Mitä ostaisit vauvallesi käytettynä, mitä et?
Meillä ei ollut lähituttavissa ketään, jolla olisi ollut pieniä lapsia viimeiseen viiteen vuoteen, kun saimme sikoisemme. Siksi päädyimme ostamaan kaiken mahdollisen uutena pinnasängystä yhdistelmävaunuihin ja vaatteista rintapumppuun sekä turvakaukaloon. Nyt muutama äiti on ihmetellyt asiaa, kun on kuulema tapana kierrättää tavaroita.
Itsekin juuri ostin sitten netin kautta meille toisen pinnasängyn käytettynä, että mummolassa käydessä lapsella on kunnon paikka nukkua.
Mietin, että mitä kaikkea ihmiset sitten oikein ostavat käytettynä ja mille on jatkomarkkinat? Mitä ette käytettynä huolisi?
Kommentit (32)
Ällöttää muiden vanhat.
sitten Kataista,kiitti vaan.
Eli kaikki osat, mitkä oli rinnan tai maidon kanssa missään tekemisissä, meni saman tien roskikseen. Tiedän, kun itse yritin tyrkyttää niitä osia steriloitavaksi mutta roskiin menivät.
Oma listani, mitä en ottaisi:
- turvakaukaloa
- vaunuja
- pinniksen patjaa
- mitään kankaista, mitä ei voi pestä
- tutteja, tuttipullon tuttiosia
- pureskeltuja puruleluja
- pureskeltuja muovilusikoita
- muovilautasia, joiden pinta on jo naarmuuntunut imemään itseensä pöpöjä
- kenkiä kävelemään opettelevalle (jalka vasta muotoutuu)
- en mitään huonokuntoista ja kauhtunutta vain siksi että se oli halpa.
Kuinka moni pumppas synnärillä?
Itse pumppasin esikoisellemme keskolaan ja hain neuvolasta lainaan sähköpumpun, eipä siinä paljoa ajatellu kellä se aikasemmin on ollutkaan käytössä. Ja nyt kakkosen synnyttyä ostin kaverilta käytetyn käsipumpun, paljoa en sitä ole käyttänyt, mutta nehän keitetään ne osat.
Rintapumppu, turvakaukalo, rattaat, pinnis, syöttötuoli, vaunut, vaatteet, petivaatteet...
Uutena on lähinnä tullut vain kertisvaipat ;-)
Kamppeet olen ostanut kirppareilta, tutuilta, tori.fi:stä, huutiksesta...
Ja edelleen meille ostetaan pääasiassa käytettyä.
Vain jos jotain ei löydy kohtuudella, niin sitten harkitaan uutta.
Miksi ostaisin esim. maripaidan uutena 30e:lla kun uudenveroisen voi saada kirpparilta 3e:lla?
Kaikki tavarat kuitenkin pestään heti ensimmäiseksi.
Eli kaikki käy.
Samoin! Ällöttää muiden vanhat.
Miks hitossa pitäisi ostaa jotain muide käytettyjä kirppikseltä?
kirjaimellisesti hukkuu omaan paskaansa lähimmän kymmenen vuoden sisällä! Tukehtudaan hitaasti ja kärsien, ilman puhdasta vettä, ilmaa, metsiä, luonnonvaroja...
Kyllä nämä kirjoitukset ovat tätä luokkaa, että toivon todella, että joku Korea pasauttaa ydinpommin ja vaivutaan ikiuneen.
käytettynä:
-turvaistuinta taikka -kaukaloa
-tutteja/tuttipulloja
-ammetta
-rintapumppua/rintakumeja
-vaunuja(rattaat kylläkin voisin ostaa)
muihin edellämainituista vielä keksin perustelut..
käytettynä esim. seuraavat:
- pinnasänky + patja
- turvakaukalo (ei edes tutulta)
- vaunut
- kenkiä
Varmaan ainoa jota en ole edes ajatellut ostaa käytettynä on tutit.
Ja kun myin kaiken käytettynä ostamani vielä edelleen, niin siinä kyllä maailma pelastuu ihan urakalla!
ja niitäkin on ollut kokonaista kaksi per lapsi sen tutti-iän aikana.
Esikoiselleni ostin uutena kastepäivän vaatteet ja seuraavan uuden vaatteen taisin hänelle ostaa koon 98 ulkohousut kun en kirpputoreilta löytänyt mieleisiä. Kakkonen on tainnut saada uutena vain ne kastepäivän vaatteet kun on samaa sukupuolta kuin esikoinen.
Ja ei olla erityisen köyhiä, keskituloinen perhe, joka käyttää rahat mieluummin muuhun kuin lasten hankintoihin. Mitään lapsiltamme ei kuitenkaan puutu - paitsi UUSIA vaatteita.
tutit, tuttipullot, muoviastiat, patja, kengät (paitsi juhlakengät) uutena.
en ottaisi koska en uskalla pestä vauvan ammetta millään myrkyllä. Ja olen hieman liian tarkka hygieniasta joten tavallisella aineella ei saa mun hygieniatason putsausta aikaiseksi :D
Unohdin mainita nuo patjat ja peitot, niitä en todellakaan ostaisi käytettyinä. Esikoisen patjankin aion hävittää ja tulokkaalle ostaa oman. Kestovaipat tosin osan ostin käytettyinä mutta ne olen keittopessyt joten kaikki pöpöt on kuolleet.
Ainoat mitkä ostettiin uutena olivat:
- pinnasängyn patja
- tutit
- kertakäyttövaipat (ne muutama paketti mitä tarvittiin kestojen ohella)
Pinnasängyn patjan laitoin sitten myyntiin huutikseen käytön jälkeen ja ajattelin kokeilla että meniskö kaupaksi. Sieltähän sekin meni sitten kaupaksi.
sitten Kataista,kiitti vaan.