Vihaan miestäni, mutta siedän häntä ihan käytännön asioiden vuoksi.

siis roikkua tuollaisessa? ei muuta kuin lusikat jakoon, miksi uhraisit itsesi tuollaisessa suhteessa?

Haluan, että lapseni saavat varttua täällä maalla, missä asumme. Haluan itsekin asua mukavasti. Lisäksi lapset tykkäävät touhuta isänsä kanssa, en halua riistää sitä heiltä itsekkäistä syistä.



ap

mutta yrita olla vihaamatta.. yrita olla valinpitamaton ja riippumaton ni tekee arjesta helpomman.

Viha ei näy, ellei mies taas tee jotain tempauksiaan. Muuten yritän elää riippumatonta elämää. Toki haluan, että teemme asioita perheenä, mutta en enää kuvittele suhteestamme turhia.



ap

En ikinä uhrautuisi olemaan vihassa vain käytännön asioiden takia



ja lasten rakkaus isäänä varmasti jatkuu vaikka ei saman katon alla kaikki asuisikaan

en halua lapselleni eroperhettä ja itselleni sitä ikävöintiä, mitä kokisin kun hän olisi toisella vanhemmalla. Järkeä käytettävä, koska yleensä järkiasiat (rahan puute jne) tappaa ne tunteet liitossa.

Kuulostaa kovin tutulta...minulla suhde miehen kanssa jonka vaimo ajattelee juuri noin (jo yli 10 vuotta on jatkanut tuota samaa, meidän suhde kestänyt 3v) ja ei suostu eroon. Yksinkertaisesti siksi, että tietää ettei taloudellisesti pärjää ilman miestä ja mies ei voi työnsä takia erota (totta, kuulostaa oudolta mutta näin on ja tässä en viitsi selostaa tarkemmin tilannetta). Helvetillinen tilanne meille kaikille, ja ei, todellakaan en tunne itseäni tässä törkeäksi,vaan se törkymöykky on vaimo joka itsekkäistä syistä roikuu miehessä kiinni...niin säälittävää ja tyhmää ei voi ollakaan, ei minkään näköistä itsekunnioitusta!

Silloin todella nautin elämästäni lasten kanssa. Tyttäreni on joskus sanonut minulle, että täällä maalla on niin ihana asua, ettei hän voisi kuvitellakaan asuvansa kaupungissa.

Ihan jokaisen etu kuitenkin meillä on, että olemme yhdessä, vaikka miten laskisi plussat ja miinukset, niin näin vain on. Ja ero ei ole KOSKAAN (jos ei nyt puhuta väkivallasta, päihteistä tms.) helppo lapsille. Se näkyy heistä aina jollain tapaa, valitettavan usein pahastikin.



Eihän tämä toki mitään päivänpaistetta minulle ole, mutta olen aikuinen ja kestän sen.

Viha ei näy, ellei mies taas tee jotain tempauksiaan. Muuten yritän elää riippumatonta elämää. Toki haluan, että teemme asioita perheenä, mutta en enää kuvittele suhteestamme turhia.

ap

Luulen ap ettet ole ainoa, moni on nykyään samanlaisessa suhteessa lasten ja käytännön syistä. Yksi tuttuni on juuri tälläinen joka odottaa lasten kasvamista.

Jokaisella on oikeus tehdä miten haluaa ja onhan se hyvä että ajattelet lasten parasta.

Tuossa on vain se huono puoli että älä vain katkeroidu menetetyistä vuosista. Äläkä syytä siitä miestäsi koska teit itse sen valinnan. Näin sinun on helpompi sitten jatkaa elämääsi eron jälkeen.

Onko teillä muuten seksielämää? Vai miten teillä hoidetaan tuo puoli?

Uusperheet ne vasta onnettomia ovatkin. Lapsille on parasta elää molempien vanhempien kanssa, kunhan elämä ei ole jatkuvaa riitaa. Yritä tehdä suhteestanne niin hyvä kuin noissa olosuhteissa pystyt. Jonakin päivänä voit huomatakin, että tämähän toimii. Onni kun ei löydy toisesta vaan itsestä.

Ihan jokaisen etu kuitenkin meillä on, että olemme yhdessä, vaikka miten laskisi plussat ja miinukset, niin näin vain on. Ja ero ei ole KOSKAAN (jos ei nyt puhuta väkivallasta, päihteistä tms.) helppo lapsille. Se näkyy heistä aina jollain tapaa, valitettavan usein pahastikin. Eihän tämä toki mitään päivänpaistetta minulle ole, mutta olen aikuinen ja kestän sen.

Itse luulin sellaiseen menneeni, mutta tulikin nyrkistä, mies petti, petti uudestaan, sai vieraan naisen raskaaksi kun oli jo omiakin muutama.

Huoh!, Ei ole tämä elämä helppoa kenellekään? Vai onko?

Ei minkäänlaista itsekunnioitusta! Sit täälläkin vielä ihmetellään vaikka Intian järjestettyjä avioliittoja....

Toihan on ihan samaa... "järkisyistä" tai oikeammin ymmärrän paremmin järkiavioliitot köyhissä maissa kun siellä nainen ei todella pärjää yksin

suurimmaksi osaksi ollut järkiavioliittoja. Ja ei tässä ole naisen pärjäämisestä ollut puhe, vaan siitä että kannattaako lapset laittaa kahden kodin välille, jos perheessä vanhemmat eivät juopottele tai riitele. Itse olen mies, mutta voin allekirjoittaa ap:n ajatukset. Suhteessa on eri vaiheita ja järjen käyttökin on sallittu, ei aina tarvitse tunteella mennä.

Olen eroperheestä itse ja voin sanoa että parasta mitä vanhempani tekivät oli erota.



Olen ollut mieheni kanssa yhdessä pian 15 vuotta, haudattu lapsi, on ollut työttömyyttä ja muuta kakkaa eikä mikään tapa tunnetta, se on sun oma juttu jos et enää rakasta ja toimi parisuhteesi eteen ap vaan jää siihen, ei sillä että se olisi hyvä vaan koska ei uskalla muutosta ja pelkää elämää. Kai te vielä olette kotiäitejä? :)



Jos kuvittelette että tollasessa kasvaminen on lapsille hyväksi niin erehdytte ja pahasti. Teillä ei ole alkeellistakaan tarvetta tarjota lapsille aitoja tunteita. Vaikka ette riitele niin lapsi näkee kokoajan miten te toimitte ja käyttäydytte.

Haluatteko että lapsenne toistaa tätä samaa omassa suhteessaan?

Ja miten kamalaa on että teillä menee vuosia hukkaan tälläsen kanssa. Kun lapset muuttaa pois niin sitten otatte eron ja elätte elämää josta olette haaveilleet? Minusta tollanen on myös itsepetosta: jos vaikka 10 vuotta haaveilee ja sitten vasta tekee niin miten saattaa pettyä siihen odottamaansa?

meillä ei seksiä ollenkaan..en tiedä mitä miehellä on, mutta minulla on sitä säännöllisesti varatun työkaverin kanssa..

Miehellä ei ole aavistustakaan haaveistani ja hän jopa vannoo usein rakkauttaan. Niin, ja on meillä ihan normaali seksielämä, koska kuten sanottu, en inhoa miestäni.



ap

Että joudutte joku kaunis päivä onnettomuuteen jossa päädytte neliraajahalvaukseen tai alavartalo vammautuu niin että kykitte lopun elämäänne pyörätuolissa. Ja silloin ehkä aidosti ymmärrätte mitä elämä on kun jää suhteeseen kiinni. Teitä ei silloin kukaan muu enää ehkä halua ja tarvitsette miehenne joka teillä on nyt hoivaamaan.



16

Itse melkolailla samassa tilanteessa.



Mulla edellisestä liitosta lapsia, lapsi myös tämän miehen kanssa. En eroa vielä, vasta kun kuopus on kyllin vanha ymmärtämään. Lapset edellisestä liitostani tykkäävät tästä miehestäni, eikä tekisi heillekään hyvää joutua taas tästäkin lähtemään.



En oikeastaan vihaa miestäni, mutta en kyllä rakastakaan. Vihaan hänen tekemisiään, ja sitä ajattelemattomuutta kun mieheni mielestä hänen menonsa ja työnsä ja tekemisensä ovat minun samanlaisia menoja tärkeämpiä. Mulle ois yks hailee, jos se kävis vieraissa. Itse en aio vieraisiin lähteä, keskityn nyt tähän tehtävääni kasvattajana ja vaimona.



Päässäni pyörii viikoittain ajatus, että sitten kun mulla on tilaisuus, niin kyllä tästä vielä mullekin oma elämä tulee ja miehelle jää vain paskaiset rukkaset.

Miehellä ei ole aavistustakaan haaveistani ja hän jopa vannoo usein rakkauttaan. Niin, ja on meillä ihan normaali seksielämä, koska kuten sanottu, en inhoa miestäni.

ap

Miten vastaat kun hän sanoo rakastavansa sinua?

Seksielämä itsessään helpottaa ja rentouttaa tilannetta. Mutta kuten yllä sanottu niin lapset helposti vaistoavat viilenneet tunteet ja toistavat sitten samoja virheitä. Kuten mainitsin tutustani niin juuri hänen puoliso on ero perheestä ja on aivan hajalla kun ovat käyneet terapiassa ja yrittäneet vaikka mitä.