Lue keskustelun säännöt.
Pelottaako uskovaisten (normaali) käytös perheissä
22.07.2011 |
Siis minusta uskovaisuus on hieman pelottavaa. Tuntuu, että Jumalan etu menee lapsen edun edelle jossain asioissa, esim. että lapsi jätetään pärjäämään jossakin asiassa yksin, jotta "oppii tuntemaan Jumalan teot"? Tai että jokin kärsimys on Jumalan tahto ja sille ei pidäkään tehdä mitään? Tai että uskovainen vanhempi saa silmittömät raivarit jostain lapsen erheestä, joka on uskontoa vastaan.
Kommentit (11)
Miten jumalan etu menee edelle? Miten lapsi jätettäisiin yksin? Mitä tarkoitat, että lapsi jätetään yksin ja lapsi oppii tuntemaan Jumalan teot? Miksi kärsimys olisi Jumalan tahto? Millainen erhe olisi uskontoa vastaan???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuntuu vaan järjettömältä. Oma anoppini selittää kaiken uskonnon kautta, onneksi lapseni ovat jo isoja ja ymmärtävät käyttää järkeään, eivätkä usko kaikkea anopin puhumaa puppua.
On ollut vaikeitakin aikoja anopin kanssa ja ikäviä tilanteita. Mutta tilanne on mikä on, anoppi on muuten mukava ihminen kyllä.
lapsi jätetään yksin ongelman kanssa, hän tulee tuntemaan Jumalan kovan käden?
Olen jotenkin kokenut, että vanhempien taholta voi tulla kylmyyttä sen takia, että Jumala on lapsen ja vanhemman "välissä"? Kun tavallisesti välissä ei ole ketään... Vanhemman pitää siis tilittää Jumalalle lapsenkin vääränlainen käytös.
En ymmärrä, miten Jumala on mun ja lapseni välissä. Totta, joudun tilittämään Jumalalle senkin, jos tieten tahtoen kasvatan lapseni väärin ja johdan hänet harhaan - en kuitenkaan tilitä lapseni väärää käytöstä, vaan omia tekosiani. Jumala antoi lapseni minulle, minun kasvatettavakseni, koska Hän katsoi minun olevan juuri sellainen äiti, jonka tämä lapsi/nämä lapset tarvitsee. Minun tehtäväni on tehdä kasvatustyö niin hyvin kuin osaan, pystyn ja tiedän.
Jumalan käsi ei ole kova, eikä Hän ylipäänsä ole mikään julma hirmuvaltias. Hän on rakastava, kuten jokainen normaali äiti ja isä lapselleen - rajat kuuluu rakkauteen, ja silloin tällöin annetaan lasten oppia vähän kantapään kautta. En tiedä, mistä ap revit nuo ajatuksesi ja sanomasi, mutta minä en tunne ollenkaan tuollaista Jumalaa, kuin sinä kuvaat. Kuvaamasi kaltaisia ihmisiä tunnen kyllä, ja heitä harhautuneempia uskovia saa hakea.
no ehkä ne onkin niitä erikoistapauksia "kovista" uskovaisista, jotka ovat kuin aivopestyjä ihmisiä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen alunperin ev.lut ollut aina vailla mitään uskonnollisuutta, mutta sydämessäni olen ollut mielestäni juuri sellainen lapsen kaltainen uskova.
En kuulu mihinkään seurakuntaan, olen kyllä harkinnut helluntailaisuutta, mutta pelkään että helposti koukuttuvana joutuisinkin väärille poluille.
Pidän parempana uskoa vain Raamatun sanaan ja keskustella niistä hyvän ystäväni jos toisenkin kanssa.
Usko on sydämessä, ei seurakunnissa. OIkea sana on UT:ssa!
mutta Uudesta on hyvä aloittaa!
Olen erimieltä tuosta srk asiasta - kannattaa mennä sinne rakentumaan!
Koska Jumala on rakkaus, voi siitä uskovaisuudesta olla vain hyötyä. Mielipuolet sitten asia erikseen mutta kyllä kristinusko on sellaista kilvottelua paremmaksi tulemisessa että luulisi olevan vain hyvästä. Pyrkikää hyvään, rakastakaa!
Täysin järjesvastaisia ainakin nämä ap:n pelot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuo kuulostaa aika oudolta. Mitä tarkoitat sillä, että lapsi jätetään pärjäämään yksin jotta "oppii tuntemaan Jumalan teot". Voitko kertoa jotain esimerkkiä? Tuollaista sanontaakaan en ole koskaan kuullut.
Ei kärsimys ole Jumalan tahto. Tässä ajassa kuitenkin vielä paha vaikuttaa maailmassa ja on kärsimystä, jota Jumala sallii. Me emme tiedä miksi. Jumala saattaa vetää joskus ihmistä puoleensa sen kautta että ihminen joutuu kärsimään. Tottakai ihmisten pitää tehdä kaikkensa jotta kärsimystä lievitetään.
Ei ole fiksua että vanhempi saa raivareita mistään asiasta. Minä henkilökohtaisesti en ole koskaan kuullut, että kukaan ystävä tai tuttu olisi edes lievästi suuttunut jos lapsi on ollut uskoa vastaan. Lapsella on täysi vapaus itse valita mihin uskoo. Tottakai rukoilen, että lapsenikin löytäisi Jumalan, mutta hän kantaa itse lopullisen vastuun asiasta ja rakastan häntä yhtä paljon riippumatta siitä, mihin hän uskoo vai uskooko mihinkään.
Miksi minun pitäisi tilittää jumalalle lapsen vääränlainen käytös? Määrittele myös, että mikä on vääränlaista käytöstä? Kiukuttelu? Ahneus? Itsekkyys? Ylpeys? Unnutus? Itsetyydytys? Kaikki näistä mielestäni kuuluu tietyllä tavalla varsinkin lapsen hengissäselviämisvaistoihin ja kasvuun ja kehitykseen?
Kertaakaan en ole tilittänyt Jumalalle lapseni väärää käytöstä. Ihan normaalisti olen käyttänyt vertaistukea, jos olen etsinyt tapoja saada lapsi esim maistamaan uusia ruokia.
Kiittänyt Jumalaa olen tästä niin erilaisesta lapsesta, jonka temperamentti on niin kovin erilainen. Joskus väsyn erilaisuuteen kovin, niin kuin lapsenikin varmasti, mutta kiitollinen olen, että olen saanut kasvaa myös ihmisenä, enkä vain vanhempana tämä erilaisen lapsen kanssa.
lapsi jätetään yksin ongelman kanssa, hän tulee tuntemaan Jumalan kovan käden?
Olen jotenkin kokenut, että vanhempien taholta voi tulla kylmyyttä sen takia, että Jumala on lapsen ja vanhemman "välissä"? Kun tavallisesti välissä ei ole ketään... Vanhemman pitää siis tilittää Jumalalle lapsenkin vääränlainen käytös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Irtaantua noista lahkoista, joissa järjettömiä sääntöjä, narsistisia määräilijöitä yms!
Niistä on aito usko kaukana!
Oikea usko löytyy Raamattua lukiessasi omasta sydämestäsi. Luota siihen ja unohda uskonnot!
uskovaisia perheitäki on niin montaa erilaista kuin evlut yleensäkkin