Kaveri ei voi tavata ilman vauvaansa.
Kaverilla on hieman alle vuoden ikäinen vauva. Lapsella on isäkin ja vielä hyvä sellainen, mutta kaveri ei vaan voi jättää vauvaa isälleen edes joskus.
Minullakin on lapsia, joista toinen vauva, ja usein tapaammekin niin, että lapset ovat mukana. Mutta joskus pyydän kaveriani esim. lenkille tai kahvilaan ilta-aikaan jolloin jätän itse lapset riemusta kiljuen isälleen. Mutta mitä tekee kaverini? Ottaa aina vauvansa mukaan. Eihän siinä periaatteessa mitään, mutta olisi edes joskus mukava keskustella aikuisten juttuja ilman keskeytyksiä ja valita lenkkipolut siten ettei tarvitse soveltua rattaille.
Onko muilla samanlaista?
Kommentit (59)
Vaikka vietin vauvani kanssa ensimmäisen vuoden hyvin tiiviisti. Päin vastoin. Meillä on tasapainoiset ja täyspäiset lapset ja onnellinen parisuhde miehen kanssa.
Voin suositella muillekin. Elämä ei mene pilalle jos noudattaa vaistojaan ja tekee niin kuin sydämessään oikeaksi tuntee ja on lastensa kanssa.
Minulla on 4 lasta. Tulen joko 1-4 lapsen seurassa!
Kampaajallekin pääsee niin että istuttaa lapsen viereiselle tuolille parturoitavaksi! :)
Ja kyllä: isä todellakin hoitaa myös lapsia, jos minulla on yksi mukana niin jossain on 3. :)
ja etenkin sen, miten on määritelty "osallistuu vauvan hoitoon". On aika ratkaisevaa, onko kyse kylvetyksestä vai kko repertuaarista.
Siinäkään ei ole mitän hienoa ja ihailtavaa, että äiti tekee kaikkensa ollakseen mahdollisimman vähän vauvansa kanssa.
Isän pitämän hoitovapaajakson ei ole ainakaan Suomessa huomattu laskevan eroriskiä eli mistä maasta on tietosi?
Toinen äiti ja ihan oikea kasvatustieteilijä
Mun mies esim vaunutteli vauvan kanssa kerran päivässä, kävi moikkaamassa kavereitaan vauvan kanssa. jne jne..
Olis vissiin pitänyt kieltää että olisin voinut olla täydellinen äiti:D
Tai oikeasttaan mehän ollaan täydelliset vanhemmat ja se on paljon parempi:D
että ripustautuu vauvaansa niin ettei mihinkään lähde edes tunniksi ilman vauvaa. Sellaiset perheet joissa isäkin osallistuu vauvan hoitoon voivat tutkitusti paremmin kuin ne joissa äiti hoitaa vauvan yksin. Isän pitämä hoitovapaa esim laskee eroriskiä merkittävästi.
Ei. Se ei ole terveen perheen merkki, jos äiti ei luota vauvaa isälle tai isä ei halua vauvaa hoitaa. Siinä ei ole mitään hienoa tai ihailtavaa että äiti hoitaa vauvaa 24/7, eikä isä osallistu!
terveisin,
äiti ja kasvatustieteilijä
Amen. Näin juuri! Säälittää katsoa perheitä, joissa äiti ripustautuu vauvaan, eikä anna isän hyvä kuin pitää lasta edes sylissä. Saati sitten anna lasta muiden, esim. isovanhempien syliin. Ja jos lapsi on sekunninkin poissa äidin sylistä niin vieressä vahdataan ja annetaan komentoja, että "pidä sitä niin" ja "älä anna sen tehdä noin" ym. Mun käly on juuri tuollainen ja sitten kehtaa vielä valittaa (tai ylpeillä, en tiedä), että "nyt on sellainen äiti-vaihe meneillään", "äiti on lapsille niin kovin tärkeä, ei ne oikein muiden kanssa - edes isän - haluaisi jäädä". Joopa joo, mistähän mahtaa johtua, ehkä siitä, että äiti on ominut lapset koko vauva-ajaksi itselleen. Todella typerää ja itsekästä toimintaa! Pysyisi äidinkin pääkoppa vähän terveempänä, kun kävisi joskus ulkona tuulettumassa ja antaisi isän välillä hoitaa vauvaa. Päästetään itsensä lihomaan ja rupsahtamaan täysin, kun pitää olla niin ÄITIÄ vuorokaudet ympäriinsä. Ja sitten ihmetellään, kun parisuhde on rempallaan ja mies ei ole enää kiinnostunut. Hyvät 24h mammat: lähtekää ulos ulkoilemaan ja urheilemaan, huolehtikaa itsestänne ja parisuhteestanne ja antakaa isällekin tilaisuus luoda vauvaan suhde!
Kun eivät itse kestä olla vauvansa kanssa alkavat heti syyllistää niitä jotka jaksavat ja jotka jopa nauttivat lastensa kanssa olemisesta.
kun sain esikoiseni. Vauva oli siihen astisen elämäni ihanin ja mielenkiintoisin tapahtuma ja en tosiaan kaivannut pitkään aikaan mitään muuta. Enkö olisi saanut nauttia täysillä vauva-ajasta?
Me molemmat nautittiin mieheni kanssa tuosta vauva-ajasta. Mieheni hoiti vauvaa ihan yhtä paljon kuin minäkin, eikä kummallakaan ollut mitään hinkua kavereiden luo tai muualle. Me opeteltiin olemaan perhe. :)
Mun mielestäni se on ihan normaalia. Omaa aikaa ja niitä kavereita oli nähty ihan tarpeeksi ennen vauvaa. Vauvan syntymän jälkee oli tärkeämpää tutustua tuohon ihmeeseen ja opetella olemaan perhe.
Kun eivät itse kestä olla vauvansa kanssa alkavat heti syyllistää niitä jotka jaksavat ja jotka jopa nauttivat lastensa kanssa olemisesta.
Ja vaikka äiti ei lähde kotoa ilman lasta, niin eihän se tarkoita ettei isä esim vaihda vaippaa, syötä aamupuuroa, kylvetä jne. Mutta kai tässä pitäisi sitten tilata terapiaan aika, olen pilannut sekä parisuhteeni että lasten suhteen isäänsä. Kumman onnellisilta kaikki kyllä vaikuttavat, mutta ehkä vain kiellän tosiasiat.
jälleen kerran ajattelen, että se Kultainen Keskitie on tässäkin paras!
Korpeaa etenkin tuollainen lause, että ne jotaka oikeasti haluavat olla KUNNON vanhempia. Sekö sinusta kunnon vanhemman tekee, että on lapsen kanssa 24/7? Ja onko siinä perheessä nyt sitten vain yksin kunnon vanhempi eli se äiti. Isä on pelkässä statistin roolissa. Ihmettelen suuresti, jos ei voi edes kampaajalla, lääkärissä tms. käydä ilman lastaan.
omaa lastaan 24h, eikä sysää vastuuta yhteiskunnalle ,isovanhemmille tms.
Monesti tilanne on se, että äiti on etupäässä se lapsen hoitaja, joki isäkin joskus, mutta aika monessa perheessä etusijassa äiti.
Ja miksi kotiäidin olisi tarve käydä kampaajalla tai jossain dayspassa kun vauva on pieni? Joo, pitää äidin huolehtia itsestään,mutta kyllä se ensisijaisesti on se vauva,josta pitää pitää huolta!Loppuelämä on aikaa käydä kampaajalla tai dayspassa,lapsi on pieni vain hyvin pienen khetken, ja lapselle kaikki kaikessa on äiti.
meidän lapsille kaikki kaikessa ovat vanhemmat äiti ja isä.
Itselle ei koskaan tullut edes mieleen kieltää miestäni lähtemästä vauvan kanssa lenkille tms.
Normaalia on että isäkin haluaa omaa aikaa vauvan kanssa ja normaalia on että äiti myöskin sitä isälle antaa.
Kannataisko sun tutkituttaa pääsi kun et tuntia anna vauvaa isälle koska olet KUNNON ÄITI, mun mielestä sä oot kaukana kunnon äidistä koska kommentointisi on tuollaista muita äitejä kohtaan.
että jos vauva on pakko aina raahata joka paikkaan mukaan, ni kohta voi olla niin, että saa kulkea ihan vaan kahdestaan sen vauvan kanssa. Aika usein sellaiseen kyllästyy, kun ihmisen elämä pyörii vain yhden ainoan asian ympärillä.. ja valitettavasti sitä varmemmin, jos kyseessä on perheen ihmeellinen, uskomaton, ihana... lapsi. Terveen ihmisen elämään mahtuu kyllä muutakin kiinnostuksen kohteita kuin oma lapsi. Eikä se kuitenkaan vähennä lasten arvoa.
Ja on se niinkin, ettei siinä ainoastaan isä menetä, jos vauva on aina äidin hoidossa. Myös vauva menettää jotain todella merkittävää elämästään.
Mutta juttelin kyllä erään äidin kanssa. Hän oli todella järkyttynyt, kun olin jättänyt 6kk vauvan isänsä hoitoon. Hän sanoi, ettei hän ole koskaan luottanut, että miehensä osaisi hoitaa heidän vauvaikäisiään tarpeeksi hyvin. Kummallisia kaikkivoipuuskuvitelmia...
Mä varmaan lakkaisin pyytämästä tuollaista kaveria ja etsisin sellaista seuraa, jolle olisin itsekin tärkeä, eikä vain hänen oma jälkikasvunsa.
Oon yhden ystävän kanssa useinkin jättänyt lapset miesten hoitoon ja ollaan käyty kahdestaan lenkillä tai kaupassa tai jotain... eikä meistä kumpikaan rakasta yhtään vähemmän lapsiaan.
voi olla myös tosi väsynyt yövalvomisista ja siksi ei jaksa raahautua pippaloihin tai tapaamisiin, vaikka haluaisikin. Näin esim. minulla esikoisen kanssa. Lisäksi uskon, että kyse on vähän mökkeytymisestä ja kotiinkäpertymisestä jos ei koskaan käy missään. Ulos lähteminen voi jopa pelottaa. Olen ollut huomaavinani sellaista omien kavereiden kohdalla.
hohhoijaa, niin imetetään joo, mutta ei se estä asioimasta kaupungilla yksin tai käymistä kavereiden luona tai muualla yksin. Kyllä se vauva pärjää pari tuntia ilman tissiä, ja jos sen vielä laittaa nukkumaan ennen lähtöään, niin usein ei ole edes herännyt, kun olen jo takaisin. Isällä on helppo homma katsoa nukkuvaa lasta ja hienosti selviää, vaikka lapsi olisikin hereillä. Vuoden vanha, kun syö jo muutakin kuin tissiä ja juo vettä.
Alle yksivuotias on kiinni äidissä ja samalla tavalla äiti kiinni lapsessa, ja sen ikäistä ei turhaan viitsi jättää.JOS siis kiintymyssuhde on onnistunut ja normaali. Sen ikäinen oikeasti voi kaivata rankastikin omaa äitiä,eikä tajua ajasta mitään-on se sitten 1 tai 4 tuntia.
Miksi täällä aina mollataan ne,jotka ovat oikeasti kunnon vanhempia??EN vaan ymmärrä.
Mutta olenkin niin sanaton, että en tiedä mistä edes aloittaa tämän lainaamani suollon perkaamista. Toivottavasti en ole ainoa, muuten on asiat hullusti tässä maailmassa. Mutta näpytellään nyt että kohtuus kaikessa kun tuli kerran tämä vastausruutu avattua.
Hyvää syksyä kaikille äideille tasapuolisesti, "normaaleilla" kiintymyssuhteilla tai ilman!
"omaa lastaan 24h, eikä sysää vastuuta yhteiskunnalle ,isovanhemmille tms.
Monesti tilanne on se, että äiti on etupäässä se lapsen hoitaja, joki isäkin joskus, mutta aika monessa perheessä etusijassa äiti.
Ja miksi kotiäidin olisi tarve käydä kampaajalla tai jossain dayspassa kun vauva on pieni? Joo, pitää äidin huolehtia itsestään,mutta kyllä se ensisijaisesti on se vauva,josta pitää pitää huolta!
Loppuelämä on aikaa käydä kampaajalla tai dayspassa,lapsi on pieni vain hyvin pienen khetken, ja lapselle kaikki kaikessa on äiti. "
En ymmärrä ajatusmaailmaasi, en sitten yhtään. Etkä sinäkään selvästi voi ymmärtää sitä että jossain perheissä ihan oikeasti MOLEMMAT vanhemmat hoitavat jopa vauvaa. Minulle on neljä lasta, jokaista olen täysimettänyt 6kk ja sen jälkeen vuoden vielä. SILTI olen huoletta käynyt urheilemassa useamman kerran viikossa jo silloin kun vauva on ollut pieni. Vauva on viihtynyt mainiosti isän kanssa kun olen ennen lähtöä syöttänyt. Sen lisäksi olemme "sysänneet vastuun" isovanhemmille. Kävimme äskettäin syömässä jolloin jopa 6kk ikäinen kuopus jäi mummulaan. Isommat lapset rakastavat kun heidät "sysätään isovanhempien vastuulle", kuten itsellänikin on ihanat mummolamuistot.
Ethän nyt vain ole itsekäs, että sinä haluat kiillottaa omaa sädekehääsi että SINÄ ITSE hoidat lapset joka sekunti?? Pystytkö käsittämään että lapsella voi olla muitakin tärkeitä ihmisiä elämässään kuin äiti?
Kun eivät itse kestä olla vauvansa kanssa alkavat heti syyllistää niitä jotka jaksavat ja jotka jopa nauttivat lastensa kanssa olemisesta.
Taas yksi sairaimmista av-keskusteluista; lynkataan ne jotka haluavat olla oman vauvansa kanssa 24h, tulkitaan se "vauvaan ripustautumisena" ja isältä vauvan kanssa olo- ajan varastamisena!!
No huh huh!!!sairaita olette!
Oletteko kuulleet äidinrakkaudesta? Se on sitä että rakastaa vauvaansa, ja haluaa itse hoivata omaa lastaan. Luonnossakaan eläinäiti ei jätä pienokaistaan hetkeksikään yksin.
Jos joku ei halua hemmoitella itseään kampaajilla tms ensimmäisenä vauvavuotena, vaan keskittyy omaan vauvaan, niin tällaista antautumista pitäisi IHAILLA EIKÄ HAUKKUA!!! Kasvakaahan aikuisiksi,jooko?
Ja btw, jos mies on sitoutunut naiseen, ei yksi kampaamaton, luxushetkiä vailla oleva vuosi riko sitä suhdetta!
jälleen kerran ajattelen, että se Kultainen Keskitie on tässäkin paras!
Korpeaa etenkin tuollainen lause, että ne jotaka oikeasti haluavat olla KUNNON vanhempia. Sekö sinusta kunnon vanhemman tekee, että on lapsen kanssa 24/7? Ja onko siinä perheessä nyt sitten vain yksin kunnon vanhempi eli se äiti. Isä on pelkässä statistin roolissa. Ihmettelen suuresti, jos ei voi edes kampaajalla, lääkärissä tms. käydä ilman lastaan.
omaa lastaan 24h, eikä sysää vastuuta yhteiskunnalle ,isovanhemmille tms. Monesti tilanne on se, että äiti on etupäässä se lapsen hoitaja, joki isäkin joskus, mutta aika monessa perheessä etusijassa äiti. Ja miksi kotiäidin olisi tarve käydä kampaajalla tai jossain dayspassa kun vauva on pieni? Joo, pitää äidin huolehtia itsestään,mutta kyllä se ensisijaisesti on se vauva,josta pitää pitää huolta! Loppuelämä on aikaa käydä kampaajalla tai dayspassa,lapsi on pieni vain hyvin pienen khetken, ja lapselle kaikki kaikessa on äiti.
meidän lapsille kaikki kaikessa ovat vanhemmat äiti ja isä. Itselle ei koskaan tullut edes mieleen kieltää miestäni lähtemästä vauvan kanssa lenkille tms. Normaalia on että isäkin haluaa omaa aikaa vauvan kanssa ja normaalia on että äiti myöskin sitä isälle antaa. Kannataisko sun tutkituttaa pääsi kun et tuntia anna vauvaa isälle koska olet KUNNON ÄITI, mun mielestä sä oot kaukana kunnon äidistä koska kommentointisi on tuollaista muita äitejä kohtaan.
Tässä ketjussa on ap arvostellut ystävää joka ei jätä vauvaa kotiin. Syitähän siihen me muut emme tiedä. Mutta minun mielestäni ap;n ystävä ei tee mitään väärin,päinvastoin:prioriteetti on vauva, EIKÄ KAVERIT.
Eikä kukaan kai tässä ketjussa ole mollannut miehiä,että miehet eivät osaisi hoitaa lastaan. Tai ettei miesten annettaisi hoitaa lasta.
Ymmärrätkö nyt kaiken tahallaan väärin?
Aika ala-arvoisia kommentteja heität.
Mutta ei sitten kannata tulla tänne palstalle myöhemmin ihmettelemään kun lapsettomat ystävät eivät enää jaksa pitää yhteyttä.
Syitähän siihen me muut emme tiedä. Mutta minun mielestäni ap;n ystävä ei tee mitään väärin,päinvastoin:prioriteetti on vauva, EIKÄ KAVERIT.
En kyllä oikeasti usko, että jonkun mielestä kotiäidin ei tarvitse käydä kampaajalla kun lapsi on pieni! Nyt kaikki kampaajat kapinaan! :D
No mun mies oli sitä mieltä että "eihän sun nyt niin usein tartte käydä sielä kun oot kotona.." [käyn kerran kk värjäämässä ja tasottamassa] Sain kunnon kilarit ja sen jälkeen ei asiasta olla puhuttu ja käyn edeleen kerran kuussa. :D Mulle shoppailu (tai ihan vaan kaupoissa kiertely), kampaajalla käynti yms on niitä asioita joista mä nautin ja jotka tekee mun olon hyväksi, yleensä lapsi on mukana, mutta kyllä voin lapsen jättää isälleenkin.. Jos kerran lapsella on 2 vanhempaa, niin kyllähän sen toisenkin pitää saada olla vanhempi..
että ripustautuu vauvaansa niin ettei mihinkään lähde edes tunniksi ilman vauvaa. Sellaiset perheet joissa isäkin osallistuu vauvan hoitoon voivat tutkitusti paremmin kuin ne joissa äiti hoitaa vauvan yksin. Isän pitämä hoitovapaa esim laskee eroriskiä merkittävästi.
Ei. Se ei ole terveen perheen merkki, jos äiti ei luota vauvaa isälle tai isä ei halua vauvaa hoitaa. Siinä ei ole mitään hienoa tai ihailtavaa että äiti hoitaa vauvaa 24/7, eikä isä osallistu!
terveisin,
äiti ja kasvatustieteilijä