Toive lapsista vs "uran luominen"

Mutta minulla on tällä hetkellä kaksi pientä lasta ja opiskelen ja yritän etsiä omaa paikkaani tässä yhteiskunnassa. Ei ole helppoa ei!

Jos sulla on työ, joka vaatii paljon ni mieti ensin et miten hyvin sä kestät sitä huonoa omatuntoa joka tulee siitä jos tuntuu et ei satsaa tarpeeksi lapsiinsa.

Olen todella perhekeskeinen ja siksi minunon vaikea samastua tunteisiisi. Mutta ulkopuolisena voisin sanoa, että odota vielä ainakin muutama vuosi jos tunne saada oma lapsi kasvaa ja siitä tuleekin se elämän ehdoton tavoite.



On mahdollista yhdistää ura ja perhe. Se kyllä vaikeutuu huomattavasti jos molemmat parisuhteessa on erittäin kunnianhimoisia ja omistautuneita omille harrastuksille jne. Totuus kun on, että lapsen myötä (jos haluaa antaa tälle aikaa) omista menoista on kummankin karsittava ja myös toisaalta aina ei pääse harrastamaan/toimimaan juuri silloin kun haluaa. Tiedät itse mitkä nämä harrastuksesi on ja voit päässäsi yrittää soveltaa niitä perhe-elämään. Tiedät myös työsi ja mitä vaatii uralla eteneminen (paljon ylitöitä jne.).



Asiat on aina prioriteettikysymyksiä. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa elää, et ole itsekäs jos lykkäät lasten tekemistä tai päätät ettet halua ollenkaan lapsia. Jos haluatte, varmasti onnistutte miehenne kanssa puhumalla löytämään sen tien, joka tuo molemmille sekä tyydytystä koti- että työelämässä. Kaikkea ei tietenkään voi saada.

Ja meilla on kaksi lasta. Olin pitkalti yli 30 kun ensimmainen lapsi syntyi ja hyva niin koska olin luonut niin vakaan pohjan uralle etta voin olla 1,5v per lapsi kotona ja palkata sen jalkeen lastenhoitaja kotiin.

Tyo ja siina onnistuminen ovat aina olleet tarkeita arvoja itselleni ja samoin miehelleni. Kuitenkin molemmat halusimme lapsia mutta emme halua etta lapset kasvattaa joku muu. Kaytannossa tama tarkoittaa etta viime vuosina emme ole harrastaneet mitaan yksilojuttua koskaan kotona ollessa vaan olemme lasten kanssa. Mina lenkkeilen joskus lasten nukkuessa ja mies tyomatkoilla mutta kaikki joogatunnit , kylpylat jne ovat jaaneet. Samoin ostan kaikki omat vaatteet tyomatkoilla ettei aikaa mene viikonloppuina sellaiseen.

Koska urani on jo siina vaiheessa (johtoryhma) voin myos itse ottaa etapaivan ja olla kotona jos tarve vaatii enka ole tilivelvollinen muusta kun etta yksikon tulos tulee tehtya jaminut saa jotenkin kiinni koska vaan jos tarve vaatii.

Uskon etta lasten kasvettua hieman voin taas harrastaa mutta kaikkea ei voi saada kerralla.....yhden lapsen kanssa myos matkustimme paljon mutta nyt kun kuopuksella on uhma niin en vaan jaksa :) Eikohan sitten taas parin vuoden paasta.

Ja meilla on kaksi lasta. Olin pitkalti yli 30 kun ensimmainen lapsi syntyi ja hyva niin koska olin luonut niin vakaan pohjan uralle etta voin olla 1,5v per lapsi kotona ja palkata sen jalkeen lastenhoitaja kotiin. Tyo ja siina onnistuminen ovat aina olleet tarkeita arvoja itselleni ja samoin miehelleni. Kuitenkin molemmat halusimme lapsia mutta emme halua etta lapset kasvattaa joku muu. Kaytannossa tama tarkoittaa etta viime vuosina emme ole harrastaneet mitaan yksilojuttua koskaan kotona ollessa vaan olemme lasten kanssa. Mina lenkkeilen joskus lasten nukkuessa ja mies tyomatkoilla mutta kaikki joogatunnit , kylpylat jne ovat jaaneet. Samoin ostan kaikki omat vaatteet tyomatkoilla ettei aikaa mene viikonloppuina sellaiseen. Koska urani on jo siina vaiheessa (johtoryhma) voin myos itse ottaa etapaivan ja olla kotona jos tarve vaatii enka ole tilivelvollinen muusta kun etta yksikon tulos tulee tehtya jaminut saa jotenkin kiinni koska vaan jos tarve vaatii. Uskon etta lasten kasvettua hieman voin taas harrastaa mutta kaikkea ei voi saada kerralla.....yhden lapsen kanssa myos matkustimme paljon mutta nyt kun kuopuksella on uhma niin en vaan jaksa :) Eikohan sitten taas parin vuoden paasta.

Piti ihan täältä sivusta huikkaamani, että fiksusti pohdittu ja toteutettu :)

Itse olen kohtuullisen ura/työorientuitunut, lapsia 5, mutta en siinä mielessä uraohjus, että olisin luonut näyttävää uraa. (Eli en esim. tule koskaan kuulumaan johtoryhmään eikä se ole tavoitteenakaan.)

Mutta olen samaa mieltä kanssasi siitä, että ura + lapset pystyy sovittamaan yhteen kunhan on vamlmis tinkimään jostakin. Ihan kaikkea ei voi saada. Ja se jokin on yleensä sitten juuri esim. harrastus.

Meillä mies on keskittynyt enemmän uransa luomiseen kuin minä. Varsinkin silloin kun olen ollut äitiyslomilla on hän panostanut tosi paljon töihinsä. Panostaa kyllä edelleenkin.

Ja esim. juuri hölkkä lasten kanssa on meillä liikuntamuotona :) tai jumppa kodin lattialla.

sitten yritä järjestää asiat niin, että sinulla on jokin oma "projekti" jota edistät siinä sivussa kun olet vanhempainvapaalla. Ei välttämättä edes isokaan, mutta jokin, jota ehkä haluaisit töihisi liittyen tehdä, mutta et normitöissä siihen pystyisi.

Mä olen siinä hengessä, että näitä ei ihan hirveästi kannata suunnitella. Olen itse ylemmässä keskijohdossa keskisuuressa firmassa isohkolla liiketoimintavastuulla. Jos lapsia haluaa, niin sitten kannattaa vaan ruveta niitä hankkimaan. Uraa ei kannata laittaa sivuraiteelle, vaan ratkot urapolkua ihan sitä mukaa kumpi tulee ensin: ylennys vai vauva.



Oleellista on se, että olet hyvä priorisoija ja sinulla on miehen tuki ja olette valmiita jakamaan vanhemmuuden.



Meillä on nyt kolmas lapsi tulossa. Esikoinen on 4, seuraava lapsi kuoli vauvana ja nyt siis kolmas tulossa. Esikoisen sain 35-vuotiaana.



Lapsia kannattaa hankkia jos niitä haluaa. Työkuviot järjestyvät jos panet ne järjestymään. Jotain valintoja joutuu tekemään, mä en ole halunnut KV-tehtäviin ja siitä joutuu ehkä jonkin verran hintaa maksamaan. Onneksi alallani pystyy tekemään myös kotimaan uraa. Runsaat työmatkat ja pienet lapset eivät oikein skulaa, varsinkin jos molemmat matkustaa.



Omat harrastukset tosiaan sellaisia, että eivät vie aikaa kodin ulkopuolella. Arjen töistä kannattaa ulkoistaa kaikki mahdollinen. Sitten kannattaa neuvotella hyvät työehdot itselleen ja valita sellainen työpaikka, jossa perheen ja uran voi yhdistää.

Kolmekymppisenä perustin perheen ja sain kaksi lasta 3 vuoden ikäerolla.

Lapsia hoidin kotona yhtäjaksoisesti 5 vuotta, mikä katkaisi urakehitykseni täysin.

Nyt teen helpomia työtehtäviä pienemmällä palkalla ja aloittelen uudelleenkoulutusta.

En enää halua samoihin tehtäviin mitä tein ennen lasten saamista, sillä haluan aikaa ja energiaa riittävän myös perheelle.



Nyt siis alan opiskelemaan vähän erilaista alaa, kuitenkin semmoista jossa voin höydyntää vanhaa osaamistani. 'Oma elämä' aikaavievine harrasteineen on nyt katkolla, mutta tarkoitus on jatkaa sitä kunhan pikkulapsivaiheesta päästään yli.



Elämä on valintoja, eikä aina kulje ennusteiden ja odotusten mukaan. Omaan elämääni olen tyytyväinen, vaikkei se olekaan mennyt niinkuin suunnittelin.

Uraa tekevästä itsenäisestä naisestä päädyin vuosikausiksi kotiäidiksi, ja sitten uusille vähän erilaisille urille.



Kotiäitivuodet ovat olleet kuitenkin hyvin opettavaisia ja olen saanut niistä paljon sellaista, mitä voin myöhemmin hyödyntää. En hirveästi halua tällä palstalla selittää, mutta sen verran kuitenkin että uudet urani liittyvät paljon voimakkaammin ja rohkeammin taiteisiin kuin vanha ura. Lasten myötä olen oppinut heittäytymistä ja tunteeseen luottamista, enkä enää pyri olemaan niin hirveän rationaalinen.

Me olemme molemmat mieheni kanssa yrittäjiä, molemmilla oma pieni toiminimi. Lisäksi mieheni opiskelee ja on nyt kesän töissä. Itse olen tietysti nyt äitiyslomalla, meillä on pieni vauva.



Olen taiteellisella alalla,joten samalla voin mietiskellä kuinka jatkan uraani sitten kun joskus jatkan. Aika kovilla olen ollut, koska miehellä on paljon muutakin, mutta onneksi on auttanut vauvanhoidossa. En tiedä, vastasiko tämä nyt kysymykseen ollenkaan ? :)

Mietinnässä on myös, että milloin toinen lapsi? Haluaisimme lapset aika nuorina, mieluiten alta kolmikymppisinä, eikä siihen kovin kauan enää ole. Miten ura kestää pitemmän tauon, jne.

Sitten kannattaa neuvotella hyvät työehdot itselleen ja valita sellainen työpaikka, jossa perheen ja uran voi yhdistää.

Meillä firmassa (keskikokoinen kansainvälinen yhtiö) myös miehet ovat ajoittain pois esim. lasten sairastelun vuoksi. Ja esim. isyyslomat ovat ihan selviö.

Ei ole mitenkään harvinaista, että yksikön vetäjä ottaa osaa palaveriin puhelimitse siksi, että on kotona sairaan lapsen kanssa. Tai jättää palaverin väliin tms.

Samoin myös vähän ylemmän johdon herroja poistuu tiettyyn aikaan palavereista tms hakemaan lapsia päiväkodista.

Tämän tyyppiset ihmiset eivät sitten itsekään ihmettele sitä, että lapsia on haettava hoidosta tai sitä, että lapset joskus sairastavat. He myös ymmärtävät, että lapset tulevat kuitenkin ennen töitä. Joustoa toki on sitten puolin ja toisin, vloput ja illat eivät välttämättä ole pyhitettyjä vapaa-ajalle. Mutta lapset + työ yhtälö on mukavasti helpompi :)

meillä sama meininki, mun esimieheni, siis vielä mies, esim. hoitaa sairaita lapsiaan ja vie aamulla päiväkotiin.



Yksi hyvä kriteeri arvioida joustavuutta on katsoa onko keskijohdossa tai ylemmässä johdossa perheellisiä naisia.



7

meillä sama meininki, mun esimieheni, siis vielä mies, esim. hoitaa sairaita lapsiaan ja vie aamulla päiväkotiin. Yksi hyvä kriteeri arvioida joustavuutta on katsoa onko keskijohdossa tai ylemmässä johdossa perheellisiä naisia. 7

Ja yhdessä vaiheessa silloinen toimitusjohtaja tuli töihin ekaluokkalaisen kouluumenoaikojen mukaan :-)

Olen myös halunnut molemmat ja saanutkin.



Sain lapsen 32-vuotiaana, mies osallistuva ja oli osittaisella hoitovapaalla, kun itse palasin töihin. Tein äitiyslomalla väitöskirjaa hyvällä menestyksellä. Tällä hetkellä teen 90% työaikaa.



Toinen lapsi myös haaveissa, mutta ikäero jätetty tarkoituksella pidemmäksi, koska yhden lapsen kanssa pystyy tekemään hyvin töitä ja osittain harrastamaankin.



Aika paljon on kiinni omasta organisointikyvystä ja -halusta. Monet äidit käyttävät ns. luppoajan mun mielestä ihan yhdentekeviin asioihin. Itse käytän pienetkin raot hyödyksi työelämään tai harrastuksiin liittyviin asioihin.

työ on on tärkeää, suoritukset ja uralla eteneminen myös. Olen tutkija, joten nämä tavoitteet eivät tarkoita ihan samaa kuin esim. liike-elämässä. Tavoitteeni on pystyä tekemään perustutkimusta mieluiten yliopistolla ja nimenomaan pystyä tekemään koko ajan parempaa tutkimusta. Välttämättä en tarvitse virkaa, professuuria jne., mutta toki olisi taloudellisesti hankalaa olla eläkeikään saakka pätkäapurahoilla. Toisaalta tehdäkseni sitä hyvää tutkimusta tarvitsen rahoitusta, jota saadakseni tarvitsen näyttöjä, hyviä julkaisuja = paljon työtä. Minulla on 1 lapsi ja toinen suunnitteilla. Mieheni on myös tutkija. Molemmille on tärkeää, että lapset saa olla pitkään kotona ja että heihin keskitytään varsinkin kun ovat pieniä. Lapsemme on ollut kotihoidossa 3 vuotiaaksi, olemme olleet molemmat n. 1,5 v hoitovapaalla. Jos toinen suodaan, niin sama suunnitelma.



Tämä on tarkoittanut, että jotkin tutkijan uran kannalta keskeiset "näytöt" ovat meiltä molemmilta viivästyneet tai jäävät kokonaan puuttumaan. Ulkomaille emme todennäköisesti voi lähteä ollenkaan töihin (tämä olisi hyvä uran kannalta), ehkä vuodeksi, ehkä vain toinen meistä. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin siltä, että pystymme molemmat luomaan sellaisen uran kuin haluamme. Mutta emme kumpikaan ole sillä tavalla suorittajia, että haluaisimme jotain palkintoja ja maailman parhaaseen tutkimusryhmään - haluamme vain tehdä omaa tutkimustamme mahdollisimman mielekkäästi ja hyvin.



Tutkijuus (=vapaat työajat, kotoa työskentelyn mahis) on myös mahdollistanut lapsen hoidon pitkään kotona sekä tarhan aloituksen jälkeen lapsen lyhyet päivät, pehmeän laskun jne.



Kuitenkin se karvas tosiasia on pitänyt niellä, että voisi käydä niin, että joku todella tärkeä, ratkaiseva tilaisuus menisi sivu suun, koska siihen tarttuminen veisi liikaa aikaa lapselta. Silloin valitsisin lapsen edun, tietenkin. Eli jos tällainen valintatilanne pelottaa liikaa, niin kannattaa harkita tarkkaan lapsen hankintaa. Uskon kuitenkin, että tällaista tilannetta ei tule eteen.

Eniten ihmettelen sitä, että KAIKKI vastaukset tähän mennessä ovat olleet asiallisia! Go av go!



Tarinanne ovat osin aika lohdullisia. Itsekin uskon, että äitiys sinänsä auttaa jo priorisoimaan asioita, mutta myös tehokkaampaan ajankäyttöön.



Ehkä meidänkin uskaltamisen aikamme voisi olla ovella, lähivuosina...



Kuulen mielelläni vielä lisää kokemuksia:)

Minä olen hoitanut kodin ja lapset ja oman työn. Nyt minulla on omaakin aikaa ja opiskelen työn ohessa ja olen vaativassa asiantuntijatyössä ollut viime vuodet ja suunta on ylös- ja eteenpäin. Ikää 35v. Voi näitä asioita tehdä näinkin päin :)