Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen 32-vuotias ja minulla on syömishäiriö. Säälittävää?

Vierailija
08.07.2011 |

Minusta on. Olen vaativassa työssä, korkeasti koulutettu. Kaksi lasta, mies, omakotitalo jne. Viimeisen kymmenen vuoden aikana erinäisiä syömishäiriön muotoja on käyty läpi, koskaan en näihin ole saanut mitään hoitoa tai terapiaa. Joskus opiskeluaikana yritin, mutta kun todettiin että pärjään yliopistossa hienosti kaikesta huolimatta, en terapiaa saanut eikä sen jälkeen ole ollut voimia edes yrittää.



Tällä hetkellä oksentaminen on minulle sama kuin kusella käyminen. Saatan käydä vessassa oksentamassa useammankin kerran päivässä, ja jatkaa normaaleja touhujani sen jälkeen. Toimitukseen menee 1-2 minuuttia, ja osaan hoitaa sen niin huomaamattomasti ettei 10 vuodessa kukaan ole koskaan huomannut. Näitä ei edes edellä mikään ahmimiskohtaus, syön ihan normaalisti. Tällä hetkellä olen normaalipainoinen, välillä olen alipainoinenkin kun oikein huonosti menee.



Ei kai tämän ikäisen ämmän syömishäiriötä enää kukaan ota tosissaan, kun ei nuorempanakaan ottanut? Onko kenelläkään muulla (kun prinsessa Dianalla) vastaavia kokemuksia?

Kommentit (11)

Vierailija
1/11 |
08.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja käy terapiassa juuri saman asian vuoksi.

Vierailija
2/11 |
08.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

samanikäinen syömishäiriöinen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/11 |
08.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

muistetaanpa, että samaan aikaan kuolee ihmisiä toisella puolella maailmaa ruoan puutteeseen. Pidähän ruoka sisälläsi, tai ole syömättä!

Vierailija
4/11 |
08.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis luuletko oikeasti että tuo on jotenkin epätavallista? Olet väärässä! Tää maailma on kuule pullollaan syömishäiriöisiä. Ei se tietenkään hyvä asia ole mutta et todellakaan ole yksin. Itse tunnen ainakin 4 aikuista syömishäiriöisä näin äkkiä ajateltuna. Niistä kaksi myös oksentaa, yksi tarkkailee sairaalloisesti ja yksi ahmii sairaalloisesti. Tottakai sut otetaan vakaasti. Reippaasti vaan apua hakemaan!

Vierailija
5/11 |
08.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Maailma on pullollaan syömishäiriöisiä, mikä tekee asiasta entistä säälittävämmän. Tiedän ettei ketään kiinnosta, mutta pelkään vahingoittavani tällä lapsia joko aiheuttamalla itselleni äkkikuoleman tai siirtämällä taipumuksen lapsilleni tahtomattani.



Kiitos näistä asiallisista kommenteista. Ja nälänhädästä murehtivalle, eipä länsimainen ihminen kyllä oikeasti tarvitse läheskään kaikkea syömäänsä ruokaa muutenkaan, joten en koe riistäväni Afrikan lapsia varsinaisesti... Vaikka yksi huomioon otettava pointti tuokin.



Ap

Vierailija
6/11 |
08.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja vieläpä toisessa sukupolvessa anorektikko/satunnainen bulimikko.



Yritän tässä nyt kasvattaa 2 tyttölasta mahdollisimman normaaliin suhteeseen ruoan kanssa ja pelkään että minä tai äitini pilaamme kaiken omalla sekoilullamme.



Ei ole helppoa. Mutta lasten edestä sitä yrittää tehdä kaikkensa, mitä ei ehkä itsensä takia edes viitsisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/11 |
08.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos olisi sinun kengissäsi, hakeutuisin yksityiselle psykiatrille. Tuohan on itsetuhoista käyttäytymistä eikä tasapainoisen aikuisen käyttäytymistä.

Vierailija
8/11 |
08.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos olisi sinun kengissäsi, hakeutuisin yksityiselle psykiatrille.

Psykiatrithan eivät keskimäärin ole psykoterapeutteja vaan lääkäreitä ilman psykoterapiapätevyyttä, ja mitään lääkettä ap:n vaivaan ei ole keksitty. Diagnoosi tuntuu ap:lla itsellään olevan jo selvillä

Ymmärrän tilanteen kyllä, itse olen vähän vastaavassa tilanteessa mutta vaiva on erityyppinen. Tsemppiä ap, ei ole helppoa tuo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/11 |
08.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta on. Olen vaativassa työssä, korkeasti koulutettu. Kaksi lasta, mies, omakotitalo jne. Viimeisen kymmenen vuoden aikana erinäisiä syömishäiriön muotoja on käyty läpi, koskaan en näihin ole saanut mitään hoitoa tai terapiaa. Joskus opiskeluaikana yritin, mutta kun todettiin että pärjään yliopistossa hienosti kaikesta huolimatta, en terapiaa saanut eikä sen jälkeen ole ollut voimia edes yrittää.

Tällä hetkellä oksentaminen on minulle sama kuin kusella käyminen. Saatan käydä vessassa oksentamassa useammankin kerran päivässä, ja jatkaa normaaleja touhujani sen jälkeen. Toimitukseen menee 1-2 minuuttia, ja osaan hoitaa sen niin huomaamattomasti ettei 10 vuodessa kukaan ole koskaan huomannut. Näitä ei edes edellä mikään ahmimiskohtaus, syön ihan normaalisti. Tällä hetkellä olen normaalipainoinen, välillä olen alipainoinenkin kun oikein huonosti menee.

Ei kai tämän ikäisen ämmän syömishäiriötä enää kukaan ota tosissaan, kun ei nuorempanakaan ottanut? Onko kenelläkään muulla (kun prinsessa Dianalla) vastaavia kokemuksia?

Mä tosi olen tosi lihava ahmimishäiriöinen. TÄllä hetkellä menee ihan hyvin, kun syön vaan nutriletteja, ja painokin on pudonnut oikein kivasti. Mutta tiedän ja pelkään sitä hetkeä, kun pitäisi taas alkaa syödä kuten normaalit ihmiset: lapasestahan se lähtee ennen kuin ehtii kissaa sanoa.

Mä olen aikanaan käynyt erilaisissa terapioissa, mutta ei ne mua auttaneet. Olen jo niin tottunut tähän, että en tiedä muuta tapaa olla. TÄmä asia tulee seuraamaan minua hautaan asti. Olen kyllä silti ihan onnellinen, ja mulla on ihan hyvä itsetunto.

Vierailija
10/11 |
08.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta on. Olen vaativassa työssä, korkeasti koulutettu. Kaksi lasta, mies, omakotitalo jne. Viimeisen kymmenen vuoden aikana erinäisiä syömishäiriön muotoja on käyty läpi, koskaan en näihin ole saanut mitään hoitoa tai terapiaa. Joskus opiskeluaikana yritin, mutta kun todettiin että pärjään yliopistossa hienosti kaikesta huolimatta, en terapiaa saanut eikä sen jälkeen ole ollut voimia edes yrittää.

Tällä hetkellä oksentaminen on minulle sama kuin kusella käyminen. Saatan käydä vessassa oksentamassa useammankin kerran päivässä, ja jatkaa normaaleja touhujani sen jälkeen. Toimitukseen menee 1-2 minuuttia, ja osaan hoitaa sen niin huomaamattomasti ettei 10 vuodessa kukaan ole koskaan huomannut. Näitä ei edes edellä mikään ahmimiskohtaus, syön ihan normaalisti. Tällä hetkellä olen normaalipainoinen, välillä olen alipainoinenkin kun oikein huonosti menee.

Ei kai tämän ikäisen ämmän syömishäiriötä enää kukaan ota tosissaan, kun ei nuorempanakaan ottanut? Onko kenelläkään muulla (kun prinsessa Dianalla) vastaavia kokemuksia?

Mä tosi olen tosi lihava ahmimishäiriöinen. TÄllä hetkellä menee ihan hyvin, kun syön vaan nutriletteja, ja painokin on pudonnut oikein kivasti. Mutta tiedän ja pelkään sitä hetkeä, kun pitäisi taas alkaa syödä kuten normaalit ihmiset: lapasestahan se lähtee ennen kuin ehtii kissaa sanoa.

Mä olen aikanaan käynyt erilaisissa terapioissa, mutta ei ne mua auttaneet. Olen jo niin tottunut tähän, että en tiedä muuta tapaa olla. TÄmä asia tulee seuraamaan minua hautaan asti. Olen kyllä silti ihan onnellinen, ja mulla on ihan hyvä itsetunto.


tilannetta auta jos haukut itseäsi lisää.

hae apua ja ala arvostaa itseäsi tai siis, toisinpäin.

yksi elämä vain on ja vain yksi sinua. Se kannattaa käyttää niin että pyrkii siihen että sen tyypin kanssa jonka kanssa viettää eniten aikaa on kivaa. Siis itsen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/11 |
08.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei tuohon tarvitse eikä saa tottua!

apua saa ja pitää hakea, niin että löytyy sellainen joka osaa auttaa!



tsemppiä!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yhdeksän yksi