Adoptoivan ikärajaa pitäisi nostaa eikä laskea. Ikäennusteet ovat nousussa.

adoptiata harkitsevan tulee haluta lasta, ei pelastaa maailmaa.

aikuiseksi ja nähdä vielä lapsenlapsetkin hyvässä lykyssä.

haluavansa lasta. Se, että pelastaa sen kehitysmaan orvon, tulee siinä sivussa. Sen viiskymppisen halu on siis saada se lapsi, mutta sen teon tekee yleismaailmallisesti hyväksi se, että samalla tulee yksi kurjuudessa elävä lapsi pelastettua.

murrosikäistä, erityistä tukea vaativaa lasta, vaikka olisikin hengissä!



Hyvä kun jaksaa hoitaa viimeiset työvuotensakaan läpi. VAikka ihmisten elinikä onkin ehkä noussut, yhä pidempi aika näistä viimeisistä vuosista kuluu laitoshoidossa. Kyllä se vaan niin on yhä edelleen, että riski kuolla on suurentunut aika tavalla yli 60-vuotiaana, eikä silloin ole hyvä olla enää alaikäisen lapsen huoltaja. Ainakaan lapselle, jolla on hylkäämistrauma ja erotrauma jo kontollaan muutenkin.

puolisolleen, mikä on huomattavasti raskaampaa kuin murrosikäisen hoito.



Parempi kohtalo iäkkään lapsena Suomessa, kuin kehitysmaassa kärsimässä. Tod. näk. kehitysmaassa orpo menee aikaisin naimisiin ja saa aidsin jne. Ei koulutusta, eli ei rahaa, joten ei mitään hoitoa vaivoihin.

Ja jos onkin, niin iäkkäämpi vanhempi on jopa parempi niitä lapsen kanssa käsittelemään kuin nuori. Itse olen juuri eläkeiässä, kun meidän ottolapsemme tulee täysi-ikäiseksi. Hän tuli meille vauvana, joten mistään erotraumoista hän ei tiedä mitään. Meillä on se onnelinen asema, että tiedämme taustat ja voimme hänelle kertoa adoption syyt. Hänelle ei siis tulle myöskään hylkäämistraumoja. Aina pitää ajatella jokainen tapaus erikseen. Kuka on paras vanhempi juuri tälle lapselle. Kovin nuorelle en mielelläni soisi adoptio-oikeutta jatkossakaan. Yläikäraja voisi olla vanhempien viisikymmentä vuotta.

Mutta laskea saisi vain ensimmäistä lasta adoptoivien ikärajaa. Näillä nykyisillä rajoilla vähänkään myöhemmin adoptiosta innostuneet eivät ehdi saada lapselle sisarusta ja minusta sisarus olisi adoptiolapselle ehdottoman tärkeä, ettei sitten aikuisena tarvitse taas tavallaan jäädä yksin.



Adoptiolapsissa on sen verran kova homma, että en usko kenenkään viiskymppisen tätä niin vain jaksavan. Tai ainakin anoppini on kauhistellut, että ei todellakaan enää jaksaisi tätä meidän elämää (on nyt n. 50).



Valtiolle näistä lapsista on aika vähän hyötyä. Kalliiksi nämä yhteiskunnalle aika usein käyvät. Meidänkin toinen lapsi tuli periaatteessa terveenä, mutta niin vain on vaivoja löytynyt, osa taustasta johtuvia, osa kenties ei. Monensortin terapiat ovat nyt lähdössä käyntiin ja vammaistukeakin meille on maksetuu jo vuosi.

hylkäämiseksi, koska jo kohdussa alkanut suhde katkeaa, samoin yleensä myös siteet sukuun ja kansainvälisessä adoptiossa myös etniseen taustaan.

Ei kait kukaan tosissaan väitä, etteikö tällä olisi lapseen tunnetason vaikutuksia?



Ja kyllä minä tosiaan vähän epäilen, ettäkö 60-70-vuotias tosiaan jaksaisi yhtä hyvin kuin keski-ikäinen murrosikäisen kasvatusta, adoptiolapsilla kun usein murrosikä on "vaikeampi" kuin muilla ikätovereilla. Kyllähän siitä varmaan jotenkuten selviää, mutta se että pystyisi ja jaksaisi tukea nuorta hyvin on jo eri juttu.



Ei ne iäkkäät omaishoitajatkaan kovin hyvin jaksa niitä omaisiaan aina hoitaa, masennus ja uupumus ovat hyvin yleistä.



Kun kerran on mahdollisuus valita adoptiolapsille jaksavat ja normaalin ikäiset vanhemmat, miksei näin tehtäisi!

paras äiti tälle alle kouluikäiselle adoptiolapselleni.

adoptoivat. Olikohan tässä kyse siitä tapauksesta, että perhe oli asunut vuosia ulkomailla ja siinä hissukseen sitten myöskin adoptoivat. Eli lapsi oli ollut heillä jo pidempään hoidossa.

Ei kai se noin vaan käy, että menee ulkomaille ja ottaa jostain lastenkodista. Miksi joku sitten käyttäisi kallista virallista reittiä.

Maksaisin mielelläni lastenkodille vaikka tuhat euroa, jotta saisin lapsen ihan heti ilman vuosien odottelua ja ilman törkeitä maksuja.

Artikkeli oli v. 2009 Perhe-lehdessä. Mielestäni eivät viettäneet pitkiä aikoja kohdemaassa, eivät ainakaan työskennelleet siellä. Ainakin olivat Suomessa jo, kun lapsi oli alle 1-vuotias. Kallis se yksityinen adoptiokin on, eikä tietenkään mitään yhteiskunnan tukea saa, että ei ihan tonnilla tainnut irrota...

lapsen synnyttäneiltä ottaa lapsi pois ja antaa NORMAALIN ikäisille ihmisille hoidettavaksi? Huomaa, että täällä kirjoittavat ovat kovin nuoria ja epäkypsiä.

lapsen synnyttäneiltä ottaa lapsi pois ja antaa NORMAALIN ikäisille ihmisille hoidettavaksi? Huomaa, että täällä kirjoittavat ovat kovin nuoria ja epäkypsiä.

Mutta oikeasti on todellakin eri asia saada biologinen lapsi kuin adoptiolapsi. Kokemusta on molemmista. Biologisen lapsen voisin vielä 45-vuotiaana pyöräyttää, jos terveys sallisi, mutta adoptiolasta (ainakaan pientä) en tuossa iässä enää uskoisi jaksavani.

Onneksi meillä on nyt perhe koossa tässä huimassa 34 vuoden epäkypsässä iässä.

Biologinen kellokaan anna monen tulla tuossa iässä raskaaksi.Mitäs et tehnyt nuorena lapsina!

kun niitä lapsia ei vaan tehdä. Kaikki eivät voi saada lapsia ja kaikilla ei ole semmoista perhetilannetta, että se onnistuisi.

vielä hänen ollessaan aikuinen. Enkä varmaankaan ole ainoa lajiani.

Biologisestihan jokainen voi hankkia lapsia niin kauan kuin pystyy. Adoptio ja adoptiolapsi on kuitenkin eri asia. Jossain on oltava se ikäraja, minkä jälkeen ei adoptiolasta voi enää saada, ja se pitää määrittää lapsen edusta lähtien, ei sen mukaan, mikä on vanhemmiksi haluaville edukasta.



Se että täällä joku on 45 vuotiaana jaksava äiti vauvalle on ihan ok, mutta ei minusta enää 50-vuotiaan pidä saada vauvaa tai pientä lasta. Siksi ikäraja-asia on nyt tapetilla, ja adoptiojärjestöissä nimenomaan ikärajaa halutaan nykyistä alemmaksi, ei suinkaan korkeammaksi. Eiköhän siellä lapsipsykologit ja alan tutkimukseen perehtyneet ihmiset tiedä, mikä olisi lapsen etu. Lainsäädäntötyöryhmän esityksessäkin todetaan, että poikkeustapauksissa iäkkäämpi adoptoija hyväksytään, jos se on lapsen etu (koskee mm. toisen lapsen adoptiota perheeseen esikoisen lisäksi). Kyllä sen pitäisi riittää!

Ikärjaa pitäisi ehdottomasti nostaa muutamalla vuodella.

Ei ole mitään järkeä laskea ikärajaa, kun elinikä ja terveiden elinvuosien määrä koko ajan on noussut.



Mitään rajaa ei ylipäätään tarvita.



Muuten luin kerran lääkärilehdestä artikkelin, jossa kerrottiin, että tutkimuksessa oli annettu 50-63 vuotiaille naisille hedelmöitettyjä munasoluja ja raskaus ja synnytys ja kaikki meni kuten nuoremmillakin. Naiset oli valittu siten, että mitään erityistä suurta riskiä ei ollut. 1/2003 oli lehti. Kävin tarkistamassa.

että hän ei koe menetystraumaa toistamiseen adoptiovanhemman kuoleman johdosta ennenkuin on itse täysikäinen. Yhä edelleen kuolleisuus lisääntyy merkittävästi 60 vuoden iästä alkaen, joten lapsen riski menettää vanhempi kasvaa. Adoptiolapsi on jo kokenut elämässään vähintään yhden merkittävän ja traumaattisen eron, joten ensiarvoisen tärkeää on yrittää löytää hänelle vanhemmat, joiden todennäköisyys pysyä hengissä kunnes lapsi on täysi-ikäinen on mahdollisimman suuri. Kun kerran adoptiolapsia riittää vain murto-osalle halukkaista on aivan oikein, että vain riittävän nuoret saavat adoptiolapsen perheeseensä. Ei ole mitään mieltä siinä, että päälle 4-kymppiset saavat adoptioluvan! Se on vain vanhemmiksi haluavien itsekäs oma halu, ei lapsen etu.

puolta suurempi riski jäädä orvoksi kuin kahden vanhemman perheessä. Lisäksi jos on jotain sairautta vaikkapa diabetestä tai muuta niin on myös isompi riski. Köyhyys tai alhainen tulotaso kertoo myös riskistä kuolla tai sairastua ennenaikaisesti joten rikkailla pitäisi olla etuoikeus adoptoida sinun mielestäsi. Suomen ruotsinkielisillä on korkeampi elinajanoletus joten myös ruotsinkieliset pitäisi laittaa jonossa kärkeen. Korkea koulutus on tietysti myös must!

Siinä lapsen riski jäädä orvoksi on paljon suurempi kuin jos lapsella olisi kaksi vanhempaa. Tämä olisi lapsen etu.



Moni ei näytä pystyvän tajuamaan, mikä on lapsen etu ja mikä aikuisen etu eikä sitä, että ne eivät ole yhtenevät.



On surullista ja epätasa-arvoista, jos kuka tahansa ei voi adoptoida, mutta kaikissa asioissa ei pidä olla kyse aikuisten oikeuksista ja tasa-arvosta vaan siitä, mikä olisi lapselle hyväksi. NIin kauan kun lapsia tulee adoptioon vain kymmenesosa siitä mitä olisi ottajia, ottajat pitää jotenkin arvioida ja valikoida heistä ne, jotka todennäköisimmin voivat tarjota lapselle turvallisen ja tasapainoisen elämän.



Jossain tapauksissa tosiaan vaikkapa diabetes on riskitekijä joka voi johtaa ennenaikaisene kuolemaan, ja tällaisessa tpauksessa ei ole lapsen etu tulla adoptoiduksi tällaiseen perheeseen, missä on suurentunut riski jäädä puoli/koko-orvoksi alaikäisenä.



Sitten kun adoptiolapsia on yli "tarpeen", voidaan luopua valintakriteereistä ja adoptiovanhempien arvioinneista.

Suvi Lindenkin heräsi aivan viime tipassa ja sai nelivuotiaan? Sai kumminkin alle kouluikäisen.



Ystäväni odottaa adoptiolasta Kiinasta. On odottanut jo monta vuotta. Ikää 47 vuotta.