Miten helvetissä saan 2,5-vuotiaan pysymään omassa sängyssä? Isoon sänkyyn opettelu siis

nukuttamista ja tiedättekö mitä: meidän lastamme ei ole koskaan opetettu nukahtamaan yksin, se on osannut sen vauvasta asti. Mä luulen pikemminkin, että ihmiset opettavat lapset siihen, että joku on nukuttamassa. Meillä oli alusta alkaen selvät iltatoimet ja rutiinit ja iltasyötön jälkeen jo ihan pieni vauva laitettiin omaan koppaansa ilman mitään sen kummempaa keinuttelua tms. ja simsalabim, se toimi. Ja on toiminut kaikki nämä vuodet. Ja en kyllä jaksaisi nukuttaakaan, mutta eipä ole onneksi tarvinnut moista miettiä.

Vuorottelemme miehen kanssa niin ei joka ilta toisella tarvitse.

Ei itkuja.

Nopea nukahtaminen.

Rauhallinen ilta.

Kaikki voittaa.

Miksi sen pienen lapsen ylipäätään pitäisi oppia nukahtamaan yksin? Siksi että vanhemmat ei jaksa nukuttaa?

Mutta se voi kääntyä myös itseään vastaan eli lapsi oppii, että nukahtaminen on The Tapahtuma; jotain ihmeellista ja ehkä hiukan pelottavaakin. Ja ne rituaalit helposti kasva ja kasvaa.Meillä, uskon näin, se menisi tuohon, mutta onneksi 2v nukahtaa pääsääntöisessti helposti, mutta välillä on kiikun-kaakun kausia. Pelottaa itseä, että istuisin illat pitkät nukuttaen lasta, sillä meillä ei ole ketään muuta sitä tekemään, vuorottelemaan mitenkään. Ja lopuksi; se ilta on se hetki kun saan itselleni, se on minulle se henkireikä.

helpommalla olisit päässyt jos olisit opettanut alusta asti nukahtamaan itse.

Meillä poika on aina nukahtanut yksin joten laidan pois ottaminen ei muuttanut tilannetta mitenkään.

Tiesi jo että kun sänkyyn mennään niin siellä nukutaan aamuun asti.

Toisaalta poika on aina rakastanut nukkumista ja lepäämistä joten sänky oli paikka johon oli ihana mennä illalla :)

Tsemppiä nyt mitä ikinä keksitkin tehdä.

Ei siinä mitään pelottavaa ole! Oman vanhemman rauhallinen uneen silittäminen, hyräily yms!



Muistan aina miten rakastin hetkiä äidin kanssa iltaisin kun hän luki ja lauloi minulle. Yksin nukahtaminen tuli kuvioihin koululaisena, kun halusin lukea itse kirjani.



Itse haluan kasvattaa lapseni lempeällä kädellä, turhat lasten huudatukset ja reippaammaksi kasvattaminen ei kuulu minun tyyliini, onneksi mies on samalla linjalla.



Eräs vastaaja kirjoitti jo hyvin aiheesta, kuinka 2011 lapsien tulee olla niin reippaita!

2,5 vuotiaita tosiaan puolipakolla opetetaan omaan sänkyyn. Toki varmaan joku oppii homman ihan itsekseenkin. Mutta noin pienen on vaikea ymmärtää ja muistaa ja "totella" asioita, kun käskyn antaja ei ole paikalla. Pientä saattaa myös pelottaa yksin oleminen.

Mik sitten auttaisi? Meillä on ihan pienestä asti ollut lapsilla sääntö, että sänkyyn saa ottaa mukaan kolme kirjaa. Unikaverista sanotaan, että nukuta nalle tsm. Yöpöydällä on mukissa vettä. Ja kyllähän se auttaa, jos lapsia on kaksi samassa huoneessa, niin ei pelota.

jättävät jatkuvasti huomioimatta sen vaihtoehdon, että me emme nukuttavat emme mitenkään ole koulineet lastamme, huudattaneet tms. Lapsillamme on vain niin turvallinen ja hyvä olla ja läheisyyttä ja kahdenkeskeisiä hetkiä tulee pitkin päivää, niin että siihen ei enää mitään nukuttamisrituaaleja tarvita. Te ette siis ole parempia vanhempia kuin me, kuten rivien väliin yritätte kirjoittaa.

Lapsia huudatetaan milloin mistäkin, kun täytyy oppia siihen ja siihen. Iltataistelut ovat niitä kurjimpia, kun kaikki ovat jo väsyneitä. En tarkoittanut, että kaikki te ette nukuttajat huudattaisivat lapsiaan. Kyse oli siitä että en ymmärrä miksi lasta kannetaan takaisin vaikka 100 kertaa kun vanhempi haluaa ja lapsi EI vaan halua jäädä yksin..



No ihan sama, meitä on aina niin moneen junaan.

vaikka vieressä on, jos lapsi on vilkas kuten meidän tenava. Oltiin joko olkkarissa makuuhuoneen vieressä tai tytön huoneessa, sama tulos, lapsi tuli pois sängystä jatkuvasti. Ikää oli vajaa 2v, opetettiin pois pinniksestä, kun sisarus oli tulossa. Ja meillä meni tässä rumbassa kylä kaksi viikkoa, ei kaksi iltaa... Kuopus taas alkoi kerrasta nukkua omassa sängyssään n. 2,5v. Ei tarvinnut muistaakseni kertaakaan kantaa takaisin.

Otat teidän sänkyyn keskelle ja siinä menee samassa hellittelyt ja iltasadut.

T. Perhepedin kannattaja

Ja häpäen vieläkin tuota kiroiluani, mutta olin vain niin raivoissani :)



Lopulta poika alkoi pysyä omassa sängyssään, ja nukahti nätisti kun itse olin myös huoneessa.

Tulin siihen tulokseen, että en vielä ainakaan opeta poikaa nukahtamaan yksin. Katsotaan muutama kuukausi eteenpäin nyt aluksi...



Ja teille, joiden mielestä lapsella ei ole perusturvallisuus kunnossa, jos lapsi ei uskalla nukahtaa itsekseen, niin en tosiaan ole samaa mieltä. Meillä kotihoidossa oleva poika saa kyllä paljon läheisyyttä ja läsnäoloa molemmilta vanhemmiltaan pitkin päivää.

Mutta varmasti voi olla perää tuossa, ainakin joidenkin lasten kohdalla, että jos ei lasta opeteta nukahtamaann nukuttamalla, niin ei myöskään opi siihen, että aina on joku läsnä.

Aion kokeilla tätä "keinoa" seuraavan lapsen kohdalla.



ap

Meillä nukutetaan vielä 7-vuotiaatkin ja niin kauan aion niin tehdä kuin lapset vain antavat. Meidän iltarutiineihin kuuluu se, että vanhemmat ovat mukana lasten siirtyessä unten maille. Lapsille luetaan iltasadut, toivotetaan hyvät yöt, jutellaan mieltä painavat asiat pois ennen nukahtamista ja rentoutetaan lapset lorulla, hieronnalla, rentoutusharjoituksella, tmv. Jos se jotain häiritsee, niin ei liikuta mua. Meillä tehdään noin, koska siitä ei ole kenellekään mitään haittaa, se on mukavaa ja lapset nukkuvat yönsä hyvin.

Mutta ei se välttämättä onnistu. Sillä toisin kuin jotkut kuvittelevat, niin se itsekseen nukahtaminen ei myöskään usein ole opetettu juttu, vaan jotkut vauvat nukahtavat tyytyväisinä jo syntymästään lähtien. Toiset taas ovat ensipäivästä lähtien levottomia ja hyssytettäviä. Ei sellaista voi jättää vain huutamaan, että nukahdapas vauva siinä nyt itseksesi, kun vastasyntyneen mukamas pitäisi osata sellainen taito. Joillain vauvoilla on jopa sellainen "ominaisuus", että he huutavat ennen nukahtamista. Kovasydäminen äiti saa olla, joka sen huutavan vauvan jättää vuorokauden ikäisenä itsekseen nukahtamaan.

Vaan kun se sata kertaa ei kaikkien kohdalla riitä. Meillä oli kylläkin kyse jäähypenkistä ja vähän isompi lapsi. Mutta ajankuluksi laskin, kuinka monta kertaa kannoin lapsen takaisin. 350 kertaa siinä jumpattiin edestakaisin.



Koittakaapa kuulkaa tehdä ihan mitä vain jumppaliikettä 350 kertaa: kumartua sängyn ylle tai kantaa 15-kiloista lapsimöykkyä huoneen poikki. Se on jo fyysisestikin niin vaativaa, että tällainen ei-niin-riuska nainen oli siinä ihan kovilla.



Eli tässäkin asiassa pätee sanonta, että helpommin sanottu kuin tehty. Ja joo tiedetään, että meillä on "vähän" tavanomaista sinnikkäämpi poika kyseessä. Mutta kukapa lapsi olisi kaikin puolin täysin keskivertokansalainen.

Mutta ei se välttämättä onnistu. Sillä toisin kuin jotkut kuvittelevat, niin se itsekseen nukahtaminen ei myöskään usein ole opetettu juttu, vaan jotkut vauvat nukahtavat tyytyväisinä jo syntymästään lähtien. Toiset taas ovat ensipäivästä lähtien levottomia ja hyssytettäviä. Ei sellaista voi jättää vain huutamaan, että nukahdapas vauva siinä nyt itseksesi, kun vastasyntyneen mukamas pitäisi osata sellainen taito. Joillain vauvoilla on jopa sellainen "ominaisuus", että he huutavat ennen nukahtamista. Kovasydäminen äiti saa olla, joka sen huutavan vauvan jättää vuorokauden ikäisenä itsekseen nukahtamaan.

Tämä esikoinen oli nimenomaan huutaja ja huomiota vaativa. Mutta toisen kohdalla sitä ei (ehkä) ole enää niin hysteerikko, ja voi ainakin yrittää kokeilla jotakin muuta toimintamallia, kun ei joka ripsahduksesta ole kiikuttamassa ja tissiä suuhun laittamassa. :)

Korostan vielä sanoja yrittää ja ehkä :)

ap

lukea kaikkia kommentteja, ehkä joku on asiasta maininnutkin. JOstain joskus luin, että istuu vieressä tuolissa niin kauan että lapsi nukahtaa, ja pikkuhiljaa, ilta illalta siirtää tuolia lähemmän ovea, viimein niin että tuolia, missä äiti istuu ei näy, mutta lapsi kuulee ja tietää että äiti on siinä. Sen jälkeen vaiheena se että lapsen ovi auki ja kuulisi vanhempien ääniä, mutta ei tarvisi istua vieressä.Mutta siis tässä eräs metodi.

kypsä nukkumaan itsekseen. Ja vain ihmisäiti on niin julma että pakottaa siihen.

heti alusta mutta luontaista se ei lapselle ole. Jo vaistonkin pitäisi sanoa lapselle että yksin jääminen on vaarallista. Vaihtoehdot on joko kyyhöttää hiljaa paikallaan tai huutaa saadakseen emon takaisin. Lapset valitsevat eri tavoin mutta en menisi sanomaan että lapsi haluaa nukahtaa omassa rauhassa kun puhutaan vauvoista. Eri asia on sitten tottuminen siihen että mitään vaaraa ei ole ja oppia nukkumaan itsekseen. Kun pientä vauvaa katsoo niin kovin monessa asiassa se toimii ihan samoin kuin eläinten poikaset. Oppiminen vasta hiljalleen muovaa käyttäytymistä ihmismäisemmäksi.

miksi ihmiset eivät saa lapsiaan syömään. Meillä siitä ei ole koskaan tehty suurta numeroa. Ja kun ruokaa on alusta asti tarjottu tyynesti, eikä lapsia ole vauvana opetettu mihinkään temppuihin ruokailun yhteydessä, niin vauvana jo odottivan suu ammollaan innoissaan, että saavat ruokaa lusikalla suuhun. En jaksaisikaan niitä ruokapelleilyjä mitä jotkut harrastavat.

Ja toinen mitä en ole koskaan ymmärtänyt on vaatteista neuvotteleminen. Meillä ei ole koskaan opetettu, että vaatteista voisi edes jotenkin kiukutella. Joten lapset pukevat annetut vaatteet päälle, että simsalabim vaan. Näin on tehty siitä asti, kun oppivat itse pukemaan. En jaksaisikaan käydä mitään pukemistaisteluja lasten kanssa. Mutta eipä onneksi ole tarvinnutkaan.

nukuttamista ja tiedättekö mitä: meidän lastamme ei ole koskaan opetettu nukahtamaan yksin, se on osannut sen vauvasta asti. Mä luulen pikemminkin, että ihmiset opettavat lapset siihen, että joku on nukuttamassa. Meillä oli alusta alkaen selvät iltatoimet ja rutiinit ja iltasyötön jälkeen jo ihan pieni vauva laitettiin omaan koppaansa ilman mitään sen kummempaa keinuttelua tms. ja simsalabim, se toimi. Ja on toiminut kaikki nämä vuodet. Ja en kyllä jaksaisi nukuttaakaan, mutta eipä ole onneksi tarvinnut moista miettiä.

Mutta ei se välttämättä onnistu. Sillä toisin kuin jotkut kuvittelevat, niin se itsekseen nukahtaminen ei myöskään usein ole opetettu juttu, vaan jotkut vauvat nukahtavat tyytyväisinä jo syntymästään lähtien. Toiset taas ovat ensipäivästä lähtien levottomia ja hyssytettäviä. Ei sellaista voi jättää vain huutamaan, että nukahdapas vauva siinä nyt itseksesi, kun vastasyntyneen mukamas pitäisi osata sellainen taito. Joillain vauvoilla on jopa sellainen "ominaisuus", että he huutavat ennen nukahtamista. Kovasydäminen äiti saa olla, joka sen huutavan vauvan jättää vuorokauden ikäisenä itsekseen nukahtamaan.

Tämä esikoinen oli nimenomaan huutaja ja huomiota vaativa. Mutta toisen kohdalla sitä ei (ehkä) ole enää niin hysteerikko, ja voi ainakin yrittää kokeilla jotakin muuta toimintamallia, kun ei joka ripsahduksesta ole kiikuttamassa ja tissiä suuhun laittamassa. :) Korostan vielä sanoja yrittää ja ehkä :) ap

Että kun sä et ole joka risahduksesta kiikuttamassa, niin on oltava tarkkana siinä, ettei lapsen tarpeet jää huomioimatta. Jotkut vauvat kun kaipaavat äidin läheisyyttä selvästi enemmän kuin toiset. Ja jotkut vaativat nopeampaa reagointia kuin toiset. Jos sinä otat periaatteeksi, ettet halua reagoida liian nopeasti, ja sitten se reagoiminen venyy säännöllisesti vähän pidemmäksi, niin sinä saatat jo horjuttaa hyvän kiintymyssuhteen kehittymistä. Ja tuloksena ei saatakaan olla vauva, joka on oppinut nukahtamaan itsekseen. Vaan saatat saada päinvastoin lapsen, joka on vieläkin takertuvaisempi kuin ilman noita periaatteita olisi ollut.

Lopulta poika alkoi pysyä omassa sängyssään, ja nukahti nätisti kun itse olin myös huoneessa.

Tulin siihen tulokseen, että en vielä ainakaan opeta poikaa nukahtamaan yksin. Katsotaan muutama kuukausi eteenpäin nyt aluksi...

Kiva lukea! Meillä toimi sellainen taktiikka, että sanoin "äiti lähtee käymään siellä ja siellä, ja tulee ihan heti takaisin". Ja tulin myös, ensin ihan heti, sitten vähän pidemmän ajan päästä ja taas vähän pidemmän. Kun tällä mallilla oli menty jokunen ilta, niin palatessani lapsi oli jo unessa ja aika pian ei enää tarvinnut palata.

En ole koskaan ymmärtänyt tuota sadan sänkyynpalauttamisen taktiikkaa. Meillä lapset ovat tulleet sängystä pois vain jos olohuoneesta on kuulunut joku erikoinen ääni tms. ja lapsi on halunnut tietää, mitä oli tekeillä. Kun kerron, mitä teen lapsen nukkuessa (noin niin kuin pääpiirteissään, en nyt joka asiasta tiliä tee), hän jää turvallisin mielin sänkyynsä.