Lue keskustelun säännöt.
Lapset väsyttää, taidan olla ainoa?
12.08.2011 |
Kun tuntuu että löytyy vain äitejä joilla lapset käyttäytyy hyvin ja koti toimii moitteettomasti ja mitään ongelmanpoikasiakaan ei lasten suhteen ole...ja kaikki kunnianhimot liittyy siihen että kotona seinät kiiltää.
Mitäs jos haluaisi yhdistää lasten hyvän hoidon kotona ja työurankin, vaan tätä väsymyksen määrää!
Niinpä niin, mitäs teit lapsia omat on valintas bla blablaa.
Kolme lasta, kaksi vuotta suuntaansa ikäeroa, kaikki hoidetaan kotona. Ei harrastusrumbaa, perhekeskeisiä ollaan, kerhoa, ulkoilua jne. Mietin MIKÄ NIITÄ, SIIS LAPSIA, RASSAA JATKUVASTI siis mikä meidän perheessä on vikana kun koko ajan pitää olla uskomatta mitä sanotaan ja kiusata toista tai muuten vaan riehua? Mikään ruoka ei kelpaa, yhtä sun toista pitäis saada, tavaroita otetaan toiselta kädestä tai nipistetään ja tehdään kiusaa, riehutaan ja tehdään kaikenmoista kiellettyä, nukkumaan ei voi mennä suosiolla (ei edes riittävän ulkoilun ja riehumisen jälkeen) niin että parisuhdeaikaa ei ole.
Ei, meillä ei juoda mehukattia ja syödä aamiaiseksi sokerimuroja.
Ja jos lapset todella ovat sellaisia, siis tällaisia vilkkaita tapauksia, niin miten niiden kanssa sitten toimitaan?
En vaan jaksa, pienin on aloittanut uudelleen yöheräämiset, just syvän unen aikaan. Sitten heräilee muut päälle.
Mietin että menen töihin. Miten ihmeessä joku selviää kotona täysjärkisenä kolmen - tai enemmän lapsen kanssa, niin että koti pysyy kunnossa ja ruokaa on ja puhtaita vaatteita, ja itsellä unelmia haaveita ja kiinnostuksia työelämää kohtaan?
Niin ja rimaa on todella laskettu. Kesällä on todella levätty. Uupumus on krooninen, kaikenlaista olis kiva tehdä mutta kun nuo yöunet katkonaisina tekee sen että ainoa harrastusmuoto joka tulee mieleen on oman pään nuijiminen vasaralla.
Mä oon varmaan ainoa joka ei saanu sitä kasvatusgeeniä jolla lapset pannaan ruotuun, niitä ymmärretään ja jaksetaan toimia pitkäjänteisesti hermoja menettämättä ja lempeyttä tarjoten. Arvon av-mammat latelee nyt niitä neuvoja tiskiin, kiitos.
Kommentit (17)
Neljä lasta, vanhin lähtee eskariin. Luotetaan siihen että helpottaa jossakin välissä. Onhan lapsista paljon iloakin, meille vanhemmille ja toisilleen. Se riehumisaika ei kestä monta vuotta ja oppii ne tavoille vähitellen. Lapsiperheen elämä vaan on sellaista, hmmm,, sanoisinko hallitsematonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastin elämäämme ennen onnettomuutta ja sen jälkeen päiviin joita olen saanut viettää näiden elossa olevien lapsieni kanssa on tullut heikko kunnioitus, ei elämä ole itsestäänselvyys ja elämä voi loppua tai muuttua pahaan vammaan milloin vaan.
Tänään kukaan perheestämme ei kuollut mutta huomisesta ei kukaan tiedä. Ei kukaan tiedä milloin jotain tapahtuu ja matka huvipuistoon vaihtuu hautausmaalla käymiseen.
Kiitollinen tästä päivästä.
kun ja jos ei nuku
missä nyt on ne kaikki mammat jotka sanoo että vie mennessäs tuo tullessas ja isommat on valjastettu pienempien perään että äiti voi palstottaa?
Ja askartelu-aktiviteetti-äipät jotka taikoo koko ajan jotain ohjelmaa koska tylsyys, joka toisi luovuuden, tuo myös tuhon...
24/7 vahtimista, herkeämätöntä vahtimista ja tekemisen syöttämistä tai ennakoimista
ja aamulla sama alusta
Rakastin elämäämme ennen onnettomuutta ja sen jälkeen päiviin joita olen saanut viettää näiden elossa olevien lapsieni kanssa on tullut heikko kunnioitus, ei elämä ole itsestäänselvyys ja elämä voi loppua tai muuttua pahaan vammaan milloin vaan.
Tänään kukaan perheestämme ei kuollut mutta huomisesta ei kukaan tiedä. Ei kukaan tiedä milloin jotain tapahtuu ja matka huvipuistoon vaihtuu hautausmaalla käymiseen.
Kiitollinen tästä päivästä.
elämän arvostaminen ja väsymys ovat toisensa poissulkevia? Tietysti on kurjaa että lapsellesi kävi miten kerroit, mutta miten ihmeessä ei saisi kysyä neuvoja siihen miten pärjäisi ja jaksaisi kotona?
Ethän sentään kuvittele että jos läheisen menettää saa supervoimat ja kaikki sujuu kuin tanssi siitä eteenpäin?
mutta tuollainen piilosyyllistäminen tuskin on ap:lle avuksi! Kaikilla on päiviä jolloin hermoa kiristää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tai etsiä jonkun itsesäälissärypemisseminaarin.
Minä en tajua, miksi nykyään PITÄÄ OLLA kolme lasta, kun PITÄÄ OLLA kolme lasta.
Eikö nyt järkikin sano, että se on työlästä??
tai etsiä jonkun itsesäälissärypemisseminaarin.
Minä en tajua, miksi nykyään PITÄÄ OLLA kolme lasta, kun PITÄÄ OLLA kolme lasta.
Eikö nyt järkikin sano, että se on työlästä??
perustaa jonkun empatiapalvelun, ehkä työskenteletkin jo esim. hätäkeskuspäivystäjänä ja kerrot ihmisille että mitäs valitat, itellä just särkee hammasta.
Neuvojen ja avun pyytäminenhän se just rikollista olikin.
Lepo tai apu jostain olisi täältä neuvoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikös tämä ole tätä mentaliteettia suomalaisittain että yksin pärjäät ja jos apua pyydät olet valittaja.
Aina löytyy joku supersuorittaja joka jaksaa paremmin, mutta missä olis nyt ne hyvät neuvot? Ei ole kuin haukkujia vaan. Taitaa ihmiset olla itse väsyneitä omaan elämäänsä kun on niin kova kiire tuomita toisia.
Aika auttaa ja itsestä huolehtiminen myös. Älä välitä typeristä huutelijoista, jokaisella on joskus haasteita ja avun pyytäminen ei tosiaan ole mikään heikkouden merkki! Pikemminkin arvosteleminen on se mikä on säälittävää.
Hyvät unet ja huomenna on taas uusi päivä, yritä löytää iloa ja naurua jokaisesta päivästä vaikka väen vängällä, ne auttavat uupumuksen keskellä, jos pystyy nauramaan.
jos tolloille löytyy liikaa empatiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä sama tilanne, sillä erolla, että lapsia on vasta kaksi, ja kolmen vuoden ikäerolla. Kolmas on tulossa, jälleen ikäeroksi tulee kolme vuotta.
Erityisesti esikoinen on aina ollut tällainen vahvatahtoinen ja jääräpäinen persoona, ja kun sen yhdistää kuopuksen uhmaikään, voi kettu mikä ralli.
Meilläkin on yöheräilyjä jatkuvasti, ja olen huomannut niiden yhteyden moneenkin asiaan. Poistettua en ole niitä saanut koskaan kokonaan, mutta vähennettyä radikaalisti. Ensinnäkin väsymys: jos päivään on mahtunut paljon toimintaa, uusia paikkoja ja uusia ihmisiä, lapset väsyvät enemmän, ja sitten he myös heräilevät yöllä. Toiseksi sokerin määrä: niinä päivinä, kun sokeria saa enemmän kuin tavallisesti, on enemmän yöheräilyjä. Enkä tarkoita tässä mitään jatkuvaa yletöntä sokerin mässäystä - meille on riittänyt esim. se, että lapset syövät herkkupäivänä kolme keksiä ja juovat pillimehun. Jos jättävät yhden keksin syömättä, yöheräilyjä ei ole yhtä paljon. Kolmanneksi herättelijäksi meillä paljastui maito. Kun se jäi ruokavaliosta pois, yöherätyksistä tippui puolet pois.
Meillä tosin yöheräilyihin liittyy paljon se, että esikoisella on erityistarpeita, jotka aiheuttavat erilaisia unihäiriöitä. Kun esikoinen puhuu/huutaa unissaan, kuopus herkästi herää siihen. Paljon helpotusta on tullut ihan jo nukkumaolojen tarkistuksella - lakanat vaihdetaan hänellä pari kertaa viikossa, yöpuvut on tietyn tyyppisiä ja lapsi saa valita, nukkuuko peitolla vai makuupussilla. Etenkin levottomana hän valitsee makuupussin, koska siinä kokee olonsa turvallisemmaksi, kai, ja se helpottaa hänen nukkumistaan.
Mutta joka tapauksessa, multakin puuttuu se kasvatusgeeni. Hyvin usein tekisi mieli vain nuijia omaa päätään vasaralla.
Mulle tulee viestistäsi sellainen...huolestunut olo. Vaikee sanoa perhettä tuntematta, mikä voi olla vialla tms. Oma näkemykseni on, että uni on melkoisen iso osa arkea, sekä vanhempien yhteispeli, että arki pyörii hyvin ja kaikki perheessä voi hyvin.
Väsynyt äiti = pian hyvin väsynyt perhe. Väsymys heijastuu lapsiin..levottomuutena..kiukkuisuutena.
Niin se vaan menee...sopiva lepo tuo tullessaan jaksamisen.. Onko sulla mitään "omaa". Irti perhe-elämästä välillä..tuntikin päivässä tuo itselleni ainakin paljon virtaa jatkaa taas seuraavaan päivään.
Ja tuo edeltävä viesti on itsellänikin usein mielessä silloin kun tuntuu, ettei jaksa, tai kun tuntuu että lapset kitisee tai hitto kun nuo ovat jossain nuhassa...eivätkä nuku tms. Mietin vain kerran mielessäni...he ovat hengissä..terveitä..ja kiitän siitä :) Kolmen lapsen kanssa on varmasti rankkaa..tekemistä riittää joka ikiselle minuutille..tarvitsijoita riittää ja voi joskus tullakin..useinkin..sellainen olo, ettei jaksa. Sinuna miettisin todella tarkkaan..mikä siinä elämässä niiden ihanien lapsukaisten kanssa on kaikkein hankalinta..Mitä jos hoitaisit niiden kolmen sivussa myös itseäsi..niin ne kolmekin jaksaisi paremmin.. Onko sulla siihen mahdollisuuksia? Ja sekin on totta..kaikkia ei ole luotu olemaan lasten kanssa kotona! Lapset pärjää myös hoidossa..saavat kavereita, sosiaalistuvat, oppivat taitoja, tunteita yms. Rakastavat tulla kotiin hoitopäivän päätteeksi. Kaikkein tärkein asia on, että itse jaksat, niin jaksat myös lapsiasi. Lapset saavat tuntea olevansa äidin rakastamia. Voimia ja energiaa sinne..lapst oppii ja kasvaa päivittäin..pian huomaat, että ne on jo pakkaamassa muuttolaatikoita :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon myös väsynyt, koitan ajatella, että aika aikaansa kutakin ja todella on rimaa laskettu. Meillä vaan kaksi lasta 10 kk ja 2 v 3 kk ja oon kroonisesti uuvuksissa. Pakolliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kun Ellun kanat.
Mulla periaatteena "happy wife, happy life, happy mother, happy child" ja koitan olla tarkka siitä, että elämässäni on myös jotain omaa (omaa aikaa, omia harrastuksia, omia kavereita). Nyt syksyllä menen kirjoituskurssille, koska rakastan kirjoittamista, enkä ole ehtinyt kolmeen vuoteen edes lukea mitään. Joskus naistenlehdestä katsellut kuvat.
Meillä molemmat lapset ihania persoonia, joskin surkeita nukkujia. Ajattelen niin, että jokaisessa lapsessa ja ihmisessä on jokin heikko ja hauras kohta ja varsinkin esikoisessa se on nukkuminen (tai heräily). Ajattelen myös, että lasten kanssa milloin tahansa, mikä tahansa asia voi muuttua paremmaksi (tai huonommaksi). Yritän elää niin, että jokaisessa päivässä on vähintään yksi hyvä hetki, jota muistelen nukkumaan mennessäni.
Huonosti nukkuminen vie voimat ja silloin riittää, että selviää hengissä seuraavaan päivään. Suu pitää myös saada auki ja ottaa vastaan apua ja osata pyytää. Esim. mun äiti ei tule koskaan hoitamaan lapsia, mutta jos soitan ja pyydän, voi katsoa toista pari tuntia.
Teen unelmalistoja, joita koitan toteuttaa vähitellen (so. pitkän ja lyhyen tähtäimen suunnitelmia). Koitan tehdä joka viikko/kuukausi jotain, joka vie lähemmäs unelmaani. Silloin tiedän olevani "oikealla" tiellä :) Joka toinen päivä soitan myös jollekin ystävälle ja kysyn kuulumisia.
Saattaa kuulostaa hassulta, mutta näillä mä pärjään.
voimia sulle!
mene ihmeessä töihin, jos tuntuu, ettet jaksa kotona! Itse en millään olisi jaksanut yhtään kauempaa kotiäitielämää. Minulla on siis kolme lasta, 10, 9 ja 3v. Jokainen on mennyt 1½-vuotiaana hoitoon.
Myös omien harrastutsten hommaaminen kannattaa. Itse jaksan paljon paremmin kotona, kun saan välillä tehdä jotain aivan muuta, jotain, josta nautin ja johon saa syventyä.
Ehkä kannattaa myös hommata isommille lapsille joku mielekäs harrastus, ettei olisi niin paljon sitä purettavaa energiaa kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsille puolipäiväkerhoa- saisivat aktiviteettia ja sinä voisit levätä, nukkua, puuhastella omiasi sen n.3h? Meillä päin seurakunnat ja kunta järjestävät tällaista toimintaa, lisäksi yksityiseltä puolelta löytyy tarjontaa.
Jos pienin on vielä liian pieni kerhoon, niin entä jos kotiin tulisi lapsille hoitaja vaikka pari kertaa viikossa, veisi esim. puistoon ja saisit näin omaa aikaa?
Tai sitten osittaista hoitovapaata, joko sinulle jos menet töihin tai miehelle tai teille molemmille?
Minulla on vain yksi lapsi ja silti arki tuntuu hankalalta ja raskaalta. Lapseni on vilkas, aktiivinen, rohkea ja temperamenttinen. Hänellä on myös uhma. Viimeiset 7-8 kk hän on tullut huoneeseemme lähes joka yö 1-4 kertaa pitkin yötä ja vien hänet aina heti takaisin omaan sänkyynsä. Mieheni ei koskaan herää, kun lapsi tulee huoneeseemme.
Käyn töissä ja illat lapsi haluaa melkein koko ajan huomioni. Mitään en saa tehdä rauhassa. Isä ei kelpaa melkeinpä mihinkään vaan aina pitää olla äiti. Viikolla talo on aina kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Jos saan siivottua, niin toisesta päästä taloa jo sotketaan. Ainoastaan viikonloppuisin saan pidettyä talon jonkinlaisessa järjestyksessä. Mies harvemmin siivoilee, pesee kyllä pyykkiä yms.
Muutaman kerran viikossa minulla on onneksi harrastuksia ettei pää hajoa kokonaan. Sinunkin AP kannattaisi keksiä jokin harrastus jonka aikana isä on lasten kanssa tai pyydät isää lähtemään lasten kanssa kerran viikossa jonnekin pariksi tunniksi, että saat olla rauhassa tai vaikka nukkua.
Olen myös huomannut, että kyllä niitä tottelemattomia lapsia löytyy aika paljon muiltakin. Ne ovat monesti vain vieraskoreita.
Itse en vielä tiedä hankinko lisää lapsia tai jos hankin, niin reilulla ikäerolla.
Ota AP päivä kerrallaan äläkä stressaa - niin minäkin teen!
Meillä 2 lasta joista vanhempi erityislapsi. Välillä elämä yhtä helvettiä. Mä sanon aina kaikille, että meidän tavoite on vaan selvitä hengissä iltaan asti. En todellakaan yritä pitää yllä mitään "täydellinen äiti" -imagoa.
Ihanaa ap kun kirjoitit tästä! Mulla jatkuvasti tunne, että olen aivan surkea äiti ja kasvattaja kun meidän elämä on ihan kaaosta :(
Siksikö että nykyään nyt vaan kuuluu olla kolme lasta?