Miksi kiitollisuudesta ei ole hyötyä / ei saisi iloita elämästään ja siitä mitä on?

huolia on aina, eihän siitä mihinkään pääse.

Itämaisessa kulttuurissa ilmiö selitetään usein yinin & yangin avulla.



Niinikään sitä käsitellään myös lapsille kouriintuntuvalla tavalla kirjassa Mikko Mallikas tulee iloiseksi (Gunilla Bergström, Tammi).



Lyhyesti: et voi määritellä "hyvää" jos et määrittele "pahaa". Et voi kokea ja tiedostaa kokevasi "hyvää", jos et koe ja tiedosta kokevasi myös "pahaa".

Tuntuu, että aina kun olen kiitollisena, iloisena, onnellisena ajatellut, että voi miten mulla onkin nyt elämässä kaikki ihan kivasti, että oikeastaan kaikki on ihan hyvin (jotain harmeja aina mahtuu), että tuntuu että on sellainen seesteinen olo.... niin, eikös jotain p..skaa kohta heti ilmaannu jostain, joka uhkaa romuttaa lähes kaiken. Tää kuvio tuntuu toistuvan. Elän jotain idyllin näköistä ja oloista elämää. Ja sitten paha iskee. Ja tässä ei ole kyse siitä, että edes ylpeilisin tai kehuskelisin elämälläni muille tai mitään sellaista. Vaan että vain itse päässääni ajattelen kiitollisena, että onpa elämä nyt jotenkin "asettunut". Koko ajan pitäisi kai olla vähän tyytymätön sitten kuitenkin. Huolia näköjään on aina. JOs yhdestä pääsee, toinen tulee ihan kohta tilalle ja vielä paljon isompi.

Miksi oletat että elämä olisi jotain aaltoliikettä, ei se ole. Se on sarja kummallisia sattumuksia ja eniten merkitsee se, otatko ne sattumukset tyynenä vastaan vai alatko panikoida.

Esimerkiksi jollakin ihmisellä on kaikki hyvin ja hän on tyytyväinen. Siten hän alkaakin murehtia kummin pojan sairaalareissua jotta se tyytyväisyys varmasti karisisi. Jotta pääsisi maalaailemaan maailmanlopun oletuksia.

Tätä minä en tajua.

Itämaisessa kulttuurissa ilmiö selitetään usein yinin & yangin avulla. Niinikään sitä käsitellään myös lapsille kouriintuntuvalla tavalla kirjassa Mikko Mallikas tulee iloiseksi (Gunilla Bergström, Tammi). Lyhyesti: et voi määritellä "hyvää" jos et määrittele "pahaa". Et voi kokea ja tiedostaa kokevasi "hyvää", jos et koe ja tiedosta kokevasi myös "pahaa".

Eli esimerkiksi pieni lapsi ei voi kokea suurta onnellisuutta ja ilo koska hän ei ole kokenut jotakin pahaa?

Tuntuu, että aina kun olen kiitollisena, iloisena, onnellisena ajatellut, että voi miten mulla onkin nyt elämässä kaikki ihan kivasti, että oikeastaan kaikki on ihan hyvin (jotain harmeja aina mahtuu), että tuntuu että on sellainen seesteinen olo.... niin, eikös jotain p..skaa kohta heti ilmaannu jostain, joka uhkaa romuttaa lähes kaiken. Tää kuvio tuntuu toistuvan. Elän jotain idyllin näköistä ja oloista elämää. Ja sitten paha iskee. Ja tässä ei ole kyse siitä, että edes ylpeilisin tai kehuskelisin elämälläni muille tai mitään sellaista. Vaan että vain itse päässääni ajattelen kiitollisena, että onpa elämä nyt jotenkin "asettunut". Koko ajan pitäisi kai olla vähän tyytymätön sitten kuitenkin. Huolia näköjään on aina. JOs yhdestä pääsee, toinen tulee ihan kohta tilalle ja vielä paljon isompi.

Miksi oletat että elämä olisi jotain aaltoliikettä, ei se ole. Se on sarja kummallisia sattumuksia ja eniten merkitsee se, otatko ne sattumukset tyynenä vastaan vai alatko panikoida. Esimerkiksi jollakin ihmisellä on kaikki hyvin ja hän on tyytyväinen. Siten hän alkaakin murehtia kummin pojan sairaalareissua jotta se tyytyväisyys varmasti karisisi. Jotta pääsisi maalaailemaan maailmanlopun oletuksia. Tätä minä en tajua.

mutta tuntuu vaan, että siitä "rankaistaan", jos erehtyy olemaan kiitollinen ja tyytyväinen ja hyväntuulinen ja seesteinen ja rauhallinen.

Heti tapahtuu jotain mistä on vaikea olla "panikoimatta" tai hermostumatta. Tosin myönnän että otan välillä monia asioita vähän turhankni raskaasti, mutta useimmat eteen tulleet ongelmat jotka hermostuttaa, on kyllä olleet ihan oikeasti hermostumisen väärtejä.

ap

Tuntuu, että aina kun olen kiitollisena, iloisena, onnellisena ajatellut, että voi miten mulla onkin nyt elämässä kaikki ihan kivasti, että oikeastaan kaikki on ihan hyvin (jotain harmeja aina mahtuu), että tuntuu että on sellainen seesteinen olo.... niin, eikös jotain p..skaa kohta heti ilmaannu jostain, joka uhkaa romuttaa lähes kaiken. Tää kuvio tuntuu toistuvan. Elän jotain idyllin näköistä ja oloista elämää. Ja sitten paha iskee. Ja tässä ei ole kyse siitä, että edes ylpeilisin tai kehuskelisin elämälläni muille tai mitään sellaista. Vaan että vain itse päässääni ajattelen kiitollisena, että onpa elämä nyt jotenkin "asettunut". Koko ajan pitäisi kai olla vähän tyytymätön sitten kuitenkin. Huolia näköjään on aina. JOs yhdestä pääsee, toinen tulee ihan kohta tilalle ja vielä paljon isompi.

Miksi oletat että elämä olisi jotain aaltoliikettä, ei se ole. Se on sarja kummallisia sattumuksia ja eniten merkitsee se, otatko ne sattumukset tyynenä vastaan vai alatko panikoida. Esimerkiksi jollakin ihmisellä on kaikki hyvin ja hän on tyytyväinen. Siten hän alkaakin murehtia kummin pojan sairaalareissua jotta se tyytyväisyys varmasti karisisi. Jotta pääsisi maalaailemaan maailmanlopun oletuksia. Tätä minä en tajua.

mutta tuntuu vaan, että siitä "rankaistaan", jos erehtyy olemaan kiitollinen ja tyytyväinen ja hyväntuulinen ja seesteinen ja rauhallinen. Heti tapahtuu jotain mistä on vaikea olla "panikoimatta" tai hermostumatta. Tosin myönnän että otan välillä monia asioita vähän turhankni raskaasti, mutta useimmat eteen tulleet ongelmat jotka hermostuttaa, on kyllä olleet ihan oikeasti hermostumisen väärtejä. ap

ongelman nopeammin ja paremmin kuin tyyni?

Tuntuu, että aina kun olen kiitollisena, iloisena, onnellisena ajatellut, että voi miten mulla onkin nyt elämässä kaikki ihan kivasti, että oikeastaan kaikki on ihan hyvin (jotain harmeja aina mahtuu), että tuntuu että on sellainen seesteinen olo.... niin, eikös jotain p..skaa kohta heti ilmaannu jostain, joka uhkaa romuttaa lähes kaiken. Tää kuvio tuntuu toistuvan. Elän jotain idyllin näköistä ja oloista elämää. Ja sitten paha iskee. Ja tässä ei ole kyse siitä, että edes ylpeilisin tai kehuskelisin elämälläni muille tai mitään sellaista. Vaan että vain itse päässääni ajattelen kiitollisena, että onpa elämä nyt jotenkin "asettunut". Koko ajan pitäisi kai olla vähän tyytymätön sitten kuitenkin. Huolia näköjään on aina. JOs yhdestä pääsee, toinen tulee ihan kohta tilalle ja vielä paljon isompi.

Miksi oletat että elämä olisi jotain aaltoliikettä, ei se ole. Se on sarja kummallisia sattumuksia ja eniten merkitsee se, otatko ne sattumukset tyynenä vastaan vai alatko panikoida. Esimerkiksi jollakin ihmisellä on kaikki hyvin ja hän on tyytyväinen. Siten hän alkaakin murehtia kummin pojan sairaalareissua jotta se tyytyväisyys varmasti karisisi. Jotta pääsisi maalaailemaan maailmanlopun oletuksia. Tätä minä en tajua.

mutta tuntuu vaan, että siitä "rankaistaan", jos erehtyy olemaan kiitollinen ja tyytyväinen ja hyväntuulinen ja seesteinen ja rauhallinen. Heti tapahtuu jotain mistä on vaikea olla "panikoimatta" tai hermostumatta. Tosin myönnän että otan välillä monia asioita vähän turhankni raskaasti, mutta useimmat eteen tulleet ongelmat jotka hermostuttaa, on kyllä olleet ihan oikeasti hermostumisen väärtejä. ap

ongelman nopeammin ja paremmin kuin tyyni?

Tartun siihen hommaan / ongelmaan, alan heti selvittää ja työstää sitä, se "paniikintunne" tms. ajaa mua eteenpäin.

Aina kun olen jättänyt asian tasolle "odotetaan nyt rauhassa ja katsotaan ensin", niin asia on päässyt pahaksi ja olisi pitänyt tarttua siihen jo aiemmin, viime viime tipassa sitten saa jotenkin asian pelastettua, kun lopulta "hermostuu" ja alkaa toimiin, joita olisi tarkemmin ajatellen pitänyt sittenkin tehdä "ylihermoilijatyyliin" jo aiemmin.

ap

Tuntuu, että aina kun olen kiitollisena, iloisena, onnellisena ajatellut, että voi miten mulla onkin nyt elämässä kaikki ihan kivasti, että oikeastaan kaikki on ihan hyvin (jotain harmeja aina mahtuu), että tuntuu että on sellainen seesteinen olo.... niin, eikös jotain p..skaa kohta heti ilmaannu jostain, joka uhkaa romuttaa lähes kaiken. Tää kuvio tuntuu toistuvan. Elän jotain idyllin näköistä ja oloista elämää. Ja sitten paha iskee. Ja tässä ei ole kyse siitä, että edes ylpeilisin tai kehuskelisin elämälläni muille tai mitään sellaista. Vaan että vain itse päässääni ajattelen kiitollisena, että onpa elämä nyt jotenkin "asettunut". Koko ajan pitäisi kai olla vähän tyytymätön sitten kuitenkin. Huolia näköjään on aina. JOs yhdestä pääsee, toinen tulee ihan kohta tilalle ja vielä paljon isompi.

Miksi oletat että elämä olisi jotain aaltoliikettä, ei se ole. Se on sarja kummallisia sattumuksia ja eniten merkitsee se, otatko ne sattumukset tyynenä vastaan vai alatko panikoida. Esimerkiksi jollakin ihmisellä on kaikki hyvin ja hän on tyytyväinen. Siten hän alkaakin murehtia kummin pojan sairaalareissua jotta se tyytyväisyys varmasti karisisi. Jotta pääsisi maalaailemaan maailmanlopun oletuksia. Tätä minä en tajua.

mutta tuntuu vaan, että siitä "rankaistaan", jos erehtyy olemaan kiitollinen ja tyytyväinen ja hyväntuulinen ja seesteinen ja rauhallinen. Heti tapahtuu jotain mistä on vaikea olla "panikoimatta" tai hermostumatta. Tosin myönnän että otan välillä monia asioita vähän turhankni raskaasti, mutta useimmat eteen tulleet ongelmat jotka hermostuttaa, on kyllä olleet ihan oikeasti hermostumisen väärtejä. ap

ongelman nopeammin ja paremmin kuin tyyni?

Tartun siihen hommaan / ongelmaan, alan heti selvittää ja työstää sitä, se "paniikintunne" tms. ajaa mua eteenpäin. Aina kun olen jättänyt asian tasolle "odotetaan nyt rauhassa ja katsotaan ensin", niin asia on päässyt pahaksi ja olisi pitänyt tarttua siihen jo aiemmin, viime viime tipassa sitten saa jotenkin asian pelastettua, kun lopulta "hermostuu" ja alkaa toimiin, joita olisi tarkemmin ajatellen pitänyt sittenkin tehdä "ylihermoilijatyyliin" jo aiemmin. ap

Siis selkeästi dead-line-ihminen :D

Eihän joku uusi vastoinkäyminen poista niitä hyvin ja kunnossa olevia asioita?

Tietenkin kannattaa olla kiitollinen ja onnellinen kaikesta hyvästä, ei se vaikuta tuleviin vastoinkäymisiin millään tavalla...paitsi jos olet taikauskoinen.

Ei elämä ole vain tasaista onnellisuutta, vaan se on myös vaikeuksista selviytymistä. Ne vain kuuluu elämään...joskus joillekin tuntuu kasautuvan liikaa vakavia vastoinkäymisiä, enkä ymmärrä miksi...onkin ihmeellistä että joku voi säikyttää elämänhalunsa ja ilonsa vaikka läheisiä on kuollut toinen toisensa perään (eräs perhetuttumme on joutunut kohtaamaan läheisten kuoleman usein)

Eihän joku uusi vastoinkäyminen poista niitä hyvin ja kunnossa olevia asioita? Tietenkin kannattaa olla kiitollinen ja onnellinen kaikesta hyvästä, ei se vaikuta tuleviin vastoinkäymisiin millään tavalla...paitsi jos olet taikauskoinen. Ei elämä ole vain tasaista onnellisuutta, vaan se on myös vaikeuksista selviytymistä. Ne vain kuuluu elämään...joskus joillekin tuntuu kasautuvan liikaa vakavia vastoinkäymisiä, enkä ymmärrä miksi...onkin ihmeellistä että joku voi säikyttää elämänhalunsa ja ilonsa vaikka läheisiä on kuollut toinen toisensa perään (eräs perhetuttumme on joutunut kohtaamaan läheisten kuoleman usein)

että ne vastaantulleet vastaankäymiset on välillä olleet just sellaisia, jotka kovasti uhkaa ja horjuttaa niitä asioita jotka on hyvin, joiden hyväksi olen vuosikaudet ponnistelut ja joiden varaan rakentanut elämääni.

Ja sitten tulee puskan takaa jotain mikä horjuttaa niitä asioita, enkä voi olla enää varma onko mulla kohta niitä asioita joista olen ollut kiitollinen. Vai muuttuuko elämä sittenkin taas sellaiseksi p..skaksi mitä se on ollut joskus kauan sitten.

ap