Voiko elää niin ettei ole tekemisissä miehen suvun kanssa?

..ainakaan ole koskaan viettänyt juurikaan aikaa kulloisenkin miesystävän suvun kanssa, en kyllä pahemmin omanikaan. Joulua vietätte varmaan sit oman perheen kesken, synttäreille kutsutaan niitä (kavereita, naapureita) keiden kanssa halutaan synttäreitä juhlistaa. Ei nähdäkseni mitään ongelmaa.

Meilla appiukon kanssa on ollut vuosia sukset pahasti ristissa, koska han on useammin kuin kerran saattanut pikkulapsemme vaaratilanteeseen tai muuten vaan puuttuu alyttomalla tavalla heidan kasvatukseensa (esim. lasten PITAA SAADA syodan hanen mielestaan suolaa joka valissa, vaikkapa tomaatin paalla, mika ei olisi niin iso juttu jos ei yhdella lapsistamme olisi munuaissairaus, jonka takia suolan pitaa olla ihan minimissaan). Silti maksimissaan on mennyt ehka 6 kk ettei olisi nahty hanta (tosin hanella ei ole enaa mitaan asiaa valvomattomaan kontaktiin lastemme kanssa).



Kyllahan se on vaikeaa kieltaa miesta ja lapsia tapaamasta toisen puolensa sukua, vaikka olisivat kuinka hulluja. Meilla onneksi mies ymmartaa etta isansa on riskaabelia seuraa lapsille, eli asioita on ollut helpompi sumplia silta pohjalta.

Meillä on ollut pitkiä, välillä puolen vuoden tai vuoden välejä, että ei olla oltu tekemisissä. Mies on ollut perheensä kanssa puheissa, saattanut nähdä, minä en. Esim. mies voi mennä lasten kanssa käymään kotonaan tai hänen vanehmpansa ovat saattaneet käydä meillä. En vain ole itse ollut paikalla tällöin. Synttäreillä ovat käyneet. Lapsille se on tärkeää, joten yritän antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos jutut. Välillä jaksan paremmin, välillä en.

ja se onnistuu siksi, että mieskään ei tahdo nähdä yhtään ketään heistä. Ei äitiä, ei isää.



Appivanhemmat puuttuvat niin törkeästi lastensa perheiden tapaan elää, haukkuvat miniät, arvostelevat lapset, tunkeutuvat toisten koteihin etu- ja takaovista niin että saimme siitä tarpeeksemme. Miehen lapsuuskaan ei ole ollut onnellisia muistoja täynnä.



Elämme eristyksissä samassa kaupungissa jopa a suuttunut isä (luultavasti äitikin) on päätttänyt tehdä mieheni perinnöttömäksi, mutta ihan vapaasti siitä vaan. Olisi liian kova hinta uhrata oma elämänsä heidän ruodittavakseen vain dollareita odotellen.



Lapset menettivät isovanhmepansa ja he lastenlapset meidän perheemme osalta, mutta sekin on parempi ratkaisu kuin jatkuvan nälvimisen kuuntelu.



Appivanhemmat puhuvat meistä pahaaa kaikille, varsinkin muille sukulaisille, mutta voivat ihan vapaasti tehdä senkin. Jos ne sukulaiset ovat valmiita uskomaan yksipuolisen näkemyksen, niin voi voi.



Ehkä pahantahtoisin suku mitä olen koskaan nähnyt. Elämme mielellämme heistä erossa. Oma perhe on tärkein.

Meillä miehellä tosin suvussa vain isä, joka on onneksi 350km päässä ja serkku toisella puolella Suomea. Floridassa asuu täti ja yksi serkku. Ei olla tekemisissä pahemmin, serkkupoika ei halua pitää yhteyttä omista henkilökohtaisista syistään johtuen, tädin kanssa pari kolme kertaa vuodessa puhelimessa puhutaan/laitetaan postia. Floridan serkusta ei oo kuulunut aikoihin.

Miehellä siis pieni suku, joten onnistuu meillä. Appiukkoon ei jakseta pitää yhteyttä, kun hänestä meillä ei ole mikään hyvin ja meidän elämän pitäisi pyöriä hänen napansa ympärillä. Aiheuttaa vain riitaa meillä käydessään. Joten onneksi on välimatkaa. Eipä vaari ole lapsenlapsiaan mitenkään muistanut. Tai no toi 4kk ikäiselle tytölle kun tuli tapaamaan puutarhatuolin, missä voi sitten istua, eikä tarvii aina istua sylissä. No eipä tuolloin vielä istunut, eikä situ vielä 7kk iässäkään.

Voiko olla kunnon perhe-elämää niin? Kertokaa jos kokemuksia? Kirjoitin tänne aiemmin aiheesta... :/ mä olen niin totaalisen kyllästänyt siihen että miehen suku aiheuttaa meille riitoja. Mies ei aina sitä huomaa tai ei halua huomata. Meidän lapsi kyllä sen näkee.

Miehestä en halua erota tai rikkoa perhettä lapselta sen takia, mutta meneekö kuinka hankalaksi olla ilman miehen sukua? joulut, synttärit yms...

Vanhemmat on vissiin nähnyt kerran vahingossa. Aluksi veli aina tarjosi jotain selitystä, miksei pääse. Nykyään ei jaksa enää. Toisaalta eipä kukaan ole peräänkään kysellyt. Kutsut esitetään niin, ettei niissä erikseen kutsuta vaimoa vaan yleisesti. Äitini ja isäni käyttäytyvät niin kuin vaimoa ei olisi edes olemassa. Eivät ikinä kysy edes mitään. Minä joskus kysyn ylimalkaisesti, ehkä kerran vuodessa. Näin menee hyvin. Veli on tosi mukava ja avoin juttelemaan, kun vaimo ei ole paikalla. Vaimon vielä pyöriessä porukassa oli aina tunnelma kireä, veli veemäinen meille (todistaakseen jotain vaimolleen) ja visiitit oli tosi pikaisia. Nyt istuu leppoisasti ja juttua piisaa.



Heillä ei siis ole lapsia.

ei olla tekemisissä miehen suvun kanssa juuri ollenkaan. Kyllähän se näinkin onnistuu, mutta helpompaa olis, jos olis paremmat välit.

Mies käy treffaamassa sukulaisiaan silloin kun tahtoo ja mä en enää lähde mihinkään pippaloihin mukaan.

vaikka samassa kaupungissa asutaankin. Miehen suku on vain muutamia henkilöitä. Välit meni totaalisen poikki ensimmäisen lapsen synnyttyä ja sen koommin en ole heitä nähnyt. Lapset on tavanneet miehen vanhemmat muutaman kerran. Nyt on isovanhemman hautajaiset tulossa ja jos mun osallistumista ei erikseen kielletä, niin voin siunaustilaisuuteen mennä.

helppoa,kun miehelläni ei sukua juuri ole..!!

Meillä näin. Miehen suku on ollut aina sellaista, ettei ne edes halua pitää yhteyttä. Mitään juhlia ei juhlita, ei tulla edes kutsusta. Koko porukka sellaista, että aina pitäisi olla joku heitä anelemassa, oma-aloitteisuuttta toiseen suuntaan ei ole ja kun sitten rupesin itse samanlaiseksi välinpitämättömäksi heidän suhteensa, niin siitäkös suuttuivat mulle. Nyt tiedän, että puhuvat että olen pilannut heidän veljensä suhteen sisaruksiin, että olen kieltänyt olemasta missään tekemisissä, mutta ei ole näin. Päinvastoin, olen kehottanut käymään isällään useammin, mies ei halua.



Appi haukkunut mua päin naamaa läskiksi, isoksi, hankalaksi jne, joten itseäni suojellaksen en halua käydä siellä. Lapsenlapsista ei ole koskaan välittänyt, tai nyt valehtelen, TIETYISTÄ lapsenlapsista kyllä, mutta meidän lapsista ei. Sanoikin kerran kun oikein asettelin lasta hänen syliinsä, että hänelle on tullut kiintiö täyteen sylissäpitämisestä!! Miten sellaisesta voi ikinä tulla mikään kiintiö täyteen ja en usko,e ttä on koskaan edes pitänyt omia lapsiaan sylissä, niin tunnekylmä äijä on.



Mutta se mikä tosiaan on jännää on se, että välinpitämättömät ihmiset ei kestä samanlaista käytöstä heitä kohtaan =)

katkaisin omalta osaltani välit miehen sukuun. Nyt ei tarvitse välittää enää heistä.

Tosin välit meni miehen siskoon ja äitiin lopullisesti vasta 3. lapsen vauva-aikana.

Hämmensivät joka asiassa. Syötettiin karkkia, suklaata, jätskiä ja limua joka käänteessä vaikka kiellettiin. Lapsilla on kerran viikossa karkkipäivä, se ei sopinut.

Elämä yhtä mässäämistä ja mättöä.

Lisäksi jatkuva lelujen osto. Viikoittain uutta tavaraa. Tila oli loppua kesken, mikään ei lapsista tuntunut miltään jne. Vaikka pyydettiin/kehotettiin/kiellettiin tuomasta lisää tavaraa, ei auttanut.

Piste i:n päällä oli se, kun vanhin lapsista alkoi kertoilemaan että oli taas syönyt sitä ja tätä ja oli kielletty kotona kertomasta.

Miehen sisko (vanhapiika) lisäksi suhtautui hysteerisen omistavasti vanhimpaan lapseemme. Leikki tämän äitiä, ts. ei korjannut vaikka häntä luultiin lapsen äidiksi.

Ei olla oltu tekemisissä 4 vuoteen, hyvä niin.

vaikka samassa kaupungissa asutaankin. Miehen suku on vain muutamia henkilöitä. Välit meni totaalisen poikki ensimmäisen lapsen synnyttyä ja sen koommin en ole heitä nähnyt.

Tosin välit meni miehen siskoon ja äitiin lopullisesti vasta 3. lapsen vauva-aikana.

Hämmensivät joka asiassa. Syötettiin karkkia, suklaata, jätskiä ja limua joka käänteessä vaikka kiellettiin. Lapsilla on kerran viikossa karkkipäivä, se ei sopinut.

Elämä yhtä mässäämistä ja mättöä.

Lisäksi jatkuva lelujen osto. Viikoittain uutta tavaraa. Tila oli loppua kesken, mikään ei lapsista tuntunut miltään jne. Vaikka pyydettiin/kehotettiin/kiellettiin tuomasta lisää tavaraa, ei auttanut.

Piste i:n päällä oli se, kun vanhin lapsista alkoi kertoilemaan että oli taas syönyt sitä ja tätä ja oli kielletty kotona kertomasta.

Miehen sisko (vanhapiika) lisäksi suhtautui hysteerisen omistavasti vanhimpaan lapseemme. Leikki tämän äitiä, ts. ei korjannut vaikka häntä luultiin lapsen äidiksi.

Ei olla oltu tekemisissä 4 vuoteen, hyvä niin.

vaikka samassa kaupungissa asutaankin. Miehen suku on vain muutamia henkilöitä. Välit meni totaalisen poikki ensimmäisen lapsen synnyttyä ja sen koommin en ole heitä nähnyt.

sun pitäisi kokea mun miehen suku. Ne ei voisi vähempää välittää toisistaan. Jos soittavat johtuu siitä, että joku on kuollut tai on jokin suvun asia joka pitää hoitaa. Kuulumisia ei kertakaikkiaan voi kysellä omalta veljeltä/siskolta, se olisi ihan ennenkuulumatonta. Juhliin ei tulla vaikka pyydetään...jne Meidän lapsia ei olla käyty laitoksella katsomassa, ei edes kotona. Juu, olen jo tottunut ja olisi kamalaa jos olisi tuollaista kuin sulla, kun nyt tottunut siihen, että saa olla ihan rauhassa =)

Tosin välit meni miehen siskoon ja äitiin lopullisesti vasta 3. lapsen vauva-aikana.

Hämmensivät joka asiassa. Syötettiin karkkia, suklaata, jätskiä ja limua joka käänteessä vaikka kiellettiin. Lapsilla on kerran viikossa karkkipäivä, se ei sopinut.

Elämä yhtä mässäämistä ja mättöä.

Lisäksi jatkuva lelujen osto. Viikoittain uutta tavaraa. Tila oli loppua kesken, mikään ei lapsista tuntunut miltään jne. Vaikka pyydettiin/kehotettiin/kiellettiin tuomasta lisää tavaraa, ei auttanut.

Piste i:n päällä oli se, kun vanhin lapsista alkoi kertoilemaan että oli taas syönyt sitä ja tätä ja oli kielletty kotona kertomasta.

Miehen sisko (vanhapiika) lisäksi suhtautui hysteerisen omistavasti vanhimpaan lapseemme. Leikki tämän äitiä, ts. ei korjannut vaikka häntä luultiin lapsen äidiksi.

Ei olla oltu tekemisissä 4 vuoteen, hyvä niin.

vaikka samassa kaupungissa asutaankin. Miehen suku on vain muutamia henkilöitä. Välit meni totaalisen poikki ensimmäisen lapsen synnyttyä ja sen koommin en ole heitä nähnyt.

tuota, oletko koskaan ajatellut että saatat olla "hiukan" jyrkkä?

Meillä myös hankala tilanne ja olen nyt päättänyt katkaista välit miehen sukuun jotta elämänlaatu paranee. Aviomieheni veljen vaimo ei ole ikinä sietänyt minua ja aviomieheni sisko kaksinaamainen ihminen yrittää väkisin olla tekemisissä kanssamme. Kaveraa Aviomieheni veljen vaimon kanssa ja kertoo kaikki jutut hänelle eteenpäin. Parempi kun ei ole missään tekemisissä elämä on helpompaa. Anoppi myös tosi kiero ei voi luottaam, kertoo kaikki asiat tyttärelleen ja tämä taas juoruaa asiat aviomieheni veljen vaimolle.. Joten ei tästä voi muuta todeta että aika kieroon sukuun olen itseni pannut...Onko muilla yhtä kieroa sukua ja oletteko pärjänneet sen kanssa ettei tarvitse erota???

kuinka läheiset välit miehellä on omaan sukuunsa. On helppoa olla olematta tekemisissä, jos mieskään ei ole juuri tekemisissä oman sukunsa kanssa. Jos hän kuitenkin on läheinen vanhempiinsa ja sisaruksiinsa, eikä ole pitkiä välimatkojakaan on vaikeaa vältellä tekemisiin joutumista.



Tulee vain riitoja miehen kanssa jos esimerkiksi vaimon vanhemmat saavat käydä kylässä,mutta miehen ei. Tai vaimon sukulaisilla pitäisi poiketa jouluna ja merkkipäivinä, mutta miehen ei.



Mulla ei ainakaan onnistuisi olla kokonaan olematta tekemisissä. Mutta esim. joulu ollaan rauhoitettu niin että ollaan vain oman perheen kesken aatto ja joulupäivä.

Suhteen alussa käytiin aina toisena päivänä minun ja toisena miehen vanhemmilla, mutta luovuimme tavasta koska se vain aiheutti sen että olin joulun pahalla tuulella anopin takia.

Lasten synttäreillekkin on aina kutsuttava kaikki isovanhemmat, ja ihan hyvin ne on aina menneet kun on muutakin väkeä paikalla. Anoppi on sen verran vieraskorea ettei ala nalkuttaa ja räyhätä muiden vieraiden aikana :)

mutta olisi törkeää estää muuta perhettä olemasta tekemisissä, jos nämä haluaisivat tekemisissä olla.



Ja kannattaa aina sitten ajatella asia myös omalle kohtalle: entä jos oma mies ei haluaisi olla missään tekemisissä sinun sukusi kanssa, miltä se sinusta tuntuisi? Jos ihan ok, niin sittenhän voi katkaista välit ulkomaailmaan vaikka kokonaan.



Mun mielestäni osa aikuisena ihmisenä elämistä on se, että osaa ja pystyy olemaan erilaisten ihmisten kanssa. Mikä pakko sitä on esim. henkilökohtaisia asioitaan jollekin anopille avautua, jos tämä sitten käyttää niitä miniää vastaan? SIlloin voi pitää huomattavasti pintapuolisemman suhteen anoppiin.

Me elämme tällä hetkellä niin ettei nähdä yhdessä mieheni sukulaisia. Mieheni käy välillä yksin vanhempiensa luona ja tapaa sisaruksiaan. Vanhempien kanssa mulla on aina ollut tosi kireät välit, jo silloin kun aloimme seurustelemaan mieheni kanssa. Sisarukset taas asuu eri paikkakunnilla ja aina kun tulevat käymään täällä päin niin menevät automaattisesti sinne vanhemmille. Tosin tilanne voi muuttua kun tämä esikoinen syntyy...

No oma kokemus on, että on liian vaikeaa lyödä kokonaan välit lukkoon. Kannattaa mieluummin nähdä pikaisesti, säännöllisesti, yrittää pitää etäiset välit, mutta olla tekemättä siitä suurta numeroa, niin että ne eivät tajua, että et halua olla tekemisissä.



Monikaan ihminen ei kestä sitä, että hänet "jätettän" henkisesti, vaan alkaa kiusanteko ja ilkeily, jos henkilö tajuaa, että seura ei ole kaivattua.