tubulaariset rinnat - imetys epäonnnistui
Mulla on tubulaariset rinnat, eikä maito noussut niihin ollenkaan. Itkin ja pumppasin ja yritin kaikkeni, mutta ei maitoa vaan tullut kummankaan synnytyksen jälkeen. Onko muilla tubulaarisista rinnoista huolimatta ihan kokoimetys onnistunut?
Kommentit (49)
Muakin kyllä kiinnostaa tietää, mikä tällaisen aiheuttaa ja olenko mahdollisesti itse syypää tähän esim. siten, että olisin aloittanut liian myöhään rintaliivien käytön teininä tms.
Rintani ovat aina olleet muiden naisten rintoihin verrattuna mielestäni todella, todella rumat ja ihan oikeasti olen luullut olevani joku luonnonoikku.
On olemassa jonkinlainen mahdollisuus tubulaarisuuden korjaamiseen julkisella puolella, mutta en paljoa enempää siitä tiedä.
Kanssa googlasin englannin kielellä kuvahaun ja enpä voi sanoa, kuin että eivät nuo korjausleikkauksetkaan mitenkään kauniita ole... Minä olen myös selvä tubulaarinen tapaus, mutta en mie kyllätuommoisia pallomöykkyjä itselleni haluaisi.
Yritettävä hyväksyä itsensä tällaisena eriparisena kummjaisena. Olen miettinyt leikkausta siitä lähtien, kun lapseni synnytin, eli viitisen vuotta.
Olen googlettanut paljon silikonileikkauksista ja tulin tulokseen, etten halua. Seuraavassa lisää miksi:
Rintani ja nännit ovat ERITTÄIN herkät seksuaalisessa mielessä, en halua otta riskiä, että tuntoasiti huononee/katoaa
En halua tuntea, kuinka ihoni alla liikkuu jotain muovista aina kun liikutan kättäni/jännitän lihaksiani.
En halua, että rinta-implantin liike näkyy, kun liikutan kättäni.
Moni implantin laittanut kertoi netissä siitä, miten mies ei enää halunnutkaan antaa huomiota rinnoille, kun niissä oli sisällä jotain muuta, kuin oikeasti kuuluu(moni oli siksi poistattanut ne)
Komplikaatioriski=korjausleikkaus=velkakierre?
Kun kerroin miesystävälleni tämän asian, että en leikkaukseen mene, hän on kiinnittänyt paljon, paljon enemmän huomiota rintojeni hyväilyyn!
Eli oma "varmuus" toi seksikkyyttä itseeni lisää!
En edes itse tätä huomannut, vaan miesystäväni sen kohteliaasti sanoi =)
Tämä oli vain minun mielipiteeni asiasta. Tiedän, että asia on arka ja kipeä. JA muistakaa, että mahdollisuus korjaukseen on olemassa, jos niin haluatte!!
tsemppiä!
(onneksi rantakausi alkaa jo olla ohi ;)
Täällä yksi. Tubulaariset olemattomat rinnat eivät ole ainoa oikku naiseudessani. Lisäksi vyötäröni on leveä, rintakehä on leveä, lantio kapea ja rasva kertyy enimmäkseen keskivartaloon. Jalat ovat ylävartaloon nähden pienemmät ja niihin on vaikeampi kasvattaa lihasta kuin ylävartaloon, joka tuntuu kasvavan tyhjästä. Leukani on voimakas. Otsa suora ja kulmaluut miehelle tyypillisellä tavalla hieman ulkonevat. Ei siiz pyöreän kaareva otsa kuten naisellisella naisella. Huuleni ovat erittäin ohuet.
Womanor.. kirjoitti:
Täällä yksi. Tubulaariset olemattomat rinnat eivät ole ainoa oikku naiseudessani. Lisäksi vyötäröni on leveä, rintakehä on leveä, lantio kapea ja rasva kertyy enimmäkseen keskivartaloon. Jalat ovat ylävartaloon nähden pienemmät ja niihin on vaikeampi kasvattaa lihasta kuin ylävartaloon, joka tuntuu kasvavan tyhjästä. Leukani on voimakas. Otsa suora ja kulmaluut miehelle tyypillisellä tavalla hieman ulkonevat. Ei siiz pyöreän kaareva otsa kuten naisellisella naisella. Huuleni ovat erittäin ohuet.
Lisään vielä että kuukautiseni alkoivat 11 vuotiaana, ennen kuin sekundaarisia sukupuoli ominaisuuksia oli varsinaisesti edes kehittynyt.
Miten teidän miehet voivat kiihottua tubulaarisista rinnoista?
Vierailija kirjoitti:
Miten teidän miehet voivat kiihottua tubulaarisista rinnoista?
Se teippaa aina Pamela Andersonin tisseistä kuvan mun rintakehälle, et sil alkas seisoa. Tissien ulkonäkö on ehto miehen erektiolle, jossa ei ole pokkeuksia. Kannattaa kysyä tätä seuraavalta, kivalta ja rehdiltä mieheltä jonka tapaat ni jää enemmän hyviä miehiä meille tissipuolille ;).
Olen tässä alkanut miettimään, että itsellä pcos olisi myös tubulaaristen rintojen syynä. Aika monella muullakin tässä ketjussa vaikuttaa olevan tubulaaristen rintojen lisäksi pcos:n oireita.
Hei
Löysin vasta tämän ketjun. Yli 20 vuotta sitten ensimmäisen lapsen saatuani, ei imetyksestä oikein tullut mitään. Imetin, pumppasin, pumppasin ja imetin, mutta maito ei riittänyt lapselle. Imuote oli hyvä. Sitä kehuttiin. Vauvan paino ei noussut ja vaippa jäi kuivaksi. Annoin lisämaitoa jo sairaalassa. Siellä sain ensimmäiset ikävät kommenti hoitajilta, että kyllä pitää itse yrittää imettää, että ei näitä lisämaitoja huvin (?) vuoksi anneta. Ne on kalliita. Koin, että minun lapseni ei sitten ollut edes tämän rahan arvoinen. Kyyneleitä tuli maitoa enemmän. Rintani eivät juuri muuttuneet raskauden aikana. Vasta viikon päästä synnytyksestä rintani alkoivat hiukan turvota ja aristaa. Maitoa nousi vähän. Kovalla pumppaamisella imetysten välissä sain max 40ml maitoa yhteensä molemmista rinnoista. Vauva itki ja minä imetin melkein puolet vuorokaudesta. Neuvolassa ei osattu auttaa, muuten, kuin, että kyllä se, kun vaan tarpeeksi yrittää. En tiedä vieläkään, miten olisin enemmän voinut tehdä. Kävin imetystukiryhmässä ja sain samat neuvot. Äidilläni ja sisarellani oli ollut lastensa kanssa aina liikaakin maitoa (muille asti). Eivät ymmärtäneet ollenkaan tilannettani, vaan positiivisimmat kommentit olivat tasoa: "Aidinmaito on lapselle parasta. Pitää vai juoda ja rentoutua." Kun yritin sanoa neuvolassa varovasti, että entä jos minulta ei vain tule maitoa, se oli kuulemma niin harvinaista, ettei se nyt ollut todennäköistä. Onneksi tajusin itse, vastoin imetystä "tukevien" ohjeita lopulta antaa korvuketta.. Joka kerta imetyksen jälkeen. Sitä kului aina yli 100 ml. Nälkäkuolema olisi lapsen muuten korjannut. Ymmärsin, että rinnoissani on jotain muutakin vikaa, kuin pienuus, roikkuvuus ja suuret nännit.
Löysin myhemmin netistä kuvia tubulaarisista rinnoista ja tunnistin omani samanlaisiksi. Miksi kukaan ammattilainen ei ollut samonut mitään ?
Toisen lapsen kanssa kiirehdin laitokselta pois heti, kun päästettiin ja hamstrasin korviketta kaappiin. Huomasin, että toisen lapsen kanssa maitoa tuli hiukan enemmän, mutta ei silti riittävästi. Lapsi oli isompi ja vaativampi ja raivosi rinnalla heti, kun ei maitoa tahtonut tulla. Päätin, että en enää anna loukata itseäni ja sanoin, että annan korviketta, kun maito ei riitä. Piste. Se ei kuulu muille.
Vuosia olen miettinyt, miksi rintani ovat tällaiset. Rintojen kasvu alkoi 10-11 vuotiaana, mutta loppui jo suunnilleen 13-14 v. Pituuskasvuni oli hyvin hidasta. Kärsin aknesta. Kukautiseni alkoivat vasta 15 -vuotiaana ja kierto oli pitkä (30-60 vrk). Kuukautiseni myös loppuivat ja käynnistettiin uudelleen keltarauhashormonilla. 20-vuotiaasta söin pillereitä ja olin onnellinen säännöllisestä kierrosta ja lievemmistä kuukautiskivuista. Kun tuli aika hankkia lapsia, se ei heti onnistunut. Minulla todettin silloin (vasta) rakkulaiset munasarjat ja endometrioosi. Olen vartaloltani hoikka, hentokin, mutta urheilullinen ja saan helposti lihaksia yläkroppaan. Olen kapealantioinen ja vyötäröni on leveä ja ylipaino kertyy heti vyötärölle. Olen häpeillyt vartaloani ja rintojani, mutta sitäkin enemmän minua on satutettu sillä ettei imetys onnistunut. Toivottavasti nykyisin oltaisiin inhimillisempiä. Toivottavasti terveydenhoitajilla ja lääkäreillä olisi nykyään enemän tiettoa. Olen tuntenut itseni niin vialliseksi, kun minulta ei mikään naiseuteen ja äitiyteen liittyvä ole oikein onnistuneet tavanomaisissa normeissa. Lapset ovat syntyneet ennen aikojaan ja tosi nopena syöksysynnytyksinä. Olen saanut myös keskenmenoja.
En ollut ennen kuullutkaan tubulaarisista rinnoista. Googletin englanniksi, ja nyt tiedän. En halua loukata ketään, mutta tarjotaanko tuohon mitään korjausleikkausta yhteiskunnan varoista? Tyyliin kuten tarjotaan syövässä rintansa menettäneille, tai jos on liian isot niin leikataan pienemmäki. Vaikka eihän siitä mitään apua imetykseen olisi. Tosin saattaa olla, että nuo googlen kuvat oli sellaisia ääripäitä.