Työttömien opettajien vertaistukiketju

Oon kirjoittanut tähän ketjuun jo monta, monta vuotta sitten ja edelleen teen määräaikaisuuksia. Varsinais-Suomessa olen ja se on kai suurin syy tälle, että vakituista työtä ei löydy.

Mitenkä muilla vanhoilla ketjulaisilla menee? Te, ketkä olette lopulta löytäneet vakituisen työn, kertokaa salaisuutenne!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieman pyörittelin silmiäni, kun katsoin yhtä työpaikkailmoitusta: olisi pitänyt äidinkielen lisäksi opettaa jotain taidetta ja luovaa ilmaisua, yhteiskunnallisia aineita ja musiikkia. Minusta äikkä on jo yksinään tosi haastava ja monipuolinen aine, saati että pitäisi hallita muutakin (tosi erilaista).

Paikka oli varmaan ammatillisella puolella. Siellä on muutamia aineita, joihin ei käytännössä ole ns. muodollisesti päteviä opettajia. Taide ja luova ilmaisu on yksi niistä aineista. Se kuuluu Viestintä ja vuorovaikutus-kokonaisuuteen ja sitä opettaa kuka tahansa kynnelle kykenevä.

Olenkin ihmetellyt, miksi ammatillisen koulutuksen ilmoituksissa haetaan nykyisin "senjasen kielen ja viestinnän opettajia".

Minua turhauttaa se, että TE-toimiston sivuilla ja Kuntarekryssä ei kerrota jo otsikossa, minkä sortin opettajaa etsitään. Pitää klikata auki sata ilmoitusta, jotta saa esille ne viisi oman alan paikkaa. Joukossa on kyllä välillä huvittaviakin ilmoituksia, muun muassa siltä hellyttävältä länsisuomalaiselta kunnalta, jolla oli "opetajan sijaisuudet" täytettävänään. Siitä kunnasta ei työ heti lopu. :)

- Joku muu

Vierailija kirjoitti:

Hieman pyörittelin silmiäni, kun katsoin yhtä työpaikkailmoitusta: olisi pitänyt äidinkielen lisäksi opettaa jotain taidetta ja luovaa ilmaisua, yhteiskunnallisia aineita ja musiikkia. Minusta äikkä on jo yksinään tosi haastava ja monipuolinen aine, saati että pitäisi hallita muutakin (tosi erilaista).

Oliko kuitenkin äidinkielen opettajan paikka, jolloin pätevä joudutaan valitsemaan? Vai oliko sittenkin äidinkielen, musiikin ym. opettaja, jolloin voidaan valita tämän kevään ylioppilas, kun yksikään hakija ei ole pätevä äidinkielen SEKÄ musiikin ym opettaja?

Hei

Vinkkejä: monipuolisuus, kokemus, vastaavuus hakemukseen, rehellisyys, tuntemus kansalliseen pedagogiseen tutkimukseen

Vierailija kirjoitti:

Hei

Vinkkejä: monipuolisuus, kokemus, vastaavuus hakemukseen, rehellisyys, tuntemus kansalliseen pedagogiseen tutkimukseen

Ennenkuulumatonta.

Hei opet nyt on kesäloma, rillatkaa!

-Reidaar

Vierailija kirjoitti:

Hei

Vinkkejä: monipuolisuus, kokemus, vastaavuus hakemukseen, rehellisyys, tuntemus kansalliseen pedagogiseen tutkimukseen

Monipuolisuus -> Jos sattuu harrastuksista olemaan pääteltävissä jotain ideologista, arvoihin tai elämäntapohin, ei kannata mainita, jos ei ole varma, että rekrytoijat jakavat samat arvot. Jos on yliopisto-opetuksesta kokemusta, ei kannata mainita peruskouluun haettaessa, se on usein dismeriitti.

Kokemus -> Yksi rehtori on sanonut minulle suoraan, ettei kokemuksella ole rekrytoinneissa enää ainakaan nykyään väliä. Kokeneelle joudutaan maksamaan enemmän ikälisiä, kokenut ei ole rehtorin pyöriteltävissä ja kokeneen ei uskota tuntevan nykyajan pedagogiikkaa. Jos on tehnyt pitkään määräaikaisuuksia ajatellaan myös, että jotain täytyy olla vialla, kun ei ole saanut vakipaikkaa aiemmin.

Rehellisyys -> Jos olet rehellisesti eri mieltä kuin rekrytoijat, ei kannata olla rehellinen. Jokaisessa koulussa on oma piilo-opetussuunnitelmansa. Yhdessä halutaan yhtä ja toisessa toista. Jos haluat töihin siihen kouluun, johon haet, älä sano mitään tuon näkemyksen vastaista, vaikka olisitkin oikeasti sitä mieltä.

Tuntemus kansalliseen pedagogiseen tutkimukseen -> Jos nuo muut mainitsemasi kriteerit voivat jossain marginaalisessa tapauksessa oikeasti vaikuttaakin posiitiivisesti, niin tämä ei nyt ainakaan. Samasta syystä kuin rehellisyys tämän esille tuominen on valtava riski, koska rehtoreilla, sivistysjohtajilla ja etenkin pienten paikkakuntien sivistyslautakuntien jäsenillä voi olla aivan erilainen näkemys pedagogiikasta kuin mitä tämän hetken kansallinen tutkimus rummuttaa. Lisäksi nämä muodit ja tutkimustulokset vaihtuvat koko ajan (kasvatustiede ei ole eksakti tiede). Tämä sotii myös rehellisyysajatusta vastaan: kannattaa siis väittää kannattavansa nykyisiä pedagogisia muotivirtauksia, vaikka on käytännössä huomannut ne toimimattomiksi.

Eli toisin sanoen tuuri ja suhteet ovat yhä ne suurimmat rekrytoinnissa ratkaisevat tekijät.

Tiedän tosielämän tapauksen, jossa yhdessä kaupungissa rehtori ja sivistysjohtaja kuuluivat erääseen puolueeseen ja valitsivat virkaan hakijan, joka kuului samaan puoluseeseen. Yksi opiskelukaverini liittyi Kepuun ja rupesi Kepun kuntavaaliehdokkaaksi saadakseen viran pieneltä paikkakunnalta, ja näin tapahtui. Tiedän varmasti, ettei tämä kaveri ollut eikä varmaan ole vieläkään sisimmässään oikeasti kepulainen. 

Jos on kaunis nuori nainen, on valtava etu silloin, kun rekrytoija on keski-ikäinen miesrehtori. Komealla nuorella miehellä voi olla sama etu suhteessa naisrehtoreihin, paitsi jos rehtori on feministi (tiedän oikeasti tällaisen feministirehtorin, joka palkkaa mieluummin naisia). Pohjois-Pohjanmaalla lestadiolaiset menevät usein hakuprosesesseissa muiden edelle. Helsingissä vaihdetaan vuosittain määräaikaisia, niin saadaan pyöritettyä opettajia toimimaan kustannustehokkaasti ja tottelevaisesti. Tärkeää on joka paikassa osata mielistelyn jalo taito.

Varmasti yksityisellä sektorillakin on kova kilpailu työpaikoista, mutta siellä ei ainakaan isommissa firmoissa voida antaa suhteiden/puoluekannan/habituksen ratkaista, koska tarvitaan oikeasti hyvä työntekijä tekemään tulosta firmalle. 

Vierailija kirjoitti:

Oon kirjoittanut tähän ketjuun jo monta, monta vuotta sitten ja edelleen teen määräaikaisuuksia. Varsinais-Suomessa olen ja se on kai suurin syy tälle, että vakituista työtä ei löydy.

Mitenkä muilla vanhoilla ketjulaisilla menee? Te, ketkä olette lopulta löytäneet vakituisen työn, kertokaa salaisuutenne!

Kuinka monta vuotta putkeen olet tehnyt määräaikaisuuksia?

Ilman kesälomia koska määrä-aikaisten soppari aina loppuu sopivasti. Tosi väärin tommonen kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Oon kirjoittanut tähän ketjuun jo monta, monta vuotta sitten ja edelleen teen määräaikaisuuksia. Varsinais-Suomessa olen ja se on kai suurin syy tälle, että vakituista työtä ei löydy.

Mitenkä muilla vanhoilla ketjulaisilla menee? Te, ketkä olette lopulta löytäneet vakituisen työn, kertokaa salaisuutenne!

Sama kokemus. Varsinais-Suomi ja "vakituinen" määräaikainen. Olen jokseenkin tyytyväinen tilanteeseen, että töitä sentään on. Kauan kesti päästä edes tähän tilanteeseen. Kismittää silti. Vuoden työt on taas tehty ja palkkana on kesän työttömyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei

Vinkkejä: monipuolisuus, kokemus, vastaavuus hakemukseen, rehellisyys, tuntemus kansalliseen pedagogiseen tutkimukseen

Monipuolisuus -> Jos sattuu harrastuksista olemaan pääteltävissä jotain ideologista, arvoihin tai elämäntapohin, ei kannata mainita, jos ei ole varma, että rekrytoijat jakavat samat arvot. Jos on yliopisto-opetuksesta kokemusta, ei kannata mainita peruskouluun haettaessa, se on usein dismeriitti.

Kokemus -> Yksi rehtori on sanonut minulle suoraan, ettei kokemuksella ole rekrytoinneissa enää ainakaan nykyään väliä. Kokeneelle joudutaan maksamaan enemmän ikälisiä, kokenut ei ole rehtorin pyöriteltävissä ja kokeneen ei uskota tuntevan nykyajan pedagogiikkaa. Jos on tehnyt pitkään määräaikaisuuksia ajatellaan myös, että jotain täytyy olla vialla, kun ei ole saanut vakipaikkaa aiemmin.

Rehellisyys -> Jos olet rehellisesti eri mieltä kuin rekrytoijat, ei kannata olla rehellinen. Jokaisessa koulussa on oma piilo-opetussuunnitelmansa. Yhdessä halutaan yhtä ja toisessa toista. Jos haluat töihin siihen kouluun, johon haet, älä sano mitään tuon näkemyksen vastaista, vaikka olisitkin oikeasti sitä mieltä.

Tuntemus kansalliseen pedagogiseen tutkimukseen -> Jos nuo muut mainitsemasi kriteerit voivat jossain marginaalisessa tapauksessa oikeasti vaikuttaakin posiitiivisesti, niin tämä ei nyt ainakaan. Samasta syystä kuin rehellisyys tämän esille tuominen on valtava riski, koska rehtoreilla, sivistysjohtajilla ja etenkin pienten paikkakuntien sivistyslautakuntien jäsenillä voi olla aivan erilainen näkemys pedagogiikasta kuin mitä tämän hetken kansallinen tutkimus rummuttaa. Lisäksi nämä muodit ja tutkimustulokset vaihtuvat koko ajan (kasvatustiede ei ole eksakti tiede). Tämä sotii myös rehellisyysajatusta vastaan: kannattaa siis väittää kannattavansa nykyisiä pedagogisia muotivirtauksia, vaikka on käytännössä huomannut ne toimimattomiksi.

Eli toisin sanoen tuuri ja suhteet ovat yhä ne suurimmat rekrytoinnissa ratkaisevat tekijät.

"Jos on yliopisto-opetuksesta kokemusta, ei kannata mainita peruskouluun haettaessa, se on usein dismeriitti."

Kertoisitko, mistä tämä johtuu? Ammoin 90-luvulla olin muutaman vuoden peruskoulun lehtorin sijaisena vielä itsekin opiskelijana, sittemmin yliopistolla virassa vuosia (laiton irtisanominen tuta-syistä eli minua yritettiin saada tekemään sama työ freelancer-pohjalta) ja opettamassa yksityisellä ja toistakymmentä vuotta kokonaan yksinyrittäjänä kouluttamassa aikuisia omissa ammateissaan. Olen tehnyt satoja hakemuksia erityyppisiin kouluihin, mutta olen päässyt vain kouralliseen konkariasiantuntijavirkojen haastatteluja, joissa jokaisessa oli valinta jo taidettu tehdä ennalta.

Tajuan sen, että koko uransa vaikka peruskoulussa tai ammattioppilaitoksessa opettanut solahtaa itsestään siihen työhön uudessakin paikassa, mutta sitä en tajua, miksi minua ei kerta kaikkiaan haluta. Työtodistukseni ovat vanhoja mutta erinomaisia, ja suosittelijoitakin olisi joka lähtöön. Jos torjuntaa tulisi vain sieltä täältä, en kummastelisi, mutta tämä rikkumaton ei-rintamalinja on mysteeri. Työtaitoja ja -halua olisi vaikka muille jakaa, mutta ei huolita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei

Vinkkejä: monipuolisuus, kokemus, vastaavuus hakemukseen, rehellisyys, tuntemus kansalliseen pedagogiseen tutkimukseen

Monipuolisuus -> Jos sattuu harrastuksista olemaan pääteltävissä jotain ideologista, arvoihin tai elämäntapohin, ei kannata mainita, jos ei ole varma, että rekrytoijat jakavat samat arvot. Jos on yliopisto-opetuksesta kokemusta, ei kannata mainita peruskouluun haettaessa, se on usein dismeriitti.

Kokemus -> Yksi rehtori on sanonut minulle suoraan, ettei kokemuksella ole rekrytoinneissa enää ainakaan nykyään väliä. Kokeneelle joudutaan maksamaan enemmän ikälisiä, kokenut ei ole rehtorin pyöriteltävissä ja kokeneen ei uskota tuntevan nykyajan pedagogiikkaa. Jos on tehnyt pitkään määräaikaisuuksia ajatellaan myös, että jotain täytyy olla vialla, kun ei ole saanut vakipaikkaa aiemmin.

Rehellisyys -> Jos olet rehellisesti eri mieltä kuin rekrytoijat, ei kannata olla rehellinen. Jokaisessa koulussa on oma piilo-opetussuunnitelmansa. Yhdessä halutaan yhtä ja toisessa toista. Jos haluat töihin siihen kouluun, johon haet, älä sano mitään tuon näkemyksen vastaista, vaikka olisitkin oikeasti sitä mieltä.

Tuntemus kansalliseen pedagogiseen tutkimukseen -> Jos nuo muut mainitsemasi kriteerit voivat jossain marginaalisessa tapauksessa oikeasti vaikuttaakin posiitiivisesti, niin tämä ei nyt ainakaan. Samasta syystä kuin rehellisyys tämän esille tuominen on valtava riski, koska rehtoreilla, sivistysjohtajilla ja etenkin pienten paikkakuntien sivistyslautakuntien jäsenillä voi olla aivan erilainen näkemys pedagogiikasta kuin mitä tämän hetken kansallinen tutkimus rummuttaa. Lisäksi nämä muodit ja tutkimustulokset vaihtuvat koko ajan (kasvatustiede ei ole eksakti tiede). Tämä sotii myös rehellisyysajatusta vastaan: kannattaa siis väittää kannattavansa nykyisiä pedagogisia muotivirtauksia, vaikka on käytännössä huomannut ne toimimattomiksi.

Eli toisin sanoen tuuri ja suhteet ovat yhä ne suurimmat rekrytoinnissa ratkaisevat tekijät.

"Jos on yliopisto-opetuksesta kokemusta, ei kannata mainita peruskouluun haettaessa, se on usein dismeriitti."

Kertoisitko, mistä tämä johtuu? Ammoin 90-luvulla olin muutaman vuoden peruskoulun lehtorin sijaisena vielä itsekin opiskelijana, sittemmin yliopistolla virassa vuosia (laiton irtisanominen tuta-syistä eli minua yritettiin saada tekemään sama työ freelancer-pohjalta) ja opettamassa yksityisellä ja toistakymmentä vuotta kokonaan yksinyrittäjänä kouluttamassa aikuisia omissa ammateissaan. Olen tehnyt satoja hakemuksia erityyppisiin kouluihin, mutta olen päässyt vain kouralliseen konkariasiantuntijavirkojen haastatteluja, joissa jokaisessa oli valinta jo taidettu tehdä ennalta.

Tajuan sen, että koko uransa vaikka peruskoulussa tai ammattioppilaitoksessa opettanut solahtaa itsestään siihen työhön uudessakin paikassa, mutta sitä en tajua, miksi minua ei kerta kaikkiaan haluta. Työtodistukseni ovat vanhoja mutta erinomaisia, ja suosittelijoitakin olisi joka lähtöön. Jos torjuntaa tulisi vain sieltä täältä, en kummastelisi, mutta tämä rikkumaton ei-rintamalinja on mysteeri. Työtaitoja ja -halua olisi vaikka muille jakaa, mutta ei huolita.

Ajatellaan, että yliopistossa opettanut on teoreetikko, joka ei kykene käsittelemään ja opettamaan murrosikäisiä. Tietenkään tämä ei ole oikeasti totta, samassa ihmisessä voi ihan hyvin olla käytännöllinen, sosiaalinen ja teoreettinen puoli, mutta rehtorit ja muut rekrytoijat ovat "hajamielisen akateemisen teoreettiseen maailmaan uponneen" stereotypian vanki. Itse akateemisen maailman rekrytoinneista en tiedä tarpeeksi, että osaisin sanoa niistä mitään, mutta sielläkin nuoruus, pärstäkerroin, suhteet ja miellyttämisen kyky saattavat olla valttia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei

Vinkkejä: monipuolisuus, kokemus, vastaavuus hakemukseen, rehellisyys, tuntemus kansalliseen pedagogiseen tutkimukseen

Monipuolisuus -> Jos sattuu harrastuksista olemaan pääteltävissä jotain ideologista, arvoihin tai elämäntapohin, ei kannata mainita, jos ei ole varma, että rekrytoijat jakavat samat arvot. Jos on yliopisto-opetuksesta kokemusta, ei kannata mainita peruskouluun haettaessa, se on usein dismeriitti.

Kokemus -> Yksi rehtori on sanonut minulle suoraan, ettei kokemuksella ole rekrytoinneissa enää ainakaan nykyään väliä. Kokeneelle joudutaan maksamaan enemmän ikälisiä, kokenut ei ole rehtorin pyöriteltävissä ja kokeneen ei uskota tuntevan nykyajan pedagogiikkaa. Jos on tehnyt pitkään määräaikaisuuksia ajatellaan myös, että jotain täytyy olla vialla, kun ei ole saanut vakipaikkaa aiemmin.

Rehellisyys -> Jos olet rehellisesti eri mieltä kuin rekrytoijat, ei kannata olla rehellinen. Jokaisessa koulussa on oma piilo-opetussuunnitelmansa. Yhdessä halutaan yhtä ja toisessa toista. Jos haluat töihin siihen kouluun, johon haet, älä sano mitään tuon näkemyksen vastaista, vaikka olisitkin oikeasti sitä mieltä.

Tuntemus kansalliseen pedagogiseen tutkimukseen -> Jos nuo muut mainitsemasi kriteerit voivat jossain marginaalisessa tapauksessa oikeasti vaikuttaakin posiitiivisesti, niin tämä ei nyt ainakaan. Samasta syystä kuin rehellisyys tämän esille tuominen on valtava riski, koska rehtoreilla, sivistysjohtajilla ja etenkin pienten paikkakuntien sivistyslautakuntien jäsenillä voi olla aivan erilainen näkemys pedagogiikasta kuin mitä tämän hetken kansallinen tutkimus rummuttaa. Lisäksi nämä muodit ja tutkimustulokset vaihtuvat koko ajan (kasvatustiede ei ole eksakti tiede). Tämä sotii myös rehellisyysajatusta vastaan: kannattaa siis väittää kannattavansa nykyisiä pedagogisia muotivirtauksia, vaikka on käytännössä huomannut ne toimimattomiksi.

Eli toisin sanoen tuuri ja suhteet ovat yhä ne suurimmat rekrytoinnissa ratkaisevat tekijät.

"Jos on yliopisto-opetuksesta kokemusta, ei kannata mainita peruskouluun haettaessa, se on usein dismeriitti."

Kertoisitko, mistä tämä johtuu? Ammoin 90-luvulla olin muutaman vuoden peruskoulun lehtorin sijaisena vielä itsekin opiskelijana, sittemmin yliopistolla virassa vuosia (laiton irtisanominen tuta-syistä eli minua yritettiin saada tekemään sama työ freelancer-pohjalta) ja opettamassa yksityisellä ja toistakymmentä vuotta kokonaan yksinyrittäjänä kouluttamassa aikuisia omissa ammateissaan. Olen tehnyt satoja hakemuksia erityyppisiin kouluihin, mutta olen päässyt vain kouralliseen konkariasiantuntijavirkojen haastatteluja, joissa jokaisessa oli valinta jo taidettu tehdä ennalta.

Tajuan sen, että koko uransa vaikka peruskoulussa tai ammattioppilaitoksessa opettanut solahtaa itsestään siihen työhön uudessakin paikassa, mutta sitä en tajua, miksi minua ei kerta kaikkiaan haluta. Työtodistukseni ovat vanhoja mutta erinomaisia, ja suosittelijoitakin olisi joka lähtöön. Jos torjuntaa tulisi vain sieltä täältä, en kummastelisi, mutta tämä rikkumaton ei-rintamalinja on mysteeri. Työtaitoja ja -halua olisi vaikka muille jakaa, mutta ei huolita.

Ajatellaan, että yliopistossa opettanut on teoreetikko, joka ei kykene käsittelemään ja opettamaan murrosikäisiä. Tietenkään tämä ei ole oikeasti totta, samassa ihmisessä voi ihan hyvin olla käytännöllinen, sosiaalinen ja teoreettinen puoli, mutta rehtorit ja muut rekrytoijat ovat "hajamielisen akateemisen teoreettiseen maailmaan uponneen" stereotypian vanki. Itse akateemisen maailman rekrytoinneista en tiedä tarpeeksi, että osaisin sanoa niistä mitään, mutta sielläkin nuoruus, pärstäkerroin, suhteet ja miellyttämisen kyky saattavat olla valttia.

Stereotypioistako on kyse? Luulisi, että rehtorit niin aikaansa seuraavina ammattilaisina osaisivat pitää silmänsä auki ainakin lukiessaan hakemuksia, mutta ei kai sitten.

Akateeminen maailma osaa yllättää monin tavoin. Kymmenisen vuotta sen jälkeen, kun minä olin lähtenyt yliopistolta omille teilleni (vaikka oli pidetty täysin varmana sitä, että jäisin aina niin tunnollisena kiltisti virasta freeksi), vanha työni ilmoitettiin haettavaksi, oli laadittu kaksikin samanlaista paikkaa. En päässyt edes haastatteluun, vaikka olin todistettavasti hoitanut virkaa erittäin hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei

Vinkkejä: monipuolisuus, kokemus, vastaavuus hakemukseen, rehellisyys, tuntemus kansalliseen pedagogiseen tutkimukseen

Monipuolisuus -> Jos sattuu harrastuksista olemaan pääteltävissä jotain ideologista, arvoihin tai elämäntapohin, ei kannata mainita, jos ei ole varma, että rekrytoijat jakavat samat arvot. Jos on yliopisto-opetuksesta kokemusta, ei kannata mainita peruskouluun haettaessa, se on usein dismeriitti.

Kokemus -> Yksi rehtori on sanonut minulle suoraan, ettei kokemuksella ole rekrytoinneissa enää ainakaan nykyään väliä. Kokeneelle joudutaan maksamaan enemmän ikälisiä, kokenut ei ole rehtorin pyöriteltävissä ja kokeneen ei uskota tuntevan nykyajan pedagogiikkaa. Jos on tehnyt pitkään määräaikaisuuksia ajatellaan myös, että jotain täytyy olla vialla, kun ei ole saanut vakipaikkaa aiemmin.

Rehellisyys -> Jos olet rehellisesti eri mieltä kuin rekrytoijat, ei kannata olla rehellinen. Jokaisessa koulussa on oma piilo-opetussuunnitelmansa. Yhdessä halutaan yhtä ja toisessa toista. Jos haluat töihin siihen kouluun, johon haet, älä sano mitään tuon näkemyksen vastaista, vaikka olisitkin oikeasti sitä mieltä.

Tuntemus kansalliseen pedagogiseen tutkimukseen -> Jos nuo muut mainitsemasi kriteerit voivat jossain marginaalisessa tapauksessa oikeasti vaikuttaakin posiitiivisesti, niin tämä ei nyt ainakaan. Samasta syystä kuin rehellisyys tämän esille tuominen on valtava riski, koska rehtoreilla, sivistysjohtajilla ja etenkin pienten paikkakuntien sivistyslautakuntien jäsenillä voi olla aivan erilainen näkemys pedagogiikasta kuin mitä tämän hetken kansallinen tutkimus rummuttaa. Lisäksi nämä muodit ja tutkimustulokset vaihtuvat koko ajan (kasvatustiede ei ole eksakti tiede). Tämä sotii myös rehellisyysajatusta vastaan: kannattaa siis väittää kannattavansa nykyisiä pedagogisia muotivirtauksia, vaikka on käytännössä huomannut ne toimimattomiksi.

Eli toisin sanoen tuuri ja suhteet ovat yhä ne suurimmat rekrytoinnissa ratkaisevat tekijät.

"Jos on yliopisto-opetuksesta kokemusta, ei kannata mainita peruskouluun haettaessa, se on usein dismeriitti."

Kertoisitko, mistä tämä johtuu? Ammoin 90-luvulla olin muutaman vuoden peruskoulun lehtorin sijaisena vielä itsekin opiskelijana, sittemmin yliopistolla virassa vuosia (laiton irtisanominen tuta-syistä eli minua yritettiin saada tekemään sama työ freelancer-pohjalta) ja opettamassa yksityisellä ja toistakymmentä vuotta kokonaan yksinyrittäjänä kouluttamassa aikuisia omissa ammateissaan. Olen tehnyt satoja hakemuksia erityyppisiin kouluihin, mutta olen päässyt vain kouralliseen konkariasiantuntijavirkojen haastatteluja, joissa jokaisessa oli valinta jo taidettu tehdä ennalta.

Tajuan sen, että koko uransa vaikka peruskoulussa tai ammattioppilaitoksessa opettanut solahtaa itsestään siihen työhön uudessakin paikassa, mutta sitä en tajua, miksi minua ei kerta kaikkiaan haluta. Työtodistukseni ovat vanhoja mutta erinomaisia, ja suosittelijoitakin olisi joka lähtöön. Jos torjuntaa tulisi vain sieltä täältä, en kummastelisi, mutta tämä rikkumaton ei-rintamalinja on mysteeri. Työtaitoja ja -halua olisi vaikka muille jakaa, mutta ei huolita.

Ajatellaan, että yliopistossa opettanut on teoreetikko, joka ei kykene käsittelemään ja opettamaan murrosikäisiä. Tietenkään tämä ei ole oikeasti totta, samassa ihmisessä voi ihan hyvin olla käytännöllinen, sosiaalinen ja teoreettinen puoli, mutta rehtorit ja muut rekrytoijat ovat "hajamielisen akateemisen teoreettiseen maailmaan uponneen" stereotypian vanki. Itse akateemisen maailman rekrytoinneista en tiedä tarpeeksi, että osaisin sanoa niistä mitään, mutta sielläkin nuoruus, pärstäkerroin, suhteet ja miellyttämisen kyky saattavat olla valttia.

Stereotypioistako on kyse? Luulisi, että rehtorit niin aikaansa seuraavina ammattilaisina osaisivat pitää silmänsä auki ainakin lukiessaan hakemuksia, mutta ei kai sitten.

Hah, hah, haa. Rehtorit aikaansa seuraavina ammattilaisina ja silmien auki pitäminen! Rehtorit, jotka hyppäävät kaupallisten konsulttien myyntiseminaareissa, pyörivät hyvä veli -kerhoissa ja pitävät kouluissa omia hovejaan. 

Ikäluokat pienenevät, opeista on entistäkin enemmän ylitarjontaa tulevina vuosina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei

Vinkkejä: monipuolisuus, kokemus, vastaavuus hakemukseen, rehellisyys, tuntemus kansalliseen pedagogiseen tutkimukseen

Monipuolisuus -> Jos sattuu harrastuksista olemaan pääteltävissä jotain ideologista, arvoihin tai elämäntapohin, ei kannata mainita, jos ei ole varma, että rekrytoijat jakavat samat arvot. Jos on yliopisto-opetuksesta kokemusta, ei kannata mainita peruskouluun haettaessa, se on usein dismeriitti.

Kokemus -> Yksi rehtori on sanonut minulle suoraan, ettei kokemuksella ole rekrytoinneissa enää ainakaan nykyään väliä. Kokeneelle joudutaan maksamaan enemmän ikälisiä, kokenut ei ole rehtorin pyöriteltävissä ja kokeneen ei uskota tuntevan nykyajan pedagogiikkaa. Jos on tehnyt pitkään määräaikaisuuksia ajatellaan myös, että jotain täytyy olla vialla, kun ei ole saanut vakipaikkaa aiemmin.

Rehellisyys -> Jos olet rehellisesti eri mieltä kuin rekrytoijat, ei kannata olla rehellinen. Jokaisessa koulussa on oma piilo-opetussuunnitelmansa. Yhdessä halutaan yhtä ja toisessa toista. Jos haluat töihin siihen kouluun, johon haet, älä sano mitään tuon näkemyksen vastaista, vaikka olisitkin oikeasti sitä mieltä.

Tuntemus kansalliseen pedagogiseen tutkimukseen -> Jos nuo muut mainitsemasi kriteerit voivat jossain marginaalisessa tapauksessa oikeasti vaikuttaakin posiitiivisesti, niin tämä ei nyt ainakaan. Samasta syystä kuin rehellisyys tämän esille tuominen on valtava riski, koska rehtoreilla, sivistysjohtajilla ja etenkin pienten paikkakuntien sivistyslautakuntien jäsenillä voi olla aivan erilainen näkemys pedagogiikasta kuin mitä tämän hetken kansallinen tutkimus rummuttaa. Lisäksi nämä muodit ja tutkimustulokset vaihtuvat koko ajan (kasvatustiede ei ole eksakti tiede). Tämä sotii myös rehellisyysajatusta vastaan: kannattaa siis väittää kannattavansa nykyisiä pedagogisia muotivirtauksia, vaikka on käytännössä huomannut ne toimimattomiksi.

Eli toisin sanoen tuuri ja suhteet ovat yhä ne suurimmat rekrytoinnissa ratkaisevat tekijät.

"Jos on yliopisto-opetuksesta kokemusta, ei kannata mainita peruskouluun haettaessa, se on usein dismeriitti."

Kertoisitko, mistä tämä johtuu? Ammoin 90-luvulla olin muutaman vuoden peruskoulun lehtorin sijaisena vielä itsekin opiskelijana, sittemmin yliopistolla virassa vuosia (laiton irtisanominen tuta-syistä eli minua yritettiin saada tekemään sama työ freelancer-pohjalta) ja opettamassa yksityisellä ja toistakymmentä vuotta kokonaan yksinyrittäjänä kouluttamassa aikuisia omissa ammateissaan. Olen tehnyt satoja hakemuksia erityyppisiin kouluihin, mutta olen päässyt vain kouralliseen konkariasiantuntijavirkojen haastatteluja, joissa jokaisessa oli valinta jo taidettu tehdä ennalta.

Tajuan sen, että koko uransa vaikka peruskoulussa tai ammattioppilaitoksessa opettanut solahtaa itsestään siihen työhön uudessakin paikassa, mutta sitä en tajua, miksi minua ei kerta kaikkiaan haluta. Työtodistukseni ovat vanhoja mutta erinomaisia, ja suosittelijoitakin olisi joka lähtöön. Jos torjuntaa tulisi vain sieltä täältä, en kummastelisi, mutta tämä rikkumaton ei-rintamalinja on mysteeri. Työtaitoja ja -halua olisi vaikka muille jakaa, mutta ei huolita.

Ajatellaan, että yliopistossa opettanut on teoreetikko, joka ei kykene käsittelemään ja opettamaan murrosikäisiä. Tietenkään tämä ei ole oikeasti totta, samassa ihmisessä voi ihan hyvin olla käytännöllinen, sosiaalinen ja teoreettinen puoli, mutta rehtorit ja muut rekrytoijat ovat "hajamielisen akateemisen teoreettiseen maailmaan uponneen" stereotypian vanki. Itse akateemisen maailman rekrytoinneista en tiedä tarpeeksi, että osaisin sanoa niistä mitään, mutta sielläkin nuoruus, pärstäkerroin, suhteet ja miellyttämisen kyky saattavat olla valttia.

Stereotypioistako on kyse? Luulisi, että rehtorit niin aikaansa seuraavina ammattilaisina osaisivat pitää silmänsä auki ainakin lukiessaan hakemuksia, mutta ei kai sitten.

Hah, hah, haa. Rehtorit aikaansa seuraavina ammattilaisina ja silmien auki pitäminen! Rehtorit, jotka hyppäävät kaupallisten konsulttien myyntiseminaareissa, pyörivät hyvä veli -kerhoissa ja pitävät kouluissa omia hovejaan. 

No, oli jonkin verran sarkasmia tuossa sanavalinnassa.

Mieluummin menisin kuitenkin myyntiseminaareissa hyppäävän rehtorin kuulusteltavaksi kuin yrittäisin tehdä itseäni tykö tulevalle kollegalle. Mainitsemissani konkariasiantuntijan virkojen haastatteluissa on aina ollut paikalla joko tuleva työpari tai muu kollega, käytännössä siis kilpailija. Siinä ei etsitä parasta vaan korkeintaan yhtä taitavaa.

Neljä vuotta samassa paikassa, samaa työtä, enkä ole kenenkään sijainen. Laitontahan tämä on, mutta minkäs teet. Jos sanot, että et suostu tähän, niin tilalle löytyy kyllä toinen pätevä, joka suostuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon kirjoittanut tähän ketjuun jo monta, monta vuotta sitten ja edelleen teen määräaikaisuuksia. Varsinais-Suomessa olen ja se on kai suurin syy tälle, että vakituista työtä ei löydy.

Mitenkä muilla vanhoilla ketjulaisilla menee? Te, ketkä olette lopulta löytäneet vakituisen työn, kertokaa salaisuutenne!

Kuinka monta vuotta putkeen olet tehnyt määräaikaisuuksia?

Ilman kesälomia koska määrä-aikaisten soppari aina loppuu sopivasti. Tosi väärin tommonen kyllä.

Meillä ongelmana kun ei meinaa saada edes virkaan pätevää hakijaa, koska olemme pienehkö kyläkoulu kauempana isoista kaupungeista.

Mä laskin just tänään, että viidessä vuodessa voisi opiskella vaikka hammaslääkäriksi, tai miksikä tahansa muuksi. Mulla on ikää jo 45, mutta jos aloittaisi nyt, niin valmistumisen jälkeen olisi vielä rutkasti työvuosia jäljellä.

Vierailija kirjoitti:

Jatkan vielä... Luulen, että jos en jatkoa saa, niin jätän opettajaurani tähän. Eikös meitä joka kevät tipu pois karusellista. Nyt on minun vuoro luovuttaa. Olen niin väsynyt.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ongelmana kun ei meinaa saada edes virkaan pätevää hakijaa, koska olemme pienehkö kyläkoulu kauempana isoista kaupungeista.

Vika on jossakin muualla kuin sijainnissa. Taatusti Suomen syrjäisimpään kouluun oli erääseen vuorotteluvapaan sijaisuuteenkin monta pätevää hakijaa.