Suomi on työpaikkakiusaamisen kärkimaa (vrt. blogikiusaaminen)

Kiusaamista on esimerkiksi jatkuva ja toistuva vähättely, mitätöinti tai halveksunta. Kiusaamisen tunnusmerkit täyttyvät myös vaikkapa uhkailussa, juoruamisessa ja eristämisessä.



Kiusaaminen on aina yhteydessä vallankäyttöön, nokkimisjärjestykseen. Ja siinä ovat pelissä vahvat tunteet. Silloin riitelevät ensin asiat, sitten ihmiset.

Ne keisarin uudet vaatteet aina vaan. *huoh* Tiedättekö tarinan?



Bloggaajat on keisari, kanssabloggaajat ja kommenteissa cheerleedaavat on hovi. Av tässä tapauksessa tavallinen kansa, joka uskaltaa sanoa ääneen.

"Bloggaajat on keisari, kanssabloggaajat ja kommenteissa cheerleedaavat on hovi. Av tässä tapauksessa tavallinen kansa, joka uskaltaa sanoa ääneen."



Kiusaaminen on subjektiivistä. Kiusaaja ei edes huomaa kiusaavansa. Netissä nimettömyys tuo ihmisten pahimmat piirteet esiin.



Kiusaaminen on tarkoituksellisesti toista vahingoittavaa, erotukseksi vitsailusta, kritiikistä tai tasaveroisten tavanomaisesta keskustelusta. Blogin pitäjien kiusaaminen on yhteisöllistä kiusaamista.



Kiusaajat vetoavat yleensä blogin pitäjän julkisuuteen, mutta itse paljastavat tästä asioita, joita tämä ei ole itse välttämättä kertonut julkisuuteen.



Kiusaaminen ei ole aikuisten muusta sosiaalisesta elämästä irrallaan oleva asia, vaan se liittyy usein kokonaisvaltaiseen “ihmisarvon menetykseen vertaisryhmässä”.



Kiusaaminen on pahan mielen aiheuttamista, joka on

tahallista ja toistuvaa, "kritiikki" on tasaveroista keskustelua missä annetaan myös positiivista palautetta, mutta blogien kritisoijatunohtavat usein tämän.



Kiusaajien arveltiin aiemmin kärsivän huonosta itsetunnosta. Tutkimuksissa on kuitenkin selvinnyt, että kyse on enemmän kiusaajien "pätemisen tarpeesta", joskus myös psyykkisistä ongelmista.



Monille sivustakatsojille ja osallistujille kiusaaminen on ajanvietettä.



Äärimmillään kyse on vallankäytöstä ja nokkimisjärjestyksen ratkomisesta.



Kiusaamisen kohteena on usein kirjoittelija, joka eroaa jollain tavalla suuremmasta joukosta.

julkkiksista, nettinarsisteista, kyttäilystä ym.



Tässä jutussa on aika hauskasti analysoitu ilmiötä "julkkikset ja heidän elämäänsä seuraavat kansalaiset":



"Julkinen eläin - Onko narsismi uusi kansantauti?



Narsismista ja toisten kyttäilystä on tullut maailmantauti, jonka avulla Suomessakin myydään yli puoli miljoonaa juorulehteä viikossa. Kun julkaisujen määrä kasvaa, julkisuuden kynnys laskee. Voiko se hävitä kokonaan?



---



Julkkisten arkipäiväisiin “tunnustuksiin” on myös helppo samaistua. Vaikka julkkikset esitellään yleisölle syvällisinä hahmoina juttutyypeissä, joissa julkkis esim. neuvoo avioeron läpikäyneitä kokemustensa pohjalta, heidän ongelmansa ovat kovin samankaltaisia kuin lukijan.



Samastumisen tunne tuottaa lukijalle iloa: ei tuollakaan niin hyvin mene, vaikka se on ollut telkkarissakin.



---



“Julkkisjournalismia on ollut aina. Lehdistön juuret ovat juoruilussa. Silloin media vain oli ilmainen, kun juorut kulkivat suusta suuhun.”



Kosken mukaan varsinaista uutta julkkisbuumissa on se, että yleisö pääsee nyt julkkisten elämään konkreettisesti mukaan soittamalla vihjepuhelimiin palkkioiden toivossa. Koski pitää hauskana piirteenä myös palstoja, joissa lukijat neuvovat julkkiksia tyyliin “tunnista ongelmasi, Kimi Räikkönen!”



Koski näkee lukijoiden näin asettelevan itseään julkkisten managerin paikalle.



---



Klassinen kysymys: kuka tästä kaikesta hyötyy?



Hieman yllättäen Markku Koski sanoo, että suurin hyötyjä on “aina ahnas lukija” ennemmin kuin kustannustalo saatika julkkis itse. Juorulehtiä ostetaan kuusinumeroisen luvun verran joka viikko, vaikka kysyttäessä niitä ei kukaan luekaan.



Koski sanoo, että teoria julkkiksista perheenjäsenien korvaajana voi pitää hyvinkin paikkansa. Kukaan ei enää kerro anoppivitsejä, vaan Nykäs-vitsejä. Julkkikset perheen korvaajina koetaan perinteisen perhemallin murentumisen kuvastajana. Julkkisperheen jäsenien pärjäämistä seurataan suurella mielenkiinnolla: mitenköhän se Jani nyt pärjää? Kestääkö Jennin ja Kimin rakkaus? Kenet Hanna valikoi?



Koski pitää teoriaa “viehättävänä ja kestävänä”.



“Julkkiset ovat eräänlaisia pseudosukulaisia, joiden edesottamuksia seurataan kuin perheenjäsenen. En ole esimerkiksi itse kauhean tarkkaan selvillä mitä isoveljelleni kuuluu – ilmeisesti hyvää, koska hänestä ei ole kuulunut mitään. Mutta Matin ja Mervin kuulumisista olen hyvinkin tarkkaan perillä.”



Kustannustalot, mainostajat ja erilaiset sponsorit saavat osansa kakusta, ja julkkikset saavat mitä haluavat. Miksi siis välittää mediakriitikkojen ja moralistien ynseydestä, jos kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä? Julkkisjournalismia halveksivat lukijat ja katsojat voisivat kaiketi pitäytyä venäläisten klassikkojensa parissa jupisemassa kaiken turhuudesta.



Joukkoviestinnän historiaa tutkinut professori Raimo Salokangas sanoo, että julkkisjournalismin kukoistus liittyy kulutuskeskeiseen elämäntapaan.



“1800-ja 1900-luvun vaihteissa ihanteena oli poliittisesti aktiivinen, omiin asioihinsa vaikuttava ihminen. Yhteiskunnan muuttuessa yhä talousvetoisemmaksi kansalaisten rooli on supistunut pelkäksi kuluttajaksi, jolle ei 367 erilaisen maissihiutalevaihtoehdon edessä tule edes mieleen palata kaurapuuroon.”



Salokangas näkisi mielellään, että ihmiset olisivat edelleen kiinnostuneita “muustakin kuin Matista ja Kimistä”.



“Mutta sitten tullaan taas siihen, että mitkä ovat niitä tärkeitä asioita? Joillekin julkkisten elämän seuraaminen saattaa toimivalla tavalla auttaa henkilökohtaisten tunteiden käsittelyssä, joka on tärkeää.”



---

Aitolehti sanoo, että hänellä on paljon ystäviä. Toivon, että se on totta.



“Koko ajan tässä pitää niellä jotain vittuilua”, hän sanoo kuulostaen kaiken hillityn ja pikkuvanhan keskustelun jälkeen todella freesiltä.



“Jos haluaa julkisuuteen, niin pitää olla aika perkeleen kova luonne.”



---



Nettinarsistit



Julkisuuskipeys näkyy myös internetissä. Narsistit esittäytyvät esimerkiksi City.fin Peilikuva-palvelussa, jossa on arvioitavana yli 12 000 kuvaa. Käyttäjät esittelevät muille parhaita puoliaan esimerkiksi mallikeikkojen toivossa. Lisäksi 12-19-vuotiaille suunnatussa Hype.fissä kuvansa on laittanut muiden ihmeteltäväksi jo yli 13 000 käyttäjää.



Internetin avut huomasi myös viime kesänä toimintansa aloittanut V.I.P. Fashion Club -nettimallitoimisto, jonka listalle voi hakea suoraan sähköpostilla. Tällä hetkellä kuvaus-, promo- ja juontokeikkoja tarjoavalla yrityksellä on parikymmentä freelance-mallia. Vaikka yritys hehkuttaa “Sinä voit olla seuraava huippumalli”, ei pitkänhuiskea runko kuulu pakollisiin perusvaatimuksiin. V.I.P. Fashion Clubin listalla keikkuvat myös 163-senttiset naiset."



Julkaistu: City-lehti, nro 20/2005

Teksti: Anna Perho



Artikkeli löytyy kokonaisuudessaan täältä:



http://www.city.fi/artikkeli/Julkinen+el%E4in/1701/

Mutta tätähän ei saa sanoa? Kielletty aihe.

"Kritiikki" on nokkimisjärjestyksen tekoa. Mutta tätähän ei saa sanoa? Kielletty aihe.

Avaas nyt vähän että mitä tarkoitat. Nokkimisjärjestys missä/kenen mukaan? Maailmassa? Av:lla? Blogimaailmassa?

Blogeissa ja niiden lukijoiden/arvostelijoiden keskuudessa voi ajatella olevan monenlaista ilmiötä meneillään. Bloggaaja haluaa julkisuutta. Joukkoon mahtuu taatusti narsistejakin. Ainakin hyvin herkkänahkaista porukkaa. Blogin lukijalle bloggaaja voi olla se "pseudosukulainen", se "Irma", jonka elämää tulee seurattua tarkasti, kun omat sukulaiset on missä lie. Tai sitten bloggaaja on jollekin se "oma lähijulkkis" kenen managerin paikalle haluaa asettua neuvomalla tätä. :D Kiusaamista ja asiattomuuksia varmasti esiintyy myös.

Tunteiden käsittelyä, paljastelun halua, tirkistelyä, kyttäämistä. Uskotteko julkista blogia pitävät oikeasti, että saatte nuo ikiaikaiset ilmiöt katoamaan?

"Avaas nyt vähän että mitä tarkoitat. Nokkimisjärjestys missä/kenen mukaan? Maailmassa? Av:lla? Blogimaailmassa?"



Kritiikin kirjoittaja alentaa toisia ja korottaa itseään, joillekin ilkeily on hupi siinä missä av-palstalla provoilukin.



Muuten, kun olen kirjoittanut kiusaamisesta tässä kirjoituksessa kerrottakoon, että en pidä itse blogia.

Asiallista on esim

-Olen tässä asiassa eri mieltä koska oman kokemuksen/tutkimuksen mukaan X lisää/vähentää Y:tä



Asiantonta on esim.

-Vittu sä oot tyhmä! Siis vaan täys idiootti ajattelee että X lisää/vähentää Y:tä! Mutta jos on lusikalla annettu... :D

"Avaas nyt vähän että mitä tarkoitat. Nokkimisjärjestys missä/kenen mukaan? Maailmassa? Av:lla? Blogimaailmassa?"

Kirjoittajan maailmassa. Kritiikin kirjoittaja alentaa toisia ja korottaa itseään, joillekin ilkeily on hupi siinä missä av-palstalla provoilukin.

Muuten, kun olen kirjoittanut kiusaamisesta tässä kirjoituksessa kerrottakoon, että en pidä itse blogia.

Entä blogin kirjoittajan maailma vs. nokkimisjärjestys? Kuvitellaan vaikka tilanne, missä blogin pitäjä neuvoo lukijoitaan asiassa kuin asiassa ikäänkuin asiantuntijana, mutta hän oikeasti ei ole asiantuntija. Näen tuossa ihan samaa itsensä korottamista ja jonkinlaista oletusta, että muut ovat tietämättömiä, siis alempana.

Jää lukijan vastuulle miten suhtautuu lukemaansa. Näin siis molemmissa tapauksissa, oli kyseessä bloggaajan valistuskirjoitukset tai blogia kritisoivan mielipidekirjoitukset. Medialukutaitoa tarvitaan kummassakin tapauksessa. :)

"Entä blogin kirjoittajan maailma vs. nokkimisjärjestys? Kuvitellaan vaikka tilanne, missä blogin pitäjä neuvoo lukijoitaan asiassa kuin asiassa ikäänkuin asiantuntijana, mutta hän oikeasti ei ole asiantuntija. Näen tuossa ihan samaa itsensä korottamista ja jonkinlaista oletusta, että muut ovat tietämättömiä, siis alempana. "



Meillähän on eritasoisia kirjoittajia ollut ennen blogien pitämistäkin, esim. pienlehdissä. Vähemmän asiasta tietävät ovat innoissaan pistäneet lehden pystyyn, tehneet sitten lisää lehtiä sillä omalla (hiukan matalammalla) tasolla tai sitten kehittyneet. Lehtiä ovat lukeneet asiasta kiinnostuneet vertaiset.



Nettimaailmassa uutta näyttää olevan se, että näitä lukevat myös ne, jotka eivät ole itse asiasta kiinnostuneita vaan hakevat toisen erilaisuudesta itselleen viihdykettä kiusaamisen muodossa.



Koululuokassa lihava, silmälasipäinen tai muuten erilainen saa kiusaajat ärsyyntymään, netissä muuten erilainen, joka poikkeaa "kritisoijista".



Koulukiusaaminen/työpaikkakiusaaminen sisältää aika paljon samoja elementtejä kuin blogien kirjoittajien, (huom. en kirjoittanut blogien) "arvostelu".

"Entä blogin kirjoittajan maailma vs. nokkimisjärjestys? Kuvitellaan vaikka tilanne, missä blogin pitäjä neuvoo lukijoitaan asiassa kuin asiassa ikäänkuin asiantuntijana, mutta hän oikeasti ei ole asiantuntija. Näen tuossa ihan samaa itsensä korottamista ja jonkinlaista oletusta, että muut ovat tietämättömiä, siis alempana. "

Itse ajattelen näin. Meillähän on eritasoisia kirjoittajia ollut ennen blogien pitämistäkin, esim. pienlehdissä. Vähemmän asiasta tietävät ovat innoissaan pistäneet lehden pystyyn, tehneet sitten lisää lehtiä sillä omalla (hiukan matalammalla) tasolla tai sitten kehittyneet. Lehtiä ovat lukeneet asiasta kiinnostuneet vertaiset.

Nettimaailmassa uutta näyttää olevan se, että näitä lukevat myös ne, jotka eivät ole itse asiasta kiinnostuneita vaan hakevat toisen erilaisuudesta itselleen viihdykettä kiusaamisen muodossa.

Koululuokassa lihava, silmälasipäinen tai muuten erilainen saa kiusaajat ärsyyntymään, netissä muuten erilainen, joka poikkeaa "kritisoijista".

Koulukiusaaminen/työpaikkakiusaaminen sisältää aika paljon samoja elementtejä kuin blogien kirjoittajien, (huom. en kirjoittanut blogien) "arvostelu".

Mun mielestä tuo koulu-/työpaikkakiusaamiseen vertaaminen ontuu. Koulussa/töissä on pakko käydä, mutta kukaan ei pakota avaamaan elämäänsä/elämäntapaansa/perhealbumiansa netissä koko maailmalle. Julkisesti bloggaava tekee valinnan, jolla ei aina ole pelkästään positiivisia seurauksia.

Kyttäilyä/tirkistelyä/juoruilua on ollut niin kauan kuin on ollut ihmisiäkin. Mä uskoisin, että perhe-elämäänsä maailmalle esittelevät bloggaajaäidit saavat erikoisen paljon uteliaita ei faneja seuraajikseen siksi, että äitiys on asia, mikä saa naiset yleisesti hieman "sekaisin". Niin kovin helposti arvostellaan muiden äitiyttä, koska äitiys on niin iso vastuu ja moni pelkää itse tekevänsä siinä väärin. Tätä pelkoa yritetään vaimentaa ja lievittää korostamalla, sitä että itse tekee oikein, että joku toinen tekee väärin.