Lue keskustelun säännöt.
teinien vanhemmat- onko asioita jotka olet ajatellut tekeväsi toisin
13.07.2011 |
silloin kun lapset olivat pieniä, ja sitten huomannut että eihän se onnistunutkaan? kasvatukseen liittyviä siis. Usein on helppo sanoa jotain kun ei ole vielä kokenut sitä asiaa mistä puhuu, esim kun lapset pieniä niin kovasti meinaa niin tai näin että "on kuria"... Sitten kun ollaan siinä teinirumbassa huomaakin että ei ollenkaan toimi, että ei ehkä olekaan niin helppoa. Myös se että kaikkiai ei millään voi kohdella samalla lailla, se oli minulle yllätys (kolme teiniä nyt), että tytön kanssa (17v) pitää olla erilailla ja sopia erilailla kuin poikien kanssa (16 ja 19v). Hän on jotenkin paljon kypsempi, aikuisemman oloinen, itsepäinen jne ja osaa ottaa vastuuta eri lailla - silloin pitää myös antaa hänen sen tehdä sitä iästä huolimatta. En olisi ikinä voinut kuvitella että olisin antanut hänen muutta yksin asumaan kun oli 16v ja nyt hän on jo asunut siinä yli vuoden ja hyvin menee. Mielipiteitä?
Kommentit (11)
mutta oon aika varma, että monet "ja minähän en sitten koskaan" -periaatteet karisee kyllä käytännön todellisuuden myötä - koskaanhan ei voi tietää, millainen tenava sieltä tulee. Itse olen ollut kauniisti sanottuna haastava lapsi ja todennäköisesti mulla onkin ADHD, joten todennäköisyys saada kauhukakara on aika suuri. Mies on toisaalta rauhallinen ja ollut lapsenakin suht kiltti.
Sinänsä surettaa jo vähän etukäteen, että jos teini-ikä menee tapellessa. Mä nimittäin tykkään hirveästi teineistä noin yleensä, mutta tiedostan kyllä, että oma lapsi varmaan osaa vääntää just siitä narusta, että olenkin sellainen karsea karjuva mutsi, joka ei tajuu mitään. Huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muistan kun serkun teini oli aivan hirveä ja kiroili ym, ajattelin että EN IKINÄ sallisi tuommoista kieltä jne. No, olen todennut että voi niin helposti mennä pahasti vikaan jos teini joutuu vahingossa väärille teille ja rupeaa huumeita käyttämään, että itkettää vain. Olisin ikionnellinen jos ainoa pahe olisi kiroileminen....
muistan kun serkun teini oli aivan hirveä ja kiroili ym, ajattelin että EN IKINÄ sallisi tuommoista kieltä jne. No, olen todennut että voi niin helposti mennä pahasti vikaan jos teini joutuu vahingossa väärille teille ja rupeaa huumeita käyttämään, että itkettää vain. Olisin ikionnellinen jos ainoa pahe olisi kiroileminen....
Se mua joskus niin sieppaa tätäkin palstaa lukiessa, että joillakin on niin yksisilmäisesti sellainen asenne, että ei meidän lapset kyllä sitä ja tätä, koska me ollaan ne näin kasvatettu. Mutta kun siinä yhtälössä on se muuttuja, nimittäin se LAPSI, joka voi oikeasti tehdäkin semmoisia valintoja, joita vanhemmat eivät todellakaan voi ennakoida. Tietenkin on olemassa se vaihtoehto, että kontrolloi lasta niin tiukasti, että on aina koulua lukuunottamatta silmän alla, mutta enpä usko, että tuollakaan konstilla kauhean tasapainoista ihmistä kasvatetaan.
Ja tosiaan, kyllä se kiroileminen paheena on aika pieni.
En kyllä ole koskaan mitään ohjesääntöjä itselleni kasvattajana laatinutkaan vaan toiminut lähinnä vain sen fiiliksen pohjalta, että teen kaiken mahdollisimman eri tavalla kuin omat vanhempani.
Nyt yksi lapsista jo parikymppinen, kaksi muuta "pahimmassa" iässä. Mitään ongelmia ei ole ollut joten olen kai ollut tavattoman onnekas.
Me ollaan miehen kanssa kumpikin ammattikasvattajia, ja työssä on nähty niin monenlaista, että tiedetään, että lasten kanssa voi mennä pieleen, vaikka kuinka olisi yrittänyt ja ohjeistanut itseään ja lapsia. Meillä on kolmen vanhimman kanssa käynyt oikein hyvin, kolmanneksi vanhinkin tulossa juuri täysi-ikäiseksi, eikä mitään ihmeellisyyksiä ole heidän kanssaan ollut. Toiseksi nuorin on taas jokseenkin eri maata, hyvä tyttö kyllä, mutta varuillamme saamme hänen tekemistensä kanssa olla. Tytön kanssa on rajatkin jouduttu laittamaan aika lailla tiukemmiksi kuin vanhempien lasten kanssa, mutta kohtalaisen hyvin on tähän asti pärjätty.
Muuten, minäkin tykkään teineistä ihan kauheasti, niin kuin täällä joku toinenkin vastaaja kommentoi. Ei meillä ole jouduttu tappelemaan edes tuon yhden teinin kanssa, vaikka välillä aineksia siihenkin olisi ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muistan kun serkun teini oli aivan hirveä ja kiroili ym, ajattelin että EN IKINÄ sallisi tuommoista kieltä jne. No, olen todennut että voi niin helposti mennä pahasti vikaan jos teini joutuu vahingossa väärille teille ja rupeaa huumeita käyttämään, että itkettää vain. Olisin ikionnellinen jos ainoa pahe olisi kiroileminen....
jaksoin lopettaa huutamisen kun lapset pieniä! Oli niin helppo huuuuutaa väsyneenä! Kaikki me äidit tiedetään et huutaminen on helppoa ja tottumustapa!
Omiin lapsiini sain helpommin otteen kun en huutanut. Katsoin vain silmiin ja toistin rauhallisesti asiani. Kaikki lapseni oppivat tämän nopeasti et äiti tarkoittaa mitä sanoo.
Kiroilusta en päässyt niin helpolla eroon ja se minua harmittaa kovasti. Tosin meillä kirottiin vain kun tosi pahatilanne mutta kuitenkin. Vähensin kyllä paljon kiroiluani -onneksi!
Kaikki lapseni ovat kyllä hyväkäytöksisiä eivätkä oikeastaan kiroile josta olen tyytyväinen.
Nyt jos saisin aloittaa uudelleen satsaisin juuri varhaislapsuuteen täysillä. Syliä, syliä, aktiivista yhdessäoloa isän ja äidin kanssa. Ne muutamat vuodet kyllä jaksaa olla 90% lasten kanssa. Vanhempien harrastukset minimiin ja muu meno myös. Perheenä yhdessä jokapaikassa jne...sekä lasten tahtiin:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä ole koskaan mitään ohjesääntöjä itselleni kasvattajana laatinutkaan vaan toiminut lähinnä vain sen fiiliksen pohjalta, että teen kaiken mahdollisimman eri tavalla kuin omat vanhempani.
Nyt yksi lapsista jo parikymppinen, kaksi muuta "pahimmassa" iässä. Mitään ongelmia ei ole ollut joten olen kai ollut tavattoman onnekas.
Lapsia tosin vain kaksi, joista nuorempikin tulee täysi-ikäiseksi tänä vuonna. En koe olleeni kasvattajana hyvä, sillä lapseni ovat aina olleet rauhallisia ja harkitsevia sekä heillä on tosi kivat kaveripiirit. Lapset ovat saaneet kasvaa omaan tahtiin, vähän olen koettanut ohjata matkan varrella. Luotan lapsiini, en kyttää enkä utele. Lasten mielipiteet on otettu huomioon perhettä koskevissa asioissa, mutta aikuiset ovat päätökset lopulta tehneet.
Itse olin teininä tosi nössö ja kiltti. Siitä huolimatta kotona oli suhteettoman ankara kuri, koko ajan epäiltiin vaikka mistä vaikkei mitään aihetta ollut. Hankalissa tilanteissa olen miettinyt, mitä äitini toimisi ja olen tehnyt juuri päinvastoin. Hyvin on mennyt.
että 16v on niin itsenäinen joka haluaa päättää monista asioista itse.
Mulla on jäänyt joku vaihe päälle, että kuvittelen edelleen olevani se joka määrää kaikesta, kuvittelen tuon olevan ihan lapsi vielä.
Pitää muuttaa omaa asennetta ja pian, aloittaa lukion nyt syksyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli meillä on ollut sääntöjä, joita monella muulla ei ole. Tosin kaikkiin löytyy käytännön syyt eli esim. kotiin on tultava viimeistään viimeisellä bussilla klo 20.15 !!! koska kukaan ei pääse hakemaan 40 km päästä kotiin jne.
Minulla on ollut helpot lapset ja heistä kasvoi helpot teinit, nyt jo melkein aikuiset. Enemmän he ovat kasvattaneet minua kuin minä heitä.
kaikki pyhät päätökseni siitä, että kuinka kärsivällinen tulen olemaan ja vihaisenakin keskustelen asioita rauhallisesti läpi... Silti välillä tulee huudettua lapsille, ja sitten hävettää, kun itse inhoan huutamista yli kaiken, eikä se edes ratkaise mitään.