kuka on nuorin tietämäsi väitöskirjantehnyt henkilö?? ov
pitänee vähän hehkuttaa mun serkku 26-vuotias alkaa tekemään väikkäriä.. jes..
Kommentit (31)
yksi väitteli 25-vuotiaana. Se on mielestäni ihan "normaali" ikä väittelylle jos homma menee putkeen.
Mieheni väitteli 30-vuotiaana ja oli omasta mielestään tosi vanha väittelijä (oli kaikenlaisia hidasteita siinä väikkärin tekemisessä).
julkisuudesta tiedän nuorempiakin.
Ei ilmeisesti löydy nuorempia. 20-vuotiaat yleensä vasta on päässeet lukiosta ja ehkä jo kiinni opiskelupaikkaankin.
Yleensä siitä aloittamisesta menee väikkärin valmistumiseen vähintään 4 vuotta, jolloin valmistuminen on ihan normaalisti noin 30-vuotiaana.
Nuorin tietämäni Suomessa tekniikan tohtoriksi valmistunut on Tuomas Hytönen, jonka matematiikan alan väitöskirja valmistui Hesarin NYT-liitteen mukaan kuukautta ennen kuin Tuomas täytti 22 vuotta. (En tiedä, tarkoittaa lehti valmistumisella väitöspäivää, tohtorin tutkinnon myöntämispäivää vai sitä päivää, kun väitöskirja lähetettiin esitarkastukseen.)
Itse aloitin tekemään omaa väitöskirjaani tekniikan alalta 24-vuotiaana. Mutta kuten ketjussa on jo aiemmin todettu, väitöskirjan tekemiseen menee täysipäiväisesti työskennellessä tyypillisesti se 3-6 vuotta.
on yksi kaveri, väitteli 27/28-vuotiaana (en muista tarkkaan).
Himanen oli jotain 22v
tarkistin asian
ex-mies oli 26-vuotias väitellessään.
siis millä alalla? Monet itse tuntemani menestyvät tutkimusryhmän johtajat ovat väitelleet yli 30-vuotiaina.
Tekniikka. Vaatimukset alle-30 tohtoreista tulivat kai Akatemialta, joka rahoitti tutkijakouluja. Totta, ettei kukaan kysy myöhemmin, milloin ja mitä väikkäriin on laittanut. Mutta jos kisällintyö kestää kovin kauan, jää postdoc-tutkimuskin myöhempään ja CV on aina sen verran lyhempi. Onneksi yliopistoura ei ollut omissa suunnitelmissa.
Akatemialla samat säännöt kaikille eikä ole mitään vaatimuksia alle 30-vuotiasta tohtoreista. Akatemian vaatimukset ovat nettisivuilla julkisesti nähtävissä. Itse olen erialalla, mutta perheessä muut väitelleet tekniikasta ja vain 1 neljästä väitellyt alle 30-vuotiaana. Tämä yksi ei ole erityisen hyvin menestynyt jatkossa.
On ilmeisesti aloja, joissa väitöskirjan voi tehdä tutkimuksen luonteesta johtuen yleistä tahtia nopeammin, kuten matemaatiikka.
Mieheltäni kun asiaa kysyin, niin hän mainitsi pari kaveriaan, jotka ovat väitelleet alle 25-vuotiaina (ts. 25 v). Kuulemma tuo oli juuri se ikäraja "nuorille" väittelijöille, jotka saivat laitokselta (tai jostain) erityisen lisäpalkkion. TT:t siis kyseessä.
T: Se, jonka mies oli omasta mielestään tosi vanha kun väitteli 30 v
Pekka Himanen oli 20-vuotias, Esa Saarinen 25-vuotias.