Miksi teette herkkujen antamisesta lapselle niin PAHAN ja VAARALLISEN asian?

on kyllä ihan puppua. Ei sokerin makuun voi totuttaa ihmistä. Se on meille täysin ominainen piirre ja kuuluu henkiinjäämiseen. Kun kivikauden ihminen söi, hän nimenomaan etsi makeaa tai rasvaista, sillä niillä jäi henkiin. Joten ihan puppua on sanoa, että en totuta lastani makeisiin ruokiin tai rasvaiseen ruokaan. Se on meillä jo valmiina. Makeita ruokia oli entisaikaan vaan todella vähän, joten se oli silloin todella tärkeää. Luontaista vaistoa ei kannata liian suurilla kielloilla kieltää, vaan opettaa, ettei sokeri ole se paras "kasvuaine" lapselle.

kuvaamasi kaltainen äiti. Tuskin kuitenkaan vaikka välillä olenkin ehkä hiukan tiukkis. En jaksanut lukea koko ketjua.



Meillä lapsi on nyt kaksivuotias. Hän on alle yhden vuoden iästä lähtien saanut jonkin verran herkkuja. Lähinnä leivonnaisia (kotona leivottuja, kaupasta ostettuja lasten sokeroimattimia keksejä, kylässä ja mummolassa saa mitä tarjolla on, toisessa mummolassa yleensä esim. tumma sokeri leivonnassa käytössä kuten meillä kotonakin, allergiat jonkin verran rajoittavat leivonnaisten antoa mutta mummoloissa tämä on kivasti huomioitu, synttäreillä yms. ei välttämättä niinkään), lapsi herkuttelee rusinoilla ja muilla kuivahedelmillä, marjoilla, pähkinäpatukoilla, joissa on todella suuri luonnollinen sokeripitoisuus vaikkei ole lisättyä sokeria. Jäätelöä ja sen sellaista on myös saanut joitakin kertoja. Yosaa, joka on aikamoinen sokeripommi saa aika useinkin välipalaksi ja se on lapsen yksi suosikki herkku. Lisäksi lapsi on tottunut suklaan makuun erilaisissa leivonnaisissa, läinnä siis tummaa kaakaota käytetty niiden valmistuksessa. Mehua lapseni saa myös silloin tällöin, mieluiten kuitenkin ruokailujen yhteydessä.



Olen kuitenkin ollut siitä tarkka, että esim. vauvaiässä ja vieläkin meillä harvoin käytettiin sellaisia ruokia, joihin oli sokeria lisätty. En myöskään ymmärrä miksi ketään häiritsisi, etten anna lapselleni limsaa ja karkkia. Minusta ei ole mitään syytä tehdä näin nyt kun lapsi on vielä kotihoidossa. En vain ymmärrä miksi pitäisi. En usko, että lapsesta tulee karkkiholisti sillä perustella, että hän esim. vasta 3-vuotiaana saisi niitä ensimmäisen kerran. Kun on paljon muitakin herkkuja miksi pitäisi antaa juuri karkkeja? Taaperoimetän myös lastani ja monistahan äidinmaito hänen ikäiselleen on hyihyi sokerilitkua, mihin en kyllä itse usko mutta makeaa ja hyvää se kyllä varmasti lapsen mielestä on. Oma lapseni pitää makeista mauista mutta haluan hänen saavan varhaislapsuudessa täysipainoista monipuolista ruokaa. Sanokaa nyt yksi hyvä syy miksi antaa karkkeja. Toistaiseksi ei lapsi ole tainnut ymmärtää jäävänsä jostakin suuresta paitsi. Hänelle keksit yms. ovat namin asemassa, toisille karkit. Minusta ongelma ei olisi yksi karkki silloin tällöin mutta herkkujen tulva helposti kasvaa ja noin pienille eivät vain mielestäni karkit kuuluu. Kukin antaa mitä antaa ja varmasti on eri asia kun lapsia on enemmän mutta musta on turha tuomita niitä joiden lapset eivät karkkeja syö. Itse pienten lasten kohdalla kysyn aina vanhemmilta saako heille antaa sitä tai tätä ja mielestäni olisi kohteliasta, että muutkin näin tekisivät. Meidän perhe esimerkiksi viettää melko liikkuvaa elämää. Emme voi ajatella, että jokainen kaupungillakäynti tms. olisi herkutteluhetki lapselle sillä pian herkkuja oikeasti syötäisiin lähes jokaikinen päivä.



Omassa tuttavapiirissäni en ole nähnyt esimerkkejä herkkurajoituksista kärsineiden lasten mässäilynä. Omassa tuttavapiirissäni juuri ne lapset, jotka ovat esim. usein saaneet mehua ovat voineet tottua siihen niin, etteivät oikein muuta enää juokaan. En tiedä sitten onko tämä harvinaista sitten näinpäin.

jep, mummola näkyy ikkunasta ja karkkia on tarjolla

Ja asia on iso ongelma. Siitä lähtien, kun lapset on osanneet itse mennä mummolla käymään, on niiden painokäyrät lähteneet yläviistoon.

Meillä on ihan normaalit herkuttelutavat eli herkkupäivä kerran viikossa ja viikolla herkkuna on arkipullaa tai kiisseliä, marjoja ym.

Mutta mummolle pitää koko ajan laittaa rajoja. Ei riittänyt, että sovittiin karkkipäivä mummolaankin. Mummo vaihtoi päivittäiset karkit jäätelöön, joita työnsi lapsille 2 - 3 joka päivä. Sitten sovittiin, että kesällä yksi jäätelö päivässä riittää. Mutta ei auttanut sekään, mummo työntää lapsille jäätelön lisäksi piparia, mehua, jne.

Mummo itse painaa ehkä 130 - 150 kiloa. Vaikea arvioida, mun mies on 110 kilollaan hoikka siinä perheessä. Mummon mies painoi vielä enemmän kuin mummo. Ja yksi mummon pojista on myös tuossa painoluokassa. Siinä perheessä normaalipainoa ja normaalin kokoisia ruoka-annoksia halveksutaan (eli mun tavat).

Asia on vaikea, sillä minä en tietenkään suvaitse sitä, että mummo kasvattaa minun lapsista tuollaisia valaita. Mutta asiasta puhuminen johtaa siihen, että mummo sanoo muuttavansa vanhainkotiin ja kuolevansa siellä yksin, kun ei seura kelpaa...

Ja muuten siis oikein hyvä mummo on, askartelee lasten kanssa ja tekee paljon kivoja juttuja niille. Mutta kun nuo syömätavat ei ole mitään normaaleja, niin kyllä voi yhdestä mummosta tulla aikamoinen ongelma.

lyömästä luuta muummon kurkkuun tässä asiassa. uskoo ne kun kunnolla ärähtää..

Omista kolmesta lapsestani kaksi vanhinta eivät edes suostuneet syömään jätskiä, kakkua ja karkkeja ennen kuin joskus 4-5-vuotiaana, kun ko. herkkuja oli tuputettu silloin tällöin jo useamman vuoden ajan.

on kyllä ihan puppua. Ei sokerin makuun voi totuttaa ihmistä. Se on meille täysin ominainen piirre ja kuuluu henkiinjäämiseen. Kun kivikauden ihminen söi, hän nimenomaan etsi makeaa tai rasvaista, sillä niillä jäi henkiin. Joten ihan puppua on sanoa, että en totuta lastani makeisiin ruokiin tai rasvaiseen ruokaan. Se on meillä jo valmiina. Makeita ruokia oli entisaikaan vaan todella vähän, joten se oli silloin todella tärkeää. Luontaista vaistoa ei kannata liian suurilla kielloilla kieltää, vaan opettaa, ettei sokeri ole se paras "kasvuaine" lapselle.

kerroin vaan mitä näin. Voin vaan kuvitella kuinka paljon noita perheitä on joissa lasten hampaita ei hoideta, kun minäkin tiedän jo monta.

Oma lapsi oppi syömään purkkaa joskus 3-vuotiaana. Siihen asti meni kyllä mahaan asti kaikki :)

No hyvä sitte, taisin sitten käsittää väärin. :) Ja okei, en taida sitten vielä edes ruveta tarjoilemaan purkkaa. Pelkään, että se juuttuu vauvan kurkkuun. :l Purkasta ei varmaan kyllä mahassa ole haittaa jos se sinne joutuu? Mites tommoset xylitol pastillit, jos niitä mutustaa, sattuu purasemaan, mutta silti menee osa paloina mahaan niin onko niistä mitään hyötyä?

lyömästä luuta muummon kurkkuun tässä asiassa. uskoo ne kun kunnolla ärähtää..

vanhainkotiin ihan turhanpäiväisen asian vuoksi. Ja minä kyllä haluan, että asia puhutaan ihan aikuismaisesti.

Mutta minusta on täysin turhaa totuttaa lasta pienenä herkkujen makuun. Kun niiden makuun ei ole tottunut pieninä, ei niitä isonakaan niin himoitse, jolloin niiden kohtuukäyttö on helpompaa. Esim. omat lapseni eivät vielä 12-vuotiainakaan pitäneet Coca Colasta, kun he eivät olleet sitä pieninä saaneet. Tuttavapiirissä näin taas 3-4-vuotiaita, joiden Coca Colan litkimistä piti rajoittaa. (Ja jotkut vanhemmat eivät jaksaneet rajoittaa, mikä taas näkyi näiden lasten hampaissa ja/tai painossa.)

että lapselle tulee opettaa oikeanlaiset ruokailutottumukset ja siihen kuuluu myös herkut. Jos lapsi ei koskaan kotona saa mitään herkkuja alkaa hän ahmia niitä kaikkialla muualla missä niitä on tarjolla. Ja esim juhlissa ei osaakaan syödä kohtuudella vaan ahmii liikaa.

En suosittele kylläkään herkkuja nirsolle lapselle jolle tavallisen kotiruuan syöminen tuottaa hankaluuksia.

Omani syövät hyvin kotiuruokaa (ei eineksiä) ja parasta jano/ruokajuomaa on maito tai vesi. Lapset eivät pidä mehusta eivätkä limuista eikä niitä meille muutenkaan juuri osteta. Mutta meillä syödään esim pullaa, jäätelöä ja rahkaa marjoilla. Ja useita kertoja viikossa. Makeat syödän yhteen menoon ettei suussa ole jatkuvasti happohyökkäyksiä.

Ja hampaiden harjaus on joka ilta ja välillä aamuisinkin.

Karkkeja ja keksejä tupataan yleensä mussuttamaan pitkin päivää jos niitä kotona on, joten niitä meille ei osteta.

En ole tiukkis mutten lepsukaan makeisten kanssa. Meillä niitä saa jos syö ruokansa hyvin ja harjaa hampaansa hyvin. En halua kuitenkaan kasvattaa lapsia missään säkissä.

opettavat myös lapsensa palkitsemaan itsensä makealla. että hyväolo tulee makeasta.

työssäni näen diabeetikkoja ja paljon. ei se pelkästä sokerista tule mutta mitä käsittelemättömämpää ruokaa lapsi syö, sen parempi hänelle.

kotoa opitaan se elämän malli.

Mä olen niin samaa mieltä ap:n kanssa.



Mua kanssa ihmetyttää tuo vauhkoilu makeaan totuttamisesta. Teidän lapset eivät vissiin ikinä saaneet äidinmaitoa. Sitä makeampaa on vaikea kuvitella. Sehän on todella imelää. Kantsii maistaa itse :-)



Me oltiin kerran yksillä synttäreillä, jotka pidettiin ulkona. Kävi niin, että kakku tippui maahan. Terveysintoilijaperheen lapset kävivät sormilla syömässä maasta sen pudonneen kakun, kun muuten oli pelko että ei olisi herkkuja. Ja tää on tosi tarina.

Arkena (ma-pe) ei syödä herkkuja, viikonloppuisin syödään. Ei koko aikaa, vaan esim. kauppareissulla ostetaan karkkipussi ja kotona voidaan ottaa jälkiruoaksi jäätelöä, keksiä tms. Arkena voidaan tehdä poikkeuksia sääntöön, jos käydään vaikka kylässä tai synttäreillä.



Lapset ovat 9, 7 ja 1 v. ja sama sääntö pätee kaikkiin. Terveitä, hoikkia ja hyvinvoivia lapsia ovat kaikki. Ai niin, ja kesällä meillä saa jäätelöä joka päivä! :)

Mua kanssa ihmetyttää tuo vauhkoilu makeaan totuttamisesta.

Ja toinen ihmettelemäni juttu on pelko siitä, että lapsi alkaa vinkua karkkia koko ajan. Totta hemmetissä lapset vinkuvat, mitä milloinkin! Silloin vanhemman tehtävä on sanoa EI.

Taitavat jotkut sittenkin pelätä oman kullannuppunsa kieltämistä, kun se saattaa vaikka ikkaista...

Mutta niinkuin täällä on jo sataan kertaan väännetty, lapsen on hyvä oppia kohtuus. Ja siinä joskus on se aikuisen "ei" paikallaan ("kyllä pari palaa riittää").

Ja toinen ihmettelemäni juttu on pelko siitä, että lapsi alkaa vinkua karkkia koko ajan. Totta hemmetissä lapset vinkuvat, mitä milloinkin! Silloin vanhemman tehtävä on sanoa EI.

Taitavat jotkut sittenkin pelätä oman kullannuppunsa kieltämistä, kun se saattaa vaikka ikkaista...

kyllä ne ehtii myöhemminkin syömään. lapselle hedelmätkin on herkkua ja kotona leivottu pulla. en muutenkaan tuputa lisäaineita ja aspartaamia ym väriaineita ja transrasvoja pienelle lapselle= täysin tarpeetonta. lapsen makutottumuksiin voi vaikuttaa ja karkkipäivä on kaikkien hammaslääkäreiden mielestä parasta myöhemminkin.

tai mehun juominen janoon tai usein ihan kirjaimellisesi syövyttää hampaita kuten monet mehutkin, se kannattaa muistaa varsinkin kun rautahampaat tulee, niiden pitää kestää kauan

minua nimittäin ärsyttää ihan erityisesti juuri mummien ja ukkien vahdinta ja vahtaaminen. Maailma kaatuu jos mummi joskus antaa pullaa ja sitten ei enää anneta lasta hoitoon jne.



Toki ymmärrän että rajat on olatav ja että joka päivä tai monena päivänä viikossa ei syödä karkkia tm. herkkuja.



Joku kirjoitti osuvasti siitä, että isonvanhempien aikana se herkkujen antaminen on ollut rakikaudenosoitus. Tämän kirjoittajan mielestä sille, miten mummit ja ukit haluavat lapsia helliä, ei ole mitään arvoa eikä väliä. Olen eri mieltä. Jos se on mummulle tai papalle kovin tärkeää joskus (ei joka päivä) hemmotella lapsosia herkuilla niin minä en sitä ainakaan ala kieltää. Itse olen ollut aina normaalipainpoinen (kuten myös omat lapseni) ja kylläne on silti ihania muistoja kun mummilassa hemmoteltiin kaikin tavoin, myös sillä että sai herkkuja vähän useammin kuin normaaliarjessa kotona.



No mutta, minä en kuulukaan niihin äiteihin joiden lapset on maailman kuninkaita joiden ympärillä kaikkien elämän kuuluu pyöriä. Sori.

hampaat, se pilaa koulunkäynnin. Jos pirulle (lue sokeri) antaa pikkusormen niin se vie koko käden.

Oikeasti mua säälittää nää äidit/isät jotka tekee sokerista älyttömän suuren peikon. Sokeri on syyllinen ihan kaikkeen ja yksikin karkki vie turmioon. Ei sokeria tarvi joka päivä vetää eikä älyttömiä määriä, mutta ei se nyt ketään hunningolle vie jos kerran viikossa pari karkkia syö.

mutta jatkuva herkkujen mussuttaminen kielii kyllä psyykkisistä ongelmista. Herkuilla korvataan läheisyyden ja rakkauden puutetta.

Lapseni ovat ns. nirsoilijoita ja jos saavat pullaa tai keksiä päivällä ennen lounasta tai päivällistä eivät syö oikeaa ruokaa ollenkaan. Tunnen perheitä, joissa mukulat mässyttävät päivät pitkät kaikkea mahdollista ja silti oikeakin ruoka maistuu heti perään. Sitten paheksutaan jos minä en halua antaa lapsille suklaapatukkaa ennen lounasta.



Etenkin esikoinen 5 -vuotta on alipituinen ja painaa hirveän vähän ja häntä tarkkaillaan jatkuvasti neuvolassa. Hän söisi ainoastaan suklaata ja keksiä jos saisi itse valita, mutta minä pidän linjastani kiinni ja jälkkäriä saa vain jos on oikea ruoka syöty. Usein käy niin ettei tuo poika syö koko päivänä yhtään mitään, koska en toisaalta usko pakottamiseenkaan. Teen paljon erilaisia ja hyvin mietoja ruokia, jotta saisi edes joskus jotain alas. Ei vaan tavallinen ruoka oikein maistu. Tämä poika ei syö edes hampurilaisia, mutta jätski kyllä kävisi. On myös aina kärttämässä makeaa kylässä (koska tietää ettei siellä ole ensin oikea ruoka-sääntöä) ja käy leikkipuistossa toisten eväillä, vaikka asiasta puhutaan koko ajan kotona ja hän saa sitä makeaa myös kotona (mutta aina vain oikean ruoan jälkeen jos suostuu syömään). Se on vaan niin vaikeaa toisten ymmärtää, että lapset ovat erilaisia ja maut ovat erilaisia.