Onko kenenkään teistä elämä edennyt näin?
Alat seurustella 16-vuotiaana samanikäisen pojan kanssa, käyt lukion.
Pääset suoraan yliopistoon ja valmistut maisteriksi, kandin kohdalla muutat yhteen opiskelevan poikaystäväsi kanssa.
Melkein heti valmistuttuanne muutatte juuri teille sopivaan omistusasuntoon.
Menette 26-vuotiaina naimisiin ja saatte lapset, kun olette 27v,29v ja 30v.
toki ryppyjä on myös, mutta pääpiirteittäin näin.
Kommentit (15)
miten etenee noin 99 prosentin elämä.
Mulla mennyt näin;
Elämäni aikana on ollut useita poikaystäviä. Lukion kävin, ja vuoden työttömyyden jälkeen amikseen. Amiksen jälkeen taas työttömänä sekä hanttihommia, sitten naimisiin 22-v, lapset 23- ja 25-vuotiaana. Satunnaisia hanttihommia sekä kotiäitiyttä. 26-vuotiaana korkeakouluun. Avioero 27-vuotiaana. Nykyisen seurustelukumppanin löytäminen ja korkeakoulusta valmistuminen 30-vuotiaana. Korkeakoulusta valmistumisen jälkeen edelleen työttömänä. Olen 30-v.
Olenko luuseri?
Elämä on mennyt mutkallisia teitä ja menee edelleen. :)
Minäkin kysyn mikä on ap:n pointti tai johtopäätös.
16-vuotiaana aloin seurustelemaan samanikäisen pojan kanssa.
Kävin lukion.
Lukion jälkeen muutettiin pojan kanssa kimppaan ja lähdettiin opiskelemaan.
Erottiin.
Lähdin vaihto-oppilaaksi ja tapailin satunnaisia miehiä.
Valmistuin ja löysin työpaikan, ja tapailin satunnaisia miehiä.
Tapasin ihanan miehen, jonka kanssa muutettiin yhteen ja lähdettiin ulkomaille muutamaksi vuodeksi.
Palattiin Suomeen, mentiin naimisiin ja saatiin lapsia (kolmekymppisinä).
Sittemmin elämä on ollut lähinnä perhearkea.
Lisäksi elämääni mahtuu työvuosia, työttömyyttä, vakavia sairauksia, asunnon ostamisia ja myymisiä ja erinäinen määrä muuttamisia.
valmistumisen jälkeen vuosi pätkätöitä ja sen jälkeen vakipaikka. välissä äitiyslomat.
Vietän ihanaa ja vapaata nuoruutta lukioajan. Olen kuitenkin fiksu, kirjoitan hyvät paperit ja pääsen saman tien opiskelemaan haluamaani alaa. Tutustun ekana opiskelusyksynä tulevaan mieheeni ja vietämme railakkaat opiskeluvuodet yhdessä ja isossa ystäväpiirissä. Opiskeluaikana teemme molemmat töitä opintojen ohessa ja kaikki menee mukavasti.
Tulen raskaaksi mutta valmistun ennen lapsen syntymää 24-vuotiaana. Äitiysloman jälkeen saan vakituisen unelmatyöpaikan, jossa olen edelleen. Mies valmistuu ja saa vakityöpaikan. Menemme naimisiin, otamme lainan ja ostamme talon. Saamme kolme lasta lisää (27-, 30- ja 32-vuotiaana).
Alat seurustella 16-vuotiaana samanikäisen pojan kanssa, käyt lukion.
Pääset suoraan yliopistoon ja valmistut maisteriksi, kandin kohdalla muutat yhteen opiskelevan poikaystäväsi kanssa.
Melkein heti valmistuttuanne muutatte juuri teille sopivaan omistusasuntoon.
Menette 26-vuotiaina naimisiin ja saatte lapset, kun olette 27v,29v ja 30v.toki ryppyjä on myös, mutta pääpiirteittäin näin.
Voi kun olisikin noin helpolla päässyt! Tosin mä en ois pystynyt tohon, heti kun poikaystäviä löysin oli pakko päästä muuttaan yhteen ja sitten olikin jo hirveä vauvakuume.
Paitsi, että viimeistä lasta emme saaneet pitää maan päällä, tuli siis aika iso ryppy meillä siinä.
Ei ole mennyt noin ei ole. En jaksa edes kertoa tässä kaikkea. Olen päälle 30-vuotias ja olen seurustellut todella monen miehen kanssa. Avopuolisoni on tehnyt itsemurhan. Olen opiskellut kaksi ammattia, koska ensimmäisestä työstäni jouduin pois työtapaturman takia. Eli en pysty vanhaan työhön enää. Ja olin sairaslomalla vuoden. Työpaikka nyt on ja raskaana olen. En asu tulevan isän kanssa samassa osoitteessa, en ole kihloissa enkä naimisissa.
mutta sitten 35v-40v kaiken näköistä ikävää tapahtui ja sen niiden ikävien asioiden vuoksi 40v ero. Aloitin uudelleen opiskelun täysin eri alalle, uutta kumppania ei ole löytynyt.
että ap:n elämä on ideaali elämä? Minusta olisi ollut kauheaa jämähtää paikoilleen 16-vuotiaana tavatun poikaystävän kanssa. Kun muistelen itseäni vähän päällä kaksikymppisenä, niin ihaninta oli juuri vapaus ja uusien ihmisten tapailu. Olen ehtinyt tutustua kunnolla itseeni ja oppinut selviämään omillani. Minullakin on nykyään kaikki mitä ap:lla, mies, lapset, koti, työ, mutta enpä vaihtaisi kokemusrikasta elämääni mihinkään.
Mihin siis perustuu tämä ajatus ideaalista elämästä - onko se sitä, ettei tehdä harhapolkuja? Jos on, niin miksi?
Varmaan on monia joilla elämä menee noin, mutta enemmistön elämä ei tasan kulje juuri tuolla tavoin eikä edes yhtä idyllisesti.
miten etenee noin 99 prosentin elämä.
Kauheeta varmaan, otan osaa. Muista ettei oo vieläkään myöhäistä lähteä siihen omaan elämään! Voin jo kuvitella miten sinua harmittaa oma kaavamaisuutesi ja sitten viimeistään viidenkympin villityksessä jätät tylsän puolison ja lapset.
Mulla näin:
18-v ulkomaille asumaan, 19 v pariksi vuodeksi Suomeen opiskelemaan ja töihin, 21 v ulkomaille töihin ja yliopistolle, 24-25 v palasin Suomeen, tossa välissä ollut muutama heila. 26-v vauvani syntyi, 27 v lähdin sukupuolenkorjaukseen, nyt olen kohta 30 v ja taas opiskelen uutta työtä johon valmistun puolentoista vuoden päästä, on heiloja joista yhden kanssa kaksi lasta tämän edelliseltä kumppanilta ja lisäksi tuo oma kullanmuru joka täytyy kohta laittaa tarhaan että ehtii tehdä gradun. Luulen että ennen kun lapsi menee kouluun, asutaan ulkomailla muutama vuosi ja muksu voisi ehkä aloittaa kotiopetuksessa, katsotaan. Työt on onneksi joustavia, ei lapset ja opiskelu muuten onnistuisi, kirjoja ja lehtijuttuja voi kirjoittaa öisinkin.
puuttui se, että lukion ja opiskelujen välimaastossa eroatte muutamaksi kuukaudeksi, mutta palaatte kuitenkin yhteen.
ap