Jos pariskunta elää ikänsä avoliitossa ja vielä kuollessaankin niin
kirjoitetaanko hautakiveen kummankin sukunimet? haudataanko ne yleensäkkään samaan hautaan? tai tuleeko molemmille oma kivi?
Kommentit (5)
lapset varmaan hautaa vanhempansa samaan hautaan. Jos taas ei ole lapsia niin sitten asiasta päättävät esim. sisarukset, joko samaan tai eri hautaan. Ja varmaan siihen kiveen tulee molempien sukunimet.
että mies haudataan oman sukunsa sukuhautaan ja minut oman sukuni. Etäisyyttä välillemme tulee noin 200 km.
Tosin yli 50 vuotta aviossa olleet appiukko ja anoppi on myös haudattu eri paikkakunnille omien sukujensa hautoihin.
Ihan miten asiat haluaa sopia.
Totta kai tulee molempien nimet, onhan niitä sukuhautoja joissa usealla eri sukunimellä vainajia. Hautapaikassa on yleensä aina kaksi sijaa (päällekkäin), jotka molemmat käytetään jos mahdollista. Mutta toisaalta nykyaikanakin toiseen paikkaan on etusija vainajan aviopuolisolla, sitten lapsilla/vanhemmilla tai muulla lähisuvulla. Mutta varmaankin käytännössä paikan saa pitkäaikainen avopuolisokin.
Toisaalta kumpikaan meistä ei halua tulla haudatuksi. Minut saa tuhkata ja tuhkat saa minun puolestani laittaa oikeastaan ihan mihin vaan.
Toki kummatkin omalla nimellään.