Miksi pikkuvauva aika kiinnostaa. mutta ei se isompi lapsi enää niinkään?
Kommentit (7)
Sinua? Ystäviäsi? Ketä?
Minä en ole ikinä pitänyt pikkuvauva-ajasta. Kun vauva on ½-vuotta ja siitä ylöspäin, on mielestäni paaaaljon mukavampaa kuin vastasyntyneen kanssa :)
Pikkuvauva-aika ei ole koskaan kiinnostanut yhtään, minusta vauvat tylsiä. Kunhan pääsevät siihen parin vuoden ikään, minuakin alkaa kiinnostaa enemmän.
lapsi tarvitsee tietenkin ihan eri tavalla huomiota, kuin pieni vauva. Puolensa ja puolensa. Pieni vauva tarvitsee jatkuvaa huomiota ihan vain elämän perustoimintoihin, mitä isommaksi lapsi kasvaa sitä enemmän alkaa vaatia muuta huomiota opetellessaan uusia taitoja elämäänsä.
Itse en ole koskaan oikein nauttinut vauva ajasta, isompien kanssa on sitten jo kivampi touhuta kun on jo muutakin kuin kävelevä meijeri ja kuivittaja.
Mukavaa tekemistä, hyviä juttuja, hyvää seuraa.
En tykkää taaperoista, enkä vauvoista.
Vauvat kuiteskin paljon helpompia ja taaperot on rasittavia.
lapset muuttuvat sitä mukavimmiksi mitä vanhemmaksi tulevat. Vauvat on toki ihania, mutta aikansa kutakin. :)
Kaksi pientä on (2v ja 4v) ja vauva aika oli ok, mutta nyt on koko ajan mukavampia kun juttelevat, kyselevät, on vahvasti oma persoona ja heidän kanssaan voi kommunikoida ihan eri tavalla. Nyt on mukava vaihe, mutta odotan myös sitä kun kasvavat ja taas voi tehdä heidän kanssa ihan uuden laisia juttuja.
Toki pienet lapset ovat myös rasittavia ja energiaa vieviä,mutta ihania:)
Pikkulapset (alle 1-vuotiaat) on sööttejä. Isommat lapset on rasittavia, meluisia ja yleensä estää mielekkään kanssakäymisen lapsen vanhemman kanssa koska vaatii jatkuvaa huomiota ja paimentamista.