Kaipaisin neuvoja: aloittaako IVF-hoidot samaan aikaan väikkärin loppuunsaattamisen kassa?
Neuvokaa kiltit hämmentynyttä, stressaantunutta ja surullistsa ihmistä. Pitkä selitys on seuraava:
Olen jättämässä väikkäriä esitarkastukseen tänä syksynä. Meillä on yksi lapsi, joka aloittaa nyt esikoulun. Toista ei ole kuulunut. Olemme olleet tutkimuksissa (DG lähinnä selittämätön) ja nyt pitäisi aloittaa IVF-hoidot.
Nyt tuskailen, että venyttääkö hoitoja esitarkastukseen jätön jälkeiseen aikaan vai aloittaako nyt? vai peräti väittelyn jälkeiseen aikaan?
Olen aika stressaantunut ja ajattelen vuorollaan väikkäriä ja vuorollaan lapsettomuutta. En jaksaisi siirtää hoitoja, mutta samaan aikaan kauhistuttaa, että hoitoihin pitäis mennä samalla kun väännän stressaavaa projektia loppuun. Keväällä siirrettiin jo hoitojen aloitusta, kun sain hermarit, mutta nyt kesän jälkeen tuntuu paremmalta.
Hoitojen siirtoa puoltaa stressaavan väikkäriprojektin loppuminen, mutta aloittamista taas oma ikä (36) ja se, että ehkä mitään rauhallista jaksoa ei edes ole luvassa väittelyn jälkeen, kuten kuvittelen. Silloin alkaa työnhaku/rahoitushakeminen ja ehkä sama paine kuin nytkin.
Eli siis kestääkö mielestänne pää ja kroppa yhtäaikaisen väitöskirjan viimeistelyn ja IVF-hoidot?
Olisiko kellään jotain viisasta mielipidettä?
Kommentit (17)
kummallakin rintamalla. Hoitojen onnistumisen kannalta on Hyvä, että on samaan aikaan muuta mietittävää. Itsellä on takana kolme ivf-hoitoa, siis alusta aloitettua. Otin ison ylennykse vastaan ennen kolmatta ja uskon sen vaikuttaneen siihen, että onnistui.
Hoito on rankkaa, mutta kun lopputuloksesta ei voi olla varma, niin aloittaisin molempia vaan.
Ehkä siis täyttä höyryä eteen päin. Tunnustan tässä ehkä itselleni, että saattaa olla, että hannaan hoitoja, koska en yksinkertaisesti halua mennä niihin :/
väitöskirjan kirjoittamisen loppuvaihe on kyllä aika stressaava vaihe elämässä, ihan oikeasti. Esitarkastukseen jätön jälkeen helpottaa jo huomattavasti, joten jos kirja on loppusuoralla, itse ehkä odottaisin vielä hiukan.
t. väitellessä raskaana vkolla 12
se, että on jotain muutakin ajateltavaa. Eli siitä vaan!
olla raskaana väitöskirjan stressaavassa loppuvaiheessa, enkä totta puhuen edes väitöstilaisuudessa. Pelkäisin stressin altistavan esim. keskenmenolle.
Tosin mun tilanne on vähän eri kuin sulla, kun en ainakaan vielä tiedä kärsiväni sekundaarisesta lapsettomuudesta. Ajattelen totta puhuen niin, että haluan koko kirjoitusprosessin väitöstilaisuuksineen olevan ohi ennen kuin edes alan hankita toisen lapsen hankintaa.
No tässä ollaankin vähän puun ja kuoren välissä...
ap
Siis tajuan täysin miten rankkaa nyt työrintamalla on, mutta on se lapsi kuitenkin niistä kahdesta tärkeämpi asia. Ikä karttuu koko ajan eikä ensimmäinen tai välttämättä toinen tai kolmaskaan ivf vielä onnistu. Siinä asiassa ei kannata odotella.
Itse olen aikamoiseen burn outiin itseni aikanaan hoidoilla saanut mutta mulle jouduttiin tekemään aika monta. Silti en tekisi nytkään toisin.
Toivotan onnea sinulle hoitoihin ja väikkäriin!
Jännää lukea, että joku on meilkeinpä samassa tilanteessa kuin itse olen. Väikkärin kirjoitusprosessia olen aloittamassa ja samalla toinen ICSI-hoito meneillään, itse asiassa huomenna on punktio. Tällä hetkellä töihin on hiukan vaikea keskittyä, kun ajatukset pyörii vähän muualla;) Mutta uskon vakaasti, että selviän molemmista, etköhän siis sinäkin! Esikoista tässä siis toivotaan, ja minulla ja miehellä ikää 28v.
En näkisi, että väikkäri eroaa tästä mitenkään.
Itselläni on vuoden vanha poika joka sai alkunsa ivf-hoidolla. Toinen hoito onnistui, enkä kokenut koko hoitoa ollenkaan raskaaksi. Anna mennä, saat todellakin muuta ajateltavaa, MUTTA jos sinulla on huono paineensietokyky, stressi voi myös hankaloittaa hoitoja. Sinun täytyy itse miettiä kestätkö stressiä vai reagoitko siihen heti fyysisesti?
Väittelin keväällä ja nyt yritämme toista lasta. Itse en uskaltanut hankkiutua raskaaksi, ennen kuin tuo väitöskirja oli tehty, koska edellisessä raskaudessa pahoinvointi oli aika rankkaa. Tosin meillä ei ole ollut lapsettomuutta ja ikääkin on vasta hieman yli 30 vuotta. Minulla odottamista puolsi myös se, että väitöksen jälkeen oli lupailtu pitempää työsopimusta, jonka sainkin. Olen aika turvallisuushakuinen, joten tämä oli ratkaisuni.
Toisaalta esitarkastuksessa voi mennä aikaa, kuten itselläni melkein puoli vuotta, että odottamaan voi joutua pitkäänkin, ennen kuin väitöskirja on todella pois päiväjärjestyksestä.
En näkisi, että väikkäri eroaa tästä mitenkään.
väitöskirjan loppuunsaattaminen on kyllä stressaavampaa kuin useimmat työtehtävät, pelkäisin että en saisi väitöstä valmiiksi jos samaan aikaan olisi toinen valtava stressi. Mutta voihan olla että hoitojen onnistumiseksi auttaa että et voi vain niistä stressata vaan väikkäri pitää ajatukset muualla. vaikea kysymys johon ei varmasti ole vain yhtä vastausta. Onnea jokatapauksessa molempiin hankkeisiin, toivottavasti saat kummastakin onnistuneen lopputuloksen.
minunkin mielestäni. Hoitojen aikana on hyvä että on muutakin mietittävää.
Nostelen tätä omaa vanhaa ketjuani, jos joku vastaajista vaikka olisi paikalla.
Nyt on tapahtunut sellainen ihme (no, lääkärin avustama ihme), että olen raskaana! Teidän ja työkaverini kannustamana otin elokuussa luurin käteeni, soitin klinikalle ja tässä sitä nyt ollaan. Kävimme eilen alkuraskauden ultrassa ja siellä sykki hyvin pieni sydän :) Nyt olen hämmentynyt, aikamoisen onnellinen ja hyvin helpottunut. Väitöskirjakin on edistynyt, tosin hoito aiheutti enemmän sairaslomapäiviä kuin olin ajatellut.
Kiitos kaikille tsempityksestä. Erityiskiitos teille väitelleille siitä, että ymmärrätte miksi emmin hoitoihin lähtemistä. Samalla kiitos teille, jotka asetitte oman työni perspektiiviin: aika moni nainen joutuu hoitoihin stressaavissa työtilanteissa.
Toivottavasti kympin tarina (siis vastaaja nro 10) on saanut yhtä hienon päätöksen. Ja jos ei nyt, niin sitten ensi kerralla!
rentoudut sen verran ja lopetat stressaamisen, että se vauva tulee ihan ilman hoitojakin.
Olipa hyvä, etten ehtinyt kertoa omaa kantaani, kun noin upea lopputulos ja näin nopeasti! Ehkä olen vähän kateellinenkin.
Itselleni ivf-hoidot olivat mielettömän rankkoja. Fyysisesti koin kehoni ihan ulkopuoliseksi, sain paljon painoa ja piikitykset sekä munasolujen kasvaminen olivat tuskallisia. Teimme kolme ivf:ä ja viisi pas:ia ennen tärppäämistä. Aikaakin tähän kaikkeen kului useampi vuosi.
Henkisesti aloin olla ihan loppu, fyysisesti ainakin huonokuntoinen. Olimme sopineet pitkästä hoitotauosta, jos ei tärppäisi, mutta sitten se tärppi tulikin.
En siis olisi suositellut hoitoja noin stressaavassa elämäntilanteessa, jos on tulossa helpotustakin, mutta onneksi kävi näin. Onnea!
fyysisesti yleensä. Tietysti joillekin on, mutta uskoisin, että valtaosalle ei. Olen sen verran netissä jutellut lapsettomuuspalstoilla, että vertailupohjaa on. Joten voisit kyllä aloittaa sen nyt jo, jos kerran merkittävää rentoutumista ei ole tiedossa väikkärin valmistumisen jälkeenkin. 36v kun on jo aika paljon. Minä kävin hoidossa stressaavan ja kiireisen työn ohella ja se sujui ihan hyvin.