Tykkäisin rajusta/aggressiivisesta seksistä
mutta vaimolleni sellainen ei käy ollenkaan. Tykkään kiroilla ja panna rajusti, ilman sellaista en tyydyty kunnolla. Seksin ulkopuolella meillä menee loistavasti, minkä takia ero olisi todella vaikea. Saan kyllä siemensyöksyn aina kuin vaivaudun sekstaamaan ja nainen saa klitorisorgasmin. Emätinorgasmia nainen ei tunnu saavan millään, vaikka olen aika kookas. Kärsin siitä jotenkin.
Nainen on luonteeltaan ns. nutturapää eli vain ihan perusseksi käy. Lisäksi hän on mielestäni täydellistä äitityyppiä.
Nykyinen suhde on kestänyt noin kolme vuotta. Edellinen suhteeni kesti noin puoli vuotta, mutta seksi oli todella rajua/tyydyttävää. Nainen oli 15v nuorempi kuin minä. Seksin ulkopuolella taas suhde ei toiminut.
Onko siis niin, että joko seksi toimii tai seksin ulkopuolinen suhde toimii? Molemmat eivät voi toimia samaan aikaan.
Tällä hetkellä tilanne on, että kelaan koko ajan muita naisia. Omastani en haaveile seksuaalisessa mielessä ollenkaan. Voiko tälla tavalla elää lopun elämäänsä?
Kommentit (4)
Voiko elää loppielämänsä? Tietysti voi. Monet elävät ihan ilman kumppaniakin.
Mutta tuli mieleen, voisiko teillä olla joku kompromissi. Jos itseäni ajattelen, toisen hurja kiroileminen seksin aikana olisi lähinnä koomista, vaikka varmaan pystyisinkin pitämään naamani peruslukemilla ;). Rankkaa actionia ja järjellistä kuritustakaan vastaan minulla taas ei ole mitään (päinvastoin;), eli siitä ei ole kyse.
Pystytkö juttelemaan niasesi kanssa siitä, mitä hän haluaa ja mikä on turn off? Ja lisäämään jotain juttuja pikkuhiljaa, hänen suostumuksellaan tietysti. Noissa on oltava hienotunteinen, jos tyttelin nuttura on kovin tiukalla, koska tottumattoman on aika vaikea antaa lupaa suoraan ehdotukseen jostain kovin extremestä, vaikka periiaatteessa ehkä sihen voisikin suostua.
Ja se, että SINÄ kärsit siitä, ettein nainen saa emätinorgasmia on ihan vaan sinun itsetuntosi ongelma. Iso osa (jopa enemmästö) naisista ei saa sitä. Ja se ei ole mulkun koosta kiinni (ainakaan kaikilla). jos O:n saa jotenkin, asia on enemmän kuin hyvin.
Mikään ei ole yhtä vaarallista tyydyttävälle seksille kuin pyrkimys pitkiin sessioihin. Lankesin nuorempana tuohon "kestävyyden" mantraan. Oli todella tuskainen työ oppia pois kyvystä jatkaa täältä ikuisuuteen. Kun kerran on oppinut hallitsemaan orgasmiaan ei enää voi laueta spontaanisti ja oman kokemukseni mukaan juuri spontaani laukeaminen on se "oikea". Olen siinä AP:n kaltainen, että nautin välillä saada ottaa vaimoni rajusti ja suoraviivaisesti. Ilman tuota mahdollisuutta olla perinteinen mies ei varmaan pehmeä perheenisä ja rakastaja puolenikaan kukoistaisi.
AP:lle voisi sanoa, etten usko, että tulet olemaan totaalisen onnellinen nykyisessä suhteessa, mutta ehkä et koskaan löydä edes noin hyvää. Tuo täydellinen äitityyppi on nimittäin todella hyvä ominaisuus vaimossa. Itse ainakin mieluummin otan täydellisen äitityypin kuin lapsikielteisen seksinjumalattaren, mutta helppoahan minun on puhua kun olen löytänyt lapsirakkaan seksuaalisesti alistuvan, mutta älykkään ja kiinnostavan kumppanin.
...että teillä olis menossa jonkinasteinen "aallon pohja" parisuhteessa? Tuo kolme vuotta on kuitenkin parisuhteessa jo viimeistään se aika, jolloin todellisuus astuu esiin ja aletaan punnitsemaan omia ihanteita/valintoja ja verrataan niitä käytäntöön. Jos seksi on ollut alussa huumaavaa, sitä alkaa kaipaamaan siitäkin huolimatta, vaikka kumppanin kanssa muuten menisi loistavasti. Itsellänikin on siitä kokemusta.
Sanot suhteen menevän muilta osin hyvin, mutta miksi saan sellaisen kuvan, että ette ole kuitenkaan keskustelleet ko. asiasta? Menevätkö asiat parisuhteessa todellakin hyvin, jos kumppani ei kiinnostu enää ollenkaan toisesta ja ajattele koko ajan muita seksuaalisesti? Minusta tilanne kuullostaa aika pahalta. Entinen 6,5 vuoden liitoni kariutui juuri samantapaiseen ongelmaan, jossa minä lähdin kurkkimaan sinne aidan vihreämmälle puolelle. Seksi ei toiminut yhteisistä elvytysyrityksistä huolimatta ja hain kokemuksia muualta. Se ei johda mihinkään muuhun, kuin eroon.
Onko kumppanisi ollut suhteen alkuaikana erilainen seksin suhteen? Vai ovatko sinun ajatuksesi seksistä muuttuneet? Kannattaako kuitenkaan vertailla nuorempaa exää ja nykyistä naistasi ihan suoraan? Kumppani on kuitenkin aina kokonaisuus, siitä on lähdettävä liikkeelle.
Jaat kumppanisi osiin: rajoittunut nutturapää - loistava äiti. Jos kumppani ei jollain alueella (esim. ystävä-rakastaja-äiti) olekaan se unelmien täyttymys, ei se toisia katselemalla ja toisista haaveilemalla parane. Tulee avata suu ja sanoa, kuten asia on, toki sukkelia lauseenkäänteitä käyttäen =)
Jos sitten puhuminenkaan ei avaa uusia ovia, enpä usko, että suhteeseen kannattaa jäädä roikkumaan. Seksuaalisuus on kuitenkin niin syvällä ihmisen perusluonteessa, että sen suhteen ei kyllä oikein voi oppia elämään halujensa vastaisesti.
Oma kokemus ja etenkin nykyinen, kuusi vuotta kestänyt parisuhde todistavat ainakin minulle, että seksi/seksuaalisuus on yksi tärkein perusta parisuhteelle. Jos vertaan edellistä liittoa (huom. en kumppania...), jolloin minäkin totesin aina, että "suhde toimii loistavasti, seksiä lukuun ottamatta" ja nykyistä liittoa, jossa on kaikenlaiset asiat riitelevät vähän väliä, mutta seksi toimii, kallistun ehdottomasti jälkimmäisen kannalle =)
Ja vielä sekin tulee muistaa, että kuten elämä on yhtä aaltoliikettä, myös seksi muuttu koko ajan - oli se sitten hyvääkin. Meillä se "hyvässä seksisuhteessa" on kulkenut jonkinlaisissa vuoden sykleissä (kuulostaa hölmöltä): ensin alkuhuumaa, sitten raskausaika, vauva-aika, stressivuosi, muutosvuosi ja nyt kulunut intohimoinen vuosi. Joka vuosi on muuttanut seksielämää ja tottakai myös meitä kumppaneinakin erilaisiksi ja tuonut uusia tuulia tullessaan.
Niin, siis en ole kanssasi samaa mieltä, että seksi toimii tai ulkopuolinen suhde toimii: seksuaalista kemiaa suhteessa joko on tai ei - ulkopuolinen suhde ei koskaan kuulu parisuhteeseen.
-Liini-
ja nää eri naisten orgasmit on puppua. Onko sun orgasmit vaan fyysisiä, eli miten on sun psyykkisen puolen kanssa? Naippa useampi tunti peräjälkeen, tai ainakin puolitoista, ja saatat päästä jyvälle siitä mikä on psyykkinen orgasmi. Toisaalta seksi on peliä jossa on molemmilla napiskan siirtovuorot, et voi ottaa kokoajan askelia peräjälkeen. Ainakun vaivaudut, kirjoitat seksistä, tekis mieli kysyä et ikä on varmaan alle 27 ?