Voiko masennuksesta selvitä ilman lääkitystä ja terapiaa? Eli siis omin avuin?

Jos löytyy jokin asia ja/tai ihminen, joka vetää masentuneen pään pois masentavasta perseestä, niin kyllä siitä voi parantua.



t. tuuriparantunut

Jostain syystä olen täysin haluton menemään psykologille (huono kokemus aikaisemmin) enkä halua syödä lääkkeitä.



Olen väsynyt ja surullinen, pelkään sairauksia ja kuolemaa, olen ahdistunut, pelkään koko ajan pahinta (kaikessa, siis jos esim mies on myöhässä kelaan heti että se on varmaan kuollut hirvikolarissa). En saa nukahdettua ja heräilen öisin. Suurimman osan ajasta on itkuinen tai vihainen olo.



ap

Näin uskon. Opettele hiljalleen olemaan armollinen itsellesi. Kärsivällinen. Houkuttele itseäsi pieniin, arkisiin iloihin. Arkipuhat ovat mielestäni parasta lääkettä. Mutta älä annostele niitäkään liikaa. Yksi pieni asia vaikka joka viikko. Kävelylenkki. Uintireissu. Lehden lukeminen kirjastossa. Ihan ensiksi: hengitä syvään ja usko olevasi elossa!

Päätin tehdä *jotain* ylipäänsä, vaikkei se olisi autuaaksitekevää tai masennusta poistavaa. Kunhan jotain, jotta en ajattelisi masennusta koko ajan.



Löysin ensin harrastuksen, josta tuli todella tärkeä. Tärkeää ei ollut siinä pärjääminen, vaan sen jatkaminen hinnalla millä hyvänsä. Olen ujo ja laiska, ja tietysti masentuneena nämä piirteet vain korostuivat, mutta pakotin itseni osallistumaan kerta toisensa jälkeen, vaikka sitten hokien koko tunnin ajan " mä en välitä mitä musta aatellaan, en välitä, en välitä" ja " mä tulin tänne harrastamaan, en kaveeraamaan" .



Tätä reittiä opin, miten epätäydellisyyttä voi sietää ja miten ihmisten kanssa voi olla kaveri ilman jättisuurta emotionaalista latausta. Oppiminen tapahtui ihan pavlovilaisella ehdollistumisella: epäonnistuin tarpeeksi monta kertaa, ja sain tarpeeksi monta kivaa mutta yhdentekevää juttutuokiota, ja opin miten niiden kanssa eletään.



Samoin tein jotain yhdelle isolle masennuksen aiheuttajalle, joka oli lapsettomuus. Nyt olen äiti :) mutta jos se ei vain olisi mahdollista, uskon, että olisin löytänyt oman tapani olla " äiti" vaikka koko maailmalle siitä huolehtimalla.



En voi kertoa ap:lle, miten *hän* pääsee masennuksestaan eroon. Voin vain sanoa, että minä pääsin eroon omastani nousemalla ylös läskiltä takamukseltani, vetämällä pään sieltä pois, ja tekemällä asioita.



t. 3

ei tarvitsekkaan. Kylläpäs tekee hyvää masentuneelle kun vielä sanotaan että selviäppäs ilman ja ota ittees niskasta kiinni. Noita neuvoja kuulee niiltä jotka ei masennuksesta tiedä yhtään mitään. Yks ehdotti mulle että lakkaa ajattelemasta, jee. Onneksi on lääkkeet ja terapia olemassa.

Tuossa tilanteessa olisi tärkeää, että yrittäisit saada itsellesi lapsenhoitoapua kunnalta. Ja että ottaisit kaiken sen avun vastaan, mitä vain voit saada. Tiedän mitä on todella sairaan lapsen hoitaminen. Luulin ensin, että tilanne vaatii sen, että minun täytyy tästä hamaan lapsen kuolemaan asti pyhittää kaikki voima lapsen parhaaseen. Elämä oli todella sekaisin. Aloin olla vihainen ja itkuinen, todella maassa.



Parasta mitä minulle kuitenkin tapahtui oli, että revin itseni tilanteesta irti ottaen ihan KAIKEN mahdollisen saatavilla olevan avun vastaan. Huomasin, että lapseni voi olosuhteisiin nähden hyvin muidenkin kanssa. Huomasin, että minun 100% läsnäoloni ei tee lapsesta tervettä. Minun poissaoloni ei tee tilannetta pahemmaksi.



Minun ei tarvitse muuttua katkeraksi ja riutuneeksi siksi, että minulla on sairas lapsi. Minun ei tarvitse tehdä henkistä kuolemaa, vaikka rakas ja ainoa lapseni onkin huonossa kunnossa. Tiedän äitejä, joiden mielestä ajattelutapani on epäeettinen. Mutta todella, ei minun rakas lapseni voi hyvin, jos minä vain itken, suren ja kietoudun lapsen ympärille. Se ei auta häntä. Ei minusta ole kunniakasta uhrata katkeruuden hinnalla itseään.



Kaikki, jotka täysipäiväisiksi omaishoitajiksi ryhtyvät, ansaitsevat kyllä kunnioitukseni. MUTTA täytyy muistaa, että jos lapsen elämä on lyhyt, äidin elämä jatkuu senkin jälkeen. Minä yritän pitää itsestäni huolta sillä tavalla, että elämä lapsen mahdollisen kuoleman jälkeen on muutakin kuin vain tyhjyys. Ettei minulla olisi ennen lapsen kuolemaa ollut vain omaishoitajan rooli - sitten hoidettavan poistuttua ei sitäkään. Edelleenkään en halua tällä syyllistää tai osoitella ketään.



Mutta joskus olen lukenut juttuja, joissa sairaiden lasten vanhemmat kertovat elämänsä olleen helvettiä jo monta vuotta. Haluan välttää sen tunteen. Teen mitä tahansa, jotta minun ei tarvitisi syyttää lastani (ei edes vain sairautta) siitä, että MINUN elämäni on pilalla.



Minä olen päässyt masennuksesta eroon terapian ja hyvien ystävien avulla. Lääkitystä en koe itselleni sopivaksi, oikeastaan vähän vastustankin niitä ellei selvää hyötyä ole osoitettavissa.

Siihen aikaan masennuksesta ei todellakaan puhuttu samalla tavalla kuin nykyään, saati sitten pidetty lääkitystä maailman luonnollisimpana asiana, kuten tavallaan nyt pidetään, eikä tietokaan ollut samalla tavalla saatavilla. Tajusin vasta oikeastaan nyt vuosien jälkeen mieheni sairastuttua keskivakavaan masennukseen, että itse olin vieläkin pahemmassa jamassa. Silti sieltä pyristeltiin ylös, vaikka taisi siihen kolmisen vuotta mennä. No, mieheni kävi (ja käy) psykologilla ja on juuri lopettelemassa psyykenlääkkeiden käyttöä, ja parisen vuotta on tähänkin prosessiin mennyt. Eli kestää kauan millä tavalla tahansa.

En edes osaa ajatella, minkälaista elämä olisi ei-masentuneena.



Nousen ylös aamulla, hengitän, toimin, joskin konemaisesti -koska on pakko. Olen lapsesta asti tottunut kuolettamaan tunteeni ja pitämään epänormaalia normaalina. Minulle masennus on normaali olotila.



Siksi minä en halua mennä terapiaan, en halua lääkkeitä. En osaa kuvitella toisenlaista elämää, vaikka tämä onkin raastavaa. En ole koskaan syönyt masennuslääkkeitä tai käynyt terapiassa.



Teidän mittapuunne mukaan en siis ole masentunut ollenkaan?

ennenkuin masennuslääkkeitä oli edes keksitty?



Joku kertoi itse selvinneensä ilman " tarttumalla itseään niskasta" tai siis pakottamalla itsensä pieniin asioihin kerralla ja heti oli joku vastaamassa että OIKEASTI masentuneet makaavat vain sängyn pohjalla. Nämä lääkkeitä käyttäneet kuvittelevat olevansa ainoita jotka ovat oikeasti olleet masentuneita, ja heidän mielestään jos on itse selvinnyt ei ole edes oikeasti ollut mitään masennusta. Vaikka itse ovat käyneet kovan tien ovat ensimmäisenä vähättelemässä toisen kokemuksia, voi että se pistää vihaksi! naurettavaa, ei toisen tunnetiloja voi arvioida, jokainen on erilainen.



Hyvää tarkoittaville neuvoillekin vastataan heti ettei neuvojalla ola hajuakaan mistä puhuu. Kehotan jättämään noiden katkeroituneiden ihmisten kommentit ja vähättelyt omaan arvoonsa ja usko itseesi enemmän! ravintolisätkin voivat vaikuttaa positiivisesti, esimerkiksi omega3 kapselit ja terveelliset elämäntavat. omalta kohdalta voin sanoa että noilla kalaoljykapseleilla on ollut mielestäni positiivinen vaikutus ja sillä että olen yksinkertaisesti päättänyt antaa joidenkin asioiden olla, jättää pois turhat paineet asioista jotka eivät loppujen lopuksi ole kovin tärkeitä.



Onnea matkaan ap, kyllä se päivä vielä sieltä paistaa, ja ainahan voit hakea lääkkeitä jos tuntuu ettet jaksa, monille niistä on ollut iso apu.

" Tottakai voi, miten muuten olisi ihmiset kautta aikojen selvinneet

ennenkuin masennuslääkkeitä oli edes keksitty? "



Lääkkeitä ei ole pakko ottaa vieläkään. Vanhaan aikaan tätä " melancholiaksi" kutsuttua tautia hoidettiin ryhdikkäästi sähköshokeilla ja sitä ennen ihan samalla tavalla kuin esim. skitsofreenikkoja. Katso http://wwwedu.oulu.fi/sampo/95-96/avoin/oulu/polkkyp/mielisau.htm

mielenterveydellisen hoidon historiasta. Kyllä niitä hoitoja on ollut ihan maailman sivu. Masennus tunnetaan jo antiikin aikana. http://www.saunalahti.fi/arnoldus/antpsyki.htm , ja kyllä sitä on jo silloin hoidettu. Vaihtoehtoja nykyisin on terapioista lääkkeisiin.





" Joku kertoi itse selvinneensä ilman " tarttumalla itseään niskasta" tai siis pakottamalla itsensä pieniin asioihin kerralla ja heti oli joku vastaamassa että OIKEASTI masentuneet makaavat vain sängyn pohjalla. Nämä lääkkeitä käyttäneet kuvittelevat olevansa ainoita jotka ovat oikeasti olleet masentuneita, ja heidän mielestään jos on itse selvinnyt ei ole edes oikeasti ollut mitään masennusta. Vaikka itse ovat käyneet kovan tien ovat ensimmäisenä vähättelemässä toisen kokemuksia, voi että se pistää vihaksi! naurettavaa, ei toisen tunnetiloja voi arvioida, jokainen on erilainen. "



Täysin totta. Masennuksia on eriasteisia. Itse sängyn pohjalta käyneenä voin sanoa, että tilaa on täysin mahdotonta kuvailla ihmiselle, joka ei ole siinä ollut. Lue vaikkapa William Styronin kirja Näkyvä Pimeys, jossa kirjailija käy läpi omaa masennustaan. Halpa, ilmestynyt juuri pokkarina. Teos on tietysti vain yksi näkökulma.



Sängyn pohjalta ei nouse itse itseään niskasta kiinni ottamalla. Tuo kommentti on äärimmäinen loukkaus masentunutta kohtaan, ja aiheuttaa enemmän haittaa kun hyvää, koska se sisältää implisiittisen viitauksen siitä, että vika on sairastuneen tahdonvoimassa ja motivaatiossa; siispä masentuneisuus näyttäytyy samankaltaiseksi itsehankituksi vaivaksi kuten vaikkapa tupakoinnin tai alkoholin aiheuttamat vaivat tai liikalihavuus. Voin vakuuttaa sinulle, että tästä ei ole kyse.



Koska karmeaan taudinkuvaan kuuluu olennaisesti itseviha ja itseinho, kehottaisin sinua ystävällisesti pidättäytymään tällaisista syyllistävistä kommenteista. Ihan oikeasti, omaksuttu pirteytesi vaurioittaa vakavasti masentuneita ihmisiä lisää, koska he löytävät itsestään vielä senkin vian, etteivät pysty parantumaan mainitsemallasi tavalla - ninpä he ovat huonoja ihmisiä ja ansaitsevatkin aivojensa hitaan mätänemisen ja kuoleman. Tämä ei suinkaan ole karrikointia, itse ajattelin juuri näin.



En ole alkuperäinen kirjoittaja, jolle vastasit, enkä tahdo todellakaan vähätellä muiden kokemuksia. Idioottimaisin juttu mitä tässä voisi tehdä, on alkaa kilpailla siitä kuka on ollut pahiten masentunut.



Olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä..



" Hyvää tarkoittaville neuvoillekin vastataan heti ettei neuvojalla ola hajuakaan mistä puhuu. Kehotan jättämään noiden katkeroituneiden ihmisten kommentit ja vähättelyt omaan arvoonsa ja usko itseesi enemmän! ravintolisätkin voivat vaikuttaa positiivisesti, esimerkiksi omega3 kapselit ja terveelliset elämäntavat. omalta kohdalta voin sanoa että noilla kalaoljykapseleilla on ollut mielestäni positiivinen vaikutus ja sillä että olen yksinkertaisesti päättänyt antaa joidenkin asioiden olla, jättää pois turhat paineet asioista jotka eivät loppujen lopuksi ole kovin tärkeitä. "



...kertoo, että sinulla ei ole aidosti tietoa siitä, mistä puhut. Jos AP saa apua näistä, niin hienoa. Epäilen, että ei, jos on masentunut. Jos vaiva paranee tuolla, niin kyse on hyvin lievästä masennuksesta tai normaalista ohimenevästä alakulosta. Toki nämä ylläkuvattujen kaltaiset asiat ovat välttämättömiä matkalla kohti positiivista tulevaisuutta, mutta sinänsä niistä ei ole apua.



Itse kävin lekurilla, ja sitten yritin parantaa itse itseni vähitellen yllä mainitun kaltaisilla keinoilla; ajattele positiivisesti, ota itseäsi niskasta kiinni jne. Siihen menikin sitten 5 vuotta elämästä, menee osittain vieläkin. Onneksi uutta aallonpohjaa ei ole tullut. Prioriteettini ovat toki muuttuneet. Kaikkein tärkeintä minulle on oma mielenterveyteni, tärkeämpää kuin edes lapseni.



Miksi? Koska jos sairastun taas, minusta on lapsilleni valtava haitta. Kyvylleni huolehtia heistä on oleellista, että pysyn terveenä.



Suosittelen AP:lle lämpimästi ammattiapua, en uskomista minuun tai muihinkaan täällä.

pitkittynyt masennus voi pysyvästi muuttaa aivojen kemiaa. Eli voit sen seurauksena sairastua psyykkisesti vakavasti. Näiden asioiden kanssa ei todellakaan kannata leikkiä, vaan hakee apua ajoissa. Se lääkitys auttaa juuri aivojen kemiallisen tasapainon saavuttamiseen, eikä sitä pidä turhaan vieroksua. Olen itse seurannut vierestä lähes koko ikänsä masentuneen ollutta ihmistä, joka siis ei ole hakenut apua sairauteensa, ja hänen persoonallisuutensä on todellakin muuttunut...

Masennus on sairaus ja velttous on velttoutta. Jotkut ihmiset saattavat todellakin piiloutua sairautensa taakse ja käyttää sitä tekosyynä monille asioille, mutta sairaus se on silti ja nämä kaikki sen oireita ja seurauksia.

On loukkaus näitä ihmisiä kohtaan, että velttoudesta ja masennuksesta pitää edes puhua samaan aikaan.



Minulta katosi masennuksen aikana älykkyysosamäärästä parikymmentä pistettä, kuten olen täällä (AV) jo muualla todennut. Seurauksena myös vakavia muistihäiriöitä.



En usko, että tuohon olisivat auttaneet ravinnelisät, positiivinen asenne tai uusi harrastus. Oli sen verran paha sähköinen myrsky kuulassa. Toki vaivoja on eriasteisia.

Käy lukaisemassa http://www.kunto.fi/index.php?id=222



Katso myös kohta stressi, paha stressi voi pitkittyessään oireilla masennuksen tavoin.



Pahaan masennukseen tarvitaan varmaan useimmiten terapiaa / lääkitystä / molempia, mutta aika huonosta kunnosta pystyy joskus toipumaan läheisten avulla.

en koe olevani apaattinen tai sillä tasolla, että en pystyisi nousemaan sängystä. Usein en haluaisi nousta, mutta nousen kuitenkin kun on pakko. Toisaalta se on huono asia, koska mun pitäis saada levätä jossain välissä.



En voi poistaa ahdistukseni aiheuttajaa. Minulla on erittäin vakavasti sairas lapsi, joka on ja pysyy sairaana (kunnes kuolee). En siis voi yhtäkkiä tulla terveen lapsen äidiksi, jonka ei tarvi kelata, että kestääkö lapsi vuoden, kaksi, kymmenen vai viistoista. Mä oon joka päivä kiinni siinä, jouduin jättäytymään työelämästä ja kaikki on kaaoksessa. En voi suunnitella etukäteen mitään, kun kaikki menee sen mukaan että pitääkö lapsi viedä sairaalaan vai ei, ja kuinka kiireellä. Mulla ei oo enää koskaan sellaista päivää, ettei tarvis tarkkailla sitä lasta ja miettiä että mitä nyt tehdään ja kauanko hän kestää ja kuinka kipeä on. Tai ei ainakaan siihen asti kunnes hän kuolee, sen jälkeen onkin sitten ihan toinen suru joka päivä elämässä eikä sekään katoa, kun ei se lapsi tule takaisin eläväksi.



ap