Olen onnellinen etten ole fb:ssä, muita?
Kommentit (14)
Ihan mielenkiinnosta: miksi se tekee sinut onnelliseksi?
Omat ounastelut ovat osoittautuneet oikeiksi. Ihmiset kilahtavat ties mistä, juoruilevat, ärsyyntyvät, tuntevat itsensaä paremmiksi tai huonommiksi, toistavat samoja juttuja jne.
Itsekään ole facebookissa, enkä ainakaan ihan heti mene. En nyt kuitenkaan tiedä, olenko siitä onnellinen. Välillä tuntuu, että enenevässä määrin me, jotka emme fb:ssa ole, jäämme joistakin asioista ulkopuolelle. Ehkä joskus sitten liityn, kun kaikenlaiset jutut tuntuvat sinne siirtyvän...
En kuitenkaan halua kertoilla asioitani jatkuvasti netissä (juu, ei ole toki pakko, mutta miksi siis mennä sinne, jos halua mitään statuspäivityksiä tehdä). Ja muutenkin tuntuu jotenkin turhalta ne kaikki vampyyrinpuremat ja muut. Siis mitä?! Myös mietityttää se, että sieltä ei kai saa poistettua tietojaan, kun on kerran leikkiin lähtenyt.
Eniten tökkii kuitenkin se, että minulla olisi 50 tai 100 "kaveria", kun minulla ei oikeasti ole niin montaa kaveria. Toisaalta olisi kiva saada yhteys joihinkin vahnoihin tuttaviin, mutta en vaan halua kutsua joitakin työkavereita, entisiä koulukavereita ja ties mitä kumminkaimoja "kavereiksi".
En ole minäkään. Oon kyl ollu viel vuosi sitte. Ite en halua olla siel, koska ei oo mitään syytä olla siel. Tietty tulis ehkä pidettyä yhteyttä tiettyihin tuttihin mut jos on hyvä tuttu niin voi sit soitella tai nähä. Haluan olla "erilainen" nuori. :D
Ja tuskin liitynkään. En taas koe mitään syytä miksi liittyä. Olen ihan normaali, tietokonettakin taitavasti käyttävä mies!
Elämää on ilman FB:täkin
Ne jotka siellä ovat, olkaa, mut minua ei kiinnosta pätkääkään. Mulla on tarpeeksi kavereita ja käyn niillä, ei haluta pitää yhteyttä ja tietää milloin kaveri on vessassa, niinkuin joillakin on tapana. Luule, et feikkibookki menee joskus pois muodista, ehkä ei...
Ottaa välillä Jormaan kun palvelutkin siirtyvät sinne, en käytä niitä palveluita.
Olen onnellinen ilman fessaria... Thats it!
Omat ounastelut ovat osoittautuneet oikeiksi. Ihmiset kilahtavat ties mistä, juoruilevat, ärsyyntyvät, tuntevat itsensaä paremmiksi tai huonommiksi, toistavat samoja juttuja jne.
mutta että se tekee onnelliseksi, niin en oikein ymmärrä. Jos ei ole naamakirjassa, niin ei ole ja hyvä niin. Joku liihottelee onnelllisena kun ei ole naamakirjassa....WTF???

Mutta että sen takia...
voi olla autuaan tietämätön asioista. ;)
*veikkaa ounastelija*
Omat ounastelut ovat osoittautuneet oikeiksi. Ihmiset kilahtavat ties mistä, juoruilevat, ärsyyntyvät, tuntevat itsensaä paremmiksi tai huonommiksi, toistavat samoja juttuja jne.
mutta että se tekee onnelliseksi, niin en oikein ymmärrä. Jos ei ole naamakirjassa, niin ei ole ja hyvä niin. Joku liihottelee onnelllisena kun ei ole naamakirjassa....WTF???
Mulla on ainoastaan työprofiili (pakko olla meillä kaikilla), mutta ei ollenkaan yksityisprofiilia. Enkä aio ottaakaan. Ajanhukkaa mielestäni ja jo nyt työprofiilin kautta olen nähnyt, miten turhia asioita ihmiset kirjoittavat sinne. Tuntuu, että tehokkaimmat ihmiset eivät käytä aikaansa FB:ssa.
Hassua, että FB:n suurta merkittävyyttä mainostetaan joka paikassa, kun todellisuudessa maailman tärkeimmät ja vaikutusvaltaisimmat ihmiset eivät siellä ole. Suurin osa tärkeistä päätöksistä tehdään edelleen suljettujen ovien takana, FB:n ulottumattomissa!
on niin paljon ihmisiä joiden en halua tietävän itsestäni yhtään mitään, siksi en feissaa.
En itsekään näe siitä mitään hyötyä. Enkä oikeastaan alkuinnostuksen jälkeen edes käy siellä kovin usein. Kavereiksi en ole huolinut puolituttuja tms.
Joskus muodon vuoksi päivitän jonkun "teinpä hyvää piirakkaa tänään, nam. Nyt maistellaan ja sitten lenkille"
Ei fb.llä mitään tee, mutta en viitsi poistaa profiilia, koska joskus olen tarvinnut sitä siihen, että saan jonkun tutun kiinni ja jätettyä viestin.
No mikä siitä facebookista nyt sitten tekee niin hirveän mörön?