Jaahas, meidän talosta tuli sitten tokaluokkalaisten "iltapäiväkerho".
Olen niitä harvoja (ellen ainoa), joka on kotosalla lasten kanssa. Ja näköjään nyt joka päivä on jotain kaveria tuppaamassa heti koulun jälkeen meille, kun vanhempansa on töissä. Täytyy vissiin alkaa kohta julmaksi ja kieltää edes osa vierailuista (ja välipalatarjoiluista).
Kommentit (27)
Toinen koululaisistamme kärsi edellisen lukuvuoden koulukiusaamisesta. Iltapäivisin vain itketti kun kukaan ei pyytänyt kylään, koulussa ei ollut kavereita, puhumattakaan, että kukaan olisi meille ollut tuppaamassa. Syykin oli kamala, lapsi sairastui vuosi sitten syksyllä ja joutui viettämään sairaalassa aikaa. Kun toisille osaston potilaille luokkatoverit askartelivat kanuniita muistamisia, meidän laspi suljettiin täysin kaveripiirin ulkopuoelle :'(
Olen äitinä tehnyt koko kesän tämän asian eteen. Kutsunut lapsia meille, kuskannut uimaan , toki toki meillä saa olla yötä, minä vien, minä haen. Leivon pullaa, ostan jäätelöä - teen ihan mitä tahansa kunhan asiat muuttuvat!
Ja tadaa, nyt on tupa ja pihamaa täynnä iloista vilskettä :D Lidlistä ostin vinot pinot 3kpl/2e pitsaa, pari vesimelonia ja tarjouksesta vielä jauhelihaa. Osa söi vain välipalan, osa jää syömään ruuaksi lihapullia. Kaikille halukkaille riittää! Illaksi lähden töihin, siinä vaiheesa meiltä on poistuttava mutta ihanaa että ovat ja viihtyvät ihan siihen saakka!
tuo termi kertoo kirjoittajasta kaiken???
Mitä sitten pitäisi sanoa. Käyn kusella tai paskalla tai vaihtamassa verisen siteen. Vai kuuluuko arvostelijan tyyliin käydä toaletisssa tai naistenhuoneessa???
Mä ainakin käyn vessassa tai veskissä ja ymmärsin kyllä ihan mitä vessailu tarkoittaa. Että joku jaksaa keksiä kettuilemista mitä ihmeellisimmistä asioista...
Ja aina se panos on kannattanut! Meidän lapset on suosittuja ja jos he pyytävät apua tai jotakin, aina saavat.
Meille saa kyllä tulla, tosin mielellään vain yksi kerrallaan. Eikä meidän talous, vaikka ollaankin reilusti alle keskitulojen, kaadu edes siihen, että on yksi jätkä enemmän välipalapöydän ääressä.
Omastakin lapsesta on kiva, kun on kaveri. Me ollaankin sovittu lapsen kolmen kavereiden vanhempien kanssa, että jokainen on vuorollaan kerran tai pari viikossa tervetullut meille koulun jälkeen. Tekevät läksyt, syövät välipalaa ja painuvat hyvällä kelillä ulos. Kyseessä myös tokaluokkalaiset.
Meille saa kyllä tulla, tosin mielellään vain yksi kerrallaan. Eikä meidän talous, vaikka ollaankin reilusti alle keskitulojen, kaadu edes siihen, että on yksi jätkä enemmän välipalapöydän ääressä.
Omastakin lapsesta on kiva, kun on kaveri. Me ollaankin sovittu lapsen kolmen kavereiden vanhempien kanssa, että jokainen on vuorollaan kerran tai pari viikossa tervetullut meille koulun jälkeen. Tekevät läksyt, syövät välipalaa ja painuvat hyvällä kelillä ulos. Kyseessä myös tokaluokkalaiset.
kivahan se on että lapsella on kavereita.
Sekin olisi kivaa jos se lapsilauma voisi joskus mennä jonkun muunkin kotiin. Muiden koteihin ei kuulemma saa mennä kuin meille.
Eniten meillä aikaa viettää (ja innokkaimmin ruokka pyytää) ne lapset kenen kotiin vieraita lapsia ei päästetä ollenkaan sisälle.
Kesällä meillä vieraili myös naapuruston pikkutenavat. Saattoivat kävellä avoimesta takapihan ovesta sisälle kun oltiin aamupalalla ja ilmoittivat että 'saadaan olla teillä niin pitkään kuin halutaan'. Pienimmät näistä itsenäisistä vieraista olivat 4-vuotiaita, joista en edes tiedä missä asuvat. Välillä tuntui että meidän taloa pidetään ilmaisena päivähoitopaikkana.
Ruvettiin sitten usein lähtemään omien lasten kanssa kaupungille/rannalle/puistoon kun ei jatkuvasti jaksettu naapuruston lapsia hoitaa.
Päiväkotien avautumisen jälkeen niitä pikkutenavia ei meillä ole enää näkynyt.
sanoo vain, että nyt ei sovi.
Ja jos se vieraileminen ei ole vastavuoroista, ei ota niitä, jotka ei koskaan kutsu itse.
10v olen ollut pph. Minusta on rikkaus, että lasteni kaverit ovat aina käyneet meillä.
Osa lapsista on jo aikuisia ja heidän kaverinsa käyvät kylässä perheidensä kanssa.
Teini-iässä varsinkin on tosi tärkeetä tuntea lapsensa kaveripiiri.