Leskeksi jäänyt äitini takertuu perheeseeni

sosiaalinen verkosto-onko äidilläsi?

Onko harrastusta? selvitä mahdollisuudet?

Sovitte päivät jolloin lapset kyläilevät mummolassa-koulukin vie voimavaroja lapsilla

-kirkon diakonissa auttoi omaa äitiäni verkostutumaan, vaikka emme ole uskonnollisia

Dementian estämistä tutkitaan eri puolilla maailmaa. Tutkijat Clémence Verhaegen ja Martine Poncelet antavat ohjeita siitä, miten tavalliset terveet ihmiset voivat alkaa pitää parempaa huolta aivoistaan. Journal of the International Neuropsychological Society -lehti kertoo tuoreimmassa numerossaan tutkijoiden viisi muistisääntöä, joita noudattamalla pääsee jo pitkälle.



1. Älä pinnaa kuntoiluharrastuksista äläkä hyvästä yöunesta.



Hyvä yleiskunto vähentää sydän- ja verisuonitautien riskejä ja suojaa aivoja. Kunnon yöunien laiminlyönti johtaa nopeasti hermojärjestelmän epätasapainoon.



2. Pysy sosiaalisesti aktiivisena.



Laajat sosiaaliset verkostot pitävät lehden mukaan aivojen toiminnan virkeänä.



3. Tarkasta stressisi taso ja hiljennä tahtia.



Pitkäkestoinen stressi heikentää aivojen toimintakykyä ja voi jopa olla vaarallinen aivosoluille.



4. Syö aivoille terveellistä ruokaa.



Monityydyttymättömät rasvahapot ja etenkin pitkäketjuiset omega-3- ja omega-6-rasvahapot ovat rasvoista terveellisimpiä. Monityydyttymätöntä rasvaa saa kasvisperäisistä öljyistä ja rasvaisista kaloista kuten lohesta.



5. Pidä aivosi virkeinä.



Aivot toimivat lihasten tapaan. Mitä enemmän käytät aivojasi, sitä paremmin ne toimivat. Opit uusia asioita, kun opettelet esimerkiksi vieraita kieliä tai teet ristisanatehtäviä.



Journal of the International Neuropsychological Society -lehti pitää erityisesti kielellisten taitojen harjoittelua tärkeänä aivojen hyvän terveyden kannalta.

Onko paikkakunnalla sururyhmää mihin äitisi voisi mennä käsittelemään asiaa? onko hänellä millainen sosiaalinen piiri? suomen suurin yhdistys:eläkeliitto järjestää monenlaista toimintaa,on retkiä,iltarientoja.. Sieltä hän voisi saada uusia ystäviä,uusia ajatuksia ja ajanvietettä. Monesti sitä jumiudutaan ihan täysin kotiin eikä osata lähteä minnekään,tällöin tarvitaan hieman tönäisyä.

Tuntuu pahalta kirjoittaa tai edes ajatella näin mutta tämän kesäloman jälkeen minulta (ja mieheltäni) meinaa todella mennä hermo äitiini. Isä kuoli viime vuonna juuri ennen joulua yllättäen eikä äitini tunnu enää pääsevän omilleen. Asumme vain kilometrin päässä hänestä ja hän suorastaan takertuu meihin ja arkeemme. Tietysti hänen yksinäisyytensä ymmärtää ja muutenkin hänen suuri surunsa ja murheensa on ilmiselvää, mutta lapsetkin alkavat jo hermostua mummiin, joka joka soittelee heille joka päivä ja vaatii käymään ja jos lapset eivät ehdi niin alkaa syyllistämään heitä. Tämän takia vanhempi lapsista ei edes halua enää vastata mummin puheluihin!

Sama juttu meidän aikuisten kanssa. Äiti soittaa monta kertaa päivässä, tulee yllättäen kylään useita kertoja viikossa, järjestelee meidän elämäämme, suunnittelee meidän lomiamme yhteiseksi hänen kanssaan jne. Siskoni ja veljeni asuvat perheineen kauempana, ja heihin päihin äitini ei käyttäydy samalla tavalla. Siksi he eivät myöskään ymmärrä (tai halua ymmärtää) meitä vaan syyttävät minua itsekkääksi ja julmaksi kun yritän asiaa heille avata.

Mutta näinkään ei voi jatkua! Miten auttaa äitini nätisti taas omille jaloilleen?

Isäni kuoli 3v sitten,joten ymmärrän miltä sinusta tuntuu. Tuntui että happi loppuu koko perheeltä,ymmärsin että äitini oli yksinäinen ja masentunut. Lopulta väsyin tilanteeseen ja tuntui siltä että meidän perheellä ei ole mitään omaa rauhaa ollenkaan. Soitin tädilleni eli äidin siskolle ja parille serkulle,he olivat kaikki jo eläkkeellä,he kutsuivat äitiä teatteriin,retkille,kylpylään yms. ja lopuksi äitini rohkaistui liittymään "seniorikerhoon" mistä sai uusia ystävyyssuhteita ja mielenkiinnonaiheita. Nyt äitini on ihan erilainen ihminen,ei roiku meissä eikäs oita monta kertaa päivässä. Onko AP äidilläsi siskoja/veljiä/serkkuja/muita ystäviä jotka lähtisivät kaveriksi erilaisiin tapahtumiin taai harrastuksiin?

Oma äitini on samanlainen. Nyt kun hän on eläkkeellä ja meidän lapset koulussa, eli lapsilla on oma avain, hän on mm. tullut ilmoittamatta tänne kylään. Lasten ollessa päiväkodissa piti sentään erikseen sopia, että voi lapsen päiväkodista hakea, ja että lapselle pantiin sinne avain mukaan...



Hän kuvittelee olevansa avuksi, mutta ei todellakaan ymmärrä sitä, että taustalla on vain ja ainoastaan hänen halunsa nähdä lapsenlapsia, ei suinkaan lastenlasten halu olla mummin viihdyttäjänä emmekä ole lastenhoitoapua vailla. Ja on aivan eri asia, että hän tulisi meille kylään ja kahville kuin että hän väen väkisin tunkeutuu tänne sillä asenteella, että tekee meille korvaamattoman suuren palvelun, kun tulee olemaan koululaisten kanssa! Ja kun en tämmöisestä käytöksestä pidä, minä olen vain kiittämätön, jolle "mikään ei riitä!"



Muistan erittäin hyvin, kun kävin viimeisen kerran lapsuudenkodissani. Olin pari kuukautta aiemmin muuttanut sieltä pois, mutta minulla oli vielä avain sinne. Kun tulin avaimella sisään, äiti oli ovella vastassa marisemassa, ettei toisten kotiin saa tulla ilmoittamatta.



Mutta kun HÄN haluaa tulla, niin asia onkin ilmeisesti eri?! Minä tulin silloin vanhaan kotiini hakemaan sinne jääneitä tavaroita. Hän tulee meille ja mm. sekoittaa astiakaapin ihan täydellisesti kun tyhjentää tiskikoneen (mitä hänen ei missään tapauksessa ole pyydetty tekemään!) nostaen astiat mihin sattuu, esim. kulhot matalien lautasten päälle, kahvikupit lasien sekaan jne. vaikka meillä on täysin selkeästi nähtävät paikat jokaiselle astiatyypille. Mutta kun hän haluaa AUTTAA ja saa marttyyrikohtauksen, jos yritän edes sanoa, että lautasille on omat pinonsa, ja nyt minä joudun järjestämään kaiken uudelleen.



Nyt hän alkoi puhua, että meidän pitäisi mieheni kanssa lähteä kaksistaan laivalle. Ei voisi vähempää kiinnostaa, emme harrasta ns. viihteellä käymistä ja sekä Tukholma että Tallinna on kymmeniä kertoja nähty. Lapset tykkäävät laivareissuista, joten käymme niillä usein, mutta vain ja ainoastaan lasten takia! Ilmeisesti hän tahtoo lapset yökylään, mutta pyytäisi sitten, eikä mitään tällaista, että alkaa kuvitella, mitä me voisimme haluta kahden kesken tehdä!



Ymmärrän sinua erityisen hyvin ap! Paitsi että minun äidilleni ei ole mikään ulkoinen syy käytökseen kuten sinun äidilläsi on se suru. Hän on ollut tuollainen aina ja tulee aina olemaan!



Voi helvetin kuustoista.

Se voisi auttaa, diakonissat saattavat oikeasti olla hyviä tässä:) Jos äitisi on yhtään sinne päin kallellaan, niin srk:ssa on paljon puuhaa ja paljon yhteisöllisyyttä mikä voisi äitiäsi auttaa. Ja sitten teet äidillesi selväksi, että näin ei juttu jatku. Selvästi, napakasti, mutta ystävällisesti teet selväksi, että lapsille ei soitella ainakaan. Lapsilla on koulu ja omat menot ja soittelu pitää lopettaa. Ja joo, soittelu soitteluna, mutta jos se on syyllistävää niin ehdoton ei. Aikuistenkaan ei ehkä kannattaisi ihan joka puheluun vastata. 'hiljennä'-nappi on hyvä keksintö:) Näin äitisi on pakko keksiä itselleen muutakin tekemistä. Lapsille voi myös sanoa, että Mummi on nyt vähän hukassa jne ja aina ei ole pakko puheluun vastata, koska hän soittaa kuitenkin vaikka kiellättekin.

Sitä ennen näyttää jäävän ymmärryksesi kapea-alaiseksi.

Vuosi suruaikaa on todella vähän.



Mutta jos sua oikeasti rissaa äidin heiluminen nurkissa niin sä sanot. Teillä on oikeus olla ottamatta muita lomille mukaan jos ette halua ottaa mukaan.



Mutta älä sotke äitisi surua tähän! Äidillä on kaikki oikeus hautaansa saakka surra.

ja äitini juuri niinkuin ap kuvaa. Plus että tässä välissä teki kaikkensa, että emme edes itsenäistyisi sieltä kotoa koskaan.



Meillä pirisi puhelin suunnilleen yötä päivää.



Ja mikä mänteintä, äiti on opettanut pikkusiskollenikin tuon mallin, nimenomaan kaikki syyllistämisen kaikki pienimmätkin nyanssit.



Totta kai ihminen saa surra jne. mutta kyllä siinä nyt jotkin rajat pitää olla.

Siis oikeasti surun MURTAMA. Silloin sitä takertuu erittäin herkästi läheisiin ihmisiin ja kaikkeen sellaiseen, joka on tai muistuttaa sitä "vanhaa aikaa", jolloin isäsi oli vielä elossa.



Kurjaa tuo on, mutta ymmärrän täysin. Ehkä äitisi tarvitsisi jotain vertaistukea tai muuta tukea tuohon asiaa.

kahden vuoden päästä helpotti niin, että äiti pääsi jaloilleen ja sai rakennettua omaa elämää.

Mutta ainakin vuoden vie se, että äitisi pääsee asiasta yli. Hänen on elettävä jokainen vuodenaika yksin, että ne olisivat seuraavana vuonna helpompia.

Tuo takertuvuus on sitten sellainen juttu, että älä vielä siihen hermostu. Meillä oli samaa hommaa. Mutta lisänä se, että äitini huusi kaikille ihmisille, että kukaan ei hänestä välitä ja hän on niin yksin. Minä kuskasin häntä ja hoisin ja olin kylässä ja tein kaikkeni ja kuskasin matkassa ja palkaksi sain vain paskaa niskaani koko ajan.

Olin välillä ihan lopussa, koska lapset olivat pieniä. Mutta tein siis sen virheen, että en osannut pitää rajoja, koska äidilläni ja minulla on ollut vaikea syyllistämissuhde. Äitini hoki lapsuuteni koko ajan, kuinka elämä olisi ollut helpompaa ilman minua kun muut sisarukset jo muuttivat pois. Olisivat päässeet isän kanssa kahdestaan, mutta minun takia...

Paikkasin sitä syyllisyydentunnetta ja paloin loppuun. Oli pakko kovettaa itseni.

Eli ole sinä viisaampi, äläkä pala loppuun. Anna äitisi olla läheinen jos välinne ovat hyvät, mutta laita hänelle hienovaraisesti rajat. Kehoita hakemaan omia harrastuksia yms.

Tiedän, että nämä ovat todella kimurantteja juttuja, enkä pysty suoria neuvoja sinulle antamaan. Mutta tärkeintä, että et itse väsy asian kanssa liikaa. Leskiäidit osaavat olla vaikeita, jollei heillä ole ollut omaa elämää.

Siksi aina ihmettelen kun täällä itketään, että isovanhemmat ei hoida koko ajan lapsenlapsia vaan jkehtaavat matkustaa ja nauttia elämästään kavereiden kanssa. Sitten käy niin, että kun isovanhemmat ei hommaa omaa elämää, he leskeksi jäätyään elävät sitten sitä teidän elämää kun ovat uhranneet elämänsä hoitamalla ensin teitä ja sitten lapsenlapsia.

Tuntuu pahalta kirjoittaa tai edes ajatella näin mutta tämän kesäloman jälkeen minulta (ja mieheltäni) meinaa todella mennä hermo äitiini. Isä kuoli viime vuonna juuri ennen joulua yllättäen eikä äitini tunnu enää pääsevän omilleen. Asumme vain kilometrin päässä hänestä ja hän suorastaan takertuu meihin ja arkeemme. Tietysti hänen yksinäisyytensä ymmärtää ja muutenkin hänen suuri surunsa ja murheensa on ilmiselvää, mutta lapsetkin alkavat jo hermostua mummiin, joka joka soittelee heille joka päivä ja vaatii käymään ja jos lapset eivät ehdi niin alkaa syyllistämään heitä. Tämän takia vanhempi lapsista ei edes halua enää vastata mummin puheluihin!

Sama juttu meidän aikuisten kanssa. Äiti soittaa monta kertaa päivässä, tulee yllättäen kylään useita kertoja viikossa, järjestelee meidän elämäämme, suunnittelee meidän lomiamme yhteiseksi hänen kanssaan jne. Siskoni ja veljeni asuvat perheineen kauempana, ja heihin päihin äitini ei käyttäydy samalla tavalla. Siksi he eivät myöskään ymmärrä (tai halua ymmärtää) meitä vaan syyttävät minua itsekkääksi ja julmaksi kun yritän asiaa heille avata.

Mutta näinkään ei voi jatkua! Miten auttaa äitini nätisti taas omille jaloilleen?

Siksi aina ihmettelen kun täällä itketään, että isovanhemmat ei hoida koko ajan lapsenlapsia vaan jkehtaavat matkustaa ja nauttia elämästään kavereiden kanssa. Sitten käy niin, että kun isovanhemmat ei hommaa omaa elämää, he leskeksi jäätyään elävät sitten sitä teidän elämää kun ovat uhranneet elämänsä hoitamalla ensin teitä ja sitten lapsenlapsia.

Sellainen ei ole mahdollista, että on läheiset välit ja autetaan puolin ja toisin ilman syyllistämistä silloin kun toiset sitä apua eniten tarvitsee?

Ei kauhean kiva tuo sinunkaan toivemallisi, jossa isovanhemmat ilmeisesti pidetään mahdollisimman pitkän käsivarrenmitan päässä, etteivät vain koskaan tulisi mitään tarvitsemaan.

Löysin tämä vanhan ketjun ja täällä on vertaistukea! Miten saisin 66v äidin kiinnostumaan muusta elämästä? hän on vaan kotona päivästä toiseen ja ainut keitä näkee on minä ja perheeni. Tilanne on tosi ahdistava ja raskasta. Äitini haluaa että kaikki asiat tapahtuu hänen kodissaan. Häntä vaivaa yksinäisyys ja sosiaalisten suhteiden uupuminen. Hän lähtee esim. teatteriin ja erilaisiin tapahtumiin ja konsertteihin minun kanssani mutta en voi olla äidin viihdyttäjä jatkuvasti. Hänelle olisi tärkeää saada omia ystäviä ja rientoja.

[quote author="Vierailija" time="19.08.2015 klo 11:15"]

Löysin tämä vanhan ketjun ja täällä on vertaistukea! Miten saisin 66v äidin kiinnostumaan muusta elämästä? hän on vaan kotona päivästä toiseen ja ainut keitä näkee on minä ja perheeni. Tilanne on tosi ahdistava ja raskasta. Äitini haluaa että kaikki asiat tapahtuu hänen kodissaan. Häntä vaivaa yksinäisyys ja sosiaalisten suhteiden uupuminen. Hän lähtee esim. teatteriin ja erilaisiin tapahtumiin ja konsertteihin minun kanssani mutta en voi olla äidin viihdyttäjä jatkuvasti. Hänelle olisi tärkeää saada omia ystäviä ja rientoja.

[/quote]  Ohjaa äitisi harrastusten ja yhdistystoiminnan pariin. www.elakeliitto.fi ja www.elakelaiset.fi

VANHA.KETJU

Ap voisi ottaa lesken luokseen asumaan. Se olisininhimillinen teko.

Kiinnostava ketju, avasin vaan uteliaisuuttani, mutta tuli mieleen mun oma mummi.

Isoäitini asui pitkään muualla ja muutti pari vuotta sitten samalle paikkakunnalle meidän perheen kanssa. Itse muutin sieltä kyllä samoihin aikoihin kauemmas, mutta käyn kyllä parin kuukauden välein vierailulla. Viimeksi jutteli, miten tuntuu että paljon vaikeampi tämän ikäisenä (77) tutustua uusiin ihmisiin. On hänellä siellä sisko ja poikansa, miesystävänsä asuu parin sadan kilometrin päässä ja käyvät välillä kylässä. Mummi vaan on sellanen ylisosiaalinen tapaus ja haluaisi viettää paljon aikaa ihmisten kanssa, nyt hänellä on pieni koira pitämässä seuraa, mutta ihmisiäkin kaipaisi ympärilleen enemmän. Voisin tutkia linkkejä viestissä 14 ja ehdottaa hänelle seuraavaksi jotain mitä tuolta löytyy, kiitos! :)

[quote author="Vierailija" time="19.08.2015 klo 12:08"]

Kiinnostava ketju, avasin vaan uteliaisuuttani, mutta tuli mieleen mun oma mummi.

Isoäitini asui pitkään muualla ja muutti pari vuotta sitten samalle paikkakunnalle meidän perheen kanssa. Itse muutin sieltä kyllä samoihin aikoihin kauemmas, mutta käyn kyllä parin kuukauden välein vierailulla. Viimeksi jutteli, miten tuntuu että paljon vaikeampi tämän ikäisenä (77) tutustua uusiin ihmisiin. On hänellä siellä sisko ja poikansa, miesystävänsä asuu parin sadan kilometrin päässä ja käyvät välillä kylässä. Mummi vaan on sellanen ylisosiaalinen tapaus ja haluaisi viettää paljon aikaa ihmisten kanssa, nyt hänellä on pieni koira pitämässä seuraa, mutta ihmisiäkin kaipaisi ympärilleen enemmän. Voisin tutkia linkkejä viestissä 14 ja ehdottaa hänelle seuraavaksi jotain mitä tuolta löytyy, kiitos! :)

[/quote] Anoppi liittyi tuohon eläkeliittoon kun jäi eläkkeelle ja appi menehtyi aika pian. Anoppi on löytänyt uusia harrastuksia ja ystäviä toiminnan parista. Minusta on mukavaa että tekevät retkiä erilaisiin tapahtumiin ja eläkeliitolla on joka viikko liikuntaa ja kuoroa yms. Ilman tuota anoppi olisi tosi yksinäinen.

Miksihän minä hoidan äitini asioita paljon enemmän kuin isosiskoni ? Jotenkin tuntuu, että äiti ei edes halua, että siskoni olisi niin paljon tekemisissä hänen kanssaan.Siskollani päivätyö ,minä toimin yrittäjänä.Siskoni asuu hieman kauempana äidistäni kuin minä, n.20 kilometriä.Minä kuuden kilometrin päässä.Minua on helppo juoksuttaa näin läheltä.Äitini asuu yksin maalaistalossa ja hän kyllä keksii tekemistä muillekin..Minä hoidan laskuasiat, kauppa asiat ,hiustenleikkuun,laittelen tekstiviestit ym ym..ja käytän asioilla, kylässä...Siskoni saa keskittyä rauhassa työhönsä ja omaan elämäänsä eikä äiti soittele hänelle näitä asioita eikä vaadi.Minä olen sisaruksista nuorempi.Olen viisikymppinen ja tuntuu, että minusta on tullut tai tulossa äitini omaishoitaja.Vain kun kerran sairastuin ,siskoni hoiti äitini asioita ja kuljetti häntä ja se tuntui onnistuvan ihan hyvin.Mut jotenkin tuntuu että äitini ei HALUA että siskoni on se hoitaja vaan minä vaikka olisi helpompaa jos nämä työt jaettaisiin puoliksi ja siskoni kävisi vaikka vuoroviikoin eikä niin että minä olen kiinni joka viikko.Tämä on käynyt raskaaksi.