Lue keskustelun säännöt.
Rakennusprojekti ja pieni lapsi
05.07.2011 |
Mitenkä te äidit olette jaksaneet, kun alla on rakennusprojekti ja olette pienen lapsen (meillä vielä vauvaikäinen) vanhempia? Saatko ikinä käydä yksin missään?
Itse olen aivan poikki... Mies nyt kesälomalla, mutta minun tilannetta se ei ole kummentanut yhtään, kun nyt on töiden sijasta päivät rakennusta tekemässä. Kaipaisin sillon tällön jotain pientä omaa aikaa, vaikkapa käydä uimahallissa. Mies päästää minut kyllä iltaisin kaupassa käymään, mutta tätä en kyllä lue omaksi ajaksi. Ja jos haluan käydä ostoksilla (en siis normi ruokakaupassa, vaan esim. vaateostoksilla), niin on itsestäänselvyy että otan lapsen mukaani. Sen sijaan mies voi milloin tahansa lähteä omine nokkineen rautakauppaan tai mihin nyt sattuu nenä näyttämään.
En väitä, etteikö miehelläkin olisi raskasta, mutta tuskastuttaa... Hän saa sentään rakentaa omaa tahtia ilman, että koko ajan joku roikkuu lahkeessa ja vinkuu. Itse en saa edes kotitöitä tehdä rauhassa. Vauvan nukkuessa on välillä pakko itsekin ottaa torkut, että jaksaisi edes jotenkin. Ja sitten täytyy tietty tehdä ruoat ja huolehtia pyykit jne. jne. Niinkuin nyt kaikki äidit tietävät nämä hommat.
Olenko liian herkkänapainen? Kateellisena katson kavereiden perheitä, kun he saavat oikeasti viettää aikaa perheenä ja äitikin pääsee silloin tällöin omille teilleen. Eihän sitä paljoa tarvitsisi, kun olisi taas jo uusi ihminen. Mutta kun miehellä vain on tavoite, että rakennus tulee tänä kesänä valmiiksi ja piste.
Tuntuu etten ole enää yhtään oma iloinen itseni, vaan päässä alkaa pyöriä välillä ihan hirveitäkin ajatuksia. Sinnilläkö tästä pitää vain mennä vai onko neuvoja? Sitäpaitsi pelkään että mies tottuu tähän ajatukseen rakennusaikana, että hän voi aina vain tehdä omia juttujaan ja on itsestäänselvyys että minä olen kaikki päivät kiltisti kotona lapsen kanssa. Tai toki voin jossain käydä, mutta aina lapsi roikkuu mukana. Valintako turhasta? Onhan joillakin isompiakin ongelmia. Mutta kun... VÄSYTTÄÄ ja pitkästyttää. Kaipaisin vain välillä aikuista seuraa. Auttakee!
Kommentit (7)
Onneksi minullakin asuu vanhemmat suht lähellä, niin heiltä saa jelppiä silloin tällöin. Noh, jos sinä olet jaksanut kolme vuotta niin ehkä minä jaksan tämän kesän/syksyn. :D
Se on kyllä totta, että ei sitä naisen tekemää työtä kotona vain oikein arvosteta. Kai sitä vain pidetään niin itsestäänselvänä niin kuin on kautta aikain ollut. Mutta huoh, kyllä tämä joskus koville ottaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko sanonut suoraan miehellesi, mitä ajattelet?
Osaisin itse kuvitella saman tilanteen, mutta mieheni taatusti ymmärtäisi tilanteen, ja järjestäisimme edes sen yhden pidennetyn vapaaillan!
Jos miehesi ei tätä ymmärrä tai tähän suostu, niin sitten on huolestuttavaa.... Ei se helkutin rakennus kaadu mihinkään, jos lähdet vaikka joku iltapäivä shoppailemaan, syömään ja elokuviin, ja palaat illalla kun lapsi on mennyt nukkumaan.
NYT tänä iltana suu auki!
Miehesi raataa uuden kotinne takia munat vaahdossa eikä se riitä? Myykää projekti ja menkää vuokrakasarmiin asumaan, silloin sitä laatu aikaa löytyy.
Nyt järkeä ja keskitytään olennaiseen!
Ajattelet vain itseäsi ja omaa jaksamistasi, kun sinun pitäisi äitinä olla ensisijaisesti huolissasi oman lapsesi jaksamisesta. Lisäksi en tajua, miten olette lähteneet rakennusprojektiin, kun teillä on lapsi, joka tarvitsee teitä tässä elämänsä vaiheessa kaikkein eniten. LYhytnäköistä ja itsekästä toimintaa.
En nyt tiiä oikein mitä sanoisin, mutta oikeesti heti -saat ensinnäkin olla ylpeä miehestäsi jos hän jaksaa rakentaa teille taloa ja omaa vielä siis taitojakin siihen!
Miksi et voisi puhua miehellesi suoraan tuntemuksistasi? Ja toisekseen miksi et voisi pyytää apua sukulaisilta, lapsen kummilta tai kaikkien verkostojen puuttuessa niin palkata vaikka sen MLL:n hoitajan kotiin muutamaksi tunniksi? Olisitten sitten kenties kummatkin vanhemmat vähän aikaa tyytyväisiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä märehdi surkeuttasi, vaan nauti siitä mitä sulla on. Lapsi ja oma talo tulossa.
lapset oli alussa 1 ja 2v. rankkaa se oli! ilman sukulaisia en olisi selvinnyt hengissä :) mummo oli korvaamaton apu. kävin jumpassa sellaisessa paikassa jossa oli lapsiparkki, se auttoi.
yhden jutun sanon mikä ottaa vieläkin päähän.. se että kaikki ylistää vain miestäni, joka remontoi ja teki kaiken yksin.. enkö minäkin kaipaisi kehuja kun olen 3v yksin hoitanut lapset ja siinä sivussa huolehtinut kodin miehen yms.. jotta mies on saanut rakentaa.. :(
tällasta tää on, naisenelämä :)
kohtalotoveri