Lue keskustelun säännöt.
Ahdistavat ajatukset lapsiin liittyen
31.07.2011 |
Alan olla aika loppu tähän ainaiseen pelkoon..On kai aika normaalia että äiti pelkää lapsille tapahtuvan jotain pahaa, mutta sanokaa nyt onko tämä normaalia?
Usein kun katson lapsiani, ajattelen, että "tuo on niin ihana, että en varmasti saa pitää häntä enää kauan" tms.
Iltaisin kun lapset nukkuvat, päähän saattaa ihan ykskaks tulvahtaa joku aivan järkky ajatus. Esimerkiksi juuri äsken parvekkeella tuli mieleen sellainen, että tulisin aamulla parvekkeelle (4.krs) ja näkisin tuon keskimmäisen tuolla alhaalla makaamassa vatsallaan, kuolleena.
Tai että mökillä ollessa syttyisi tulipalo, enkä saisi lapsia pelastettua. Ja näitä on vaikka mitä :(
Ahdistaa aivan helvetisti, kurkkua kuristaa ja itkettää. Pelkään niin älyttömästi että jotain pahaa tapahtuu!!Tajuan että mitään erityistä syytä pelkoon ei nytkään ole. Mitä tälle voi tehdä?!!
Kommentit (5)
noita ajatuksia tulee varmasti jokaiselle vanhemmalle joskus, mutta jos se alkaa olemaan päivittäistä ja häiritsee elämää, niin mene terapeutin juttusille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla johtuu varmaan ihan yleisestä stressistä ja etenkin vilkkaasta esikoisesta, joka on usein ollut vaaratilanteissa etenkin liikenteessä.
Jotenkin se pelko on vaan laajentunut viime aikoina ja olen alkanut pelkäämään muitakin kuin konkreettisia sen hetkisiä tilanteina.
Valitettavasti en osaa sua auttaa :(
Tässä on kyllä nyt ollut todella paljon stressiä, joten voihan olla siitäkin..Ja kolme vilkasta pientä aiheuttaa sydämentykytyksiä päivittäin.
Pelottaa vaan nämä illat aina jo valmiiksi, päivät nyt menee lasten kanssa touhuillessa helpommin.
Luulen, että otan nyt tarkkailuun tämän stressiasian, pidän jotain päiväkirjaa vaikka, ja katson korreloiko stressi ja pakkoajatusten (luulen että ne kyllä niitä on) määrä. En minä halua olla tämmöinen :(
Jos jotain itsehoitovinkkejä löytyy, otan ilolla vastaan. Luulen, että terapiaan pääseminen on lähes mahdotonta. Täälläpäin ei saa edes psyk. sairaanhoitajalle aikaa kuin joskus ensi vuonna, ja lääkkeitä en halua (niitä kyllä saisi).
Ap
Kylläkin se on yksi ja sama pelko aina.
Joka ilta nukkumaan mennessä mietin, että vietinkö nyt tarpeeksi aikaa lapseni kanssa ja annoinko tarpeeksi hellyyttä ja rakkautta, mitä sanoin tytölle viimeiseksi?
Ja kaikki nuo mietin vain sen takia, että pelkään, että tyttö ei enää seuraavana aamuna herää.
Jos tyttö ei ole herännyt kertaakaan yöllä ja nukkuu pitkään (yli kymmeneen aamulla), menen itku kurkussa kokeilemaan ja katsomaan, että hengittääkö hän.
Raivostuttaa tämmönen välillä. Kun sitten kerran puolessa vuodessa pääset kavereiden kanssa juhlimaan, on pakko mennä viimeistään kolmen tunnin päästä kotiin, että pääsee antamaan iltapusut. Jos käykin niin, ettei tyttö seuraavana aamuna herääkään. Kun joskus olisi vain kiva irrotella. :/
Siihen on olemassa hoitona terapiaa ja lääkitystäkin.