Mua surettaa ihan oikeasti Myllylän kohtalo
Suretti jo ennen tätä lopullista päätöstä :(.
Pidin Myllylää aina tosi sympaattisen oloisena, en tuntenut henk.koht., ja dopingkohun jälkeen näki, että kuten "testamentissaan" itsekin Mika sanoi, sydämensä murtuneen ja ison osan elämästään murentuneen. Valitettavasti Mika ei enää kuitenkaan Tervanevalta löytänyt sitä voimaa, jota olisi vaadittu selvitäkseen taas jaloilleen.
Ja douppaamiseen sanon sen verran, että valitettavasti en usko "puhtaaseen" huippu-urheiluun. Kaikki ne jollain keinottelulla siellä huipulla ovat. Kyse on vain siitä, kuka narahtaa ja kuka ei.
Mielestäni Myllylääkin riepoteltiin aika kohtuuttomasti kohun jäljiltä. Erittäin hölmöä vedota "kyllä ne Isometsät ja muutkin siitä riepottelusta selvisivät", niin, ihmiset ovat erilaisia ja tuosta testamentistäkin mielestäni kuultaa läpi Mikan erityinen herkkyys ja herkät ihmiset valitettavasti ovat alttiimpia myös alkoholiongelmille/masentumiselle/itsemurhille.
Lepää rauhassa Mika.
Kommentit (21)
Surettaa ja olen kiukkuinen etenkin tälle Suomen vähäpäiselle toimittajajoukolle, joiden katson olevan osasyyllisiä koko tähän surulliseen tapahtumasarjaan.
Nyt Mika kaikki on hyvin, lepää rauhassa ja voimia lapsillesi, vanhemmillesi ja myös exällesi.
kaikista uutisista, ettei vain joku loukkaannu tai masennu? Jos joku poliitikko vaikka on joskus "maan tavan mukaan" laittanut vaalitukia omaan taskuun, niin siitä ei saa kirjoittaa, koska poliitikko voi menettää toimeentulonsa seuraavissa vaaleissa, alkoholisoitua ja tehdä itsarin.
Oikeasti: uutisointi on median työtä. Dopingskandaali oli kansallinen kriisi. "sankarit" osoittautuivat antisankareiksi. Itsekin uskon, että huipulla huijataan, mutta olisi medialta valehtelua ja ammattitaidottomuutta olla uutisoimatta sitä jos siitä kärähdetään. Miten laajamittaista sensuuria oikein vaaditte? Ovatko vain urheilijat pyhiä, vai löytyykö muitakin joiden tekemisiä ei saa uutisoida?

Minusta on aivan järkyttävää, miten selvästi sairaidenkin ihmisten jokaista ryyppyreissua revitellään etusivuilla (Myllylä ei ole todellakaan ainoa), avioeroja, velkoja, you name it.
Mm. nämä asiat ovat sellaisia, jotka eivät kuulu kellekään, eikä niitä tarvitsisi etusivuilla huutaa ja tehdä näitä skandaalijuttuja. Sellaista sensuuria minä kaipaisin. Ihmiset ovat kuitenkin vain ihmisiä.
ap
Oikeasti: uutisointi on median työtä. Dopingskandaali oli kansallinen kriisi. "sankarit" osoittautuivat antisankareiksi. Itsekin uskon, että huipulla huijataan, mutta olisi medialta valehtelua ja ammattitaidottomuutta olla uutisoimatta sitä jos siitä kärähdetään. Miten laajamittaista sensuuria oikein vaaditte? Ovatko vain urheilijat pyhiä, vai löytyykö muitakin joiden tekemisiä ei saa uutisoida?Minusta on aivan järkyttävää, miten selvästi sairaidenkin ihmisten jokaista ryyppyreissua revitellään etusivuilla (Myllylä ei ole todellakaan ainoa), avioeroja, velkoja, you name it.
Mm. nämä asiat ovat sellaisia, jotka eivät kuulu kellekään, eikä niitä tarvitsisi etusivuilla huutaa ja tehdä näitä skandaalijuttuja. Sellaista sensuuria minä kaipaisin. Ihmiset ovat kuitenkin vain ihmisiä.ap
Mutta omalta osaltani olenkin vastustanut törkyjournalismia (= juoruja) siten, että en vain lue niitä. Tuksut sun muut saa olla minulta täysin rauhassa. Paskajuorujournalistit saavat leivän pöytään rustaamalla juttuja joita luetaan ja klikataan eniten. Ovatko omat jauhosi pussissa puhtaat?
doupingin käytön. Ainoa jolla selkärankaa ko. asiassa.
Mutta omalta osaltani olenkin vastustanut törkyjournalismia (= juoruja) siten, että en vain lue niitä. Tuksut sun muut saa olla minulta täysin rauhassa. Paskajuorujournalistit saavat leivän pöytään rustaamalla juttuja joita luetaan ja klikataan eniten. Ovatko omat jauhosi pussissa puhtaat?
jotain tällaista linkkiä, mutta voin sanoa boikotovani näitä roskajuttuja, myös Tuksusta ja esim. Nykäsestä, vaikka he itse itseään lehtiin ovat työntäneetkin. Silti minusta todella epämoraalista rahastaa sairaiden ihmisten edesottamuksilla.
ap
Juoppo mikä juoppo. Huippu-urheilijat ovat usein riippuvuuksiin taipuvaisia, sitä riippuvuutta vaan korvataan urheilulla, tai sitten jollain muulla. Itse valitsi viinan.
Surettaa ja olen kiukkuinen etenkin tälle Suomen vähäpäiselle toimittajajoukolle, joiden katson olevan osasyyllisiä koko tähän surulliseen tapahtumasarjaan.
Nyt Mika kaikki on hyvin, lepää rauhassa ja voimia lapsillesi, vanhemmillesi ja myös exällesi.
Surettaa ja olen kiukkuinen etenkin tälle Suomen vähäpäiselle toimittajajoukolle, joiden katson olevan osasyyllisiä koko tähän surulliseen tapahtumasarjaan.
Tuolla oikeudessahan juuri puitiin sitä, kun aikuiset miehet eivät osanneet olla rehellisiä ja ketkuilullaan aiheuttivat useammalle toimittajalle hirveätä taloudellista ahdinkoa, ahdistusta ja uran katkolle joutumista! Minulta ei oikeasti riitä tippaakaan sympatiaa koko doping-porukalle. Jos Myllylän tilanteeseen joku on vaikuttanut, niin se täyttä paskaa ja peitetarinoita suoltava äijäremmi!

Mikäs se oli se hiihtäjä jota mediassa sytettiin dopingin käytöstä (räsänen tms) ja siksi joku toimittaja sai nuhteet julkisen sanan neuvostolta, tuomittiin ja irtisanottiinkokin kaiken lisäksi... ja sitten paljastui, että oli OIKEASSA.
on niin paljon tärkeämpääkin surtavaa. Mieti niitä!
En tiedä, onko sääli sairautta, mutta empatiakyvyttömyys on persoonallisuushäiriön indikaattori.
ei se ole kohtaloa, että ihminen _itse_ valitsee juoda viinaa ja kuolee.
Hieno urheilija, joka oikeesti on saanut elää aika rauhassa lehdistöltä.
Osaanottoni lapsilleen.
Mikan perheen puolesta mutta tuntuu pahalta myös siksi että äitini oli saman ikäinen alkoholisti kun päätti päivänsä. Joidenkin mukaan juoppo mikä juoppo, ihan oikein :((
Joo muakin surettaa. Herkän näköinen ihminen, vaikka en häntä tunne enkä urheilua seuraa. Juuri sen takia kun uskon että kaikki käyttävät dopingia enkä hyväksy sitä että urheilussa saa niin kovat tienestit verrattuna kulttuuriin taiteeseen tai tieteeseen.
ei se ole kohtaloa, että ihminen _itse_ valitsee juoda viinaa ja kuolee.
Että joko tai.
Minua myös surettaa Mikan kohtalo ja hirveän surullinen olen hänen lasten puolesta :(
En ymmärrä, niin itsekästä tappaa itsensä.