Vauvauutiset / vanhempani eivät sulata...

En oikein tiennyt miten nimetä tämä kirjoitus, mutta noinpa.



Eli, meillä on mieheni kanssa 3-vuotias tytär ja nyt saimme tietää että olen raskaana toista lasta. Meillä on ollut turbulenssia avioliitossamme, ja asuimme hetken erossakin, mutta nyt yhteinen sävel on löytänyt ja meillä mennyt tosi hyvin pidemmän aikaa jo, ja vauvauutinen meille todella iloinen juttu.



Ongelmana ovat vanhempani. Heiltä on mennyt mieheeni maku, ja ovat sitä mieltä että meidän pitäisi erota. Väkivaltaa meillä ei ole kotona ollut (ei henkistä eikä fyysistä), mies ei ole renttu ja pitää hyvän huolen lapsestamme. Ainoastaan sen takia että avioliitossamme ollut muuta ongelmaa (mm. oman kontrolloinnin tarpeen yms. vuoksi), he eivät näe järkeä yhdessä pysymiselle.



Mulla on olo kuin 6-vuotiaalla joka on rikkonut perintövaasin; se syyllisyys vahingosta! Vanhempani eivät tule käynään meillä jos mies on kotona, äitini aina tekstaa "oletteko kaksin kotona?" kun pyydän heitä kylään. Me sitten ajelemme sinne päin (40km) kun menemme mummulaan, koska en oikein voi miestäni kotooltaan ulos heittää.



Rakastamme toisiamme paljon, ja olemme päässeen ongelmistamme hyvin yli terapeutinkin ja yhteisen kommunikoinnin parantamisen ansiosta. Toiveikas ja iloinen olo meillä kaikilla.. paitsi...



Tämän vauvajutun pitäisi olla iloinen uutinen, muttei tunnu siltä tällä hetkellä. Vasta kun tietäisin että vanhempanikin ovat iloisia!?



Nyt sain rohkaistuttua ja kerroin asiasta äidille tekstarilla (he kun eivät siis voineet tulla vklp käymään), lähetin viestin pari tuntia sitten. Vastausta ei ole tullut. Lähetin toisen viestin jossa tiedustelin meniko eka perille. Ei vastausta.



Miksi pitää aina stressata jostakin? miksi elämässä aina ylimääräistä säätöä ja huolta?



Ymmärrän heidän huolensa, mutta tunnen myös itseni ja vanhempani. Äitini on hyvin kontrolloiva (malli jonka sitten itse opin), eikä hän pidä ihmisistä joita ei voi "dominoida". Hänen mielestä asioiden pitää mennä niinkuin on hänestä hyvä (hän ei esim yhtään pidä veljeni avovaimosta). Isäni myötäilee, on aika hiljainen tyyppi.



En tiedä miten asiaa käsitellä? Itseä surettaa, koska tietysti omat vanhemmat on tärkeitä - kaikissa meissä on vikoja. Lisäksi tyttäremme on heille erittäin rakas, ja mummulaan on kiva hänestäkin mennä.



Miten tämän asian saa taklattua, kun tuntuu ettei vastapuoli tule yhtään vastaan?