Lue keskustelun säännöt.
Kuinka huolissanne olisitte,minun elämäni täynnä ahdistusta?
27.07.2011 |
Kävin keväällä pään mri-kuvauksessa migreenin vuoksi.Sattumalöydöksenä vanha pieni pikkuaivoinfarkti,jota en ole itse huomannut ollessaan niin lievä.Tämä voi olla yli 10 vuotta vanha ja mahdollisesti ajoittua ajalle,jolloin käytin e-pillereitä ja tupakoin,tai sitten raskausajoille myöhemmin.Tukosta ei voi jäljittää ollessaan noinkin "vanha".Tämän löydöksen käytyä ilmi olen ollut hirvittävän ahdistunut,ja luulen tukoksen uusivan ja vievän minut mennessäni.Olen pyörittänyt asiaa päässäni aamusta iltaan nyt 3kk.En kykene ajattelemaan juurikaan muuta.Neurpienten lasten äitinä,ologit sanovat uusiutumisriskin olevan suht pieni,samaa luokkaa kuin esim.diabeetikoilla.
Lisäksi kärsin jännitysniskasta ja pää on kipeä koko ajan ja ajattelen kivun johtuvan tuosta tukoksesta,vaikka kuulemma se ei voi olla syynä.Kipu vain on juuri samassa paikassa kuin tukos on ollut.
Olen niin ahdistunut pienten lasten äitinä,harkitsen tässä jopa testamentin tekoa..
En tiedä miten jaksan olla tämän asian kanssa.Minulla on tapana reagoida hyvin voimakkaasti tällaiseen terveyteen liittyviin asioihin ja olen pelännyt eri sairauksia,sitten kun tämä löytyi,se toi vain varmistuksen siihen,että kohdallani ei tule käymään hyvin..
Siispä kerteokaa minulle,kuinka huolissani pitäisi olla tai te olisitte??
Kommentit (27)
olen katkera,että juuri minun kohdallani näin.Aiemminkin on ollut terveyden kanssa ongelmia,ei kuitenkaan diagnosoituja sairauksia.Mutta jotenkin tuntuu etä kohdallani elämä on tarkoitettu vaikeammaksi kuin monen muun.Esim.lapset on väännetty maailmaan väkisin rankoilla hormonihoidoilla (voivat olla myös syy tukokseen).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistukseen kannattaa hakea apua, jos se häiritsee elämää.
Tarvitset keskusteluapua, että saat ajatuksesi ja huolesi järkevään mittaan.
Elämässä voi aina sattua ihan mitä vaan. Voit vaikka jäädä auton alle kauppamatkalla. Et voi elää koko elämääsi murehtien, se vie voimia. Sinänsä on hyvä asia hoitaa paperiasiat kuntoon, jos toiselle puolisolle sattuu jotain.
keskustelemaan tästä asiasta. Olet aivan liian ahdistunut aiheesta. Et selvästi pysty elämään täysipainoista arkea kun tämä ahdistaa liikaa.
Ja tiedän mistä puhun, mun perheeseen on siunaantunut paljon sairauksia ja saan käydä aina tarvittaessa terapeutilla kun on tarve. Kyllä se vieraalle puhuminen oikeasti auttaa.
olen katkera,että juuri minun kohdallani näin.Aiemminkin on ollut terveyden kanssa ongelmia,ei kuitenkaan diagnosoituja sairauksia.Mutta jotenkin tuntuu etä kohdallani elämä on tarkoitettu vaikeammaksi kuin monen muun.Esim.lapset on väännetty maailmaan väkisin rankoilla hormonihoidoilla (voivat olla myös syy tukokseen).
mutta jotenkin tasta tulee kuva etta tavallaan "nautiskeletkin" tuolla omallaa tilanteellasi, vai osunko ihan harhateille? Koska noilla oireilla/historialla mita kerroit, voisit ihan yhta hyvin vetaa sen johtopaatoksen etta sulla oli joku minimaalinen (koska se oli kerran satunnaisloydos eika aiheuttanut oireita) infarkti aivoissa joka ei tule koskaan toistumaan. Jos valttamatta haluat verrata itseasi muihin ihmisiin (mita en kyllakaan suosittele koska siita ei ole mitaan hyotya), niin voit olla aivan varma etta on paljon ihmisia joiden terveystilanne on hyomattavasti vaikeampi kuin sinun. Ja mitaan tuollaista "tarkoitettu vaikeammaksi" ei, anteeksi vain, ole olemassakaan.
Hanki sita psykologista tukea jos haluat parantaa oloasi, kylla se ongelma siella puolella on, ennemin kuin tuossa fyysisessa sairaudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan nautiskele.Tuntuu että nyt kun elämä olisi kohdallaan,tuli tämä.Joka hetki ajattelen että ellen tietäisi infarktista,eläisin todella onnellista aikaa.
Tiedän,että olen kohtuuttoman ahdistunut tästä,moni muu ei varmaan olisi..tiedostan kaikki mitä olette kirjoittaneet esim.auton alle jäämisestä.mieheni hokee ihan samaa.Mutta,kun se infarkti siellä on,se ei ole arvuuttelua vaan se on oikeasti minun päässäni.Tiedän senkin että lohduttelisin toisia juuri samoilla sanoilla,kuin te.
tosiaan,lähete psykologille on mennyt jo aikapäiviä sitten...
joka minua auttaa ollessani huolissani omista oireistani (neurologisia myöskin, sekä itselläni on myös migreeniä joka tuntuu kohtauksen ollen päältä todellakin tappavalta ja pelottavalta) - on se, että jos ET voi asialle mitään niin sitten sille ei voi. Kerroit, että ei tiedetä mistä se aiempi tukos johtui, tupakointi tosin todennäköinen syy. Mutta jos mitään selittävää tekijää ei ole. jota voit oikeasti välttää etkä voi tehdä asialle mitään niin sitten se on vaan hyväksyttävä. Minua helpottaa se, jos asialle en mahda mitään. Esimerkiksi pelkään ajoittain että lapseni jää auton alle. Mutta enhän voi olla koululaista vahtimassa joka sekunti eli en voi asialle mitään jos jääkin. Minua ahdistaa eniten se, jos jokin olisi ollut omilla valinnoilla vältettävissä (kuten nyt vaikka auringonoton suhde melanoomaan) ja silti en olisi välttänyt. Jos saan melanooman, vaikka olen suojautunut oikein, sitten se vain on niin. Auttaako tämä ajattelu"väännös" sinua yhtään?