Presidentti on Suomen arvojohtaja-onko se Suomen arvojen mukaista että vaimo 30 vuotta nuorempi?
Molemmat Niinistö ja Lipponen, vaimot lähes 30 vuotta nuorempia.
Kommentit (41)
asiallisen ikäisinä, käsittääkseni yli 30 vee? Ei silloin ole enää mistään lapsivaimosta kyse, eri asia jos olisvat jonkun parikymppisen misun ottaneet.
Molemmat Niinistö ja Lipponen, vaimot lähes 30 vuotta nuorempia.
Tero
Se, että nämä fiksut, koulutetut naiset ovat löytäneet itsellen sopivat puolisot.
Ja hups, miehet ovat vielä vaikutusvaltaisia, karsimaattisia jne.
Ja kai sekin alunperin kuvitteli että sillä oli sopiva puoliso.
Yllättäen vaikutusvaltaisten ja karismaattisten miesten housunpunteissa aina roikkuu näitä vähemmän fiksuja naisia kärkkymässä tilaisuuttaan.
Enkä siis tarkoita, että dumppaisitte nykyisen puolison, mutta onko iso ikäero muka automaattisesti jotekin väärin?? Suomi on vapaa maa, ja aikuiset ihmiset saavat valita puolisokseen toisen aikuisen ihmisen, oli ikä mikä tahansa. Ja todellakin hyvä näin! Lähentelee jo syrjintää tuomita ikäerot AIKUISILLA ihmisillä.
ihmisten oikeus valita oma puolisonsa toisten samanlaisten joukosta. Jos tällainen perusoikeus on teidän mielestänne väärin, niin kylläpä suuresti ihmettelen. Rakkaus ei todellakaan katso ikää.
Entä jos itse joskus rakastutte reilusti nuorempaan mieheen? Enkä siis tarkoita, että dumppaisitte nykyisen puolison, mutta onko iso ikäero muka automaattisesti jotekin väärin?? Suomi on vapaa maa, ja aikuiset ihmiset saavat valita puolisokseen toisen aikuisen ihmisen, oli ikä mikä tahansa. Ja todellakin hyvä näin! Lähentelee jo syrjintää tuomita ikäerot AIKUISILLA ihmisillä.
mutta monien mielestä se silti on sopimatonta tai vähentää sellaisen henkilön miellyttävyyttä.
Olen Lipposkan ikäinen ja en voisi kuvitellakaan olevani seitsemänkymppisen äijänraadon kanssa. Huh sentään! Ei ihme jos Päkä-parka kirjoittelee blogiinsa mitä sattuu.
mietipä onko tuo sinun kommenttisi sitten asiallinen ja antaa sinusta miellyttävän kuvan ;)
mutta monien mielestä se silti on sopimatonta tai vähentää sellaisen henkilön miellyttävyyttä.
Olen Lipposkan ikäinen ja en voisi kuvitellakaan olevani seitsemänkymppisen äijänraadon kanssa. Huh sentään! Ei ihme jos Päkä-parka kirjoittelee blogiinsa mitä sattuu.
ainakin antaa viestin että hyväksytään puolisoiksi muutkin kuin saman ikäiset...
nainen ei kelpaa. Tällaisia miehiä on paljon esim. näyttelijöissä.
Kun Niinistö meni presidentti ehdokkaaksi. Eli minusta ei ole oikein että vanhempi mies ottaa niin paljon nuoremman vaimon. Joku vähän yli 10v on ihan maksimi! Yritin tätä selittää vanhemmilleni jotka Niinistön ikäluokkaa mutta he eivät tajunneet sitä. Siis minun silmissäni Niinistö menetti arvostuksen ottaessaan niin nuoren vaimon. Lisäksi Jenni Haukio on jotenkin todella kylmän oloinen.
Miksi tämä viesti ei sinua häiritse? Ai, no varmaan siksi, ettet ole nuorempi mies, vaan nainen, joka sisimmässään pelkää, että mies jättää nuoremman takia.
Ja ihan sama juttuhan se on, jos naisella on nuorempi mies, näitäkin tapauksia on jo paljon. Emme me voi sanoa, että vain tämä vanhempi mies - nuorempi nainen -kuvio on tuomittava.
Vai onko se niin, että naisella on oikeus toimia miten haluaa, mutta mies on aina suurennuslasin alla (ettei vain olisi sovinisti)?
Kyllä minusta se antaa viestin, että oman ikäinen nainen ei kelpaa. Tällaisia miehiä on paljon esim. näyttelijöissä.
nainen ei kelpaa. Tällaisia miehiä on paljon esim. näyttelijöissä.
Vanhenevia naisia syritään jo työmarkkinoillakin niin ei tosiaan anna hyvää kuvaa, että maan johdossa on mies joka on myös syrjinyt oman ikäisiään naisia vaimon valinnassa.
Pysykköön jokainen vaan suosiolla oman vuosikertansa parissa. 10 vuoden ikäero alkaa olla ihan maximi.
Puolison valintaan ei oikeasti ole kenelläkään mitään sanomista ja niin sen pitää ollakin. Kyseessä on jokaisen oma henkilökohtainen elämä ja tunteet.

Lipponen jopa erosi aiemmasta itsensä ikäisestä puolisosta.
Puolison valintaan ei oikeasti ole kenelläkään mitään sanomista ja niin sen pitää ollakin. Kyseessä on jokaisen oma henkilökohtainen elämä ja tunteet.
nainen ei kelpaa. Tällaisia miehiä on paljon esim. näyttelijöissä.
Vanhenevia naisia syritään jo työmarkkinoillakin niin ei tosiaan anna hyvää kuvaa, että maan johdossa on mies joka on myös syrjinyt oman ikäisiään naisia vaimon valinnassa.
Pysykköön jokainen vaan suosiolla oman vuosikertansa parissa. 10 vuoden ikäero alkaa olla ihan maximi.
Ja mistä tiedät, oliko Lipponen edes erossa aktiivisempi osapuoli?
Ja mitä sitten vaikka olisikin, moni nainenkin on päättänyt erota, ja sen jälkeen on vapaa etsimään uuden kumppanin, jos niin haluaa.
Olette te aika yksinkertaisia, ei voi muuta sanoa..
Ihan sama mutta sekä Lipponen että Niinistö ovat syrjineet oman ikäisiään naisia Lipponen jopa erosi aiemmasta itsensä ikäisestä puolisosta.
Puolison valintaan ei oikeasti ole kenelläkään mitään sanomista ja niin sen pitää ollakin. Kyseessä on jokaisen oma henkilökohtainen elämä ja tunteet.
nainen ei kelpaa. Tällaisia miehiä on paljon esim. näyttelijöissä.
Vanhenevia naisia syritään jo työmarkkinoillakin niin ei tosiaan anna hyvää kuvaa, että maan johdossa on mies joka on myös syrjinyt oman ikäisiään naisia vaimon valinnassa.
Pysykköön jokainen vaan suosiolla oman vuosikertansa parissa. 10 vuoden ikäero alkaa olla ihan maximi.
Johannes Virolaisenkin ja Kyllikin suhteen alusta.
Kyllikki Stenros oli kauan sitten eronnut yhden pojan äiti, mutta Virolainen oli naimisissa. Avioero oli aikansa skandaali, etenkin keskustapuolueessa.
Johannes Virolainen menetti puheenjohtajanpaikkansa, ja seuraavissa vaaleissa äänestäjät pudottivat hänet eduskunnasta yhden kauden ajaksi.
Suhdettaan piilotellut pari vihittiin vihdoin Helsingin Kruununhaan kodissa 1981.
Morsian oli 57-vuotias, sulhanen 67.
Ainahan näitä paheksujia on.
Kuka kyseenalaistaisi nyt Kyllikin ja Johanneksen rakkaustarinan?
jos ottaa reilusti nuoremman vaimon.
Vain tosi surkimukset tekevät niin, mielestäni.
Han on ihana ja mahtava - ja 20 vuotta mua vanhempi.
Eri asia jos olisivat ottaneet jonkun aivottoman kanan silikoneineen, mutta siinähän on molemmilla edustavat älykkäät rouvat.
Ihan hyvät arvot, naimisissa olevia miehiä.
Mutta Lipposen touhu on on ihan muuta...senkin vaimosta tuli yhden lapsen yh.