Onko täällä erityislasten vanhempia?
Omallani diagnosoitiin traumaattisesta lapsuudenaikaisesta kokemuksesta johtuva käytös- ja tunne-elämänhäiriö, ja kaipaisin kohtalotovereita tai edes vinkkiä, mistä sellaista löytää. Olen todella yksin tämän asian kanssa, en edes netistä ole löytänyt mitään aiheeseen viittaavaa.
Tahtoisin ymmärtää lapsen käytöstä, mutta en pysty. Kotona kaikki menee ihan suht hienosti. Lapsi on ihana ja kultainen, hänen kanssaan voi keskustella asioista ja sopia niistä kuten "isojen poikien" kanssa ilman sen suurempaa draamaa. Vain todella harvoin lapsi näyttää suuttumustaan kotona, joka tarkoittaa ovien paiskomista ja kamalaa kielenkäyttöä.
Mutta koulussa ongelmat on koko ajan pinnalla. Tavallisesta luokasta siirryttiin pienryhmään, ja nyt kesäloman alkaessa opettaja sanoi että jos tilanne ei muutu niin seuraava vaihtoehto on sairaalakoulu.
Tosiaan tuntuu, että kotona ja tukiperheessä (olen totaali yh) lapsella ei ole pienintäkään oiretta eikä ongelmaa, mistään käytöshäiriöistä puhumattakaan. Mutta koulussa sitten senkin edestä. Mistä kummasta se voi johtua? Eikä ole mistään rajojen puuttumisesta, kotona on kyllä rajat ja rakkautta ollut aina.
Sen huomasin, kun olimme nyt kesälomareissulla, minä ja lapset. Että tuon reissun aikana poika kyllä oirehti, lähinnä niissä tilanteissa kun lapsi olisi halunnut tehdä jotain, jonka minä kielsin. Esim kieltäydyin kaupasta ostamasta pyssyä, kuten aina ennenkin. Jo ennen kuin menimme kauppaan sisälle, kävin lapsen kanssa "säännöt" läpi, ja yksi niistä oli se, ettei pyssyjä osteta. Lapsi hyväksyi ja nyökkäsi, ja menimme kauppaan. Nopeasti lapsi kuitenkin hermostui kaupassa, tuntui että lapsi jotenkin ahdistui, kai siitä väenpaljoudesta ja täysin vieraasta ympäristöstä johtuen. Ja kas kummaa, pahin riita syntyi juuri siitä pyssystä jonka toi minulle ja jonka kieltäydyin ostamasta.
Samankaltainen tilanne tuli huvipuistossa. Sanoin, ettei osteta limuautomaatista kallista neljän euron limutölkkiä, vaan mennään ostamaan iso mukillinen samaan hintaan puiston kahvilasta. Tästä keskustelusta lapsi hermostui ja suuttui.
Nuo kaikki reissussa olleet tilanteet alkoivat siitä, että minä rajasin lasta tai kielsin häneltä jotain. Kotona tuo puolestaan sujuu ihan hyvin, lapsi kuuntelee mun perustelut ja hyvin usein jopa ymmärtää eikä siitä sitten sen enempää. Voisiko sillä täysin vieraalla ympäristöllä olla asian kanssa jotain tekemistä, vai mistä tuo voi johtua?
Lapsen "kohtaukset" menee mun seurassa aina viidessä minuutissa ohitse, sen jälkeen lapsi on kuin mitään ei olisi ollutkaan. Koulussa ilmeisesti tilanteet kestävät kauemmin. Ja siis nuo "kohtaukset " on sellaisia, että lapsi kiihtyy nollasta sataan sekunnissa, aina en itsekään hoksannut mistä syystä lapsi hermostui. Sitten seuraa kamalaa kielenkäyttöä, huutoakin ehkä, jokin kädessä ollut tavara paiskataan menemään. Koulussa on ilmeisesti pahempiakin tilanteita, mutta nää on ne, joita mä olen harvakseltaan pojassa nähnyt.
Osaako kukaan neuvoa mitenkään, onko kellään kokemusta tämmöisen diagnoosin omaavasta erityislapsesta? Ihan mitä vain.. olen niin yksin tämän asian kanssa.
Kommentit (35)
Minulla myös poika, kuulostaapa tutulta tilanteenne. Poikani kärsii tunne-elämän häiriöstä, elämämme oli varsin tuskallista jonkin aikaa.
Pääsi pahaa oloaan purkamaan aluksi terapeutin luokse. Rinnalla myös toimintaterapia, mistä pian siirryttiinkin kokeilemaan sensoorista integraatio- terapiaa. Oli selkeästi havaittavissa aistiyliherkkyyttä.
Kaikki em on lähtenyt rullaamaan, kun otin yhteyttä perheneuvolaan. Ensin tuli mukaan psykologi, lastenlääkäri sitten laittoi lähetettä noihin terapioihin. Nyt sitten siirtyy pienryhmään opiskelemaan. Aikuisen seurassa ja rauhallisten ihmisten seurassa käytös on vallan upeaa, sitten kyllä homma lähtee käsistä hiemankaan vilkkaamman kaverin kanssa. Myös rutiineista irtautuminen tietää äksöniä, mm äskettäin kävimme huvipuistossa..
Myös jokin aika sitten oli itsetuhoista puhetta,se oli niin kamalaa aikaa. Sitä kesti joitain viikkoja, mutta toiv on nyt jäänyt kokonaan pois.
On niin kovin turhauttavaa, kun lapsella on hätä ja tuntee itsensä niin riittämättömäksi ja pyytää apua ja avun saamiseen tahtoo mennä aikaa.
Koin kyllä, että perheneuvolasta asiat saivat vauhtia. Järjestettiin tehokkaasti palavereita päiväkodinkin kanssa, mukana lastenlääkärit ja terapeutit. Lomalla nyt on ollut helpompaa, poika näyttää voivan erittäin hyvin. Hieman odotan kauhulla, kuinka opiskelu pienryhmässä lähtee sitten käyntiin..
Onneksi saitkin vastauksia/kokemuksia muiltakin. Ihan valtavasti voimia sinne teillekin, toivottavasti asiat ripeästi etenisivät.
Meilläkin ensimmäinen paikka jonne silloin eskarivuotena menimme, oli perheneuvola. Siellä tehtiin lapselle tutkimuksia ja sitä kautta saatiin myös lähete psyk. polille mutta ei mitään hoitoa lapselle sen enempää. Ei siis taidettu edes ehdottaa toimintaterapiaa. Sen jälkeen kun päästiin terapiajonoon, musta tuntuu että ollaan jääty ihan tyhjän päälle. Psyk. polilta sanoivat, että jos tulee jotain erikoista niin mun pitää sitten ottaa yhteyttä. Muuten tavataan jossain kohtaa syksyä. Ja tässä kaikki.
Mä huomasin myös, miten normaaliarjen "rikkominen" toi esiin pojalla noita raivareita ja kiukunpuuskia. Lähdimme viikoksi perhelomalle, kiertelimme huvipuistoja ja tivoleita, kylpylää jne. Ja siellä sitten vähintään kerran päivässä tuli "kilahdus", aina en edes ymmärtänyt mistä syystä. Ja joka kerta tosiaan sellaisessa paikassa, jossa oli paljon muitakin ihmisiä. Perheenkesken hotellihuoneessa lapsi oli ihan ok ja normaali.
Mä oon kuitenkin pyrkinyt siihen, että en haudo tuota lasta vain kotona vaan otan mukaani kauppoihin jne. Uusissa paikoissa kaikki ei mene pojalla ihan "putkeen", mutta kun tarpeeksi toistoa tulee samoihin paikkoihin, niin lapsi osaa olla kuten muutkin ikäisensä.
Mä odotan myös kauhulla koulun alkamista. Tosiaan opettajan vaihto on edessä, ja mulla on todella huonoja kokemuksia pojan aiemmistä opettajista (poislukien tää viimeisin). Näitten muiden opettajien mielipide on tosiaan ollut se, että lapsi on häirikkö ja ilkeä ja ihan tahallaan hankala. Se on sitten näkynyt siinä, että lapsi on ollut suorastaan silmätikkuna ja kotiin on _joka päivä_ tullut listaa siitä, johon on ranskalaisin viivoin kirjoitettu kaikki mitä lapsi on tehnyt. Esim. "puhui tunnilla ilman lupaa. Ei seissyt ruokailujonossa, vaan liikahteli paikallaan. " Jne. Siis asioita, joita kuvittelen ihan tavallistenkin oppilaiden edes joskus tekevän. Eriasia sitte ne oikeasti pahat jutut, joita lapsella on, niistä mun mielestä tuleekin ilmoittaa. Mutta tuo tuollainen.. se oli minullekin hirvittävän rankkaa. Saati lapselle.
Pojalla on myös jostain syystä hirveän negatiivinen suhtautuminen kaikkiin näihin viranomaisiin jotka näitä asioita on ollut hoitamassa. Lapsi ei millään halua ja ilmiselvästi myös ahdistuu siitä, että hänen käytöstään ruoditaan milloin missäkin ja aina uusien ihmisten kanssa. Olen koettanut selittää, että kaikki on hänen perhaakseen ja me aikuiset halutaan auttaa ettei lapsella olisi niin paha olla. Menee aika pitkäänkin, ennenkuin lapsi luottaa ja suostuu avautumaan näille ihmisille. Käytös on myös uhmakasta näitten ihmisten seurassa siihen saakka, että tosiaan alkaa luottamaan heihin. Onko teidän muiden lapsilla tämmöistä?
ap
Minulla myös poika, kuulostaapa tutulta tilanteenne. Poikani kärsii tunne-elämän häiriöstä, elämämme oli varsin tuskallista jonkin aikaa.
Pääsi pahaa oloaan purkamaan aluksi terapeutin luokse. Rinnalla myös toimintaterapia, mistä pian siirryttiinkin kokeilemaan sensoorista integraatio- terapiaa. Oli selkeästi havaittavissa aistiyliherkkyyttä.
Kaikki em on lähtenyt rullaamaan, kun otin yhteyttä perheneuvolaan. Ensin tuli mukaan psykologi, lastenlääkäri sitten laittoi lähetettä noihin terapioihin. Nyt sitten siirtyy pienryhmään opiskelemaan. Aikuisen seurassa ja rauhallisten ihmisten seurassa käytös on vallan upeaa, sitten kyllä homma lähtee käsistä hiemankaan vilkkaamman kaverin kanssa. Myös rutiineista irtautuminen tietää äksöniä, mm äskettäin kävimme huvipuistossa..
Myös jokin aika sitten oli itsetuhoista puhetta,se oli niin kamalaa aikaa. Sitä kesti joitain viikkoja, mutta toiv on nyt jäänyt kokonaan pois.
On niin kovin turhauttavaa, kun lapsella on hätä ja tuntee itsensä niin riittämättömäksi ja pyytää apua ja avun saamiseen tahtoo mennä aikaa.
Koin kyllä, että perheneuvolasta asiat saivat vauhtia. Järjestettiin tehokkaasti palavereita päiväkodinkin kanssa, mukana lastenlääkärit ja terapeutit. Lomalla nyt on ollut helpompaa, poika näyttää voivan erittäin hyvin. Hieman odotan kauhulla, kuinka opiskelu pienryhmässä lähtee sitten käyntiin..
Onneksi saitkin vastauksia/kokemuksia muiltakin. Ihan valtavasti voimia sinne teillekin, toivottavasti asiat ripeästi etenisivät.
mutta psykologinen kuntoutus kuuluu myös toimenkuvaan ja koulutukseen, että periaatteessa sen pitäis osata hoitaa näitäkin juttuja.
Olette kyllä hassusti pudonneet tyhjän päälle. Jos olis ollut lievempi tapaus olisitte päässeet sinne perheneuvolan psykologin luo keskustelemaan säännöllisesti. Nyt kun oli vaikea tapaus lähettivät "parempaan hoitoon", mutta siellä ei ollutkaan heti tilaa.
Oletko yrittänyt soittaa uudestaan perheneuvolaan ja kysyä, että pääsisittekö odotusaikana heidän listoille?
http://www.nettineuvo.fi/index.asp
http://tkk.joensuu.fi/projektit/sosemot/teoria.php
http://www.peda.net/verkkolehti/jkl/lyseo/lyseonlukioon?m=content&s_id=5
Hain mm. sanoilla lasten tunne-elämän häiriöt
Auttaa tosissaan tarkkaavaisuuteen/ siihen raivoamiseen.
Ei se terapia auta siihen raivoamiseen.
Monet asperger, adhd ja dysfasia lapset käyttää adhd lääkettä.
Ei se terapia auta siihen raivoamiseen.
Monet asperger, adhd ja dysfasia lapset käyttää adhd lääkettä.
adhd-lääke attaa vain adhd:hen
Ei se terapia auta siihen raivoamiseen.
Monet asperger, adhd ja dysfasia lapset käyttää adhd lääkettä.
adhd-lääke attaa vain adhd:hen
Millä perusteella? ADHD-lääkkeitä käyttää useat muuten vain vilkkaat ja niillä toimii.
ap:n lapsen tapauksessa aivokemiassa ei ole ongelmia kuten neurologisissa ongelmissa, vaan ongelma on traumasta jota ei ole käsitelty. ihan kaksi eri asiaa. siksi niistä lääkkeistä ei ole tässä tapauksessa oikeaa hyötyä. kai ne voi lapsen rauhoittaa (=huumata), mutta ei ne mitään paranna tai korjaa.
Moni vastaaja on alkanut miettiä pojan käytökselle muita selityksiä kuin se, mihin sairaalassa on päädytty.
Traumat voivat aiheuttaa yllättävää käytöstä. Traumatisoitunut lapsi voi reagoida näennäisesti selittämättömällä tavalla, jos joku tilanteessa oleva yksityiskohta muistuttaa menneestä traumaattisesta tilanteesta. Veikkaukseni on, että kotioloissa lapsi kokee olonsa turvalliseksi, jolloin hän pystyy käyttäytymään järkevästi, mutta muualla turvaton olo tulee herkästi, jolloin taistelurefleksitkin ovat herkässä.
Koulussa kannattaa kertoa niistä asioista, jotka ovat kotona helpottaneet, esim. tuo ennakointi.
Saa myös samanlaisia kohtauksia, varsinkin vieraassa paikassa. Meidän lapsi ei ole vielä koulussa, mutta noin muuten olen havainnut, että käyttäytyy parhaiten sellaisen aikuisen kanssa, jonka ääneen ei saa kuulumaan suuttumusta. Jos saa aikuisen äänen vihaiseksi, menee aivan mahdottomaksi. Jos taas aikuinen on tiukka, mutta tavallaan "välinpitämätön", lapsi rauhoittuu paljon paremmin. Tuntuu että hänen tavoitteensa on saada aikuinen pois tolaltaan. Tuskin sitä oikeasti haluaa, mutta silti hänen täytyy yrittää.
Meille psykiatri suositteli ADHD-lääkkeen kokeilemista, mutta vielä ei ole sen eteen tehty mitään.
Onko teilläkin sitä, että lapsi ei halua kohdata asioita, joita ei osaa tai joissa joutuu pettymään? Eskarissakin meillä monesti lapsi suttasi koko työnsä ja rutisti paperin lopulta lattialle, jos koki ettei osannut tehdä sitä täydellisesti oikein.
Käykö teidän lapsenne terapiassa jossakin? Onko siitä ollut apua?
ap
Saa myös samanlaisia kohtauksia, varsinkin vieraassa paikassa. Meidän lapsi ei ole vielä koulussa, mutta noin muuten olen havainnut, että käyttäytyy parhaiten sellaisen aikuisen kanssa, jonka ääneen ei saa kuulumaan suuttumusta. Jos saa aikuisen äänen vihaiseksi, menee aivan mahdottomaksi. Jos taas aikuinen on tiukka, mutta tavallaan "välinpitämätön", lapsi rauhoittuu paljon paremmin. Tuntuu että hänen tavoitteensa on saada aikuinen pois tolaltaan. Tuskin sitä oikeasti haluaa, mutta silti hänen täytyy yrittää.
Meille psykiatri suositteli ADHD-lääkkeen kokeilemista, mutta vielä ei ole sen eteen tehty mitään.
Lapsi on ylivilkas ja noitten traumajuttujensa takia aika "vaarallinen". Esim. askarrella ei oikein uskalla antaa, kun yrittää heti leikata itseään saksilla. Liikunnallisesti taas on tosi lahjakas, joten oppii nopeasti kaikki jutut. Kerhoihin en ole uskaltanut laittaa, koska niissä ei ole tarpeeksi hyvä valvonta. :( Meillä kaikki kerhot olivat yhden henkilön pitämiä, joten ei mitään mahdollisuutta laittaa tuota mukaan.
Lapsi ei käy vielä terapiassa. Sitä on lapselle suositeltu, mutta koska saamme vain alinta vammaistukea, pitää saada ensin kunnalta maksusitoumus. Ja siinähän tunnetusti kestää...
Se traumaperäistä stressihäiriötä sairastavan äiti
Moni saa aivan väärän psykiatrisen diagnoosin ja ei edes kokeilla adhd lääkettä.
Myös adhd lapsella voi olla traumaattisia kokemuksia.
Mulla lapsella ei ole adhd, vaan kapea-alainen kielellinen häiriö, jota tuskin kukaan maallikko edes huomaa.
Saatiin adhd lääke, koska sitä vaatisin ja kas kummaa kyllä vaikuttaa raivareihin.
Diagnoosia meillä ei ole, koska on vaikea tutkia onko lapsella adhd.
Aina sitä itse epäillyt juuri kilari herkkyyden takia. Suuttuu helposti ja ilman syytä.
Ei suutu, kuin kotona, mutta sitä kestänyt jo 5v.
Puhutaan tunteiden säätely ongelmasta, joka liittyy yleensä tarkkaavaisuuteen.
Minä teinä kuitenkin pyytäisin lääkekokeilua.
Kuukauden kokeilu ja hoitoa ei ole pakko jatkaa.
Ei tarvitse olla mitenkään erityisen vilkas.
Diagnostiikka on niin vaikeaa, että siksi suosittelen lääkityksen kokeilemista.
Mun lapselle tehty kaikki tutkimukset ja tulokset näyttää lievä adhd, mutta lääkäri ei näe lapsessani minkäänlaista adhd, mutta antoi kuitenkin kokeilla lääkettä.
Ensinnäkin toimintaterapiasta. Meillä siihen päädyttiin kun 5v piti saksia omituisessa asennossa ym. tosi pientä. Kolmen kerran arviointiin päästiin noin 2 kk siitä kun oma terveydenhoitaja oli kirjoittanut lähetteen. Arvioinnissa saatiin vinkkejä miten "kuntouttaa" lasta kotona ja nyt 6v neuvola meni ongelmitta eli ei enää tarvetta terapialle. Voisitteko saada koulun terveydenhoitajalta lähetettä toimintaterapeutille ??
Meillä esikoinen puolestaan saa toisinaan aika voimakkaita raivareita ja hänen on vaikea kestää häviämistä tai sitä ettei osaa tehdä itse esim. legorakennelmaa ohjeen mukaan jne. Mutta tämä ominaisuus näkyy lähinnä vain kotona ja silloin jos lapsi syöö hänelle sopimatonta ruokaa (esim. pähkinöitä, sitruksia, monet mausteet jne). Sopimaton ruoka tekee huonon olon jolloin on vaikea kestää monia tavallisia asioita ja keskittyä johonkin tiettyyn tekemisteen jne. Jos ruokavalio on kunnossa on elämä kaikilla paljon helpompaa meidän perheessä.
Tsemppiä ja jaksamista kovasti.
Leijonaemojen FB-ryhmään voi päästä nyt kesälläkin, jos sattuu fb:hen kuulumaan.
Ei kuulemma mitään tekemistä huumeiden kanssa ja siinä uskon erikoistunutta lääkäriämme, joka työskentelee isossa sairaalassa.
Lisäksi lääke tasaa dopaanin toiminnan ja ei vaikuta,jos vikaa ei ole.
Väitätkö, että adhd lapsella ei ole traumoja?
Myös monet aspergerit saa avun lääkkeestä.
Edelleen sanon, että diagnostiikka on erittäin vaikeaa psykiatrisen ja neuropsykiatrisen puolella.
Omalla lapsellani on lääke ja olen nähnyt myös monen sitä käyttävän.
Lääkkeen vaikutus on aina päiväkohtainen.
En voi kuin sanoa, että mielestäni lääke on oikein hyvä. Lääkkeen ympärillä pyörii paljon paska puhetta ja nämä puhujat on juuri niitä keillä ei ole tietoa, eikä kokemusta.
Nytkään poika ei käytä kesälomalla lääkettä, mutta koulupäivinä ottaa lääkkeen.
Leijonaemojen FB-ryhmään voi päästä nyt kesälläkin, jos sattuu fb:hen kuulumaan.
Kertoisitko miten? Ymmärsin sivustolta, että ei pääse ennen hyväksyntää, mutta se ihminen jolle postia laitoin, palaa tosiaan lomalta vasta kuukauden lopussa.
Meilläkin oli lapsella eskari-iässä itsensä tappamispuheita, että hyppää katolta tai ottaa veitsen yms. Ne oli aivan hirveää kuultavaa. Asiaan kuitenkin puututtiin moneltakin taholta samantien, eikä noita juttuja onneksi ole ollut enää eskari-iän jälkeen.
Täytynee ottaa yhteyttä kouluterveydenhoitajaajn, ja kysyä tältä saisiko toimintaterapiaan lähetettä. Tai että onko tämän paikkakunnan toimintaterapiassa yleensäkään mitään sellaista joka auttaisi lastani, vai onko täällä keskitytty tosiaan pääasiassa vain motorisiin juttuihin. Voiko niin olla?
ap
uusia. Ainut hankaluus on se, että pitää ensin saada kaverikseen joku leijonaemo... Minä kyllä kuulun tuohon ryhmään, mutta ei se auta, kun ei olla kavereita. :(
missäpäin asutte ap??
kun just noihin käyttäitymis-juttuihin apua ja neuvoja tarvitsette!!
höh miksi ei hoideta??