En jaksa käydä lapseni kanssa ulkona

Tuon ikäinen osallistuu jo innolla kaikkeen. Oletko ostanut pienet kottikärryt, haravan, lapion, pikku kastelukannun, lumikolan yms? Meillä ainakin lapset haluaa tehdä samoja juttuja kuin vanhemmat, ja kaksivuotias osaa jo ihan omatoimisestikin kastella kukkia ja tehdä pieniä hommia, kun ollaan jo pitkään yhdessä harjoiteltu. Eikä tarvitse "vahtia" niin paljon, kun lapsi voi kanavoida energiansa johonkin järkevään.

On kaikki nuo :) Sisällä lapsi haluaa tehdä samoja asioita kuin minäkin, mutta ulkona ei. Ulkona ollessa lapsi ei kiinnostu leluistaan, vaan haluaa esim kiivetä rappusia ja tehdä muutakin vaarallista.

vuoden ulkoilut olivat lähinnä vaunulenkkejä silloin tällöin (ja kesällä anopin pihalla köllötelemmistä).

Toisen vuoden ulkoilut jäi aika vähiin. Muutin eron takia huonoon asuinympäristöön. Hiekkalaatikossa ei ollut hiekkaa, kikkutelineestä puuttui kiikut. Maassa oli paljon roskaa, hajonneita pulloja, huumeruiskuja. Talvella oltiin päivittäin lapioimassa lunta mutta kesällä käytiin vain välillä viereisessä kaupassa ja pari kertaa viikossa autolla 5:n kilometrin päässä leikkipuistossa.

Vasta kun pääsin muuttamaan parempaan ympäristöön on ulkoilu ollut päivittäistä. Piha on siisti ja siinä on kiikut ja hiekkalaatikot. Ympäristössä on mukava kävellä lapsi rattaissa yms.

(Lapsi pääsee ulkoilemaan vapaasti myös vanhempieni pihassa, he asuvat vain aika kaukana joten ei sielläkään tule käytyä kuin kerran viikossa/kahdessa)

itsekin inhoan edelleen vaunulenkkien tekemistä pelkän nukkuvan lapsen kanssa, en minä osaa sellaista päämäärätöntä vaeltamista. Siksi olen ottanut jonkun päämäärän, esim. suuntaaminen kahvilaan tai leikkipaikkaan. Tosin, haluan usein vanhemman lapsen mukaan juuri seuran vuoksi. Ymmärrän siis oikein hyvin :)

Tuohon viihdyttämiseen... minulla oli siis niin samanlaista esikoisen kanssa! Koin jotenkin huonoa omatuntoa aina, kun en koko ajan leikkinyt hänen kanssaan. Kirjoitinkin tänne kerran, että paljonko lapsen voi antaa olla yksin, ts. ettei leiki sen kanssa :D :D Nyt kakkosen kohdalla ei ollenkaan tuollaisista ota paineita, siinähän se itsekseen touhuaa hiekkiksellä - tai mitä 10kk, nyt osaa tehdä, kontata paikasta toiseen.

Tässäkin mielestäni riittää, että teet ihan normaaleita asioita, kyllä se lapsi vaatii sitten huomion, kun haluaa 'kaveria'. Tämän vuoksi suosittelen sinulle edelleen niitä asukaspuistoja, siellä on muita lapsia ja uusia leluja sille lapselle - kivempia ne usein ovat kuin äidin höpötykset :)

Se lapsen kanssa oleminen tulee luonnostaan, kun ei stressaa siitä. Jonain päivinä tanssin tuon vauvan kanssa, joskus laulan hänelle ja opetan asioita, mutta en joka päivä, silloin, kun on aikaa ja siltä tuntuu.

...

Kerhot on kauungissa ja miehellä auto käytössä töiden takia, joten kerhohetket on unohdettu. Vaikka mukava olisikin käydä, mutta täältä ei kulje julkiset kuin kerran päivään, sekin aamutuimaan.

*** Voisitko ostaa polkupyörän? Se on hauskaa ajanvietettä ja lisäksi pääsee hyvin liikkumaan.

No, ehkä se hyvä kirja olisi kiva :) Tästä kannan kuitenkin myös huonoa omaatuntoa, kun itse istun kirjan kanssa ja lapsi touhuaa yksin. Tuntuu, et pitäisi lapsen kanssa jutella koko ajan.

*** Meillä lapsi vaatii sisällä viihdytystä koko ajan mutta ulkona on niin paljon tekemistä ja nähtävää, että ei niin kaipaa minua. Vain ulkona ehdin lukeakin, isällä en :) .

avainasemassa on se, että ei välitä, että lapsi menee mukaan toisten leikkeihin. Muutenkin - puistossa pitää leikkiä toisten kanssa. Niin se minun mielestäni menee ja meidän puistossa toimii ihan hyvin. Tietysti voi mennä sinne, missä on suunnilleen samanikäisiä, eikä niiden 5-vuotiaiden sählypeli tms :)

Muistakaa äidit se, että hukassa on moni muukin äiti, vaikka miltä ulospäin näyttäisi :)

Meillä 1,5-vuotias lapsi emmekä ulkoile joka päivä. Käymme lähes joka päivä jossain, mutta puistossa emme juurikaan. Oma piha on, mutta eipä siinä samalla kyllä pysty mihinkään muuhun keskittymään kuin lapsen vahtimiseen.

Minulla ei ole äitituttuja ja tunnen oloni vaivaantuneeksi puistossa. Lapsi kyllä tykkää juoksennella, mutta lähtee seuraamaan isompia lapsia ja häiritsee näiden leikkejä. Yritän ohjata häntä muihin juttuihin, mutta häntä ei kiinnosta. Onneksi lapsi menee 2-vuotiaana päiväkotiin, joten ulkoilu hoituu siellä. Kivittäkää vain, en ole kovinkaan hyvä äiti muutenkaan...

Itse en juurikaan ulkoillut esikoisen kanssa ennen kuin hän oppi kävelemään 11 kuisena. Silloin tällöin käytiin vaunulenkillä, jolloin poikettiin joskus puistoon vauvakeinuun keinumaan mutta muuten ei. Lapsi toki nukkui päikkärinsä ulkona. En millään jaksanut ajatusta siitä, että koko ajan pitää olla kyttäämässä mitä vauva vetää maasta suuhunsa. Sen jälkeen kun vauva oppi kävelemään, niin on ulkoiltu kyllä säännöllisesti vähintään 2xpvässä. Ei se vauva osaa vielä kaivata mitään ulkoilua. Jos susta tuntuu ettei kiinnosta, niin turha stressata. Usko pois, saat siellä hiekkiksen reunalla ja puistoissa vielä päivystää monet monituiset kerrat tulevaisuudessakin.

Muutimme mieheni työn perässä eri paikkakunnalle. Hän kuitenkin meidän perheen pidemmän päälle elättää, koska sai vakipaikan ja hyvä palkka.



Olen miettinyt sitä masennusta, mutta en oikein jaksa uskoa, että se on koska kuitenkin nauran paljon ja näen tulevaisuuteni ihan hyvänä. Ja suunnitelmat tulevaisuuden varaksi on.



Voi olla, että keksinkin itselle kotitöitä niiden pakollisten lisäksi.. Aamulla kun heräämme lapsen kanssa, syömme aamupalan ja loikoilemme. Itsellä kestää se herääminen päivään vähän turhan kauan. Sitten kun olen jo herännyt ja virkeä, pitää jo lounasta laittaa ja tyttö nukkumaan. Sen ajan makoilen tai olen koneella, koska tyttö on herkkäuninen enkä voi imuroida tai tiskata.

kun hän herää, touhuamme jotain, syömme välipalaa ja jatkamme touhuamista, siinä sivussa sitten teen jotain kotitöitä. Sitten onkin päivällinen ja tyttö käy vielä nukkumassa hetken.

Kohta sitten alkaakin iltatouhut, ehkä kaupassakäynnit ennen sitä.



Kyllä sitä johonkin väliin saisi tungettua ulkoilut, jos oikeesti yrittää ja luistaa vain kotitöistä.



Pitää yrittää jotenkin päivärytmiin saada ne ulkoilut ja jospa niistä sitten tulisi jokapäiväisiä.

Viet sen lapsen ulos aamiaisen jälkeen. Niinkuin miljoonat ja miljoonat ja miljoonat äidit ennen sinua ja sinun jälkeesi.



Ja kotitöistä ei todellakaan tarvitse luistaa, jotta saa yhden ainoan lapsen ulkoilutettua kerran päivässä.



Miksi ihmeessä te olette menneet hankkimaan lapsia???

Ei muuta kun Beroccaa apteekista. Ja sitten katso vaikka jonkun päiväkodin päivärytmi - pidä sitä pohjana omalle päivälle ja ruoalle. Jne. Mutta tosiaan lapsi tarvitsee ulkoilmaa - kuten sinäkin. Aloita pienin askelin, mutta toi päivärytmittäminen vois olla hyvä juttu - ja siten ajoitat ne kotihommat niihin hetkiin, kun lapsi nukkuu. Imuroimisen voi tehdä vaikka lapsi kainalossa=)

ps entinen elämäsi on mennyttä, kun vauva syntyy- vauvan hyvinvointia on ulkoilu ja muiden ihmisten näkeminen esim. vauva- ja perhekerhoissa



ps sinkkuajat ovat ohi, kun lapsen teet



ps lapsen paras ja etu ensin, sitten vasta sinä ap

En minäkään jaksanu missään puistossa käydä kun lapsi oli tuossa iässä. Puistoilu tuli kuvioihin vasta paljon myöhemmin. Tuossa iässä ulkoilu oli lähinnä sitä, että lapsi nukkui päikkärit vaunuissa.



Usko pois, se puistoilu tulee luontevasti mukaan myöhemmmin, sitten kun lapsi alkaa sitä oikeasti kaipaamaan.



Meillä on nyt 3 v ja vauva ja lähes päivittäin käydään puistossa kun isompi tykkää siellä olla. En mä tuon vauvan kanssa puistossa kävisi. Vauvan kanssa monesti vaan köllitään takapihalla viltin päällä ja nautitaan elämästä :)



Että kyllä sä siellä hiekkalaatikon laidalla kerkeät vielä kökkimään!

Miksi ihmeessä te olette menneet hankkimaan lapsia???

Ulkoilin enne lapseni saantia päivittäin, kävin lenkillä yms. Oikeastaan suurin osa päivästä meni ulkoillessa. Kavereiden kanssa käytiin heidän lapsien kanssa puistoissa yms. Silloin ajattelin tietenkin omankin kohdalla tekeväni samoin.

Kun esikoiseni syntyi, asuimme kerrostalossa. Tyttö syntyi lokakuun lopussa ja alkoi tulla pakkasiakin, joten en hirveänä uskaltanut käydä pihalla. Ja oli välillä hankala kantaa koppaa ja ruokakasseja kolmaneen kerrokseen hissittömässä talossa.

Nykyään asumme rivitalossa, joten on helpompi muutenkin käydä pihalla.

Ja aina jotain tekosyitä keksin, tänä kesänä tosin kovat helteet ovat olleet syy olla sisällä, takapihalle paistaa aurinko muutenkin koko päivän eikä varjoa ole kuin vasta illalla, jolloin tyttö menee nukkumaan. Nyt tosin on jo helpottanut helteet, mutta sataa...

Kiitoksia, kun olette tsemppailleet ja avartaneet minun mieltäni, jospa pikkuhiljaa lähtis ulkoilutkin käyntiin. jos ei tänää tule vettä, niin kuin nyt, voisin käydäkin vähän vaunuilemassa.

mikset ole käyttänyt lasta keväällä tai kesällä ulkoilemassa.



Ei syyn häivääkään.

vauva ei kuule noista perhekerhoista välitä. Enemmän ne on äitiä varten. Turhaan tässä ap:ta syyllistät. Lapsi toki ulkoilua tarttee päivittäin (kivahan ulkona on temmeltää) mutta nyt on kyse vauvasta, senkin pässi.

Yksivuotias on jo todella liikkuvainen ja kotona saa koko ajan juosta perässä katsomassa, ettei hajota paikkoa. Syksyn ja pimeiden tullen päivät alkavat varmasti tuntua järkyttävän pitkiltä, jos ette käy lainkaan ulkona ja koitatte vain pärjätä sisällä. Sekin auttaa, että käy edes vaunulenkillä happea haukkaamassa. Jos lapsi ei jaksa istua vaunuissa, niin koita ottaa leluja mukaan tai syöttää rusinoita mennessä tai kääntää lapsi istumaan toisinpäin (siis jos on nyt naama sinua päin ja voi kääntää kasvot etusuuntaan).



10-kuinen ei vielä ymmärrä liukumäen päälle, mutta tykkää kokeilla kädellä liukumäen puista runkoa ja metallista laskuosaa. Tykkää myös ihmetellä ruohoa ja maistaa sitä ah niin ihanaa hiekkaa. Kaikkein parasta tuon ikäisten mielestä on yleensä isojen lasten katselu. 10-kuinen osaa myös ottaa vaikka hiekkaleluja käteensä ja ihmetellä niitä. Ei siellä leikkipuistossa tarvitse kolmea tuntia olla, mutta jo 30 minuuttia virkistä lasta kummasti. Sitäpaitsi ero 10-kuisen ja 13-kuisen välillä voi olla huima, joten älä turhaan luule, että haluat vielä jouluna viettää kaikki päivät neljän seinän sisällä.



Niitä uusia kavereita löytyy nimenomaan puistosta. Syksyisin alkavat muskarit ja jumppatuokiot, jossa voi mukavasti "soluttautua" sekaan. Ei tarvitse ruveta kenenkään sydänystäväksi, riittä että sanoo hei ja juodaan kahvia samalla kun lapset leikkivät. Sullekin tulee varmasti virkeämpi mieli, jos edes joku aikuinen juttelee sulle päivän aikana.

En minäkään ulkoillut puistossa/pihalla ennen kuin lapsi alkoi kävellä 1v 1kk iässä (=viime syksynä syyskuussa). Raitista ilmaa sai avoimista ikkunoista kun oli kesäaika (helteiden vuoksi ei viime kesänä voinut nukuttaa ulkona) tai kauppareissuilla.



Nyt käydäänkin sitten pari kertaa päivässä puistossa, kun lapsi siitä jo selvästi nauttii. Vuosi sitten vain pönötti paikallaan, eikä kiinnostunut edes keinuista saatika mistään kavereista.



Ap, kyllä kotitouhut riittävät tuon ikäiselle!



Ps. Mieheni on kotoisin Espanjasta, jossa suomalaista ulkoilukulttuuria pidetään ihan outona. Siellä käydään tosi harvoin erikseen missään leikkipuistossa ja jos käydään, niin hetki keinumassa.

on ihan sama mitä kiihkoäidit täällä (tai muualla ajattelee), mutta minäkään en ole, enkä ollut mikään pakkoulkoilija/puistoäiti. Vauva-aikana käytiin vaunulenkeillä hyvällä säällä, koskaan en tulipalopakkasilla tai vesisateessa "pakottanut" itseäni ulkoilemaan vain ulkoilun vuoksi.



Samoin puistoissa käytiin vasta kävelyikäisen kanssa ehkä kerran viikossa. Muuten ulkoiltiin/käveltiin (rattaat mukana) fiiliksen mukaan.



Ja kas kummaa lapsi jo kohta neljä ja ihan on sosiaalinen, tykkää ulkoilla, kävellä, käydä puistossa pöräillä keksii tekemistä sisälläkin...

kirjan tai lehden luettavaksi? Lapset on yksilöitä, mutta ainakin minut puolvuotias esikoiseni tykkää hirveästi nähdä toisia lapsia. Saat vähän omaakin tekemistä siinä eikä ole pakko jutella toisten vanhempien kanssa.



En minäkään ihan päivittäin ulkoile enkä pode siitä huonoa omaatuntoa. Vähän samantyyppinen tilanne kuin sinulla.

en olisi jaksanut millään lapsen kanssa, jos en olisi välillä päässyt ulos! Joka päivä teimme vähintään puolen tunnin lenkin, yleensä pidemmän. Ja ulkoiltiin muutenkin paljon. Oma jaksaminen paranee kun ulkoilee.

kävelylle, se on ihan mukavaa kaksin vauvankin kanssa. Jos haluaa, samalla voi vaikka hörppiä kahvia termosmukista. Tai sitten parkkeerata vaunut johonkin kivaan paikkaan, jossa lapsi voi vaikka tutkia käpyjä tms, ja itse voi lukea ulkona (penkillä tai viltillä) vaikka lehteä, jos haluaa.

Ulkona voi lapsen kanssa myös esim. maalata, jos haluaa.

Jos et muuta tekemistä keksi, kitke vaikka ne nokkoset :) .

Kotitöistä: älä ihmeessä käytä ihania vauvan ensikuukausia siivoamiseen!!!!! Siivoat sen verran, että vauvan on turvallista olla lattialla ja kodissa muutenkin, muut saavat olla. Menetät ihanan vauva-ajan kun vain siivoat toisen jälkiä. Kun lapsi kasvaa, tulee jälkien siivoamista enemmän. Säästä voimiasi siihen.

Jos olet väsynyt, nuku aina, kun lapsikin nukkuu. Lapselle parasta on virkeä ja levännyt äiti, ei väsynyt äiti ja siisti koti.

Ulkoilu tekee sinulle itsellesi ehdottomasti hyvää. Se ehkäisee myös masennusta.

Kyllä sitä varmaan ulkoilisi enemmänkin, mutta jotenkin tuntuu tylsältä lähteä ulos kun ainoa kenelle voin jutella, on lapseni. Ei ole kavereita, koska muutimme uudelle paikkakunnalle. Se luultavasti vaikuttaa suuresti, sillä "yksin" on vaikea lähteä, enkä ole kovin sosiaalinen, että uskaltaisin puistoissa alkaa juttelemaan ihmisille :/

Kyllä me käydään välillä takapihalla konttailemassa, mutta kun en keksi mitä siellä muuta tekisi. Ei lapsellekaan ole mitään jännää kuin pusikot, mutta niissä on nokkosia, joten ei voi niitäkään tutkia :/ Tuo saippuakupla voi olla hyvä juttu, pitää kokeilla.

Tämä nyt on varmaan tekosyy, mutta monesti ulkoili jää myös siksi vähiin, kun kotona on aina niin paljon tekemistä. Vaikka nehän voi sivuuttaa ja tehdä myöhemmin.. Mies käy töissä eikä koskaan tee kotitöitä ja elää kuin porsas, ja hänen sotkunsa siivoan. Voisi hän kyllä käydä tytön kanssa jossain, mutta hällä on aina muka niin raskas työpäivä. En tiedä... Harmittaa, kun voisin kyllä käydä ulkoilemassa lähipuistossa vaikka, mutta kiva tulla sitten kotiin kun kotityöt odottaa, eikä koskaan ole kukaan muu tehnyt mitään sen eteen, että olisi vähemmän itsellä tekemistä.. Tekosyyhän tämä on..

Täytyy vain yrittää skarpata enemmän.

Oli kotitöitä tai ei, ulos oli ja on kiva mennä. No, oma 1 v 10 kk onkin nyt motorisesti melkoisen kehittynyt. Hhmm. Oliskohan sillä jo yli vuoden jatkuneella ahkeralla ulkoilulla ja puistoilulla jotain tekemistä asian kanssa...?