Mitä häpesit kun olit lapsi?

Aggressiivisen isäni mielialanvaihteluita ja ailahtelevaisuutta. Hänen pahoja, loukkaavia sanojaan, jotka kohdistuivat minuun ja mahdollisiin vieraisiini. Lisäksi meillä oli tosi rumanvärinen ja vanha auto.

Muilla oli kärkisiteet ja meikäläisellä räpyläsiteet...

Isälläni oli harrastuksena museoauton laittaminen. Häpesin kuollakseni kun kesäisin ajeltiin sillä autolla.



En siis ymmärtänyt että se auto oli hieno, eikä vaan vanha.

Varakas perhe, mutta minä kuljin kirppari/markettivaatteissa yläasteellakin, sain viikkorahaa todella kitsaasti enkä saanut harrastaa ratsastusta koska "se maksaa liikaa". Rahaa kului kyllä vanhemmilla esim. alkoholiin, elektroniikkaan, kesämökkiin...minun tarpeeni eivät olleet kovinkaan tärkeitä.



Äitini oli mielisairas ja muistan seurakunnan kerhossa olleeni ainoa, jolla ei ollut koskaan kunnollisia eväitä mukana. Muilla oli lounaana mm. täytettyä ruisleipää, minulla pätkä kurkkua.

Kun olin 12-v niin äidilläni alkoi jokin ihme menovimma... ei ollut mukava kuulla ala-asteella toisten lasten lällätystä ja ylä-asteella sain kyllä kuulla kenenkä kanssa se oma äiti vehtasi. Asuimme suht pienellä paikkakunnalla. Olen yrittänyt jutella aikuisena äitini kanssa,mutta hän sulkeutuu kuin simpukka. Hän ei kykene ottamaan minkäänlaista kritiikkiä vastaan tuosta ajasta. Äidilläni oli kuulemma oikeus onneen ja vapauteen,juupa juu,se varmaan löytyi baareista ja eri miehistä...

häpeän vieläkin, täytti mun synnyttyä 39v. Kavereille sanoin aina, etten muista minkä ikäinen isäni on.

että oma isäni oli 50v minun syntyessäni :)

Ja minäkin häpesin häntä. En suoranaisesti hänen ikäänsä mutta siitä johtuvaa vanhanaikaista pukeutumista ja siitä mitenkään johtumatonta ammattian.

Olin tosi köyhästä perheestä, mutta satuttiin lähellä kallista asuinaluetta. Ekaluokalle tulijoista suurin osa oli ns. ökyperheistä, eli kaikki oli vimpan päälle. Itse kuljin ihan kamalissa rytkyissä, oli rikkinäisiä ja likaisia vaatteita, kukaan ei katsonut mitä aamulla päälleni kaapista kaivoin. Hirveitä yhdistelmiä ja tosi ruma olin muutenkin, tukka vain roikkui ja oli usein nyrkin kokoinen takku niskassa. :O Äitini oli yh, eikä paljon ehtinyt/viitsinyt peräämme katsoa, vaan itse piti pärjätä. Tiesin että rahaa ei ollut, enkä edes kehdannut pyytää uusia vaatteita, vaikka olisi ollut kovakin tarve. Muistan ikuisesti yhden kesän, jolloin ainoat kesähousuni repesivät jo alkukesästä, kun naapurin koira kävi polven kohdalta kankaaseen kiinni. Niillä riekalehousuilla sitten koitin pärjätä syksyyn asti, jos vaikka silloin saisi uudet. Sanomattakin selvää, että pistin aika hyvin silmään koulussa...



Omien lasten kohdalla kiinnitän huomiota vaatteisiin. En osta kalliita merkkirytkyjä, mutta pitää olla siistit, ehjät ja mieluiset vaatteet, eikä saa olla puutetta.

korjaa hän.

Meitä on 5 sisarusta,niin äiti päätti sitten nuorimman kohdalla etsiä jännitystä tai mitä lie,kun pikkusiskoni oli 6v,itse kun olin 15v teini,niin äiti raahasi miehiä kotiin kun isä oli poissa. En ole vieläkään äitini kanssa väleissä,hänen toimintansa aiheutti aikamoista turvattomuutta,viinapulloja siellä täällä,äiti krapuloissa,tai aloittelemassa ennen kaljakuppilaan lähtöä yms. Minusta lasten koti on niin pyhäpaikka,että ne hoitonsa olisi voinut hoitaa ihan muuaalla ja sen olen ilmoittanut äidille ihan aikuisenakin.

Perheeni oli todella köyhää, ja meille lapsille ostettiin vaatteita pelkästään kirpparilta. Siihen aikaan kierrätys ei ollut muodikasta ja kirppareiden vaatteet olivat hirveitä, vanhanaikaisia rytkyjä. Koulukavereista vaatteeni olivat hurjan huvittavia :(



Ollessani 2. luokalla koulussa sain jostain syystä ihan uudet sukset. Niillä suksilla sitten hiihdettiin vielä lukiossa, vaikka olivat 20 cm lyhyemmät kuin minä :(

Jostain syystä en oikein pärjännyt ylemmillä luokilla hiihtokisoissa.

Häpesin niitä suksia todella paljon.

Luulin, ettei se tiedä, mitkä on pallit.

Teininä häpesin vanhempieni ulkonäköä, vaatteita, kotiamme, pientä autoamme, vahempieni ammatteja...ym.

Ihan kiva huomata, että en ole ainut, joka on nuorena hävennyt vanhoja vanhempiaan. Meidän luokalla kaikkien muiden vanhemmat olivat saaneet lapset 20-30 vuotiaina, mikä siihen aikaan oli se normaali lapsentekoikä. No omat vanhempani olivat äiti 35- ja isä 43-vuotias minut saadessaan.



Nykyäänhän yhä useampi saa vähän vanhempana lapset eikä se varmasti ole enään sellainen häpeän aihe lapsilla kuin silloin. Ja todettakoon, että minä olin se vanhin lapsi, minulla on vielä pikkusisko.

mutta näin aikuisena ajattelen, että häpesin

huonoa asuintaloamme (ulkovessa, ei viemäriä, sateella tuli vettä talon sisään jne.), alkoholia juovia vanhempiani, äitiä hakkaavaa isääni, ilmeistä köyhyyttämme. Tämä oli 70-luvun lopulla/80-luvun alussa.



Mutta en elämääni jostain syystä hirveästi hävennyt. Minua kuitenkin rakastettiin ja minusta huolehdittiin. Johtuneeko siitä, en tiedä.

housuni märäksi 8-vuotiaana oppitunnilla. Opettaja vei kesken päivän autolla kotiin, kun eihän koululaisella mitään vaihtovaatteita ollut.



Ja olen ihan terve, mutta silloin vain välitunnin tohinassa jäi käymättä vessassa ja tunnilla kävi noin, kun en ilennyt mennä vessaan kesken tunnin. Lähinnä kiltteydestä siis kärsin :-(

tarkennan: vanhoja vanhempiani.



Äitini oli ns. mummoäiti.

Heh - niin minäkin nyt.

Isäni vuosikausi kestänyttä uskottomuutta... ja aina niistä kuuli kylillä...

sitä että äidillä oli mt-ongelmia

että äiti oli kiihkohihhuli

että äiti aina tappeli opettajien ja kaikkien kanssa

sitä että ajettiin ladalla

etten osannut ajaa pyörällä saati luistella kun menin kouluun

silmälasejani

erikoista etunimeäni

että oltiin köyhiä

ettei äiti päästänyt mua diskoihin edes yläasteella

ja mun vanhemmat tappeli aina



mm noita., mutta kaikkein eniten itseäni.. eikä se oo menny ohi vieläkään.

Kaveri häpesi kun äitinsä jatkoi paidan hihoja kutomalla uudet resorit. Muistan kun lohdutin häntä. Oltiin jotain 12 v.

pienenä, alle kouluikäisenä en mitää. Ala- ja yläasteella rumaa ja ränsistynyttä kotiamme. En kehdannut tuoda kavereitakaan kuin vaan harvoja kotiin. Ja en niitäkään usein.