Mitä tehdä kun lapsi ei kertakaikkiaan tottele?

Olet ulkoistanut lapsen pois perheestä päiväkotiin, jossa on se lapsen oma elämä ja ne aikuiset, jotka välittävät. Lapsi näyttää nyt sinulle mieltään, koska et ole koskaan halunnut rakastaa.

Toisaalta yritä antaa positiivista huomiota silloin, kun asiat sujuvat. Hankalien lasten kanssa usein huomaa antavansa pelkästään negatiivista huomiota ja niin se kierre on valmis.

On vaikeaa joskus löytää niitä hyviä asioita kun kaikki on ärtyneitä ja väsyneitä mutta se todella kannattaa ja säästää kaikkien hermoja pitkän päälle.

meillä toinen roikku vielä ovenpielessä eikä mene nukkumaan. Olisi jo kiva hetkeksi hengähtää, mutta ei!

Kohta pistän oven kiinni ja sitten alkaa kamala huuto.

meillä ei oikein viitsi läpsäistä, kun väsyneenä menee ihan hysteeriseksi jos läpsii ym.

Mut ei auta puhe eikä muukaan vain se että pian ovi sulkeutuu.

Päivät kamalia, koko ajan saa komentaa. lelut hajoaa, tappelevat keskenään ym. ym. Kaikilla tuttavilla ihanan rauhalliset lapset ja se joskus ärsyttääkin.

Etenkin sanovat, että kyllä heilläkin riehutaan. Joo se on nähty se "heidän riehuminen".

Ei voida edes riehumisesta puhua.

Mitä teet päivisin lasten kanssa? Siis teetekö jotain, vai oletteko vain? Menkää leikkipuistoon, retkelle jonnekin, uimarannalle, Ota juotavaa ja eväät mukaan.

Olen huomannut, että meilä on samanlaista, mutta heti kun olen enemmän paikalla, läsnä, tuo kaikki vähenee tai sitä ei ole ollenkaan.

Ero on myös siinä, että tilanteisiin tulee puututtua jo ennenkuin ne ennättävät paisua mihinkään mittoihin, kun on koko ajan paikalla näkemässä mitä tapahtuu ja pystyy ennakoimaan.

Silloin jos itse on sidottu kaikkeen muuhun, eikä ennätä olla lasten kanssa, lapsetkin riitelee ja kiusaa toisiaan enemmän.

Nukkumaan menosta: meillä on, että valvoa saa, mutta omassa sängyssä. Saa olla vaikkapa kirjoja luettavana ja katseltavana. Nukkumaanmenoaika on sellainen milloin ovat oikeasti väsyneitä, en venytä liian myöhälle, enkä liian aikaisin. Mutta tuo lukeminen vuoteessa on osoittautunut hyväksi. Jos sitten esim. vielä klo 22 lapsi makaa ja lukee, käyn sanomassa että nyt on aika nukkua ja valot sammuu.

Läpsimistä tai huoneeseen lukitsemista en suosittele. KUn olet tuossa tilanteessa, että lasta pitää läpsiä, jotta tottelisi, olet menettänyt otteesi ja arvostuksesi, vanhemmuutesi.

Tiedän kokemuksesta.

Lapset tottelevat, koska eivät halua että hetä satutetaan fyysisesti. Eivät he tottele siksi, että sinulla olisi auktoriteettiä, eikä siksi, että he kunnioittaisi sinua. Eikä siksikään, että tietäisivät toimivansa ns. väärin tai ei-toivotulla tavalla, ja oikea toiminta tuottaisi jotain positiota heille tai sinulle. Vaan siksi, ettei heitä hakattaisi. Pelosta, ei kunnioituksesta tai arvostuksesta.

Ja taustalla on se, että lapset eivät arvosta sinua. Siksi käytös ei muutu, vaan on huonompaa sinua ja sisaruksia kohtaan.

Kun he ovat isompia, he menevät ja tulevat miten lystää, sinusta piittaamatta.

Joten jättäkää ne läpsyt sikseen, ei kasvoille, ei pyllylle.

jos ei se karjuminen ja huutaminen näytä tuottavan tulosta (ylläri!)niin miks ihmeessä sitä jatkatte??? Ittenne vaan väsytätte siinä ja ei se ny lapsillekaan kiva oo ku vanhemmat jatkuvasti huutaa. Kattokaapa netistä niitä supernanny jaksoja, löytyiskö sieltä apua.

Olet ulkoistanut lapsen pois perheestä päiväkotiin, jossa on se lapsen oma elämä ja ne aikuiset, jotka välittävät. Lapsi näyttää nyt sinulle mieltään, koska et ole koskaan halunnut rakastaa.

:)

perheneuvolasta. He neuvovat ja auttavat kaikessa kasvatukseen ja perheen hyvinvointiin liittyvässä.

Siis näin:

on ruoka-aika eikä lapsi halua tulla syömään, tai käväsee pöydässä ja ilmoittaa, ettei aio syödä, vaan lähtee pois. Edellisestä ateriasta on kuintekin aikaa ja tiedät äitinä, että lapsi on nälkäinen ja se (alhainen verensokeri) on yksi syy lapsen huonotuulisuuteenkin.

Äiti: "kulta, tulepa tänne äidin viereen, jutellaan hetki"

Lapsi: "Joo, mitä asiaa äiti"

Ä: "kulta, äiti rakastaa sinua hurjasti, isi rakastaa sinua, mummo rakastaa sinua, vaari.. kummi.. hoitotäti.. sinä olet meidän suloinen kaunis komea upea ihana rakas nuppumme. Äiti tulisi kovin iloiseksi, jos äidillä olisi sellainen perhe ja sellaiset lapset, joiden kanssa ei tarvitse riidella asioista, vaan jotka söisi ruokaa kun äiti sitä rakkaudella tekee.."

"Eikö sinustakin kulta olisi hauskaa, jos äiti olisi aina hyväntuulinen ja eikö sinusta oikeasti ole mukavampaa olla hyvällä tuulella ja sovussa kuin riidellä"

Lapsi: "Kyllä äiti, olet oikeassa, olenpa minä käyttäytynyt ajattelemattomasti. Menenkin heti syämään "

-- se, että tuon syvällisen keskustelun aikana nuorempi sisarus on istunut pytyllä ja odottanyt pyyhkimistä, tai odottanut ruokaansa tai syöttämistä tai jotain muuta, ja hermostunut odotukseen ja parkuu, siitä me emme mainitse tässä mitään

-- ---

Mutta siis aivan kaikki, KAIKKI lapsen kanssa käydään läpi KESKUSTELEMALLA edellä mainittuun tyyliin.

Siitä vaan, tämä onnistuu av.mammoilta.

Sitten kannattaa jutella rauhassa pojan kanssa. Kertoa, millaista perhe-elämää haluaisi, mitä toivoisi pojalta ja erityisesti kertoa, miten rakastaa. Sitten pitäisi kuunnella ja kysyä, miltä pojasta tuntuu. 4-vuotiaan voi kuitenkin olla vaikea puhua tunteista, varsinkin jos se ei ole muutenkaan tapana lähipiirissä. Pitäisi kysyä kiusaamisesta. Onko pojalla mustasukkaisuutta?

Tällaisille keskusteluille VALITAAN hyvä hetki.

Ok, tuolle keskustelulle varataan hyvä hetki.

Ja sitten se syvällinen analyyttinen keskustelu lapsen kanssa käydään, aivan kuten amerikkalaisissa elokuvissa.

Mutta kerropa miten sitten toimitaan kun tilanne on päällä? KUn vielä ei olla päästy niin pitkälle keskusteluissa, että lapsi sitten käyttäyisi toiveen mukaisesti? Vai meneeko viesti perille ja uusi toiminta- ja käytösmalli alkaa tuottaa tulosta jo ensimmäisen keskustelutuokion jälkeen? jas itten voi vain: "kulta muistathan mitä juteltiin eilen?"

"ai niin äiti, nyt muistakin, anteeksi huonotapainen käytökseni"

Siis edelleen, vaikka tilanne tuntuisikin Ap:n mielestä periaatteessa parantuneen. Huonolla käytöksellä lapsi ehkä hakee ja saa huomiota. Lapsi ei ehkä koe olevansa riittävän rakastettu ja pitää pikkusisarusta kilpailijanaan - vaikka kuinka Ap rakastaisitkin kumpaakin. Rauhoita koko elämäänne, etsi taspainoa - älä pelkästään etsi vikaa 4-vuotiaasta.

Siis näin:

on ruoka-aika eikä lapsi halua tulla syömään, tai käväsee pöydässä ja ilmoittaa, ettei aio syödä, vaan lähtee pois. Edellisestä ateriasta on kuintekin aikaa ja tiedät äitinä, että lapsi on nälkäinen ja se (alhainen verensokeri) on yksi syy lapsen huonotuulisuuteenkin.

Äiti: "kulta, tulepa tänne äidin viereen, jutellaan hetki"

Lapsi: "Joo, mitä asiaa äiti"

Ä: "kulta, äiti rakastaa sinua hurjasti, isi rakastaa sinua, mummo rakastaa sinua, vaari.. kummi.. hoitotäti.. sinä olet meidän suloinen kaunis komea upea ihana rakas nuppumme. Äiti tulisi kovin iloiseksi, jos äidillä olisi sellainen perhe ja sellaiset lapset, joiden kanssa ei tarvitse riidella asioista, vaan jotka söisi ruokaa kun äiti sitä rakkaudella tekee.."

"Eikö sinustakin kulta olisi hauskaa, jos äiti olisi aina hyväntuulinen ja eikö sinusta oikeasti ole mukavampaa olla hyvällä tuulella ja sovussa kuin riidellä"

Lapsi: "Kyllä äiti, olet oikeassa, olenpa minä käyttäytynyt ajattelemattomasti. Menenkin heti syämään "

-- se, että tuon syvällisen keskustelun aikana nuorempi sisarus on istunut pytyllä ja odottanyt pyyhkimistä, tai odottanut ruokaansa tai syöttämistä tai jotain muuta, ja hermostunut odotukseen ja parkuu, siitä me emme mainitse tässä mitään

-- ---

Mutta siis aivan kaikki, KAIKKI lapsen kanssa käydään läpi KESKUSTELEMALLA edellä mainittuun tyyliin.

Siitä vaan, tämä onnistuu av.mammoilta.

Sitten kannattaa jutella rauhassa pojan kanssa. Kertoa, millaista perhe-elämää haluaisi, mitä toivoisi pojalta ja erityisesti kertoa, miten rakastaa. Sitten pitäisi kuunnella ja kysyä, miltä pojasta tuntuu. 4-vuotiaan voi kuitenkin olla vaikea puhua tunteista, varsinkin jos se ei ole muutenkaan tapana lähipiirissä. Pitäisi kysyä kiusaamisesta. Onko pojalla mustasukkaisuutta?

Tällaisille keskusteluille VALITAAN hyvä hetki.

Ok, tuolle keskustelulle varataan hyvä hetki.

Ja sitten se syvällinen analyyttinen keskustelu lapsen kanssa käydään, aivan kuten amerikkalaisissa elokuvissa.

Mutta kerropa miten sitten toimitaan kun tilanne on päällä? KUn vielä ei olla päästy niin pitkälle keskusteluissa, että lapsi sitten käyttäyisi toiveen mukaisesti? Vai meneeko viesti perille ja uusi toiminta- ja käytösmalli alkaa tuottaa tulosta jo ensimmäisen keskustelutuokion jälkeen? jas itten voi vain: "kulta muistathan mitä juteltiin eilen?"

"ai niin äiti, nyt muistakin, anteeksi huonotapainen käytökseni"

Toisin sanoen ei reagoida tunteenomaisesti vaan järkevästi ja empaattisesti sekä johdonmukaisesti. Väärä käytös lopetetaan ja estetään ja kerrotaan miksi - ja sitten annetaan tarpeen mukaan, mikäli tarpeen, johdonmukainen seuraamus.

Mitä jos lapsi aukoo vierailla pakastimen ovia, miekkailee mummon kristallivaasia vastaan ja rohmuaa kylässä koko tortun? Jos lasta ei kiinnosta sulaako tätin marjat tai mitä sitten jos perintömaljakko menee sirpaleiksi tai muut vieraat jää ilman kahvitorttua? Mitä jos millään ei ole mitään seuraamuksia?

Kyllähän elämä opettaa ja jossain vaiheessa aikuisena oppii näitä käytöstapoja, mutta kuka haluaa elää lapsen kanssa 20 vuotta niin, että muut ihmiset karttelee koko perhettä?

Ei mitään rangaistuksia. Koskaan. Aikuisen ystävällinen käytös ja keskustelu. Oman auktoriteetin nurkkaan paneminen. Lapsen kunnioitus tulee siitä. Näillä eväillä olen kasvattanut kaksi vilkasta poikaa aikuiseksi ja satoja yläkouluikäisiä.

Yritä nähdä lapsen käytöksen taakse, mikä häntä vaivaa, mikä saa hänet käyttäytymään huonosti. Voi olla, että vaadit jotain, joka lapsellesi on mahdotonta, vaikka joku toinen samanikäinen siihen pystyisikin. Neuvolaankin on hyvä olla yhteyksissä. Oman lapseni "erityisvaikeuksia" alettiin setviä nelivuotiaana, onko Ross W Greenen Tulistuva lapsi tuttu kirja?



Jos rangaistukset eivät tehoa, niin ne kannattaa unohtaa ja siirtyä hyvän käytöksen palkitsemiseen. Kehu aina, kun lapsi tekee yhtään mitään oikein, ja tyydy osoittamaan paheksuntaa, jos lapsi käyttäytyy huonosti. Luonnollisesti jotkin asiat (kuten toisen satuttaminen) pitää estää, mutta sen voi tehdä monella tavalla.



Yritä pysyä hankalissa tilanteissa rauhallisena ja tartuttaa oma rauhallisuutesi myös lapseen.

tuo 33 oli hyvä viesti siis jotain lapsesi yrittää sinulle sanoa.



Rangaistusten koventaminen ei useinkaan auta, vaan paremminkin läsnäoleminen.



Mitä voisit kokeilla varmistaa:

-pidä huoli omasta jaksamisestasi

-pidä huoli parisuhteen jaksamisesta

-mieti tilannetta ulkoa: onko tapahtunut isoja muutoksia (esim. muutto, uudet kuviot jne.) joihin lapsi voisi reagoida

-päiväkodin tuomien rutiinien puute vaikuttaa myös lapseen

-nukkuuko ja ulkoileeko lapsi tarpeeksi



Lääkkeeksi kokeilisin:

-vietä aikaa kahden lapsesi kanssa, jos vain mahdollista, anna kaikki huomiosi tällöin hänelle

-pidä kiinni yhteisistä säännöistä ja rutiineista (myös toisen vanhemman tulee noudattaa niitä), siis aamulla ylös tiettyyn aikaan, syönti ja vaatteet, sitten ulos ja syödään, lepohetki ja välipala, taas ulos ja syödään, leikkiä ja iltapala ja nukkumaan.

-jos tilanne jatkuu voisi olla hyvä sulkea pois mahdolliset neurologiset jutut

-neuvolasta saat varmasti myös tukea



Ole lempeä ja johdonmukainen. Ennakoi tilanteet joissa oma pinnasi meinaa palaa ja mieti etukäteen miten voisit toimia. Lapselle huutaminen ei auta (kuten varmaan tiesitkin). Vaan huomion kiinnittäminen toisaalle voi joskus toimia, joskus vain huumori ja kekseliäisyys, pohdi onko tilanne valtataistelu vaiko tarvitaanko todella rajoitusta?



Ei ole helppoa, mutta systemaattinen johdonmukainen toiminta tuottaa tulosta. Muista lapsen ikätaso=pieni lapsi tarvitsee paljon rakkautta ja syliä ja mahdollisuuden olla pieni. Sisaruksen kanssa ohjaa leikkimään, auttamaan, toimimaan ja valvo ja kehu erottamisen sijaan. Kannusta ja kehu siitä että on isosisarus, mutta muista antaa lupa olla tilanteissa myös pieni.



Illalla varmista että olet päivän aikana nauranut yhdessä lapsesi kanssa ja pitänyt häntä sylissä.

Voimia.

niin ota käyttöön joku palkitseminen. Mistä poikasi pitäisi esim. HopLoppiin tai joku lelu. Sovitte tavoitteen pojan kanssa jota lähdetään tavoittelemaan. Saa tarran jos käyttäytyy hyvin ja jos ei käyttäydy hyvin niin sitten poistetaan tarra. Kun on saanut kerättyä sovitun määrän tarroja saa palkinnon.

- älä kiellä, vaan sano mitä toivot hänen tekevän, uudestaan ja uudestaan

- mieti, miksi hän tekee niin. Miten voit vaikuttaa siihen tunteeseen, mikä saa hänet tekemään huonoja. Esim. kiusaaminen turhautumisesta, mustasukkaisuudesta, huomionhausta tms. Johdata uuteen mieluisaan tekemiseen, anna ekstrahuomiota tms.

- kehu aina kun tekee jotain hyvin, aina. Vähän ylikorostuneestikin aluksi. Esim. jos pukeminen on hankalaa, kehu että jo sukat oot saanu jalkaan, tai jos leikkii nätisti.

- sulje korvat riehakkaissa leikeissä, ne on kehittäviä ja sisarusten suhteisiin kuuluvia. Tietenkin vahingoittamiseen tulee heti puuttua.

- tarravihko käyttöön hyvään käytökseen kannustamiseen

- rauhoitu, puhu rauhallisesti vaikka olisi mikä härdelli. Lapsi voi pitää onnistumisenaan aikuisen suuttumista tai huutamista, näytä vain konkreettisesti ettei tottelemattomuudesta seuraa hyvää. Esim. ruoalla sotketaan pöydässä, kehoita syömään siististi, jos jatkaa sotkemista, pois pöydästä. Ei mitään omia tunnekuohuja, vaan ihan rauhallisesti. Tai jos ei tule syömään kun kutsut pari kertaa, ruokahetki menee ohi.

- mieti itse miten käsittelet aggressiosi. Jos alat heti huutaa, etkä pysty vaikka vain puhaltamaan tai rauhoittamaan sitä pois, vaikeaa sitä lapseltakaan on vaatia tai opettaa.

-miten itse ratkaiset riidat ja erimielisyydet. Lapsi ottaa mallin sieltä.

- jos lapsi kiusaa, sano ettei ole lupa satuttaa, vaadi että hän myös lohduttaa kiusattua ja pyytää anteeksi. Aina. Näytä esimerkkiä anteeksipyytämisessä.

- onko lapsella tarpeeksi mieleistä tekemistä, lähde mukaan leikkeihin tai ihan vain seuraa vierestä ja anna huomiota.

- yritä pitää päivärytmi säännöllisenä, tarpeeksi unta.

- jos jäähylle joutuu usein, se ei kertakaikkiaan tehoa, mieti muita keinoja, mieluummin aina positiivisia

- lue Raisa Cacciatoren (?) Kiukkukirja.

lasten kanssa. Omatunto nyt kolkuttaa pahasti: (.

Huomenna ryhdistäydyn ja annan lapsilleni enemmän aikaa.

Kiva kun tsemppaatte täällä!

"nelonen"

ja seuraamusten kertominen faktoina, samoin kuin niiden toteuttaminen faktoina on ainakin meillä auttanut.



TUollaisella käytöksellä lapsi yleensä kuitenkin hakee aikuisen tunnereaktiota, ja varsin usein sen saakin.



Meillä se, että lapselle kertoo asiat faktoina: jos sinä riehut noin, minä en voi päästää sinua leikkimään siskon kanssa, vaan silloin sinä istut minun vieressäni tämän ulkoilun tms ajan. JA SILLOIN KANSSA ISTUU. Eikä siis niin, että kirkumalla ja rimpuilemalla pääsee irti ja taas riehuu, vaan lapsi pidetään fyysisesti oikeasti siinä mitä on sanottu. Ei siis lyömällä tms. vaan pitämällä kädestä kiinni, pitämällä sylissä tms.



TUollainen lapsi usein tarvitsee todella selkeää fyysistä rajoittamista, ja vanhemmalla täytyy olla jaksamista sen loppuun asti viemisessä.



Ja kuten sanottu, toisessa päässä pitää olla hyvin paljon hyvän käytöksen palkitsemista ja muutenkin tekemistä, perheen toimiin osallistumista lapselle.



ja TIEDÄn miten rasittavaa se on, kun lapsi vaan sähllää ja sotkee ja tyhmäilee... mutta ehkä se siitä. Meillä on aika lailla samanlainen 3-vuotias, mutta uskoo ja kohtalaisen hyvin, kun toisaalta on rajat pidetty siellä, missä se on tärkeää, ja toisaalta oltu kohtalaisen rentoja siellä missä se on mahdollista.

Yksi mitä voi myös tehdä on, että kun lapsi tekee jotain kiellettyä, niin ohjaa hänet tekemään jotain sallittua. Esimerkiksi ohjaa elävää puuta potkivan lapsen potkimaan kantoa, tms.



Jos takana on jotain neurologista (ja vaikkei olisikaan), niin nelivuotiaan kanssa voi auttaa sekin, että hänen kanssaan käydään läpi, mitä päivän mittaan tapahtuu ja missä järjestyksessä. Päiväkodissa käytetään paljon kuvia tähän tarkoitukseen, mutta kotona riittää meillä, että päiväohjelma käydään suullisesti läpi ja suunnitelmanmuutoksista kerrotaan heti, kun ne ovat tiedossa (lapselleni ovat siirtymätilanteen hankalia ja hän menee yllättävissä tilanteissa herkästi täysin pois tolaltaan).



-33

Saan paljolti kiittää miestäni, että nykyään tottelevainen 9v.



Mies on johdonmukaisempi ja kun komentaa, sitä myös uskotaan.



Minä olen helpommin periksiantava kuten omat vanhempani olivat aikoinaan ja se ei ole hyvä asia.



Älä tee turhia uhkauksia, joita et edes aio toteuttaa. Uskottavuus menee ja lapsi voi pompottaa vanhempaa miten lystää, usko pois, lapset on ovelia. Ne huomaa mistä narusta vetää.

Ihmettelen erään vastaajan ajatusta siitä että auktoriteetti pois?? Tietysti lasta pitää kunnioittaa ihmisenä- mutta ei tasavertaisena vallankäyttäjänä aikuisen kanssa. MInusta usein kasvatusongelman taustalla on se ettei aikuinen nimenomaan uskalla olla auktoriteetti vaan joko on uupunut/laista ja haluaa itse olla rauhassa tai sitten yrittää mielistellä, lahjoa epämiellyttävät tilanteet pois. Lapsille pitää olla johtaja, jonka johtajuus on lapsille päivänselvä. Vasta varhaismurkku alkaa kyseenalaistaa tätä johtajuutta. Johtajuus on vaikeaa jos on väsynyt ja "mopo karannut käsistä". Siis ensin pitäisi saada hetken lepotauko miettiä ja muuttaa suuntaa. Mielestäni lasten kanssa on hyvä myös keskustella ja opettaa lapset pohtimaan syitä ja seurauksia yms, mutta on myös tilanteita missä on täysin turha lässyttää, vaan nimenomaan lapselle osoitetaan lapsen paikka ja ero aikuiseen. Siitä tulee lapselle turvallinen olokin.Toinen asia mikä mielestäni auttaa on se että lapset tuntevat itsensä tarpeelliseksi. Että on jotain oikeaa apua, missä lapsi saa kiitosta ja hyväksyntää, silloin hän haluaa kuulua joukkoon ja kunnioittaa helpommin yhteisiä sääntöjä, yhteenkuuluvuus on kuitenkin ihmislapsellakin perustarve.

Toisin kuin annetaan ymmärtää, mielestäni jatkuvaa huonoa käytöstä ei tule sietää. Minä sanon pojalle (4-vuotias omapäinen, mahd. aistiongelmainen uhmis) suoraan, kun alkaa riittää. Usein suutun, koska lapsi tekee typeriä juttuja, jotka eivät enää ikätasolleen kuulu. Niistä saa kuulla kunniansa ja kantaa seuraukset myös. Välillä lähtee lelut, välillä istuu jäähyllä väkisin. Toisinaan mikään muu ei auta koheltamiseen kuin fyysinen kuri (ei piiskaamista tai edes luunappia, vaan ns. retuuttava ote paidasta ja lapsen pakottaminen pysähtymään). Itkuhan tuolla tulee, mutta ei usko muuten. Sen ovatkin psykologit ym. unohtaneet, että kaikille lapsille ei tehoa mukava jutustelu- osa ei edes pysty ottamaan vastaan normaalia puhetta.



Esim. jos menen mukaan pojan pelleilyyn vaatteiden pukemisen suhteen edes yhdellä eleellä, lapsen silmissä auktoriteettini valahti juuri nollaan loppupäiväksi. Kaiken yrittää pistää läskiksi iltaan asti eikä mistään tule mitään. On arvioitu, että osa lapsista pyrkii manipuloimaan vanhempiaan näin.



Eräs juttu, joka minua tuossa lapsessa joskus ärsyttää, on hänen tapansa kivahdella ja äksyillä pienistäkin jutuista. Ja nyt on ihan turha sanoa että katso peiliin- minä olen nimittäin erittäin hyväntuulinen ihminen luonnostani ja silloin kun suutun, johtuu se lähes poikkeuksetta siitä, että olen väsynyt lapsen kitinään. On helppo sanoa ettei aikuisen pitäisi "mennä mukaan" lapsen kiukutteluun, mutta varmasti pinna kiristyisi jokaiselta esim. tilanteessa, jossa lapsi vaan jatkaa kiukutteluaan ja valittamista jokaisen mitättömän asian suhteen vaikka itse yrittää pysyä positiivisena. Kun tähän lisätään vielä vaikkapa tavaroiden tuhoaminen salaa ja tuttujen sääntöjen jatkuva kertaaminen, alkaa minulle riittää.