Lue keskustelun säännöt.
Auta saamatonta ottamaan itseään niskasta kiinni
18.07.2011 |
En tiedä olenko vain läpeeni laiska,vai mikä mättää,mutta hitto kun ei vaan saa mitään aikaiseksi. Olen 10kk vauvan kanssa kotona (mies töissä). Lapsen saan hoidettua,mutta kotitöitä ei tule sitten tehtyä juuri ollenkaan. Olen jotenkin hirveän passiivinen, en tiedä onko tää kotonaolo tehnyt musta jotenkin mökkihöperön. Lapsen tosiaan ruokin,vaipat vaihdan,pesen,hoidan nukkumiset yms,mutta ylimääräistä en hänenkään kanssaan jaksaisi.
Päätän aina edellisenä iltana,että huomenna sitten teen sitä ja tätä lapseni ollessa päikkäreillä (ja jotain voi tietty tehdä hereillä ollessaankin), joskus saan toteutettua sen, mutta useimmiten en. Kun lapsi menee ekoille päikkäreille, keitän kahvit ja jumitun tietokoneelle tai telkkarin ääreen ja sitten se lapsi jo herääkin. Kämppäkin on sitten sen näköinen,että saamaton mamma täälä asustaa. Kavereita olisi silloin tällöin tulossa kylään,mutta en kehtaa päästää ja pitää keksiä tekosyy. Joskus sit saan sellaisen "turbovaihteen" päälle,että tulee tehtyä kaikkea,mutta se on aika harvinaista.
Saa toki lyödä lyötyä lisää, en voi estää, mutta toivoisin kuitenkin saavani jotain vinkkiä millä tämän vireystason saisi kohenemaan... Alan olla aika epätoivonen, ja ulkopuolisen silmissä varmasti säälittäväkin. =D
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sovin kaverini kanssa,että hän ottaa lapseni tänään hoitoon ja minä siivoan. Miehenikin on tietoinen tästä ja saan kyllä vähintäänkin kuulla kunniani,jollei täällä ole tapahtunut mitään siihen mennessä,kun tulee töistä. Eli mun on ihan yksinkertaisesti PAKKO siivota, en voi enää mitenkään kiertää sitä, katsotaan mitä saan aikaiseksi :D
Sitten kun kämppä olis sillain suht perussiisti,niin oikeastaan haastavampi homma on sitten pitää tämä siistinä. Se vaatii joka päivä jotain pientä tekemistä. On vaan ajateltava,että helpommalla pääsen tehden pikku askareita päivittäin, kuin että päästetään tämä taas aivan karseaan kuntoon. Sitten olisi taas suuri urakka edessä mitä en saa koskaan aikaiseksi aloittaa,mieli on maassa,kavereita ei voi pääsää,tunnen itseni surkeaksi ja ties mitä muuta.
Uskon,että tää kotiäitiys kyllä sopii mulle, kunhan ympäristö olis vaan suotuisa. Voisi pyytää tuttavia ja sukulaisia seuraksi ja käydä itse lapsen kanssa reissuilla niin,että kotiinpaluukin olisi joskus mukavaa, eikä aina masentavaa.
ap