, mitä tehdä! Anna mennä synnytysken omalla painollaan, mihinkään ei ole kiire, kunhan vauvalla on kaikki hyvin!! Kipu loppuu, kun saa vauvan syliin :) Ja juu, saattaa olla tikkejä (myös mulla), mutta ne on pientä ja paranee suurimmassa osassa synnytyksiä!

Vauva-ajasta sen verran, että meillä on ainakin ollut ihanaa! Olen välillä väsynyt, valvonut öitä ja muuta, mutta HETKEÄKÄÄN en missään nimessä ikinä vaihtaisi pois. Rakastan pientä vauvaa niin paljon, että mikään univelka ei ole liian isoa, kunhan vauvalla on kaikki hyvin :) meillä on sitäpaitsi mennyt todella helposti, vauva on tyytyväinen ja helppo ottaa mukaan melkein minne vaan!

Minulla ei ole kauhutarinaa kerrottavana, vaan meillä on ollut melkeinpä ruusuista nyt melkein 5kk !

Kaunista kuultavaa! Meistä jokainen on varmasti erilainen, ja kokemukset erilaisia. On upeata että nykyään jaetaan myös hankalia kokemuksia, mutta ei unohdeta kertoa hyviä juttuja siinä ohella :D

Onnea teidän perheeseen!

Minusta näiden ikävien synnytyskertomusten kertojan kannattaisi ensin kysyä haluaako tuleva synnyttäjä kuulla kauhujuttuja, ennekuin alkaa pelotella odottajaa. Mulle saa kertoa, mutta kaikki ei välttämättä halua niitä kuulla!

Komppaan tätä!

kauhujuttuja, vaan ihan vain totuuden kolmesta synnytyksestäni. Ovat kaikki olleet erittäin vaikeita ja viimeisin todella hengenvaarallinen. Olenhan minäkin haaveillut helposta synnytyksestä, mutta minkäs teet... ihme, että ollaan edes hengissä nuorimmaisen kanssa.

synnytys saattaa kuulostaa pahemmalta kuin mitä se oikeasti olikaan. Lapsi ei laskeutunut, ja supistukset oli heikkoja. Lapsi jouduttiin vetämään ulos imukupilla, ja seurauksena oli pieni repeämä. KUn olen ystävilleni tästä kertonut, olen tuon repeämän jättänyt sanomatta, koska se oli niin mitätön nirhauma, joka ei epparin kanssa ollut mitenkään merkittävä vaikka en ensimmäisten viikkojen aikana pystynytkään istumaan. Oli tuon esikon syntymässä muutakin pientä hankaluutta, niinkuin esim. pitkä ponnistusvaihe, mutta aina olen yrittänyt painottaa, että vaikka tuo kuulostaakin äkkiä kaaottiselta, niin ei se sitä oikeasti ole. Minulla oli kuitenkin paikalla lääkäri ja muutama kätilö, jotka erinomaisesti pitivät homman aisoissa. Lapsi joka synnytyksestä tuli, olikin sitten maailman helpoin, ja vaikka tuo vauva-aika onkin rankkaa, myös helpon lapsen kanssa, pystyn ihan rehellisesti sanomaan, synnytyksen olleen sen arvoista. Sitäkin yritän aina painottaa, että koska tahansa ottaisin uusiksi. Synnytyskertomukset voivat äkkiä kuulostaa kamalilta, mutta olen huomannut, että tapakin jolla niistä kertoo vaikuttaa paljon. Ei mun synnytyksessä ainakaan mitään verta ja suolenpätkiä lennellyt. Miksi mun siis pitäisi paisutella tarkoituksella toiselle joka on vasta ensimmäistä menossa tekemään?

kauhujuttuja, vaan ihan vain totuuden kolmesta synnytyksestäni. Ovat kaikki olleet erittäin vaikeita ja viimeisin todella hengenvaarallinen. Olenhan minäkin haaveillut helposta synnytyksestä, mutta minkäs teet... ihme, että ollaan edes hengissä nuorimmaisen kanssa.

Kertoisitko synnytyksistäsi väkisin henkilölle joka vartavasten on sanonut ettei halua kuunnella?

Mutta jos nyt joku tosiaan väkisin kertoo kauheita juttuja, niin uskon sen johtuvan siitä että tämä ihminen on traumatisoitunut omista kokemuksistaan eikä pysty hillitsemään itseään. Ei varmaan pahalla tahdolla.



On minusta hyvä että ensimmäistään odottavat vanhemmat kuulevat myös vaikeista puolista vanhemmuudessa. Niin he eivät heti ensimmäisen ongelman tullen luule, että heissä itsessään on jokin vika.

En ole kuullut yhtään positiivista tarinaa ja olen kyllä tietoinen siitä että asioita voi mennä, ja tuleekin menemään pieleen. Synnytykseni lähestyy ja tunnen masenuvani. Joudun välttelemään jo synnyttäneitä ystäviäni, sillä en halua kuulla juttuja siitä miten kamalia aikoja minulla on edessäni. Olen pyytänyt ystäviäni olemaan puhumatta kyseisistä aiheista, sillä olen tietoinen siitä ettei kaikki tule olemaan helppoa. Yöt menevät valvoessa sen jälkeen kun olen näiden ystävieni kanssa kahvitellut. Tuntuu siltä että haluan "perua" koko jutun. Välillä ihmettelen eikö lapsen saamisessa ole MITÄÄN positiivista? Toivon vain ettei minun tarvitsisi pelätä kaikkea etukäteen ja voisin rauhassa pitää haaveeni siitä että kaikki menisi hyvin. Miksi murehtia näitä etukäteen?

Mikään ei erityisesti mennyt pieleen ja mieli oli erinomaisen hyvä jälkikäteen. Haluaisin ehdottomasti vielä synnyttää monta kertaa.

Näin siis vaikka menetin paljon verta ja kipu oli käsittämättömän kova. Olen synnyttänyt kahdesti ilokaasulla. Hurjaa touhua se on, ja olisin halunnut muutaman asian tietää etukäteen. Olen kertonut niitä asioita muille, erityisesti kysyttäessä.

Taas pikkuvauva-aika on myös mielestäni ollut hienoa aikaa. Rankkaa sekin, monta karikkoa siihenkin liittyy. Niistäkin olisin monesta halunnut tietää etukäteen. Silti, hienoa aikaa!

Minua itseäni helpotti asiallinen tieto synnytyksen etenemisestä (esim. valmennuksessa) eli kun supistukset alkavat, voit vielä olla kotona, käydä suihkussa, kokeilla erilaisia kivunlievitysmenetelmiä kotona kuten keinutuolia tai vaikka jumppapallon päällä pomppimista. Sairaalassakin suuri osa ajasta on tätä, supistukset tulevat ja menevät ja odotellaan, että ponnistusvaihe alkaa. Eli vaikka synnytys kestäisi kauan (omani 20 h), sitä varsinaista tositoimea eli vauvan ulospuskemista jalat levällään on vain noin minuutti. Neuvolasta saat ohjeet, milloin sairaalaan kannattaa lähteä, eikä sinne sellainen kiire ole kuin elokuvissa.



Kipu on yksilöllistä ja kivunlievitystä saat tilanteen mukaan. Ei tarvitse päättää etukäteen, haluatko synnyttää vai et. Yllättäviä asioita voi tapahtua ja tapahtuukin, mutta sairaalassa saat apua. Tietysti voi henkisesti valmistautua siihen, että tarkkaa synnytyksen kulkua ei voi etukäteen tietää. Minulla oli imukuppisynnytys vauvan sydänäänien laskun takia, mutta ei siitäkään traumoja jäänyt. Pääasia, että vauva saatiin ulos. Tärkeää oli, että kätilö kävi jälkikäteen juttelemassa, mitä tilanteessa tapahtui, koska kaikki tapahtui niin nopeasti. Vauvallani oli siis napanuora kaulan ympärillä ja siksi oli tärkeää saada hänet nopeasti ulos. Jos joku asia synnytyksessä jäisi vaivaamaan, kannattaa rohkeasti pyytää mahdollisuutta tälle keskustelulle.



Synnytyksen jälkeisestä ajasta haluaisin sanoa sen verran, että onhan se erilaista kuin mikään muu asia elämässä. Varaudu siihen, että et ole heti ennallasi. Itse en esimerkiksi tiennyt, että on olemassa sellainen asia kuin jälkivuoto! Eli vähän kuin kuukautiset, mutta runsaampana. Alapää voi olla hellänä pari viikkoa ihan normisynnytyksen jälkeenkin. Rinnat voivat olla arat imetyksestä ja imetys voi aluksi tuntua hankalalta. Mutta toisaalta, sinun tehtäväsi on sillä hetkellä onkin vain toipua, harjoitella imetystä ja ihailla vauvaasi! Älä siis ajattele, että se olisi välttämättä mitenkään huono asia. Milloin muulloin elämässäsi saisit hyvällä omalla tunnolla olla kaksi viikkoa aamusta iltaan yöpaidassa! Jos innostutkin lähtemään heti toisena päivänä lenkille etkä ole yhtään kipeä, niin sehän on vain bonusta.



Myös erään ystäväni neuvo kolmesta ensimmäisestä kuukaudesta oli hyvä. Eli jos kolmen ensimmäisen kuukauden aikana tuntuu, että et ehdi tehdä mitään muuta kuin hoitaa vauvaa, teillä ei ole mitään rytmiä päivässä, sinua jännittää lähteä julkisille paikoille vauvan kanssa yms. niin ei hätää, siinä pari kolmen kuukauden kohdalla tämä varmasti muuttuu. Usein se kokemus, mikä toisten vauvojen hoitamisesta on, on juuri vähän isompana. Yllätyksenä saattaa tulla se, ettei vastasyntyneellä olekaan vielä selkeää päivärytmiä päiväuniaikoineen ja imetys vie paljon aikaa. Tästäkin ajasta kannattaa nauttia ja muistaa, että se ei tosiaan kestä kuin pari ensimmäistä kuukautta. Ja jos sinusta tuntuu heti ensimmäisten viikkojen aikana ihan helpolta lähteä kaupoille vauvan kanssa, niin siitä vaan, sekin on hieno juttu, että kaikki eivät koe asiaa kuten minä.



Varmasti jokaisessa perheessä joku asia on tuntunut hankalalta: synnytys, imetys, univaje, omat hormonimuutokset, koliikki, vauvan allergiat, uhma... Mutta harvoin tapaa perhettä, jossa olisi näitä kaikkia tai joka kokisi kaikki nämä asiat hankaliksi. Esimerkiksi univaje on niin yksilöllinen asia, toiset pärjäävät sen kanssa paremmin kuin toiset.



Ja lisäksi lapset antavat niin paljon enemmän kuin ottavat. Toiset nauttivat enemmän vauva-ajasta, toiset taas taaperoajasta, toiset taas tykkäävät puuhailla koululaistensa kanssa. Itselleni lapsen hoitaminen ja hänen kanssaan oleminen on tuntunut sitä mukaa helpommalta, kun lapselle tulee lisää ikää, mutta niin vaan olen taas raskaana ja innolla jo odotan uutta vauva-aikaakin.



Ihanaa loppuraskautta sinulle! Yritä nauttia nyt tästä ajasta ja etenkin anna itsellesi lupa levätä, rentoutua ja hemmotella itseäsi. Tuo on niin ainutlaatuista aikaa elämässä, esikoisen odottaminen.